Vapaata kauppaa
Kuvaavaa on, että kun Etelä- ja Pohjois-Amerikka tekevät vapaakauppasopimuksen, häviäjiä ovat köyhät. Kun tullimaksuista luovutaan puolin ja toisin, tavarat voivat verottomina ja tullittomina virrata etelästä pohjoiseen ja toisin päin. Tekstiiliteollisuus loikkaa oitis etelään, missä työvoimakustannukset ovat murto-osa pohjoisen kustannuksista ja pohjoisesta virtaa etelään huikean halpaa riisiä.
Suremaan jäävät vain etelän pientilalliset, jotka menettävät tulonsa, työntä ja tilansa ja pohjoisen halpatyöntekijät, joiden palkkiona vapaakauppasopimuksesta on passitus kortistoon.
EU on tuskin erityisen paljon humaanimpi. Kukin ajaa omia etujaan ja liittoutuneella Euroopalla on paljon enemmän panoksia kuin köyhemmillä kolmannen maailman mailla. On jotekin surkuhupaisaa, että EU on yksi maailman suurimmista sokerinviejistä - siis alue, jonka mailla ei ole kustannustehokasta kasvattaa sokerijuurikkaita. Näin voidaan tehdä siksi, että EU kannattelee viljelijöitään pinnalla. Aikanaan, kun viljelijöille maksettiin tukia tuotannon mukaan ja EU oli sitoutunut ostamaan tuotteet, jos ne eivät menneet alle määrätyn minimihinnan kaupaksi, EU oli hukkua oman maataloustuotantonsa tuotteisiin. Nykyään tukia maksetaan tilojen koon mukaan, mikä ei tietenkään lohduta niitä, jotka ovat eniten tukien tarpeessa: pienviljelijöitä.
Köyhille maille EU:n ja USA:n maataloustuotanto on tappavaa myrkkyä. Omavaraisuus on varsin ymmärrettävää, vaikka se saavutetaankin kalliisti, mutta kumpikin porskuttaa kaukana omavaraisuusrajan takana. USA sylkee etelään halpaa maissia ja riisiä, mikä ajaa etelän viljelijät konkurssiin, EU täyttää maailman markkinat sokerilla. Rikkailla on tähän varaa, köyhillä ei - ja köyhät sen kun jatkavat köyhtymistä.
Jonain päivänä se köyhyys puree meitä omaan nilkkaan. Merkit ovat jo näkyvissä Mexikon rajalla ja Espanjan ja Italian rannikoilla.
Suremaan jäävät vain etelän pientilalliset, jotka menettävät tulonsa, työntä ja tilansa ja pohjoisen halpatyöntekijät, joiden palkkiona vapaakauppasopimuksesta on passitus kortistoon.
EU on tuskin erityisen paljon humaanimpi. Kukin ajaa omia etujaan ja liittoutuneella Euroopalla on paljon enemmän panoksia kuin köyhemmillä kolmannen maailman mailla. On jotekin surkuhupaisaa, että EU on yksi maailman suurimmista sokerinviejistä - siis alue, jonka mailla ei ole kustannustehokasta kasvattaa sokerijuurikkaita. Näin voidaan tehdä siksi, että EU kannattelee viljelijöitään pinnalla. Aikanaan, kun viljelijöille maksettiin tukia tuotannon mukaan ja EU oli sitoutunut ostamaan tuotteet, jos ne eivät menneet alle määrätyn minimihinnan kaupaksi, EU oli hukkua oman maataloustuotantonsa tuotteisiin. Nykyään tukia maksetaan tilojen koon mukaan, mikä ei tietenkään lohduta niitä, jotka ovat eniten tukien tarpeessa: pienviljelijöitä.
Köyhille maille EU:n ja USA:n maataloustuotanto on tappavaa myrkkyä. Omavaraisuus on varsin ymmärrettävää, vaikka se saavutetaankin kalliisti, mutta kumpikin porskuttaa kaukana omavaraisuusrajan takana. USA sylkee etelään halpaa maissia ja riisiä, mikä ajaa etelän viljelijät konkurssiin, EU täyttää maailman markkinat sokerilla. Rikkailla on tähän varaa, köyhillä ei - ja köyhät sen kun jatkavat köyhtymistä.
Jonain päivänä se köyhyys puree meitä omaan nilkkaan. Merkit ovat jo näkyvissä Mexikon rajalla ja Espanjan ja Italian rannikoilla.
4 Comments:
kirjota jo vihdoin oranssista vallankumouksesta joka tapahtui jo 2 vuotta sitten.
sä et meinaa noist ameriikanmantereen spedeilyistä kuitenkaan mitään tajuu ku et oo siell ollu.
En ollut Ukrainassakaan oranssin vallankumouksen aikaan.
Köyhät häviävät, kun he saavat Pohjois-Amerikassa halvempia vaatteita ja Etelä-Amerikassa halvempaa ruokaa? Onko pointtina siis se, että eivät ne köyhät mitään kuitenkaan tee vaatteilla ja ruualla?
Köyhät eivät välttämättä saa halvempaa ruokaa tai vaatteita. Se, että vaatteiden tuotantokustannukset laskevat, ei tarkoita, että muutos siirtyisi kuluttajahintoihin. Itse asiassa pidän sitä epätodennäköisenä. Tuottajahinnan lasku siirtyy suoraan tuottona valmistajalle.
Sama pätee ruokaan, ruoan hinta tuskin laskee. Välikädet vain rikastuvat.
Sen sijaan käy niin, että köyhät menettävät työnsä, jolloin he köyhtyvät lisää. Eikä heillä tällöin olisi välttämättä varaa maksaa edes halvemmasta ruoasta tai vaatteista, jos ei ole tulojakaan.
Vaatetehtailla Väliamerikassa nämä ihmiset tietysti saavat töitä, mutta pahvikin ymmärtää, että työolosuhteet ovat viheliäiset, työajat hurjat ja palkat hipovat vitsiä.
Lähetä kommentti
<< Home