Tahtoisitko asua Afrikassa?
Kirjaillaan nyt pitkästä aikaa Juhannuksen kunniaksi jotain, etteivät armaat lukijani kuvittele minun vallan kuolleen. Tosin en tiedä, voiko juhannustyöläistä laskea elävienkään kirjoihin, sen verran zombimainen olo on, kun on joutunut ryömimään työpaikalle seitsemäksi ja herännyt kuudelta. Tänään ei grillata vaan luetteloidaan Aku Ankan taskukirjoja (haluaako joku ostaa?) ja siivotaan huonetta. Olisi jo aika saada se kuntoon muuton jäljiltä.
Helsingin sanomissa on viime aikoina käsitelty runsaasti siirtolaisuutta Afrikasta Espanjaan ja ylipäätään siirtolaisuus on kuuma peruna niin kansainvälisessä politiikassa, blogeissa kuin kahvipöytäkeskusteluissakin - tai minun kohdallani IRC-keskusteluissa, en harrasta kahvipöytiä.
Kieltämättä minuakin ärsyttää joskus, kun luen sadoista afrikkalaisista, jotka ovat jälleen rantautuneet Espanjan maaperälle. Ei Eurooppaankaan loputtomasti ihmisiä mahdu ja siirtolaisuus tuntuu muutenkin aiheuttavat rekkalasteittain ongelmia ympäri Eurooppaa. Tulevat tänne elelemään meidän kustannuksellamme turvataloihin ja synnyttämään valtaisin lauman kakaroita eivätkä välitä kunnioittaa sääntöjämme. Ei niin, että tekisivät ikäviä rikoksia kaikki, mutta eivät suostu ymmärtämään, että Euroopassa ei nyt eletä sharian mukaan, toinen vaimo esimerkiksi on kielletty. Ei, pitäähän muslimimiehen kakkosvaimo saada...
Ja sitten toisaalta. Jos itse eläisin Afrikassa niissä oloissa, missä köyhät elävät, kyllä minäkin pyrkisin sieltä pois, jos vain suinkin olisi minkäänlainen mahdollisuus. Minulle on väitetty, että vain rikkaat pääsevät sieltä pois ja tulevat sitten elämään tänne sossun turvin (jos ovat niin rikkaita, mihin ne sossua tarvitsevat, eikö niillä ole rahaa?). Kuitenkin, jos ihminen on valmis henkensä uhalla vaeltamaan satojen, joskus jopa tuhannen kilometrin matkan savannien ja aavikon halki, ottamaan kuoleman riskin kurjassa veneessä, mihin on ahtautunut käsittämätön joukko ihmisiä ja juomaksi on varattu ihan liian vähän vettä, millä mitta-asteikolla hän on hyvinvoiva, rikas pullasorsa? Rikkaat eivät vaaranna henkeään aavikkoreissuilla ja huonokuntoisissa veneissä Afrikan myrskyisillä rantavesillä. Nämä ihmiset ovat niin epätoivoisia, että heillä ei ole mitään menetettävää, he mieluummin kuolevat aavikolle kuin jäävät kyläänsä asumaan. Hekö rikkaita ja etuoikeutettuja? On ihan mahdollista ja todennäköistä, etteivät he ole kaikkein alimpia, surkeimpia ja kurjimpia, mutta mitä se kertoo maan tilanteesta, että kaikki kynnelle kykenevät pakenevat sieltä sankoin joukoin?
Toiseksi, suurin osa ei tule elämään tänne sosiaalituilla. Suuri osa jää Espanjaan istumaan vastaanottokeskuksiin ja odottamaan karkotusta, toinen valtaisi joukko siirtyy laittomille työmarkkinoille, joilla eurooppalaiset työnantajat voivat melko surutta käyttää heitä hyväkseen. Espanjassa siirtolaiset poimivat tomaatteja huonoissa olosuhteissa, liki olemattomalla palkalla tai jopa täysin ilman palkkaa.
Tiedän kyllä ihmisiä, joita tämä ei haittaa. Heidän mielestään siirtolaisuus tuntuu olevan jo itsessään niin suuri rikos, ettei siirtolainen ansaitsekaan ihmisarvoista kohtelua. MItäs tuli tänne, voikoon nyt huonosti. Sekään ei auta, että siirtolainen olisi valmis tosissaan tekemään työtä, hän vain haluaisi palkkaa ja kohtuulliset asuinolosuhteet. Eivätkä palkkavaatimukset yleensä ole ihmeelliset, Suomessakin monet ulkomaalaiset sijoittuvat nimenomaan suomalaisten halveksimille, vähäpalkkaisille aloille, kuten siivoojiksi.
