Portti naisten maahan

On vaikeaa olla vaatimaton, kun on näin hyvä.

Oma valokuva
Nimi: Arawn
Sijainti: Manala, Helvetin alin piiri

Karvainen neitsyt

perjantai, lokakuu 27, 2006

III maailmansota käydään vanhempien välillä

Erään tuttavani kautta eksyin eroperhe.nettiin ja tähän keskusteluun, jossa epätoivoiselta kuulostava äiti kysyy neuvoja tilanteeseensa: hänellä on miehensä kanssa kaksi lasta ja kolmas tulossa, mutta mies joutuu elättämään joskus aiemmin hänelle syntynyttä lasta. Tilanne on kuitenkin huonontunut radikaalista, kun mies on sairastunut ja perheessä on jo useita lapsia. Tulot eivät kerta kaikkiaan riitä, joten perhe yrittää hakea muutosta elatusapupäätökseen, mutta se on kovin vaikeaa. Elatusapu on 118e, mikä on epävirallinen minimi - se on suurin summa, jonka kunta maksaa elatustukea, jos etävanhempi ei sitä syystä tai toisesta maksa.

Periaatteellista ongelmaa ei siis ole, kunta voisi maksaa kyseisen 118e, perheelle jäisi hiukan rahaa omiin lapsiin eikä ensimmäinen lapsi menettäisi mitään - hänelle se lienee yksi ja sama, keneltä se 118e tulee. Käytännössä ongelma on kuitenkin se, että miehen ex asuu lapsen kanssa eri kunnassa, joka on ilmeisesti vähävarainen kunta. Perheen asuinkunta on katsonut miehen elatuskyvyn laskeneen merkittävästi, mutta lapsen asuinkunta ei sitä halua tehdä, sillä se ei halua joutua maksumieheksi. Pattitilanne siis.

Luettuani koko keskustelun loppuun olin lähes järkyttynyt. Vaikeassa tilanteessa oleva ihminen tulee kysymään apua, olkoonkin nettipalstalta, ja mikä on tulos: häntä mätkitään oikealta ja vasemmalta, armotta! Pikku-Annua syytetään muun muassa siitä, että olisi pitänyt osata varautua tulevaisuuteen eikä tukeutua yhteiskuntaan – ei saa odottaa, että yhteiskunta pelastaa elatustuen muodossa. Miksi ihmeessä koko elatustuki sitten on olemassa, jos yksilöiden tulisi vastata kaikista valinnoistaan vaikeimman mukaan?! Poistetaan koko tuki!

Vasarointi jatkuu asettamalla kyseenalaiseksi etävanhemman oikeus lisääntyä! Jos etävanhempi ei ole rikas kuin kroisos, hänellä ei tule oleman oikeutta hankkia lisää lapsia, koska näiden lasten elätys olisi pois ensimmäiseltä lapselta. Ensimmäisen lapsen elari on Pyhä ja Rikkumaton eikä sitä saa vaarantaa yhtään millään. Nimimerkki Paukku vertaa jopa uusia lapsia kesämökkiin (!!) vedotessaan siihen, että ei ensimmäisen lapsen elaria voi jättää maksamatta vain, koska tulee lisäkuluja omien valintojen seurauksena.

Ilmeisesti uusilla lapsilla ei ole mitään oikeuksia. Uusia lapsia ei voi edes myydä, kuten kesämökin voi, jotta saisi rahaa talouteen, mutta eihän se näitä hyökkääjiä hetkauta. Uusia lapsia ei hankita, piste ja jos ne hankitaan, ensimmäisen lapsen elariin ei silti kosketa.

Paukku sanoo sen suoraan: Ei minusta yhtenevät missään nimessä. Jos esim. minä päätän hankkia uusia lapsia, niin mielestäni on kohtuullista että lasken silloin vain oman perheeni laskennallista elintasoa.

!!! Kyllähän tavallisessa perheessäkin, aina, kun tulee lapsia, vanhempien lasten elintaso ”huononee” eikä kukaan kilju silloin, että heidän viikkorahojensa yms. tulisi olla yhtä suuret kuin ennenkin. Mutta kun kyseessä onkin etälapsi, hänen tuloihinsa lapset eivät saa vaikuttaa ja ennen kaikkea miehen on maksettava se elari, koska hänen on kannettava vastuu lapsestaan ja se vastuu on xittu kannettava, vaikka mies menisi konkurssiin sen vuoksi ja hänen uudet lapset näkisivät nälkää.

