Gogol kylpyammeessa

Trallalei. Muutin viikonloppuna uuteen kamppaani ja se on vahintaankin mielenkiintoinen. Se sisaltaa yhden huoneen, keittiokylpyhuoneen ja vessan kaytavalla. Kylla, se on todellakin keittiokylpyhuone, silla keittiossa on kylpyamme. Talo on niin vanha, etta alun perin siella ei ollut hisseja eika kylpyhuoneita asunnoissa vaan ne olivat kaytavilla. Myohemmin remontin yhteydessa tuttavaperheeni ujutti keittioon kylpyammeen, mutta vessa on edelleen kaytavassa.

Kaytavavessa ei minua itse asiassa hairitse, mutta lampotilat kampassa ovat kummia. Oleskeluhuoneen lampotila nousee helposti 25 asteeseen, siitakin huolimatta, etta pidan koko ajan akkunoita auki, etten tukehdu. Papperit hohkaavat tulikuumina eika niita saa mitenkaan pienemmalle. Keittio taas on kylma, varsinkin aamuisin. Harras toiveeni olisi saada siirrettya sinne vaikka 5 astetta oleskeluhuoneesta, mutta moinen ei taida onnistua...

Eilen kylvin ensimmaista kertaa kampassa ja Pietarissa ylipaataan. Veden valuessa vanhaan, ikakuluun kylpyammeeseen, totesin, etta ei se Pietari turhaan ole suolle rakennettu: vesikin on likaisenkukertavanruskeaa, aivan, kuten suovesi eika tuoksukaan aisteja hivele. Mutta kylla siina sentaan kylpi, vaikka juoda ei kehtaa edes keitettyna, silla se maistuu pahalta. Paitsi tietysti teen tai kahvin muodossa, kun veden oma maku ei tule silloin lapi.

Siina kylpyessani pohdin, etta jos olisin sikarikas pietarilainen, paljonkohan maksaisi tuotattaa puhdasta kylpyvetta itselleen? Tosin, jos olisin sikarikas pietarilainen, ei tarvitsisi edes miettia hintaa. Menisin vaan johonkin vesifirmaan ja sanoisin: "Gospodin vesimies, puhdasta vetta ja vahan sukkelaan, no!" Ja sitten lisaisin viela Gogolin tapaan: "Ei-Bogy!"

Tasta paastaakin katevasti Gogoliin, jota olemme tavanneet kirjallisuusluennoillamme. Analysoitavanamme olivat Gogolin Nevskij Prospekt ja Muotokuva. Molemmat koostuvat oikeastaan kahdesta erillisesta kertomuksesta, jotka kuitenkin liittyvat yhteen. Muotokuvassa kaikki on kohdallaan, molemmat kertomukset tukevat toisiaan. Ensimmaisessa osassa kerrotaan koyhasta taiteilijasta, joka sattumalta ostaa tuntemattoman henkilon muotokuvan, loytaa sen raameista tukun rahaa ja muuntautuu suosituksi muotokuvamaalariksi uhraten "taiteen totuuden" maineen alttarille. Lopussa tama valkenee poloiselle taiteilijalle, joka tulee hulluksi ymmarrettyaan, etta han oli kerran ollut todella lahjakas ja munannut kaiken, niin sanotusti. Jalkimmainen osa taas valottaa itse muotokuvan taustaa ja vaikutuksia, joita silla on ihmisten elamiin.

Nevskij Prospektin kahdesta osasta ensimmainen on suorastaan nerokas, aivan upea. Se kertoo myoskin koyhasta taitelijasta, Piskarjovista, jolla on romantikon sielu. Joskus illalla han sattuu nakemaan Nevskilla kauniin brunetin ja ihastuksissaan lahtee seuraamaan tata vain saadakseen selville, etta hanen unelmiensa kaunotar onkin huora. Piskarjov menee pahasti sekaisin. Han on taiteilija, jolle kaikki kaunis edustaa puhtautta ja hyvyytta ja tassa on nainen, jonka kauneus on taydellista ja virheetonta, millainen otsa, millaiset ripset, ojoi! - ja han onkin prostituoitu, langennut nainen, syntinen ja synti on rumaa.

Sannattyaan pois naisen luota Piskarjov ei kuitenkaan voi tata unohtaa. Han alkaa uneksia ja unissa nainen nayttaytyy langenneena enkelina, joka on julman kohtalon oikusta siella, missa nyt on. Piskarjov vaipuu yha syvemmalle uniinsa ja muovaa naisesta itselleen vaimon, joka istuu hanen vieressaan ompelemassa, kun han maalaa ja vakuuttaa itselleen, etta neito on viela nuori eika varmaankaan omasta tahdostaan huorana.

Niinpa Piskarjov lopulta palaa naisen asunnolle, pitaa pitkan moraalisaarnan paheista ja synnista ja lopulta kosii neitoa kuvaten, kuinka he yhdessa istuisivat sopuisasti iltojaan, Piskarjov maalaten ja suloinen pikkuvaimo ommellen jotain sievaa ja mukavaa. Naisen sanat murskaavat kaikki Piskarjovin toiveet ja unelmat: "Ompelemaan?! En mina sentaan mikaan ompelija ole!" Poloinen Piskarjov syoksyy ulos ja leikkaa kurkkunsa auki.

Tarina on upea kuvaus siita, mita ihmiset usein teemme: kiinnostumme jostakusta, jota emme kunnolla tunne ja mielikuvituksessamme muovaamme hanet tietynlaiseksi. Kun sitten osoittautuukin, etta han ei ole lainkaan sellainen, kuin kuvittelimme, raivotumme ja syytamme hanta huijariksi ja valehtelijaksi, silla meissa ei ole kylliksi kunniantuntoa myontaaksemme huijanneemme itse itseamme. En vaita, etteiko huijaus olisi joskus kohteen osalta tahallista, mutta vaitan, etta yleensa ainoa huijari tilanteessa on henkilo itse. Kohde ei yleensa pyri tahallisesti sumuttamaan, me vain emme nae hanen kaikkia puoliaan, vain pienen osan ja kuvittelemme loput - ja ne kuvitelmat osoittautuvat lahes aina tuhkaksi. Me uskomme sen, minka haluamme uskoa. Se on surullista, mutta totta.

Luennoilla on ihanaa

Ei viela ostoskeskuksista. Kerronpa hiukan ihan kaytannon opiskelusta taalla.

Luentoja on viikolla 5-6 kertaa ja lisaksi perjantaisin kaymme tutustumiskaynnilla jossain. Olemme tutustuneet jo filologiseen tiedekuntaan ja ekologispainotteiseen lastentarhaan, seuraavina vuorossa ovat Aleksanteri Nevskin luostari ja (ehka) vankila(!).

Luennoilla kayminen on... kummallista. Erityisesti puhekurssin luennoilla, silla se on pelkkaa juttelua, josta huolehtii ryhman aanekkain ydin opettajan kera ja muut istuvat kutakuinkin hiljaa, paitsi kun opettaja yhtakkia keksii kysya heilta jotain. Ytimeen kuuluu yksi erityisen aanekas olento, joka sumeilematta keskeyttaa ja jyraa muiden puheet, melkein opettajankin - ainoa este on se, etta opettaja on sentaan viela tehokkaampi jyra. Oikeastaan meita muita ei tarvittaisi tunneilla lainkaan.