Eurooppa on ryhtynyt sotaan laitonta siirtolaisuutta vastaan. Rajoja tiivistetään, Espanja inuaa EU:lta lisää rahaa ja apua tulvan pysäyttämiseksi, Afrikan maiden kanssa tehdään sopimuksia, jotta ne valvoisivat satamiaan ja rantojaan. LÄhtöpää Afrikassa siirtyy aina etelämmäs ja etelämmäs, matka pitenee ja muuttuu vaarallisemmaksi, ihmisiä kuolee enemmän ja enemmän mahdottomilla matkoilla. Siirtolaisia käännytetään kotimaihinsa, missä heillä ei ole mitään toivoa tai syytä elää ja he lähtevät pyrkimään takaisin Eurooppaan.
Kovat keinot ovat Euroopan ainoa vastaus, mutta näyttää ilmeiseltä, etteivät ne toimi. Afrikkalaiset ovat liian epätoivoisia ja salakuljettajat liian ahneita. Siirtolaisuuden pysäyttämiseksi on vain yksi toimiva keino, mutta edes siirtolaisuuden äänekkäimmät vastustajat ja pelkääjät eivät tunnu halukkailta sitä käyttämään (mitäs syntyivät sinne, omapa on ongelmansa, itse ovat vaikeutensa aiheuttaneet). Se on yksinkertaisesti se, että kohennetaan afrikkalaisten elinoloja kotimaissaan niin, että ihmiset kokisivat voivansa elää siellä. Siirtolaisuuden tulvan pysäyttää vain se, etteivät ihmiset enää halua epätoivoisesti ja henkensä kaupalla pois kotoaan.
Vaikka afrikkalaiset olisivat kaikesta vastuussa aivan yksin, vaikka kaikki vaikeudet ja ongelmat olisivat vain ja ainoastaan heidän syytään, se ei muuta sitä, että kyseinen konsti on ainoa toimiva. Jos he eivät voi elää omissa maissaan, he pyrkivät sinne, missä voivat eli Eurooppaan. Eikä se kelpaa selitykseksi, että rahan syytäminen Afrikkaan ei auta, koska joku diktaattori kahmii kaiken ja tuhlaa sen limusiiniinsa. Sitten keksitään toimivia keinoja auttaa afrikkalaisia, jos todella halutaan katkaista siirtolaisuuden tulva. Siis todella.

18 Comments:
Itse kannatan kovaa mutta tasapuolista linjaa: laittomat siirtolaiset pitää palauttaa, ja heitä hyväksikäyttäviä työnantajia tulee rangaista ankarasti.
Miten sinä kohentaisit Afrikan oloja? Olen samaa mieltä siitä, että elintason ja elämän laadun parantaminen on ainoa keino vähentää siirtolaisuuden houkuttelevuutta, mutta Afrikka tuntuu kovin hankalasti autettavalta maanosalta.
1) Tuskin kukaan ihmettelee afrikkalaisten pyrkyä Eurooppaan sinänsä
2) Jos se minusta olisi kiinni, tomaattien kilohinta saisi noustakin
3) Toimivat keinot Afrikan olojen parantamiseksi ovat sellaisia, että niistä ei kukaan kestä kuullakaan
4) Tässäkään kommentissa ei ole ainuttakaan mielekästä ehdotusta tulevaksi toiminnaksi
"Ei Eurooppaankaan loputtomasti ihmisiä mahdu ja siirtolaisuus tuntuu muutenkin aiheuttavat rekkalasteittain ongelmia ympäri Eurooppaa."
Niinpä. Varsinkin siellä Suomessa on hitosti ongelmia ja ahtautta siirtolaisten takia.
Voi kähmäsen räpylä, mitä logiikkaa.
Ei auta yhtään, että lopulta päädyt "viisaasti" toteamaan, että ehkä niinku siellä afrikassa niille pitäis järjestää paremmat oltavat.
Mutta onhan se kiva jutella IRC-issä ajankohtaisista asioista.Jotta jatka vaan.
"Niinpä. Varsinkin siellä Suomessa on hitosti ongelmia ja ahtautta siirtolaisten takia.
Voi kähmäsen räpylä, mitä logiikkaa.
Ei auta yhtään, että lopulta päädyt "viisaasti" toteamaan, että ehkä niinku siellä afrikassa niille pitäis järjestää paremmat oltavat."
