Portti naisten maahan

On vaikeaa olla vaatimaton, kun on näin hyvä.

Oma valokuva
Nimi: Arawn
Sijainti: Manala, Helvetin alin piiri

Karvainen neitsyt

torstai, tammikuu 18, 2007

Minä olen sinun Kirkkosi

Minulla on uusi lempiblogi, Hyviä uutisia. Se on katolisen pitämä blogi, jossa hän selventää katolisia näkökulmia eri asioihin, kuten esimerkiksi esiaviolliseen seksiin, homoihin ja ehkäisyyn.

Vaikka en itse olekaan kristitty tai edes uskova, kristinusko kiinnostaa minua. Jostain perverssistä syystä olen sen osalta kiinnostunut nimenomaan niistä aihealueista, jotka ovat kauimpana omista mielipiteistäni. Perusluterilaisuus ei jaksa inspiroida, sen sijaan kaiken maailman palavaintoiset fundamentalistipiirit kyllä, katolisuus, tiukka ortodoksisuus, menneiden aikojen kirkkoisät... Augustinus vallankin oli mainio jeppe. Jos joskus mietitte, miksi seksi tuntuu synniltä, voitte osoittaa syyttävän sormenne kohti Augustinusta. Augustinus-parka hummaili hiukkasen nuoruudessaan ja käännyttyään kunnon kristityksi hän traumatisoitui menneisyydestään niin, että päätti kieltää muitakin nauttimasta seksistä.

Hyviä uutisia -blogi on, alaotsikostaan ja sisällöstäänkin päätellen, apologetiikkaa eli puolustamista. Katolinen kirjoittaja yrittää selvittää, miksi hän on nimenomaan Oikeassa, mistä seuraa, että muut ovat Väärässä. Koska apologetiikan kohteet harvemmin ovat katolisia, usein eivät edes kristittyjä, puolustajat ovat itsekin huomanneet, että pelkkä ”koska Jesse sanoo” ei oikein riitä argumentiksi heidän mielipiteittensä puolesta. Jos he keskittyisivät vain Raamattuun, muut kristityt liiskaisivat heidät omilla raamatuntulkinnoillaan, kun taas ei-kristittyjä kiinnostaisivat kivetkin enemmän. Sen sijaan nyt, kun perusteina käytetään tiedettä, tilastoja, ”tervettä järkeä” ja ”luonnonlakia”, muiden pitää ottaa argumentit vakavasti – näin apologeetta järkeilee, oletan.

Hyviä uutisia on oiva esimerkki siitä, miksi ainakin minun on vaikea ottaa Puolustajan järkeilyjä vakavasti. Esiin leväytellään runsaasti tilastoja, jotka tukevat hänen väitteitään mm. esiaviollisen seksin ja ehkäisyn kauhistuksista, mutta ei esitetä mitään lähteitä; mistä nämä tilastot on saatu, kuka ne on kerännyt, ketkä ovat olleet informantteja jne. Minun osaltani kirjoittaja olisi voinut repiä kyseiset tilastot vaikka päästään. En tosin sinänsä oleta niin, ne voivat olla olemassaolevia tilastoja, mutta tilastojen kohdalla on aika ratkaisevaa se, kuka ne on kerännyt, miksi, miten ja keneltä kysyttiin.

Muitakin ongelmia on, esimerkiksi jokseenkin eksentrisiä ajatuskulkuja, joita en osaa mitenkään seurata. Esimerkki: kirjoittaja esittää, että esiaviollinen seksi johtaa avioeroihin – esiaviollisesti sekstailleet kun eroavat enemmän kuin neitsyinä avioon asti pysytelleet. Jälkimmäinen väite lienee totta, mutta sitä seurannut päättely on kyseenalainen. Kyse lienee puhtaasti siitä, että tietynlainen arvomaailma, esimerkiksi tiukka kristillisyys, johtaa SEKÄ neitsyysavioliittoon ETTÄ mataliin avioerolukemiin. Ei siis niin, että neitsyt avioituessa -> ei avioeroa vaan ”tietty arvomaailma (esiaviollinen seksi ja avioero ovat väärin – yleensä nämä näkemykset liikkuvat yhdessä)” -> neitsyt avioituessa JA ei avioeroa.

”Terve järki” –kohdat ovat suorastaan hämmentäviä. Koska kirjoittajan ”terve järki” sanoo X, asian on siis oltava niin. Jos olen eri mieltä, merkitseekö se, että minun järkeni... ei ole terve? Tai että olen terve, mutta minulla ei ole järkeä?