Mielenkiintoista on myos se, etta jokaisella tunnilla puhe kaantyy vaistamatta siihen, kuinka huonosti asiat Suomessa ovat, kuinka ikavia suomalaiset ovat ja kuinka paska paikka koko maa noin ylipaataan on. Suomalaiset koulut on jo haukuttu lyttyyn, koulutus on onnetonta, terveydenhuolto naurettavan ja saalittavan valilta, ihmiset ilkeita koulukiusaajapessimisteja ja suhtautuvat ihan kasittamattomasta syysta nihkeasti venalaisiin, todennakoisesti silkkaa ilkeyttaan.

No, ehka olen hiukan kohtuuton. Olen ryhmassa ilmeisesti ainoa, joka mieltaa itsensa suomalaiseksi, joten minulla on ikaan kuin erilainen tausta ja nakemys, jotenkin sisaisempi. Heidan on ulkopuolisempi, mutta ei tietenkaan vahemman tarkea kuin minun. Yritankin ottaa homman mielenkiinnolla, naenpahan, kuinka ihmiset ajattelevat Suomesta. Ja kuva on kylla hyvin, hyvin ruma, taytyy sanoa.

Silti, kylla minua vahan tunneilla riepookin, kun sielta tulee sellaista huttua, etta korvissa soi, siis ihan sellaisiakin asioita, jotka eivat vain pida paikkaansa. Aanekkain olento esimerkiksi vaitti, etta suomalaisten laakarien palkat ovat niin korkealla, etta oijoi sentaan. Niin ovatkin - yksityisten laakarien! Terveyskeskuslaakarin palkka ei todellakaan huimaa paata eika tama ole mikaan mielipideasia vaan numeerinen fakta.

Viime tunnilla homma meni sitten tToiseen maailmansotaan ja Karjalaan. Aanekkain ydin ei voinut millaan kasittaa, miksi suomalaiset haikailevat Karjalaa takaisin ja oli sita mielta, etta se on Suomessa jotenkin lahes kaikkien vahvasti kannattama nakemys: suomalaiset tosiaan haluavat kiihkeasti sen Karjalansa takaisin. Tavallaan haluavatkin; he haluavat takaisin sen Karjalan, joka menetettiin 60 vuotta sitten, sen kulttuurin, suomalaisuuden kehdon, joka silloin siella oli. Suurin osa suomalaisista kuitenkin tietaa erittain hyvin, etta se Karjala on iaksi kadonnut eika palaa, vaikka saisimmekin raiskatun maapalan takaisin. Ja se, etta on olemassa joitain ryhmittymia, kuten perussuomalaiset, jotka vonkaavat tuli takamuksen alla Karjalaa takaisin, ei tarkoita, etta koko Suomi on yhtena rintamana heidan takanaan.

Mutta se, mika minua tuossa eniten hairitsi oli se taydellinen ymmarryksen puute, jota nama osoittivat Suomea kohtaan. Ei se muuten tietenkaan haittaisi, mutta kun he nayttavat kovin haluavan, etta heita ja Venajaa ymmarrettaisiin, mutta itse eivat sitten viitsi ymmartaa muita. He eivat millaan ymmarra, kuinka syvat haavat Toinen maailmansota jatti Suomeen; se tunne, etta olet aivan yksin ja iso, vihamielinen maa haluaa jyrata sinut. Kaikki kiteytyy siihen, etta yha ja viela 60 vuoden jalkeenkin Suomi pelkaa Venajaa. Ja siihen, etta jos joku tulee Suomea tulevaisuudessa sotilaallisesti uhkaamaan, se tulee suurimmalla todennakoisyydella olemaan Venaja. (Taman muuten sanoi sentaan yksi siita aanekkaasti ytimesta, en mina.) Ja kun ottaa huomioon, millaisessa lintukodossa suomalaiset elavat, ei minusta ole mikaan ihme, etta vieressa uinuva Venaja herattaa pelkoa. Venaja ei ole kunnossa - sori vaan, venalaiset, mutta se ei ole. Korruptio kukoistaa, sensuuri voi hyvin, tasapainoa tai sisasta rauhaa ei ole, pain vastoin, Venaja kay jatkuvaa sisallissotaa. Kaiken lisaksi rajan yli raijataan Suomeen huumeita, elimia ja ihmisia laittomasti. Minusta on aika ymmarrettavaa, etta ikansa turvallisesti elanyt ihminen yksinkertaisesti pelkaa tata. Totta kai tama pelko ilmenee monin epamiellyttavin tavoin, mutta niista tavoista ei paasta eroon syyttamalla suomalaisia ilkeiksi, venalaisvihamielisiksi kusipaiksi vaan porautumalla syyhyn, kovaan ytimeen: pelkoon.

Ja viela, on pakko sanoa. Keskustelussa vilahti myos Israel - yksi ryhman jasenista asui kahdeksan vuotta Israelissa. Oli intifadaa, oli sita, etta Suomen lehdisto kaantyi toisen intifadan jalkeen kannattamaan Palestiinaa ja solvaa Israelin hallitusta vaarintekijaksi. Opettaja jossain vaiheessa selitti kovaan aaneen Karjalan palautuksesta puhuttaessa, etta mista laskeminen muka aloitettaisiin, 60, 100, 2000 vuotta? Mika maa kenellekin takaisin? Eika KUKAAN sanonut halaistua sanaa siita, etta on naemma Israelilta ok angeta 2000 vuotta sitten menettamalleen lantille, mutta Suomelta torkeaa ja kasittamatonta kaivata takaisin 60 vuotta sitten menettamaansa aluetta! (Minakaan en sanonut, koska en jaksanut enaa riidella ja varmaan se Israelissa asunut olisi julistanut minut natsiksi ja antisemitistiksi.)

Opettajan tyyli on sita paitsi suomalaisittain outo: han ihan oikeasti yrittaa ylipuhua meidan kannalleen. Suomessa en ole koskaan tormannyt viela nain tunnustukselliseen opetukseen muualla kuin uskonnontunneilla, mutta taalla opettaja ylpeili, kuinka sai jotkut amerikkalaisetkin oppilaat lopulta samalle kannalleen kanssaan. Huh. Herra mua varjele olemasta kaikesta sen kanssa samaa mielta.

No, kunhan tasta ne opintoviikot saa, kai taman kestaa. Ehdinpahan kirjoitella kirjeita luennoilla. :)

Kenkaholisti vauhdissa taas

Ups. Nyt kavi hassusti: kavaisin tuossa Nevskilla kivassa kenkakaupassa ja yksi pari ikaan kuin tarrautui minuun kiinni enka voinut olla ostamatta sita... eli nyt minulla on taas uusi pari kenkia. Korkokenkia. Humpsansaa. Mutta on ne aivan hurmaavat! Tuollaisia ei Suomessa nae.

