Anna Politkovskajan muistolle

Anna Politkovskaja, venäläinen toimittaja, murhattiin 7.10. kotitaloonsa. Kohtalo ei ollut yllättävä venäläiselle toimittajalle, joka on julkisesti arvostellut Putinin hallintoa ja raportoinut Tshetshenian sodasta asioita, joita ei Venäjällä omaa henkikultaansa arvostava raportoi. Suurin osa, mitä voidaan Politkovskajan murhasta sanoa, lienee jo sanottu, mutta otan silti itselleni oikeuden näin jälkikäteen sanoa vielä jotain.

Murhan tapahduttua länsi vaati kovaäänisesti murhan selvittämistä ja murhaajan saattamista vastuuseen. Kaikesta jäi käteen se, kuinka hyvä länsi kouluttaa pahaa Venäjää, jonka ainoa tapa käsitellä niskuroivia toimittajiaan on lyijymyrkytys. Venäjä ei ole erityisen hyvä ja toimittajien lahtaaminen siksi, että heillä on kanttia kaivaa esiin epämukavia faktoja on pöyristyttävää ja kaikkien sivistysvaltion sääntöjen vastaista. Venäjää täytyy ja kuuluukin paheksua ja vaatia, ettei tällaista tapahtu enää.

Sitten seuraa se mutta. Anna Politkovskaja ei vedonnut vain venäläisiin päättäjiin; hän tapasi runsaasti länsimaisia päättäjiä, esitteli Tshetshenian katastrofaalista tilannetta, etsi ja pyysi apua, vaikuttamaan Venäjään, jotta inhimillisesti hirvittävän hintaiseksi käynyt sota saataisiin loppumaan. Mitä teki länsi? Vaikeni, vaikeni tyystin, piti epäilemättä Politkovskajaa hankalana ja ärsyttävänä. Mitä se tulee tänne pilaamaan meidän hyvät suhteenne. Harvassa olivat ne poliitikot, jotka sanallisesti julkituodun arvostuksensa lisäksi osoittivat sitä tekojen tasolla. Hyvin harvassa.

Ja entä nyt, kun POlitkovskaja on kuollut luoti päässään? Nyt koko länsi suree ja parkuu voimatonta raivoa. Se parkuu liian myöhään ja ennen kaikkea se parkuu väärästä asiasta. Kun Politkovskaja on kuollut, lännen ja Venäjän suhteissa on yksi soraääni vähemmän. Nyt kelpaa surra ja murehtia, kun ei tarvitse vaatia Tshetshenian sodan lopettamista vaan yhden murhan selvittämistä. Sillä peitetään se tosiasia, ettei juuri kenelläkään lännen poliittisista päättäjistä ole pillun ja pallin vertaa uskallusta riskeerata hyviä Venäjä-suhteita inhimillisyyden kunniaksi.

Sillä, kuka murhasi Politkovskajan, on tuskin mitään merkitystä. Venäjän poliisi saattaa löytää jonkun syntipukin tuomittavaksi, mutta vaikka hän olisikin se, jonka sormi painoi liipasinta, oikeat murhaajat istuvat muualla eikä heitä koskaan saada tuomiolle. Se on merkityksetöntä, se ei tuo Politkovskajaa takaisin ja ennen kaikkea sen vaatiminen on lännen poliitikoilta tekopyhää elleivät he uskalla ottaa harteilleen samaa taakkaa, jota Politkovskaja kantoi.

Politkovskaja oli valmis riskeeraamaan henkensä sen asian puolesta, johon hän uskoi. Ainoa oikea tapa kunnioittaa hänen muistoaan on tehdä se, minkä vuoksi hän eli ja kuoli - lopettaa Tshetshenian sota. Sytyttäkää kynttilät yhden ihmisen rohkeudelle, mutta älkää unohtako, että hänen tehtävänsä on yhä kesken. Jonkun täytyy jatkaa, jotta hänen kuolemansa ei olisi turha.