Ehkäisyä käsitellessään Kirjoittaja käyttää pitkät pätkät palstatilaa selittääkseen, miksi katolisen kirkon mielestä ”luonnonmukainen ehkäisy” eli ovulaatiokierron tarkkailu on sallittua ja kaikin puolen jees-juttu, kun taas kaikenmoisten muiden apuvälineiden käyttö on suuri synti. Ensin pyritään kaikin keinoin vakuuttamaan, että seksi ilman lisääntymisaspektia on Synti ja myöhemmin koko väite kumotaan sillä, että saa seksiä harjoittaa ilman lisääntymisaspektia, KUNHAN lisääntymistä ei estetä ”mekaanisesti”. Myönnän, että epäterve järkeni putosi kärryiltä.

Pidin myös kohdasta, jossa Kirjoittaja vakuutti ”luonnonmukaisen ehkäisyn” olevan täysin varma keino, kun taas esimerkiksi kondomien ehkäisyteho on huonohko eritoten siksi, että niitä käytetään väärin. Kirjoittaja kuitenkin ”unohti” mainita, että ”luonnonmukaisen ehkäisyn” käyttö on n. 100 kertaa työläämpää, monimutkaisempaa ja vaivalloisempaa kuin kondomin käyttö. Periaatteessa se on suhteellisen varma, jos käyttää kaikkia mahdollisia menetelmiä yhtä aikaa (pelkkä rytmimenetelmä ei riitä, täytyy tarkkailla kehon lämpötilaa ja kohdun nupukkaa myös), mutta samalla se on ultimaattisen suuritöinen. Jos ihmiset eivät osaa käyttää oikein edes yksinkertaisia kondomeja, miksi ihmeessä voitaisiin olettaa, että he osaisivat toteuttaa ”luonnonmukaista ehkäisyä” oikein? Tai ennen kaikkea, kuinka he jaksaisivat toteuttaa sitä oikein?

Jollain tavalla surullisinta on kuitenkin maailmasta vieraantuneisuus. Esimerkkinä tästä voidaan käyttää jo aiemmin mainittua kondomikohtaa:

Toinen virhe on olettamus, jonka mukaan kondomien jakaminen estäisi Aidsin leviämisen. Jälleen kerran totuus on päinvastainen – kun afrikkalaisille kerrotaan, että kondomit suojaavat Aidsilta, he luulevat voivansa harrastaa seksiä turvallisesti kenen kanssa tahansa. Kun sitten kondomeja ei käytetä oikein tai kun ne vuotavat tai repeävät, seuraukset ovat kohtalokkaat.

Periaatteessa totta, mutta mikä ratkaisuksi? No, ei niin yllättäen Kirjoittaja tarjoaa vanhaa tuttua seksistä kieltäytymistä ennen avioliittoa. Jotenkin tuntuu, että kirkko ja fundamentalistit eivät vain tajua: ihmiset EIVÄT lopeta seksin harrastamista. Kirkko yritti monta vuosisataa takoa seksikieltoa eurooppalaisten kalloihin ja kuinka kävi? Katsokaa ympärillenne niin näette. Tai lukekaa historiaa ja todetkaa, kuinka seksikielto toimi esimerkiksi 1600-luvulla. Tulos on se, että afrikkalaiset joko panevat ilman kortsuja tai niiden kanssa. Sellaista vaihtoehtoa, että afrikkalaiset eivät pane, ei kerta kaikkiaan ole eikä tule. Ja tämä pätee kaikkiin muihinkin kansoihin. Ihmiset panevat eikä mikään uskonto ole koskaan pystynyt sitä estämään, vaikka kuinka puhkuisi tulta ja tulikiveä. Päin vastoin, tämän faktan sivuuttaminen ja sen ikävien seurausten lievittämiseksi kehitettyjen apukeinojen kieltäminen on mielestäni lähes rikollista. Kun katolisille Afrikassa sanotaan, että ällös harrasta seksiä ennen avioliittoa äläkä käytä ehkäisyä, katolinen afrikkalainen (kuten muidenkin maanosien väki) toteuttaa käskyistä sen, joka on helpommin toteutettavissa; hän ei käytä ehkäisyä. Seksi sen sijaan harvoin loppuu. Tuloksena on se, että ihmiset kyllä edelleen harrastavat seksiä, mutta ilman kondomeja.

Tämä taivasperiaatteiden asettaminen ihmisten edelle ärsyttää minua kristinuskossa eniten. Periaatteista pidetään kiinni, vaikka niistä hellittäminen voisi pelastaa ihmishenkiä. Ai niin, anteeksi, ei niitä tarvitse pelastaa, koska nehän ovat syntisiä. Jos nämä ihmiset olisivat toteuttaneet kaikkia katolisia periaatteita pilkulleen, maailma olisi ihana paratiisi. Mutta jos ja kun he eivät voi toteuttaa periaatetta X, ei se tietenkään tarkoita, että voisi vähän höllätä ohjia periaatteesta Y. Syntiset kärsiköön.