Eika tassa viela kaikki. Sennajan torin luona on kaksi kenkakauppaa, joissa molemmissa on pari samanlaisia saappaita - puolipitkat, edessa nyorit (pelkka koriste, kenkia ei voi oikeasti nyorittaa auki), varsi on musta, mutta itse kenkaosassa ja nyorilenkkien vieressa on valkoista. Ja nama saappaat houkuttavat minua jostain syysta hirvittavasti. Aina, kun kavelen Sennajan ohi tai lapi, kayn jommassa kummassa kaupassa tuijottamassa noita saappaita. Hammentavinta on, etta ne eivat mielestani ole edes tyyliani, en kerta kaikkiaan keksi, minka kanssa niita voisi pitaa ja vain tama on estanyt minua ostamasta niita. Mutta siita huolimatta ne vetavat minua puoleensa kuin hunaja karhua. En ymmarra. Yritan valttaa niiden ostamista, koska ne tosiaan maksavat vajaa 60 euroa enka kasittaakseni tarvitse niita, koska minulla on jo neljat saappaat, mutta hammentavaa tama on.

Tiedattehan ne vitsit naisista vaatekaupoissa? No, ne eivat pade minuun, en pida vaatteiden ostamisesta enka juuri viihdy vaatekaupoissa. Minun ei myoskaan tarvitse, silla ostan yleensa valttamattomat (alusvaatteita ja pitkia sukkia lukuun ottamatta, niiden ostaminen on ok) UFF:ilta konttaostoksina eli siis menen sinne kerran vuodessa, kun tarvitsen arkivaatteita ja ostan kaikki soveltuvat. Mita taas tulee hienompiin vaatteisiin, aiti on toissa Luhdalla. Luhdan merkkivaatteet tulevat minulle halvemmiksi kuin esimerkiksi Kappahlin vaatteet.

No, mina korvaan taman kaiken sitten kengilla. Pidan kengista, kauniista kengista, siroista, mustista, punaisista, kultaisista kengista. Nykyaan ei ole vaikeaa loytaa kokoa 40 olevia kauniita kenkia, joten kenkavarastoni on sen mukainen. Pietarissa houkutuksia on enemman kuin Suomessa, mutta ei onneksi vilisemalla, silla olen varsin ronkeli klopottimieni suhteen. Niiden taytyy olla kohtuullisen mukavat jalassa, pyoreakarkiset ja siron nakoiset. Pitkakarkisia kenkia en missaan nimessa huoli.

Kavelykenkieni suhteen olen viela nirsompi. Niiden naet taytyy olla todella, todella mukavat: niillahan kavellaan paivittain pitkia matkoja. Ja kun on levea, koko 40 oleva jalka, se asettaa kavelykengille vaatimuksia. On paljon helpompi loytaa suloiset korkokengat kuin hyvat kavelykengat. Mutta kavelykenkia ei tarvitsekaan olla kerrallaan kuin yksi pari kesaa, talveaja syyskesaa varten. ;)

Ostosmahdollisuudet ovat Pietarissa toki rajattomat. Ensi kerralla ehka siis lisaa siita aiheesta...

Luotatko vai et?

Venalaiset eivat ole kovin luottavaista vakea. Liikennevalineissa on joko rahastaja tai niihin ei paase maksamatta - metropuomien yli ei kannata hyppia, koska tulee seta Vartija ja ottaa niskasta kiinni. Vartijoita on seka rullaportaiden yla- etta alapaassa. Samoin vartijoita pyorii kaikissa vahankaan varakkaammissa ja hienommissa kaupoissa, Gostinnyj dvor on esimerkiksi tyyppeja pullollaan. Lisaksi pienimmissakin kaupoissa on kerrallaan useampi myyja, mikali tavarat eivat ole vanhavenalaiseen tyyliin tiskin takana. Pitaahan sita vahtia, etteivat asiakkaat vie, kun kaikki on niin houkuttelevasti esilla...

Mutta on yksi luottamuksen osoitus, joka suomalaisia usein nayttaa hammettavan: rahan liikkuminen busseissa ja reittitakseissa. Jalkimmaisissa kuski keraa rahat ja jos ihmiset menevat taakse istumaan, olisi tyolasta ryomia eteen maksamaan. Nain ollen he lykkaavat rahat lahempana kuskia istuville ja niin rahat matkaavat kuskille ja takaisin saadut rahat takaisin matkustajalle. Ja mika tarkeinta, rahat eivat katoa matkalla, eivat edes tapotaydessa bussissa, jossa konnari ei paase tunkeutumaan kaikkien matkustavaisten luo. Etta tassa tilanteessa luottamus on todella ansaittua.

Pieni, ohut ja musta

Kuulumisia viela. Ostin eilen uuden kannykan, Samsungin E360:n ja nyt olen jokseenkin hammentynyt. Tuntuu kuin olisi ostanut minikokoisen multimedialaitoksen puhelimen sijasta. Siina on kamera, mp3-soitin, radio, wap, bluetooth (en edes tieda, mita sininen hammas tekee) ja viela jotain, mista en ole edes tietoinen. Enka tietenkaan tajunnut, etta ostaessani kannykan venajalta, saan venajankielisen nappaimiston ja puhelimen. Englannin tahan viela saa, mutta ei suomea. Yhyy, tahtoo suomen kielen ja aakkoset!

Ja ohjeetkin ovat venajaksi. Arvatkaa, kuinka kauan menee, ennen kuin osaa kayttaa tuota kummajaista. Sita paitsi, se on pelottava, koska sen pinta on nahkea enka tieda, missa sita pitaisi sailyttaa, jottei se naarmuuntuisi eika menisi pilalle. En halua tuhota kahden ja puolen sadan euron puhelinta heti kattelyssa.

Mutta on se natti. Kuin sika pienena. Muotoilulla on valia.

Ja se nilkka! Etta voi olla vaikeaa laittaa side juuri sopivan kirealle, ei liian loysalle eika niin, etta nilkkaa ahdistaa. Aivan toivotonta. Kaarin aamulla nelja kertaa nilkkani pakettiin ja vielakin tuntuu olevan vahan liian kirealla. Arsyttavaa. Olen nilkan nyrjayttelyn puoliammattilainen, joten minun pitaisi osata, mutkun ei. Grr.

Kaunis paalta, laho sisalta

Tanaan en pida Pietarin yliopistosta. Ihan ihme diktatuuri ja muutenkin kivikautinen tekele, prkele. Onko kunnon tietokoneluokka liikaa vaadittu? Toimivanettiyhteys? Lammitetyt salit, joissa ei tarvita erikseen kuumailmapuhaltimia? Siisteys, ei polya joka nurkassa, ei vanhoja, ikakuluja lattiaharjoja lojumassa puoliksi sarkyneiden lokerikkojen takana? Tai piru viekoon jos saisi edes remontoidut portaat, mutta nekin ovat lahinna tankkien jyraamia. Yhyy.

Ulkoa yliopiston rakennukset ovat kauniita, vanhanaikaisia ja erivarisia. Paarakennus on punainen, filologisen tiedekunnan tiloja savyttaa ulkopuolelta vaaleansininen vari - sisapuolen savya en ole viela oikein osannut tulkita, se on jotain ruskean, punaisen ja kukertavan keltaisen valilta. Kaikki kampukset ovat kutakuinkin keskittyneet tanne Vasielvskin saaren Eremitaasia lahella olevaan paahan.