Kun PA sitten menee möläyttämään, että hänen miehensä ei edes halunnut lisääntyä exän kanssa, vaan ex jopa huijasi, homma räjähtää käsiin. Mies on kamala ihminen – kuinka oma lapsi voi olla vain ”exän lapsi”, kuinka se ei kanna vastuutaan, mitämitä, raiskasiko exä sen, mitäs meni kortsu rikki, dorka, surullista, kun mies uskoo tulleensa huijatuksi (onhan mahdotonta, että häntä todella huijattiin. Ja PA ei tietenkään ole sen parempi, kehtaakin solvata miehen exää tuolla lailla netissä! Exähän vaan haluaa lapsensa parasta ja mieshän se tässä muutenkin tarinan suurin roisto on! Yhtäkkiä näillä palstalaisilla on niin paljon tietoa tilanteesta, että heillä on varaa surutta syyttää PA:ta ja miestä ja julistaa exä viattomaksi osapuoleksi.

Ei voi ymmärtää. Ei siis todellakaan VOI YMMÄRTÄÄ ihmisten sairaalloista intoa lyödä vielä lyötyä. En loppujen lopuksi ole hämmästynyt, ihminen on peto eikä länsimaailmassa sitä tällaiselle pullamössöihmiselle todista mikään paremmin kuin keskustelupalstoilla surffaaminen. Ei näiltä hakkureilta varmaankaan empatiaa puutu, mutta empatiakyky loppuu heti siihen omaan lähipiiriin. Kun mennään koneelle naputtamaan tekstiä, ei hetkeäkään ajatella, että siellä ruudun takana kököttää ihan ihkaoikea, elävä ihminen, jolla on tunteet ja joka on niin vaikeassa tilanteessa, että tyly ja loukkaava teksti voi saada hänet itkemään – ai niin, mutta se on ihmisen omaa syytä, jos hän loukkaantuu vain, kun muut kertovat hänelle vähän tosiasioita! No ei jumalauta ole, jos ne ”tosiasiat kerrotaan” kuten tuolla palstalla! Kuinka joku voi olla niin tunnevammainen, ettei hetkeäkään ajattele, että kirjoituksen lukee jo valmiiksi sortumisen partaalla oleva ihminen eikä mikään kone, jota voi kouluttaa hakkaamalla päähän ”Pyhällä elarilla”?! Aivan varmasti, jos noiden hakkureiden pitäisi sanoa samat asiat PA:lle päin kasvoja, pupu menisi nopeasti pöksyyn ja hiljaisuus vallitsisi, mutta netissä kyllä kelpaa aukoa päätään. Kun toisen tuskaa ei näe, sehän ei ole olemassakaan.

Aina löytyy ihmisiä, joilla on pullat niin hyvin uunissa, että on varaa lyödä lyötyä vielä kerran, vaikka vain varmuuden vuoksi. Kun oma elämä ei ole kriisissä, ei voida eikä varsinkaan haluta ymmärtää toisen vaikeuksia. Kun itse on selvinnyt ilman vaikeuksia tai niistä menestyksekkäästi taistellut itsensä irti, on muilta vain tyhmyyttä, laiskuutta ja kerta kaikkiaan huonoa ihmisyyttä olla vaikeassa tilanteessa. Ei sellainen ihminen ansaitsekaan empatiaa tai myötätuntoa vaan piiskaa ja keppiä. Jos piiska ja keppi aiheuttavat pahaa oloa ja itkua, oma syy, mitäs kehtasit avata suusi ja kertoa vaikeuksistasi. Lyödään vielä lisää, kun se on niin kivaa!