Kaikkein siisteintä katolisessa kirkossa on kuitenkin se, että perhe- ja seksiasioista tietävät tietysti eniten ne, joilla ei niistä juuri mitään käytännön kokemusta ole: selibaatissa elävä papisto. Toisin sanoen, porukalla, joka ei itse pane ja jolla ei ole puolisoita tai lapsia, on valta ja oikeus määrätä, kuinka, miten ja milloin sinä saat tai et saa panna, millainen on suhteesi puolisoosi, kuka ylipäätään saa olla puolisosi ja kuinka saat tai et saa käsitellä omaa kehoasi. Ei sinun kehosi kuulu Jumalalle vaan katoliselle kirkolle.

Pieni näytelmäseurue esitti ilveilyn Pariisissa vain vähän sen jälkeen, kun Molieren Candide oli esitetty. Kirkko oli protestoinut jyrkästi Molierea vastaan, mutta tällä kertaa se pysyi vaiti. Kun Ranskan kuningas ihmetteli asiaa, eräs hovimiehistä selitti:

”Sire, se johtuu siitä, että näyttelijät ovat loukanneet vain Jumalaa, mutta Moliere on loukannut kunnianarvoisaa kirkkoamme.”


Kyllä ne ranskalaiset jotain tiesivät.

5 Comments:

orange seeds said...

Nytpä iskit oikein kultasuoneen. Itsekin olen tuota samaa blogia kauhistellut. Juurikin on kyse tuosta samasta perverssistä viehtymyksestä fundikristittyjen juttuihin. Luin itsekin tuota avioerojuttua, ja se tilastojen käyttö kyllä väähn pisti silmään. Mikä tilasto muka esittää avioeroprosentiksi 40-100%? Aika laaja spektri...
Ja kuinka sopivasti sattuikaan, että kirjoittaja oli löytänyt esitettäväkseen tilastoja sellaisten avioliittojen osalta, joissa oltiin harrastettu esiaviollista seksiä ja asuttu yhdessä, mutta ei esittänyt vertailuksi tilastoja sellaisten kunnon kristittyjen esiseksittömien avioliitoista. Tästä päättelen, etteivät niidew tilastot näytä välttämättä yhtään sen kauniimmilta, kun ei niitä uskallettu esittää.

tammikuu 18, 2007 1:15 PM  
Eepa said...

Nykyäänhän vaikuttaa olevan niin, että katollinen papisto toteuttaa lähinnä selibaattikäskyn kirjainta. Uskoisin, että papeilta on aikoinaan kielletty nimenomaan sekstailu _naisten_ kanssa, joten papit ovat löytäneet hyvän korvikkeen kuoripojistaan. Erityisen harvinaista tai vain tiettyyn pappisryhmään (jonkin tietyn maan papisto) rajoittuvaa toiminta ei vaikuta olevan.

Asia on hieman kuin eräässä varhaiskristillisyyttä sivuavassa kirjassa, jossa aviovaimo mietti, ettei hän suinkaan riko 6. käskyä vastaan, jos hän harrastaa toisen miehen kanssa vain esileikkiä ja oraaliseksiä. =P

tammikuu 18, 2007 7:53 PM  
junakohtaus said...

eepa, saksassa kyllä on tiettävästi iso ongelma, kun paterien "taloudenhoitajat" jäävät puille paljaille, kun papit delaavat eikä kirkko tietenkään tunnusta niille mitään leskenoikeuksia.

niin että yhtään vähättelemättä katolisten pappien ikiaikaista himoa murrosikäisten poikien pyllyn perään, osaa se kirkko muiltakin asioilta sulkea silmänsä.

tammikuu 19, 2007 6:11 AM  
Arawn said...

Joo, tämä "taloudenhoitaja"-kuviohan on vuosisatoja vanha. Menneinä aikoina jopa paavillakin oli ihan tunnustetusti rakastajattaria ja paavi junaili pojilleen ja tyttärilleen hyviä asemia ja naimakauppoja.

On se vaan metka juttu tämä selibaatti. Varsinkin, kun Raamattuun se ei perustu.

tammikuu 19, 2007 8:37 AM  
Qtea said...

Hei, olisikohan sinulle eräs toinen katolilainen blogi sinusta kiinnostava myös: Historian siteeratuin henkilö. Tämä on kyllä enemmän eksegetiikkaa kuin apologetiikkaa, mutta minusta kiinnostava kurkistus katoliseen maailmaan silti.

tammikuu 25, 2007 10:08 PM  

Lähetä kommentti

<< Home