Vanha sananlasku sanoo, etta moni kakku paalta kaunis ja Pietarin yliopistoon se patee prikulleen. Ulkoa kauniit rakennukset ovat sisalta tuskastuttavia, yllattavan pienia, jarkyttavan sokkeloisia, sekavia, taynna ransistyneita puulattioita ja -seinia, kipeasti remontin tarpeessa. Puupinnat voisivat olla kauniitakin, jos niita ei koristaisi kiveksi pinttynyt, vuosikymmenien aikana keraantynyt poly ja kammottavat kulumajaljet. kaikkialla on sita paitsi kirotun ahdasta, paitsi paarakennuksen paakaytavalla, joka muistuttaa puista polyaavikkoa. Polya on joka puolella. En halua edes ajatella, paljonko sita on kesalla kuivaan aikaan.

Olisi kiva nahda taman paikan kirjanpito. Venajalla opetus ei ole niin selvasti ilmaista kuin Suomessa, taalla 50-70% opiskelijoista maksaa taydet lukukausimaksut. Maara riippuu tiedekunnasta ja laitoksesta. Opettajat eivat saa kovinkaan paljoa palkkaa muusta henkilokunnasta nyt puhumattakaan, tietokoneisiin ei takuulla uppoa liikaa rahaa - kaikkia yliopiston opiskelijoita varten on vain yksi, piskuinen tietokoneluokka Gorkin kirjastossa eivatka nama koneet ole mitenkaan uusia tai tehokkaita (tietojenkasittelytieteen opiskelijoilla on toki oma atk-luokkansa). Mutta johonkin ne rahat silti uppoavat eika se nayta olevan remontti. Saisivat pistaa sisustat uusiksi kokonaan minun puolestani. Venalaista tapaa remontoida kuvaa hyvin filologisen tiedekunnan remontti: sita on remontoitu nyt vahitellen 7 vuotta eika se ole vielakaan valmis. Kannatan enemman Porthania-remonttia, jossa paikka kerta kaikkiaan suljetaan ja vedetaan uusiksi nopeasti, tarkasti ja kunnolla.

Virkailijat vaanivat taalla joka nurkassa. Kirjastoon ei saa tulla laukkujen tai ulkovaatteiden kanssa ja ovilla pitaisi aina nayttaa opiskelijakorttia (touho on tosin levaperaista, en itsekaan aina jaksa nayttaa eika kukaan kysy), joka sekin on n. vuosisadan jaljessa Helsingin sirukortista. Toisaalta, sen saamista ei tarvinnut odottaa ja silla saa samalla lailla alennuksia eri paikoista, esimerkiksi Eremitaasiin paasee ilmaiseksi.

Sen sijaan opetus - jos siis olisin ihan kunnon opiskelija - vaikuttaa taalla varsin laadukkaalta. Ryhmat ovat pienia ja opettajat asiansa osaavia eika tenteista voi vain kavella lapi. Erityisesti minua viehattavat kielten ryhmakoot, suomen kielen opiskelijoita otetaan esimerkiksi kerrallaan sisaan noin seitseman eli opiskelu on intensiivista. Helsingissa on ihan toisin, japanin kielen ensimmaisilla luennoilla oli varmaan 50 hyyppa, paaaineopiskelijat siella seassa. Heita kavi vahan saaliksi.

Lopuksi lisays alla olevaan liikennejuttuun: en enaa ihmettele, miksi autoilijat taalla haluavat jyrata jalankulkijat. Jos mina ajaisin taalla autolla, haluaisin varmasti itsekin ajaa jonkun yli. Jalankulkijat hyppelehtivat teilla miten sattuu eivatka kunnioita vahaakaan valojen varia - miksi autoilijat sitten kunnioittaisivat? Kun katseli eilista porinaa ostoskeskus Pikin edessa, on ihme, ettei kukaan jaanyt auton alle. Ja se olisi kylla ollut niiden omaa syyta.

Auton alle on helppo jaada

Olin juuri jaada auton alle (ilman omaa syytani, jopa), joten tama kerta sopiikin hyvin Pietarin liikennekulttuurin ja julkisen liikenteen kuvaamiseen. Kylla Pietarin liikenne on sentaan ihan toista kuin Helsingin.

Pietarissa autoilija on herra ja kuningas, ja jalankulkija on mitaton orja, jonka herra ja kuningas saattaa jyrata hetkena mina hyvansa, kun orja uskaltaa laskea jalkansa autovaylalle ja joskus jopa silloinkin, kun jalankulkija on omalla alueellaan. Tama on erittain tarkeaa pitaa mielessa Pietarin liikenteessa: ihan huolimatta siita, mita liikennesaannot sanovat, jos olet jalankulkija tai pyorailija sinulla ei ole mitaan oikeuksia - paitsi oikeus jaada auton alle.

Katujen ylittaminen on ihan oma taiteenlajinsa. Milloin vain on mahdollista, kannattaa ylittaa katu suuremman jalankulkijaporukan mukana. Joukkovoima patee tassakin tapauksessa, auto kurvaa todennakoisemmin yksinaisen jalankulkijan kuin kokonaisen joukon yli.

Jos valo on vihrea, ala luota siihen. Se on kiva lisa ja aika moni auto jopa totteleekin valoja, mutta usein kulman takaa kurvaa tuhatta ja sataa huimapaakuskeja, joita ei voisi vahempaa kiinnostaa sen enempaa lampun vari kuin jalankulkijan henkikaan tai vaikka kiinnostaisi, 80 kilometrin tuntivauhtia ei pudoteta nollaan muutaman metrin matkalla, mika yleensa riittaa liiskaamaan jalankulkijan katuun. Vihreankin valon palaessa on siis syyta olla varuillaan, silla juuri ne kulman takaa kurvaavat suihkimot ovat vaarallisimpia.

Pyorista ei kannata edes keskustella. Pietarin keskustassa pyoreileva olento on kerta kaikkiaan hullu ja jarkea vailla eika sita pitaisi paastaa riekkumaan julkisille paikoille lainkaan.

Mita tulee julkiseen liikenteeseen, se toimii kylla, mutta kuten itse Venajakin, se on kasittamaton ja hammentava eika siita ota selvaa. Kunnon koosteita ei ole helposti saatavilla vaan sita joutuu arvuuttelemaan, mihin mikakin bussi ja reittitaksi ajelee. Metro on ainoa selkea, jarjellinen liikkumistapa, joskin ruuhka-aikoina se on myos henkinen itsemurha eika silla paase kaikkiin tarpeellisiin paikkoihin.

Toistaiseksi olen paassyt kutakuinkin sinne, mihin haluan. Bussien ja minibussien kyljissa lukee onneksi aina niiden merkittavimmat pysakit, joista voi summittaisesti paatella menovalineen reitin tai jopa sen, meneeko se haluttuun kohteeseen, jos kohde on kyllin merkittava (Ermitaasi esim. on kyllin merkittava). Tungos on valilla ikava, mutta sille ei voi mitaan, jos haluaa pisteesta A pisteeseen B. Suosisin toki muuten kavelya, mutta tama nilkka ei aina toistaiseksi myoten, kun asuntolasta on opistolle se reilu 6 kilometria.

