"My name is Bond, James Bond"

Lauantaina minua paheksuttiin toveripiirissä, kun hehkutin nähneeni uusimman Bondin, Casino Royalen: en kuulemma enää mene feministinä täydestä, etenkään, kun myönsin paitsi nähneeni kaikki viralliset ja ne kaksi epävirallista Bondia, myös pitäneeni niistä - en nyt kaikista yhtä lailla, mutta Bondista ylipäätään. Kyllä, Bond on sovinistinen kylmän sodan dinosaurus (minkä M yhdessä elokuvassa Bondille toteaakin), mutta silti, Bond on instituutio. Ei Bondia voi arvioida tavallisella asteikolla, Bond menee sen yli ja ympäri.

No, Bond-viehtymykseni ei tietenkään estä kriittisyyttä ja Bondeja on hauska analysoida. Casino Royale on hyvin erilainen Bond-elokuva eikä vain pääosaesittäjänsä Daniel Craigin ansiosta. Esimerkiksi elokuvan loppu rikkoo pitkän kaavan, jossa Bond viimeisissä kuvissa vehtaa toisen Bond-tytön kanssa. Oikeastaan lähin vertailukohta olisi Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa, jossa Bond-tyttö, Diana Rigg kuolee aivan lopussa vain hetki sen jälkeen, kun hänestä on tullut rva Bond (tällä juonilinjalla muuten Conneryn velmusta "panen vaan huvikseni kaikkia" -Bondista tuli myöhempien aikojen "panen kaikkia, koska en uskalla sitoutua ja olen traumaattinen" -Bond).

Jonkin aikaa on jatkunut kahden Bond-tytön perinne: on hyvä ja paha, joista paha kuolee ja hyvä saa kunnian tuntea Bondin miehuuden, vähintäänkin elokuvan lopussa. Usein tosin myös paha Bond-tyttö saa nauttia Bondin antimista ennen pakollista lahtausta. Paha Bond-tyttö ei aina ole varsinaisesti "paha", kuten esimerkiksi Teri Hatcherin Paris Carver elokuvassa Huominen ei koskaan kuole. Paris Carver vain sattuu onnettomuudekseen olemaan pääpahiksen vaimo eikä pääpahiksilla ole taipumusta säästää tyttöystäviäänkään, kun kyseessä on maailman valloitus. Pahalle Bond-tytölle riittää siis ylipäätään se, että hän on sekaantunut pahiksiin. Kerran tosin ovat molemmat Bond-tytöt jäivät henkiin. Tämä tapahtui elokuvassa Lupa tappaa ja henkiin jäänyt neitonen oli Talisa Soton Lupe Lamore, Franz Sanchezin nainen - ehkä siksi, että Sanchez oli ilkiö ja antoi naiselleen piiskaa?

Casino Royalessa hyvää Bond-tyttöä ei ole, on vain kaksi pahaa, jotka molemmat päätyvät enkelien valtakuntaan. "Hyvempi" Bond-tyttö on kyllä periaatteessa kiltti ja kiva, mutta pahikset ovat saaneet hänestä otteen ja hän - ah, niin romanttisesti - uhraa itsensä Bondin vuoksi. Nyyh ja niisk.

Onko sitten uskottavaa uhrata itsensä Daniel Craigin vuoksi? Itse asiassa, yllättäen, vastaus on kyllä. Jos minun tulisi valita kaikista Bondeista se, jonka ottaisin, valinta osuisi Daniel Craigiin. Tämä ei tarkoita, että hän on paras Bond vaan että hän on "vakavin" Bond. Kaikista Bondeista hän on juuri se, jonka voisi kuvitella oikeasti vakiintuvan yhden naisen mieheksi ja joka panee muita naisia vain siksi, että heiltä voi irrota tietoja, mutta noin muuten ympäripaneksiminen ei häntä suuresti nappaa. Craigissa ei ole sellaista vekkulimaisuutta kuin Conneryssa ja Brosnanissa. Naiset hurmaantuvat, mutta eivät siksi, että Craig vinkkaa silmää ja väläyttää hurmaavan hymyn vaan siksi, että Craig on niiiiin cool ja hänellä on kivat hauislihakset (hell, voisin itsekin hurmaantua niihin). Ja kaikessa viileydessäänkin Craig laskettelee joskus leikkiä: kun Craig tilaa vakiojuomansa Dry Martinin ja baarimikko kysyy: "sekoitettuna vai ravistettuna" (muissa elokuvissa Bond sanoo aina itse: sekoitettuna, ei ravistettuna), Craig vastaa: "näytänkö siltä, että välittäisin."

Jos Craigia vertaa edellisiin, suuri ero on se, että edelliset Bondit näyttävät herrasmiehiltä t-paidassa ja farkuissakin, Craig taas muistuttaa smokissakin yksinkertaisesti smokkiin puettua roistoa. Ehkä tämä osin vaikuttaa siihen, että CAsino Royalessa Bond on hyvin fyysinen: paitsi että hänen lihaksensa pullistelevat koko ajan, hän myös hikoilee kuin pieni sika ja se näkyy. Eikä hän ole ainoa, jonka otsaa kostuu välillä muustakin kuin verestä.

Kidutuskohtaus Casino Royalessa on ihan omaa luokkaansa. On vähän vaikea päättää, onko se hyvä, ällöttävä vai ainoastaan huvittava. En tosin ollut ainoa, joka elokuvasalissa päästeli epäuskoisia hihityksiä, kun pahis hakkasi kovalla köyden pätkällä James Bondin munia.

Ikävin miinus Casino Royalessa on sen pahis, Le Chiffre, jota esittää Mads Mikkelsen. Kautta aikain Bondeissa on esiintynyt huikeita pahiksia, kuten Auric Goldfinger, Ernts Stavro Blofeld. Hugo Drax ja MAx Zorin, mutta tämä uusin... Le Chiffre ei yllä lähellekään kunnon superroistoa. Lähinnä hän on muiden ahdistelema parka, joka yrittää vain kaikin voimin kerätä 100 miljoonaa, etteivät afrikkalaiset ilkiöt tappaisi häntä ja hänen blondia heitukkaansa. Kyllähän Le Chiffre kyynelehtii verta (jokin silmätulehdus), mutta eivät verikyyneleitä itke superroistot vaan superparat.

Mutta, kaiken kaikkiaan, Casino Royale on vallan hyvä Bond ja noussee suosikkieni joukkoon.

Ja jos joku ihmettelee, kuinka minä olen jo Bondin nähnyt, vaikka sen Suomen ensi-ilta on vasta 24.11., selitys on yksinkertainen: Venäjän ensi-ilta oli jo viime viikolla ja siellähän minä ehdin jo piipahtaa. Elokuvateattereissa dubbaukset ovat hyviä ja kidutuskohtaus venäjäksi jokseenkin hulvaton!