Tuusulassa on kivaa kello kahdeksan aamulla
Työpaikkani muutti heinäkuussa ja tänne uudelle toimistolle matka on paljon pidempi kuin vanhalle. Niinpä töihin tulee lähdettyä varsin aikaisin, puoli seitsemältä viimeistään. Päästyäni lopulta bussiin, olen niin väsynyt, että torkun sen 45-50 minuuttia, jotka bussi matkustaa työpaikkani luo.
Olen jo pitkään ajatellut, että jonain päivänä vielä nukahdan ja köröttelen pysäkkini ohi. No, tänään tein niin. Havahduin vain muutamaa minuuttia sen jälkeen, kun bussi oli ohittanut pysäkkini ja havaitsin, että ikkunasta näkyi vain pimeyttä ja pöpelikköä - ei lentokenttää! Äkkiä ulos bussista - ei mitään hajua, missä päin maailmaa sijaitsin. Tuusulan kyltti tosin oli ihan vieressä, ympärillä pelkkiä puita, aavemaine, pimeä sumu ja hajanaisia talovaloja jossain kaukana.
Ei siinä auttanut kuin talsia takaisin lentokentän juureen.
Ehkä minun pitäisi mennä aiemmin nukkumaan.

1 Comments:
Rakastan runojasi, ne ovat nättejä. Tähtiä nähden näet mitä tulee, mitä menee. Siinä oot sinä.
Lähetä kommentti
<< Home