Lippuja voi ostaa etukateen jonkinlaisia, mutta yleensa busseihin ja reittitakseihin (ja trolleihin) ne ostetaan itse menovalineessa kuskilta tai konnarilta. Jalkimmaiset ovat muuten aika haukkoja, joten pummilla matkustaminen ei ole lainkaan niin helppoa kuin luulisi. Metroon paastakseen tarvitsee joko poletin tai metrokortin, johon voi ladata kassalla matkoja. Hinnat vaihtelevat 12-17 ruplan valilla. Paasaanto on, etta bussit, trollit ja metro maksavat 12, mutta jotkut pitkalle menevat bussit ilmeisesti 15. Reittitaksit maksavat yleensa 15, mutta jotkut pitkalla piipahtavat taas 17. Tai voi olla, etta hintaeroon vaikuttaa jokin muu kuin matka, mutta en ole toistaiseksi keksinyt, etta mika.

Sitten ovat toki taksit, mutta en mina niita kayta.

Etta tervetuloa vain seikkailemaan Pietarin liikennemaailmaan. Oma lajinsa extreme-urheilua tamakin. :)

Maaratonta kipuilua keskella lumituiskua

Argh! Tama on taas niita paivia. Tiedattehan. Aamulla oli pakko paeta huoneesta, koska sen pystyyn kuollut ilmasto yritti tukehduttaa minut. Epailen vahvasti, etta nurkan home-elio on syypaa yhtaakia puhjeenneeseen nuhaani. Olo on kerta kaikkisen nihkea ja inhottava nuhan vuoksi eika kammppiksistakaan ole varmaan kiva kuunnella niistamistani ja tuhinaani, kun yritan epatoivoisesti lukea Gogolin Pietarilaisnovelleja venajaksi.

Ulkona on kylmaa ja pilvista. Sekaan ei ole kiva. Raahasin kuitenkin luuni keskustaan ja haukoin helpottuneena tuoretta kevattalvi-ilmaa (on se raikkaampaa kuin huoneeni ilma, olkoonkin taynna pienhiukkasia ja muuta roipetta). En jaksanut kavella, joten kaytin metroa, tarkoitus oli kavella kotiin. Nettikahvilassa mussutin suklaakakun lohdutukseksi ja nousin lahteakseni 10 kilometrin lenkille kotiin, vaikka oikeastaan laiskotti. Olin istunut huonossa asennossa, vasen jalkani oli puutunut aika pahasti ja mita mina teen? Mina idiootti lasken painoni suoraan puutuneelle jalalle! Idiootti! Typerysten isoaidin esiaiti, piru vie. Eikosta sita kohta istuta pyllyllaan lattialla parkumassa tuskaa, jolla vaantynyt nilkka lyo kipuhermoja. On aina virkistavaa venayttaa nilkkansa ulkomailla. Ei sitten kavella kotiin. Grr.

Nyt metsastan netista matkavakuutusyhtioni kaverilaakareita, jotka laskuttavat suoraan yhtiota eivatka minua. Onneksi kompuroin sentaan keskustassa, yksi laakariasema on naemma 500 metrin paassa nykyisesta sijainnistani. Kai sita sitten on sinne lenkattava.

Tama on niita paivia, jolloin haluaisi takaisin Suomeen omaan punkkaansa pakoon pahaa maailmaa. Ja ulkona alkoi sataa juuri luntakin!

Taidan menna ja purra jotakuta. Jos luette huomenna lehdista, kuinka hullu suomalaisopiskelija puri kahvilatarjoilijan kaden irti, se olen sitten mina.

Syo juo Pietarissa

Minun on ikava tietokonetta kotona. Todella. Eika edes siksi, etta silla paasisi nettiin (2,5kk ilman kiinteaa sopii kylla), mutta kun ei voi kirjoittaa missaan kunnolla! Totta kai sita voisi kirjoittaa kasin, mutta kun se on niin hidasta, ajatus juoksee niin kaukana edella, ettei sita saa kiinni. Ja tama venalainen nappaimistokin on tehoton, kun tietyt merkit ovat vaarilla paikoilla, jolloin osa sormista jaa tehottomiksi.

Mutta. Saa on kerta kaikkiaan ihana. Ei tallaisella saalla voi olla pahalla paalla, aurinko paistaa kuin ei saisi siita kyllikseen ja lumi sulaa pois, pois. Ja tanaan on tiedossa suklaakakkua ja blineja!

Kerronpa siis hiukan ruokailusta Pietarissa tanaan. Niitahan loytyy joka lahtoon. Viime vuosina tanne on ilmaantunut runsaasti eri maalaisia ravintoloista turisteja ja hiukan varakkaampia kaupunkilaisia varten erityisesti Nevskille ja sen ymparistoon, mutta myos Vasiljevskin saarelta niita loytyy ja epailematta muiltakin lahioalueilta. Japanilaiset ravintolat nayttavat olevan enimmakseen hiukan hintavampia sushibaareja, joihin saa kylla halutessaan upotettua satasen tai pari - euroissa. Erinomainen ja halpa kiinalainen sijaitsee lahella Vladimirovskan metroasemaa, Rubinshteinin kadulla. Lounas siella maksaa n. 120 ruplaa ja friteeratut leivat ovat herkullisia.

Parasta taalla ovat kuitenkin paikalliset pikaruokaketjut. Ei tietoakaan mistaan hampurilaisista tai ranskalaisista, tarjolla on blineja, pelmeneja, majoneesissa uitettuja salaatteja ja kymmenia erilaisia, enemman ja vahemman perinteisia ruokia. Tshainaja Loshkasta (Teelusikka) saa blineja, teeta ja erilaisia salaatteja - salaatit laskutetaan usein grammoittain, eli tietty grammamaara maksaa summan X eika annoksittain. Ideal'naja tshashka (Ideaalimuki) on toinen mainio blinipaikka. Y tjoshi na blinah (anopin luona blineja) ja Jolki palki (jonkinlainen venalainen kirous, "voi himputti" tms) tarjoavat blinien ja salaattien lisaksi paaruokia, kanaa, possua, kalaa, lihaa ja lisukkeita. Lisukkisuosikkini ovat tattaripuuro ja vihannesriisi. Perunaakin saa toki monessa eri muodossa, mutta sita saa Suomessakin.

Yliopiston ruokala on aivan ihana. Sielta saa 45 ruplalla lautasellisen tattaripuuroa (se ei ole sellaista lolloa puuroa vaan irtonaista, ihan kuin riisi) ja jonkinlaisen pihvin. Muitakin vaihtoehtoja on, mutta aion ahtaa napani tayteen tattaripuuroa nyt, kun sita on tarjolla.

Pelmenien ystavan kannalta sekin on suotuisa merkki, etta kauppojen pakastealtaat pullistelevat erimerkkisia pakastepelmeneja. Kunhan paasen sinne yksioon, keittelen pelmeneja ja paasen vielakin halvemmalla. Pakasteblinejakin on tarjolla, jos niista tykkaa ja monensorttista salaattia.

