Suomi on ihan perseestä
Edelliseen liittyen tuli vielä mieleen eräs asia: suomalaiset, jotka vihaavat Suomea. Eikä tässä ole kyse mistään pienestä "se nyt on vähän takapajula" -ajattelusta vaan lähes fanaattisesta, syvän intohimoisesta inhosta.
Myönnän pitäväni tätä kummallina. Eihän Suomi täydellinen maa ole ja täällä on huonoja puolia (missä niitä ei ole?), mutta olemmeko me todella niin hirvittäviä, että ansaitsemme sen intohimoisen vihan? Eikä siinä kaikki: näille Suomi-vihaajille Suomen vihaaminen on lähes hyve, erinomainen ominaisuus ihmisessä. Ne, jotka eivät vihaa Suomea, ovat vain hölmöjä eivätkä näe suomalaisen yhteiskunnan luonnetta. He näkevät löytäneensä jotain uutta ja erikoista, olevansa hienompia ja parempia - ja aivan erityisesti heistä on upeaa kyetä kritisoimaan omaa maataan. Siihenhän ei perusjamppa kykene, koska itsekritiikki on Suomessa suuri tabu, mutta onneksi on näitä ihmisiä, joilla on rohkeutta etsiä totuutta suomalaisesta kansakunnasta.
Kerronpa erään esimerkin erinomaisesta Suomi-kritiikistä. Eräällä palstalla keskusteltuun tabuista ja henkilö A sanoi, että Suomalaiset ovat väärällä tavalla ylpeitä monista asioista, esim. terveydenhoitojärjestelmästä. Hänen mielestään terveydenhoitojärjestelmämme on "perseestä". Kysyin häneltä sitten perusteluja siihen, joita kyllä sainkin, mutta ne olivat tätä kuuluisaa yksittäistapaus-kategoriaa. Lisukkeeksi sain myös huomautuksen, että vastaanväittämiselläni todistan, että terveydenhoitojärjestelmän kritisointi on Suomessa tabu.
Siis:
1) Sanominen, että asia X on "perseestä" on ihan validia kritiikkiä.
2) Jos puolustaudut tai väität vastaan kriitikolle, se merkitsee, että sinusta asiaa ei saa kritisoida eli asian kritisoiminen on siis sinulle tabu.
Asia ymmärretty. Ehkä.

5 Comments:
minä tykkään suomesta!
mutta mulla onkin aika radikaalit mielipiteet, ja en oo silleen massaa
Minä rakastan Suomea. :)
Ilmeisesti netissä heiluu paljon vinoutuneen logiikan omistavia ihmisiä, joiden mielestä maailma on mustavalkoinen. Esimerkkinä käy hyvin mainitsemasi perustelupyyntö, mikä tulkitaan vastaanväittämiseksi.
Antaa hullujen olla, heitä riittää varsinkin kun säästösyistä hullut laitettiin avohoitoon. :D
Suomi on muuten hyvä maa, mutta naiset vois täältä vaihtaa johonkin parempiin, esimerkiksi jotain kunnon eteläeurooppalaisia kuumia mutta kilttejä latinotyttöjä tilalle.
Miten mauttoman kommentin suomimies lausuikaan...
Mitä nyt olen maailmaa katsellut, tuntuu minusta siltä, että Suomeen verrattuna loppumaailma on kutakuinkin slummia. Tyytyväinen saa olla esim., jos Italiassa löytää kunnollisen suihkun. Itse olen aina ihmetellyt USAn ihannointia. USA = siirtolaisia + velkaa + iso armeija.
Lähetä kommentti
<< Home