Elämän tragediaa
Viettäessäni kaksi viikkoa sitten lomaa Pietarissa kävin elokuvissa katsomassa Kirjavan hunnun, joka perustuu W. Somerset Maughamin kirjaan. Koska olin jo aiemmin lukenut jostain maininnan elokuvan traagisuudesta, osaisin odottaa jonkun kuolevan - traagisissa elokuvissa kuolee lähes aina joku keskeinen hahmo - mutta silti elokuva veti mieleni maahan. Melkein tunsin, että minulle on tehty vääryyttä ja iloisuuteni on varastettu tapattamalla pariskunnan toinen osapuoli juuri kun he olivat löytämässä toisensa.
Eniten jäi kaivelemaan se, että elokuvan oli pakko olla traaginen. Sen oli pakko olla traaginen siksi, että se perustui Maughamin kirjaan ja Maugham oli arvostettu kirjailija eritoten 30-luvun Englannissa – ja arvostetut kirjailijat eivät kirjoita onnellisesti päättyvistä romansseista. Eikö Shakespeareakin arvosteta nimenomaan hänen tragedioidensa – Romeo ja Julia, Othello, Hamlet, Macbeth – ansioista, vaikka mies kirjoitti hauskoja vallattomia komedioitakin? Kuinka monta arvostettua komediakirjailijaa tulee mieleen? Kuinka moni heistä on voittanut Nobelin?
Tragiikka on hienoa, ylevää ja syvällisestä. Onnellisesti päättyvät komediat pinnallisia, epäaitoja, naurettavia. Jos tahdot menestyä, kirjoita jotain traagista ja vakavaa.
Ja juuri tämän vuoksi minusta hyvien komedioiden kirjoittajia tulisi arvostaa huomattavasti enemmän kuin nykyään. Hyvää tragediaa ja vakavia, syvällistäkin syvällisempiä elokuvia ja kirjoja suolletaan markkinoille sitä tahtia, että heikompaakin pyörryttää, mutta hyvän komedian taiturit ovat harvassa. Ehkä heitä ilmaantuisi enemmän, jos komedia ja onnelliset loput saisivat vihdoinkin ansaitsemansa arvostuksen? Sillä, vaikka elämässä on paljon kurjuutta ja pahaa, myös onnelliset loput ja riemu ovat todellinen osa sitä, eivät vain harlekiinien sivuilta löytyvää valhetta.
Eniten jäi kaivelemaan se, että elokuvan oli pakko olla traaginen. Sen oli pakko olla traaginen siksi, että se perustui Maughamin kirjaan ja Maugham oli arvostettu kirjailija eritoten 30-luvun Englannissa – ja arvostetut kirjailijat eivät kirjoita onnellisesti päättyvistä romansseista. Eikö Shakespeareakin arvosteta nimenomaan hänen tragedioidensa – Romeo ja Julia, Othello, Hamlet, Macbeth – ansioista, vaikka mies kirjoitti hauskoja vallattomia komedioitakin? Kuinka monta arvostettua komediakirjailijaa tulee mieleen? Kuinka moni heistä on voittanut Nobelin?
Tragiikka on hienoa, ylevää ja syvällisestä. Onnellisesti päättyvät komediat pinnallisia, epäaitoja, naurettavia. Jos tahdot menestyä, kirjoita jotain traagista ja vakavaa.
Ja juuri tämän vuoksi minusta hyvien komedioiden kirjoittajia tulisi arvostaa huomattavasti enemmän kuin nykyään. Hyvää tragediaa ja vakavia, syvällistäkin syvällisempiä elokuvia ja kirjoja suolletaan markkinoille sitä tahtia, että heikompaakin pyörryttää, mutta hyvän komedian taiturit ovat harvassa. Ehkä heitä ilmaantuisi enemmän, jos komedia ja onnelliset loput saisivat vihdoinkin ansaitsemansa arvostuksen? Sillä, vaikka elämässä on paljon kurjuutta ja pahaa, myös onnelliset loput ja riemu ovat todellinen osa sitä, eivät vain harlekiinien sivuilta löytyvää valhetta.
1 Comments:
Aika jännä juttu. Tätä en ole koskaan tullut ajatelleeksi. Noinhan se on.
Voisiko olla että suru ja tragedia ovat tunteina jotenkin harvinaisempia joten siksi kiehtovia. Huumorihan on jokapäiväistä ja kertakäyttöistä. Asia joka naurattaa nyt, ei naurata ehkä enää seuraavalla kerralla.
Epäilen että jos on ihmisiä jotka kokevat surua ja tragediaa päivittäin, tuskin saavat ihmeellisiä säväreitä sen tuijottamisesta teatterissa, valkokankaalla tai kirjoissa. Paitsi jos olivat itse osallisena kuvattavissa tapahtumissa.
Sama analogia on myös väkivallan ihannoinnissa ja toiminnassa.
Porno taitaa olla ainut joka on tehty vain elämän helpottamiseksi, pragmaattisen miehen välineeksi hallita maailmaa ja elämäänsä! :D
Lähetä kommentti
<< Home