Erityinen rakkauteni ovat basaarit. Minusta on ihana vaellella sen hedelma-, vihannes-, kala-, juusto-, makkara- ja maitotuoterunsauden keskella, haistella ja ihastella. Mikali jaksan, ostan sielta jonain paivana tuoretta lammasta ja yrtteja ja teen lammaspataa. Granaatit ovat erityisen hurmaavia, pyoreita, punaisia ja herkullisia - voin hyvin ymmartaa, miksi ne olivat rakkauden jumalattaren hedelmia. Tama tuo mieleeni pikkuputiikin Gostinnyi dvorin nurkassa, sielta saa nimittain vastapuristettua omena-, porkkana-, granaattiomena- ja appelsiinimehua. Myyja valmistaa mehun suoraan asiakkaan silmien edessa. Mitaan erityisen halpaa se ei ole (2dl/60r), mutta aivan ihanaa! Eilen oli pakko uhrata siihen rahaa, silla olin kavellyt monta tuntia ja appelsiinivitamiinit tekivat hyvaa. Tavallisesti en pida appelsiinimehusta, mutta kylla vastapusirtettu appelsiinimehu on namia.

Venalaisista karkeista en pida. Tama rajoittaa suuresti karkin syontia, mika on hyva. Jaatelot taalla ovat hyvia, erityisesti Krem brule -jaatelo, joka ei kaupan kuppijaatelona maksa juuri mitaan. Konditorioista saa kaikennakoisia kivoja jaateloista, mustikkaa, rommirusinaa, pistaasia, suklaamurujaateloa... Kunhan sinnekin asti vain ehtisi.

Ja sitten ovat tietysti piirakat. Itse en niita erityisemmin syo, mutta vain siksi, etta ne ovat varsin raskaita ja epaterveellisia. Maku sen sijaan on kohdallaan. Niita myydaan konditorioissa, kahviloissa ja pienissa kojuissa, joita on ripoteltu joka puolelle (kojuista saa muuten blinejakin). Yleensa ne ovat lihaa tai kaalia kaarittyna taikinakuoreen ja paistettuna upporasvassa.

Tasta muistuikin mieleen, etten ole syonyt tanaan mitaan. Ja tuli nalka!

Kuulumisia Pietarista

Pietarissa on kevat. Aamuisin ja iltaisin on viela kylma, mutta paivalla aurinko lammittaa poskia ja sulattaa lumikinokset loskaisiksi latakoiksi. Olen ottanut tavakseni nousta varhain ja kipittaa kuuden kilometrin matkan opistolle. Voi se olla pidempikin, en ole hyva arvioimaan etaisyyksia.

Ensimmainen viikko on aina saatamista. Saavuin tiistaina asuntolaan vasyneena ja kuumissani raahattuani raskasta rinkkaa ja kahta yhta painavaa laukkua puoli kilometria lahimmalta metroasemalta eika paikan paalla kukaan tiennyt mitaan. Kolmisen tuntia meni selvitellessa asioita, mutta lopulta sain kiinni oikean henkilon ja avaimet huoneeseeni.

Asuntola on venalaiseen tasoon nahden varsin hintava, n. 88e kolmen hengen huone, kahden hengen huone vahan enemman. Huoneessa siis tosiaan yopyy useampi ihminen, omia huoneita ei Laivanrakentajien kadun asuntolasta loydy. Taloa on taannoin remontoitu, mutta aika onneton tapaus se silti on suomalaiseen laatuun nahden ja jopa hintansa suhteen - Pietarissa pitaisi saada tuolla hinnalla vahan parempaa. Minut sijoitettiin asumaan neljan venalaistyton kanssa (yksi kolmen ja yksi kahden hengen huone, keittio, kylppari ja vessa yhteiset), jotka ovat kylla ihan mukavia ja tuleepahan vahan kieliharjoitusta, mutta huoneen nurkassa, juuri siella, missa sankyni on, kasvaa hurmaava homepatsas seinaa pitkin. Tytot kertoivat, etta alun perin katolta oli vuotanut vetta (18. eli ylin kerros) ja vuoto oli korjattu, mutta pian alkoi home kasvaa. En oikein pida ajatuksesta, etta joudun nukkumaan terveysriskin kyljessa. Sita paitsi, sehan tarkoittaa, etta koko talo on taynna hometta, vaikka se ei olisikaan yhta nakyvaa kaikissa asunnoissa. Home harvemmin rajoittuu yhteen asuntoon.

Mutta minulla kavi huikea tuuri. Minulla on Pietarissa eras kaveri, jonka perheella on kaksi asuntoa. Toinen on vahan rupuisempi yksio, jota he eivat kayta ja mina saan asua siina! On se parempi kuin asuntola, ei hometta ja kylpyhuone omassa kaytossa - tosin, se on oikeastaan yhdistetty kylpyhuone-keittio, amme on nimittain keittiossa. Vessa on kaytavassa. Ja erityisen hienoa on se, etta yksio on lahempana keskustaa ja yliopistoa, niiden valissa, jos tarkkoja ollaan. Paasen pian muuttamaan sinne pois homeluolasta.

Opiskelutkin ovat pikkuhiljaa kaynnistyneet. Ensimmainen paiva oli hirmuista saatoa, kun juoksin sinne tanne rekisteroitymassa, viemassa monikrtaviisumiin tarvittavia papereita ja metsastamassa lukujarjestystani. Sain sen lopulta, mutta vaihdoin ryhmaa, silla minut oli summan mutikassa (en ehtinyt kielitestiin, missa tasot maariteltiin) sijoitettu toiseksi vaikeimmalle tasolle. Vaikein taso on tosin hiukan liian vaikea minulle, mutta seuraava taas olisi liian helppo. Mennaan nyt sitten vaikeimman mukaan.

Ensimmainen tuntini, suullisen taidon harjoittelutunti, muodostuikin terapiatunniksi: Venajalla syntyneet ja lapsena Suomeen muuttaneet parkuivat kuorossa, kuinka heita oli Suomessa pienina kiusattu venalaistaustan vuoksi. Eivat kaikki, mutta muutama eturivin hyypio varasti koko tunnin itselleen, vaikka sen piti koostui oppilaiden esittelyista. Hyva, kun me muut ehdimme nimemme sanoa. Onhan kiusaaminen aina ikavaa, mutta juuri naita tyyppeja ei kaynyt saaliksi.

Pietariin en tassa kaikessa tuoksinassa ole viela oikein ehtinyt tutustua. 9.4. menemme katsomaan Figaron haita Mariinski-teatteriin ja myohemmin kenties Gisellea ja Joutsenlampea. Eremitaasin olen nahnyt jo kolmesti enka aio uusia sita kokemusta, joten siita en kirjoita. Se on hieno, mutta hyvin, hyvin uuvuttava paikka. Verikirkon ohitse kavelin eilen ja taytyy sanoa, etta se on todella kaunis kirkko. Samoin Kazanin katedraali on yksi suosikeistani, se on aika erikoisen varinen, savyisa harmaa, kun kirkot taalla ovat yleensa joko punaisia tai karkinvarisiksi maalattuja.

Vaikka muutankin pian pois Vasiljevskin saarelta, missa yliopisto ja asuntolat sijaitsevat, aion kylla tutkia saarta hiukan enemman. Saarella on ainakin kaksi basaaria ja lukuisia pikkuputiikkeja, kahviloita, kauppoja ja ravintoloita, ja varmaankin se on halvempi kuin Nevski prospekt - mika hyvansa on Pietarissa halvempi kuin Nevski prospekt! Ainakin melkein mika hyvansa.

Pientä taukoa

Se alkaa. Juna puksuttaa kohti Pietaria kello 09:03 ja vie minut mukanaan Toukokuun loppuun asti kestävälle opintojaksolle.