Minä kannatan sinänsä elatusapua – kun mies harrastaa seksiä, hänen tulee ottaa vastuu seurauksista, vaikka ei lasta haluaisi. Mutta ei se elari nyt niin pyhä ole, että sen tulisi hallita Korkeimpana Jumalana miehen loppuelämää! Jos miehellä ei ole varaa maksaa elatusapua, sitten hänen ei hemmetti vie sitä tarvitse maksaa eikä se ole merkki minkään valtakunnan vastuuttomuudesta. Jos mies haluaa lapsia uuden vaimon kanssa, hänellä on siihen oikeus, vaikka se merkitsisi hänen maksamansa elatusavun pienenemistä tai lakkaamista kokonaan eikä se ole merkki mistään vastuuttomuudesta. Elari ei ole pyhä ja se lasketaan tasantarkkaan etävanhemman ELATUSKYVYN mukaan eikä uusi lapsi ole mikään kesämökki, jonka etävanhempi nautinnokseen hankkii ja voi myydä pattitilanteessa eteenpäin vaan elävä olento, jolla on oikeus ruokaan, kattoon pään päällä ja säälliseen elatukseen siinä missä ensimmäisellä lapsellakin. Ja onpa vielä se paljon kaivattu, tuleva veronmaksajakin Suomelle.

Ja se lähivanhemman ajama Pyhä Lapsenetu – anteeksi, sain naurukohtauksen – ei ole yleensä mitään muuta kuin pikkumaista kostonhimoa ja halua hallita etävanhemman elämää vielä senkin jälkeen, kun ero on tullut ja eritoten, jos etävanhempi uskaltautuu pois lähivanhemman valtapiiristä hankkimalla uuden perheen. ”Lasten oikeudet”, niin hienolta kuin sana kuulostaakin, oikeuttavat vanhempien välisessä sodassa kaiken sonnan, lian ja mädän, mikä vain poteroiden pohjalta voidaan kaivaa. Vanhemmuus ei tee ihmisestä yhtäkkiä pyhimystä, joka olisi vapaa kaunoistaan ja oman edun tavoittelusta, päin vastoin, se antaa ihmisille aseista parhaimman ja haavoittavimman: lapsen. Lapsen edulla lyödään toista ja oikeutetaan ja ajetaan omia etuja, jopa lapsen tunteiden kustannuksella. Kun vanhemmilla on kiire mustamaalata ja kiduttaa toisiaan, ainoa oikea kärsijä tilanteessa on lapsi. Mutta mitäs lapsen tuskasta, kunhan vain vanhempi saa sen, minkä haluaakin. Pyhä Äitiys karisee äkkiä harteilta, kun ero astuu voimaan ja alkaa sota lähivanhemmuudesta ja elatusavusta.

Minä pysyn kyllä vastaisuudessa kirotun kaukana moiselta Sadistipalstalta. Ei minulle ole mikään uutinen, että monet naiset, äidit mukaan lukien, ovat valtakunnan luokan kusipäitä, mutta en minä halua sitä toisten kurmottamista ja pilkkanaurua aitiopaikalta katsoa. Ilmeisesti eivät saaneet lapsena hakata kyllikseen muita hiekkalaatikoilla lapioilla päähän, joten nyt täytyy jatkaa muiden kiusaamista netissä.

4 Comments:

dreaming of screaming said...

niin, netissä oman kokemukseni mukaan käyttäydytään niin kuin oltaisiin jatkuvasti puolustuskannalla. kuulin / luin joskus jostain (saattoi jopa olla kielitieteellinen artikkeli), miten yleisi lauseita keskustelupalstoilla ovat esim. "tarkoitat siis", "haluat siis tällä sanoa" jne. siis juuri sellaisia lauseita, joita käytetään saivartelussa ja toisen tahallaan väärinymmärtämisessä. ehkä joillain ihmisillä on sellainen harha, että kun purkaa omaa kiukkuaan johonkin toiseen, mieli tulee paremmaksi ja olo ylevämmäksi. harvoin niin kuitenkaan käy...

en voi sanoa muuta kuin ihminen on ihmiselle ihminen. :) .

lokakuu 27, 2006 3:33 PM  
dreaming of screaming said...

linkkasin sut muuten.

lokakuu 27, 2006 4:22 PM  
Jazmanaut said...

"en voi sanoa muuta kuin ihminen on ihmiselle ihminen."


Kuin omasta suustani.

lokakuu 27, 2006 5:40 PM  
Anonyymi said...

Mielenkiintoinen blogi sinulla, puhumattakaan sisällöstä...?


Tervetuloa juttelemaan:
http://www.vanhemmat.com/phpbb

T:Ari www.vanhemmat.com

toukokuu 01, 2007 10:15 PM  

Lähetä kommentti

<< Home