Tarkoitukseni on pitää ainakin jonkinlaista netti- ja irkkitaukoa. Muita blogeja en ainakaan lue enkä kirjoita tätä kovin usein, ehkä en ollenkaan. Riippuu hiukan siitä, kuinka suurta tarvetta tunnen kertoa Pietarista ja tapahtumista siellä.

Hyvää kevättä vain kaikille. :)

Pilvikki Pumpulilinnasta, päivää

Kun maailma on mustavalkoinen, tietyn ryhmän puolustaja leimataan siihen ryhmään kuuluvaksi, vaikka hänellä ei olisi muuta tekoa sen ryhmän kanssa kuin jonkinlainen rypäs tietomurusia ja ajatus, ettei mitään ryhmää saisi kritisoida väärin perustein - asiatietoon perustuva kritiikki on aivan eri asia. Minua ei sentään ole muslimina pidetty, mutta kristittynä, valkoisten heteromiesten vihaajana sekä muslimeja rakastavana kukkahattutätinä kylläkin.

On väitetty, että en uskaltaisi kritisoida muslimeja ja erityisesti naisten asemaa muslimimaissa edes omassa blogissani, Helsingin Sanomista nyt puhumattakaan. On esitetty, että minun pitäisi todistaa se, etten ole muslimifani kritisoimalla muslimeja, erityisesti naisten asemaa muslimimaissa (ettekö te keksi sieltä muka muuta kritisoitavaa?) blogissani.

En ole ollut täällä kovin kriittinen muslimeja kohtaan, se on totta. Mutta enpä ole ennen tätä pilakuvakohua kovinkaan paljon heistä kirjoittanut. Jos en ylipäätään kirjoita muslimeista, kuinka voisin kirjoittaa kritiikkiä?

Nyt tilanne on sitä paitsi se, että kritisoimalla muslimeja minä yrittäisin todistella, että uskallan tehdä niin enkä ole muslimifani. Tämä häiritsee minua. Minä haluan kritisoida siksi, että minulla on jotain sanottavaa aiheesta enkä todistaakseni joillekin hurmapäille, että uskallan ja kykenen. Ne vuodet, jolloin tunsin, että piti todistella ihmisille jotain, ovat olleita ja menneitä, mikäli niitä juuri olikaan. Minun ei tarvitse todistaa kenellekään, että uskallan tai kykenen. Minä itse tiedän, että uskallan, että kykenen. Se riittää. Niinpä tulevaisuudessa, jos ja kun kritisoin muslimeja, turha olettaa, että se on pyrkimys todistaa kenellekään mitään.

Kuitenkin, varsinainen syy, miksen ole blogissani kritisoinut musliminaisten asemaa muslimimaissa on ollut se, ettei minulla ole ollut mitään erityistä sanottavaa siitä. Olen tietoinen lukuisista, lähes määrättömistä ihmisoikeusloukkauksista, joita he joutuvat maissaan kärsimään. Olen tietoinen kunniamurhista, sukuelinten silpomisesta, kivityksistä, kostoraiskauksista, käytännön tason mielivallasta naisia kohtaan, siitä, etteivät naiset saa ajaa edes autoa tai uida meressä ilman valtavien huiviensa painoa. Ja on (tai pitäisi olla) itsestäänselvää, että vastustan tätä kaikkea ehdottomasti. Minusta se on väärin ja hirvittävää.

Mutta millainen blogikirjoitus siitä tulisi? ”Tiesittekö, että musliminaiset kärsivät siitä, tästä ja tuosta ja vielä kaiken kukkuraksi näistäkin (tietenkin tiesitte, sitä hoetaan joka puolella)? Minä vastustan!”

Valitan, mutta se ei ole minun käsitykseni sen tasoisesta kirjoituksesta, jota itseltäni odotan. Mielestäni ylläolevassa ei todellakaan ole mitään erityistä sanottavaa. Ensin on luettelo faktoja, jotka todennäköisesti ovat suurimman osan tiedossa ja sitten julistus, että olen niitä vastaan – minkä tosiaan pitäisi olla muutenkin selvää. Minua ärsyttää todistella sitä. Jos ette usko ettekä ymmärrä, en voi auttaa.

Ja jos taas kyse on siitä, että feministinä minun olisi huudeltava kaikkien maailman naisten asioista koko ajan, unohtakaa koko juttu. Totta kai minä välitän siitä, mutta ette kai te voi olettaa, että ryhdyn ajamaan koko maailman naisten asioita – kolmen miljardin ihmisen! En ole muistaakseni kirjoittanut Etelä-Amerikan naisten kärsimyksistä, abonaisten tuskasta Australiassa, hindunaisten huonosta asemasta, japanilaisten naisten hiljaisuudesta, Korean ”lohtunaisista”, joita japanilaiset surutta raiskasivat eivätkä julkisesti tunnusta olemassaoleviksi tai Kiinan naisiin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista. Silti näistä ei kukaan ole tullut minulle valittamaan. Ketään ei juuri tunnu kiinnostavan se, että hindujenkin keskuudessa esiintyy pakkoavioliittoja, että naisia poltetaan ja heidän kasvonsa tuhotaan hapolla, jos myötäjäiset eivät sulhasta miellytä tai nainen torjuu miehen.

Ja sitten minä olen se ilkiö, kun en ole huutelemassa, kuinka pahismuslimit kohtelevat naisiaan huonosti. Kyllä he kohtelevat. Kyllä, monissa muslimimaissa naisten kärsimykset ovat sellaiset, että niiden edessä menee järkytyksestä mykäksi. Ja kyllä, vaikka ihmisen tuskan ei pitäisi olla mitattavissa, väittäisin silti, että muslimimaissa naisten asema on keskimäärin huonompi kuin Australiassa, Kiinassa, Etelä-Amerikassa tai Japanissa yhteensä. Mutta tämä ei tee tyhjäksi näissä maissa tapahtuvia naisten ihmisoikeusloukkauksia eikä lohduta näiden maisten kärsiviä naisia paljoakaan.

Nämä tyypit syyttävät myös ilkimysfeministejä ja länsimaalaisia ylipäätään siitä, että nämä vaikenevat muslimimaiden naisloukkauksista – ja unohtavat samalla siveästi sen, että moni feministi ja länsimaalainen vaikenee siksi, että jostain Etiopian syrjäkylästä on pikkuisen vaikea ryhtyä tekemään kaiken kattavaa väitöskirjaa Etiopian naisten asemasta. Nämä tyypit istuvat täällä samaisessa lintukodossa kuin mekin eivät ota lainkaan huomioon sitä suurta joukkoa länsimaalaisia, jotka työskentelevät kentällä naisten aseman parantamiseksi. He eivät pidä itsestään meteliä, mutta saavat todennäköisesti enemmän aikaan kuin esimerkiksi meikäläinen saisi haukkumalla muslimit lyttyyn.

Meillä on myös valitettavan vähän keinoja. Me voimme kirkua kurkkumme käheiksi saudinaisten asemasta, mutta vaikuttaako se saudeihin? Jätkät istuvat öljynsä päällä ja nauravat räkäisesti tyhmille eurooppalaisille. Turkkia sentään vielä voidaan painostaa vilauttelemalla EU-porkkanaa, mutta muiden maiden kohdalla konstit ovat vähissä. Tämä ei tarkoita, että pitäisi olla hiljaa. Tämä ei tarkoita, että pitäisi hyväksyä tai että kritiikki olisi täysin hyödytöntä. Tämä tarkoittaa vain sitä, että moni ulkomaalaissyntyinen feministi ei jaksa, koska tuntee itsensä avuttomaksi ja kyvyttömäksi vaikuttamaan. Kotimaan asioihin on paljon helpompi vaikuttaa.

Mutta ainahan tämä on hyvä konsti vaientaa toinen ja päättää keskustelu. Kun et katsos huomioi kaikkia maailman loukkauksia, sinulla ei ole varaa huomioida yhtään. Kaikki tai ei mitään. Ja koska kaikkea ei voi kukaan huomioida, ehkä meidän ei kannattaisi tehdä mitään?

Mitä te tiedätte minusta?

Ten Top Trivia Tips about Arawn!

1. Three seagulls flying overhead are a warning that Arawn is near.
2. About 100 people choke to death on Arawn each year.
3. Edinburgh imports three thousand kilograms of Arawn every year!
4. Arawn can sleep for three and a half years!
5. Arawn was declared extinct in 1902.
6. Human beings are the only animals that copulate while facing Arawn.
7. People used to believe that dressing their male children as Arawn would protect them from evil spirits!
8. It's bad luck to put Arawn on a bed.
9. Women shoplift four times more frequently than Arawn.
10. Arawn was banned from Finland because of not wearing pants!

I am interested in - do tell me aboutherhimitthem

Ei minun pitänyt laittaa tätä näkyviin, mutta siellä oli pari niin herkullista kohtaa...

Arawn was declared extinct in 1902. - Huisaa. Minua ei ole ollut sitten vuoden 1902! Olen harvinaisuus.

People used to believe that dressing their male children as Arawn would protect them from evil spirits! - But not from Arawn! Hähähähähähä.

It's bad luck to put Arawn on a bed. - Jokaiselle miehelle tiedoksi.

Arawn was banned from Finland because of not wearing pants! - Kuinka kova täytyy olla joutuakseen karkotetuksia Suomesta? Näin kova!

Puhdas ja saasteeton

No niin, nyt se on virallista: minä en kuhise pöriseviä pöpsykkäisiä. YTHS:n HIV-testin mukaan tulokseni on negatiivinen.

Ja ennen kuin soitatte suutanne mustien miesten ex-panoarmeijastani, testi on otettu Venäjän vuosiviisumia varten. En tiedä, miksi Venäjä haluaa vuosiviisumia varten HIV-testin (saisiko sitä, jos olisi positiivinen?), mutta en ala pullikoida. Ei ollut monimutkainen operaatio.

Me pöpsykkäleidit

Voihan Venäjä ja pari muuta entistä neuvostovaltaa. Panuhan se on taas kovaan ääneen valittelemassa, kuinka suomalaiset naiset kuhisevat pöriseviä pöpsykkäisiä eli siis sukupuolitauteja. Myöhemmin ketjussa hän tarkentaa tarkoittavansa nimenomaan HI-virusta.

AIDS-tukikeskuksen sivuilla vierailu antaa tilanteesta hiukan toisenlaisen kuva. Suomessa on tällä hetkellä virallisesti 1888 HIV-positiivista, joista vain 477 eli 25 % on naisia. Siis 0,03 15-64-vuotiaista naisista! Ja vaikka luvun kymmenkertaistaisi, tulos olisi silti 0,3 %.

Ja tämän perusteella Panulla on oikeasti pokkaa väittää, että Suomalaiset naiset suorastaan kuhisevat pöpöjä ja ovat vaaraksi puhtoisille suomalaisille miehille! Kannattaa toki unohtaa, että 75 % tartunnan saaneista on miehiä eikä naisia. Ja että tartunnoista vain 36 % saadaan heteroseksin kautta, loput käyttävät huumeita, harrastavat homoseksiä tai ovat niitä harvoja epäonnisia, jotka saavat tartunnan äidiltään.

Olen lähes sanaton.

Me emme kannata Teemu Mäkeä

Voima on varsin mielenkiintoinen lehti. Vaikka laskenkin itseni varsin vihreäksi, en suinkaan ole aina samaa mieltä Voiman artikkelien tai kolumnistien kanssa. Viimeisimmässä numerossa Teemu Mäki esitteli kolumnissaan perinteisimmät väitteet prostituutiota vastaan ja - ainakin omasta mielestään - kumosi ne oikein nerokkaasti. Enpä oikein osannut olla samaa mieltä herra Mäen kanssa.

”Prostituutio vahingoittaa kaikkia naisia, koska se vahvistaa vanhaa käsitystä naisista pelkkinä seksiobjekteina.”
Vastaväite: Miksi prostitoitu saisi jokaisen naisen tai edes itsensä näyttämään pelkältä seksiobjektilta?

En minä tiedä, miksi, Teemu-hyvä. Tiedän vain, että niin tapahtuu. Jos satut olemaan vähäpukeinen, yksinäinen nainen myöhään illalla baarissa, voit hyvällä syyllä odottaa, että joku tulee kysymään hintaa, vaikka sattuisit olemaan siellä vain siksi, että sinua nyt vain huvittaa. On olemassa joukko miehiä, jotka olettavat, että naiset – erityisesti venäläiset ja vähäpukeiset tai muuten provosoivasti pukeutuneet naiset – ovat huoria. Se, että sinä, hyvä Teemu, et ymmärrä, miksi näin on, ei poista sitä tosi asiaa, että jokainen baariin paljastavasti pukeutunut nainen ottaa niin sanotun ”huorariskin”.

Voidaan tietysti kysyä, että jos prostituutiota ei olisi, olettaisiko tämä mies joukko voivansa ostaa vähäpukeisilta naisilta seksiä – siis ihan keneltä tahansa vähäpukeiselta naiselta. Tai venäläiseltä naiselta.

”Prostituoidut ovat uhreja, he eivät tee työtä vapaaehtoisesti ja alkavat inhota itseään (lyhennös).”
Vastaväite: Useimmat prostituoidut eivät ole uhreja.

Mistähän mittakaavasta nyt on kyse? Jos otetaan koko maailma, useimmat prostituoidut ovat kyllä minun laskuoppini mukaan uhreja. Seksiorjabisnes rehottaa ja lukuisten maiden lapset ja teini-ikäiset tuskin ovat touhussa mukana vapaaehtoisesti.

Mutta pienennetään mittakaavaa Suomeen niin se alkaa jo muuttua. Täällä moni prostituoitu on todellakin töissä aivan oman vapaan tahtonsa mukaan. Mutta ovatko useimmat – eli yli puolet? Tästä en ole varma. En kutsuisi ihmistä, jolla ei ole juuri muita vaihtoehtoja kuin kurja, surkea nälkäelämä kerjäläisenä tai prostituutio, ihmiseksi, joka on täysin vapaa valitsemaan. Ja monet virolaiset ja venäläiset prostituoidut ovat tällaisia. Syntyjään suomalaiset Suomen kansalaiset taas ovat näitä ”etuoikeutettuja” prostituoituja, joilla on todellinen vara valita.