Mistä lähtien "ympäri Eurooppaa" on tarkoittanut vain Suomea? Missä minä sanoin, että Suomessa on niin hirveänkamalan ahdasta siirtolaisten vuoksi?
Minä en kyllä ymmärrä lainkaan, mitä ajat takaa. Suomalaisena en saisi siis lainkaan tuntea ahdistusta tai pelkoa lukiessani Hesarin uutisointia siirtolaistulvista? Jotenkin nämä tunteeni loukkaavat sinua? Ái niin, onhan se selvää, ettei siirtolaisten tulo Eurooppaan vaikuta meihin suomalaisiin yhtään mitenkään, olemmehan me kaikesta eristäytynyt lintukoto täällä jossain näkymättömän rajan takana. Mitä nyt tulee joskus raitilla joku tummempi yksilö vastaan.
Ja mikähän logiikassani mättää?
Arawn,
voin kertoa sinulle, että jos jatkat valitsemallasi tiellä, tulet törmäämään jatkuvasti täysin luokattomaan vasta-argumentointiin. En osaa sanoa mistä se johtuu, mutta tällä aihepiirillä on sellainen vaikutus ihmisiin.
Sari,
kyse ei tietenkään ole fyysisen tilan puutteesta vaan aineellisista resursseista. Parin vuoden takainen virallinen tieto oli, että siirtolaistouhujen välitön kustannus Ruotsissa oli 30 miljardia kruunua vuodessa, eikä luvussa ymmärtääkseni ole mukana välillisiä kustannuksia.
Siirtolaiskysymyksessä esiintyy selkeästi kaksi eri kohtaa. Ensinnäkin siirtolaisten syy tulla paremman elämän perässä.
Lähtihän suomalaiset 60-luvulla Ruotsiin tehtaalle töihin paremman palkan perässä. Siis tietenkin elintasokuilu.
Minua ei sinällään häiritse elintasokuilu mitenkään. Suuremman ongelman tuottaa kulttuurierot!
Uskonnonvapaus on ihan jees, mutta missä menee uskonnon ja vallitsevan kulttuurin välinen ero. Heitänpä esimerkkejä pari. Jos Suomeen tulee muslimi, niin hän kohtaa ongelmia. Pohjolassa lapset muuttavat aikaisin kotoa ja saavat tehdä mitä haluavat, jopa vanhempien tahtoa vastaan (ei pakkoavioliittoja). Edellä mainitut jalkavaimot eivät kuulu valtakulttuuriin ja naisten alistamista katsotaan karsaasti (ainakin virallisesti).
Toisaalta Suomessa asuvalta odotetaan kykyä saunoa ja avoimmuutta esim. sekasaunaan ja alastomana uimista. Alkoholi nousee aina esiin omana kysymyksenään, mutta eipä kaikki suomalaisetkaan juo.
Miten siis voisi suomettaa siirtolaiset? Ei kukaan halua tänne pikku irania tai muuta heijastusmaata. Suomalaiset nostava karvat pystyyn, kun täällä käyttäydytään kuin edellisessä kotimaassa.
Pitäisikö siirtolaisilta vaatia sitoumus muuttua suomalaisemmaksi, jos haluaa hakea turvapaikkaa Suomesta? Riittääkö kielen opetteleminen? Mitä suomalaisuuteen kuuluu ja ei kuulu?
Nyt on jonkun muun vuoro puhua.
Valkoturkki,
siirtolaisia ei voi suomettaa mitenkään, ainakaan niin pitkään kuin virallinen linja (tällä kertaa sanatarkassa, ei sarkastisessa merkityksessä) on monikulturismi, jossa pyritään varmistamaan tulokkaiden mahdollisuus pitää uudessa maassa kiinni siitä omasta kulttuuristaan, jota pakoon alun perin vanhasta maasta lähtivät.
Toisaalta on moraalisesti aika kestämätöntä vaatia ketään hylkäämään omaa kulttuuriansa, joten tilanne todellakin on melko hankala
mun mielipide tähän keskusteluun
on yksiselitteinen yhdenmukainen
ja looginen.
JOS KULTTUURINNE ON NIIN VITUN HIENO NIIN ÄLKÄÄ SITT VITTU
LENTELEHTIKÖ SUIHKARILLA
LÄPI OZONIKERROSTA TÄNNE POHJOLAAN.
nimim. luonnollisilla keinoilla
suomeen syntynyt
ja lisään vielä että,
mä oon tapanut NIIN KIVOJA NEKRUJA
että, kukaan heistä ei oo ollut
sellasii "mun kulttuuri" -tyyppejä
vaan assimilaatio-haluisia
"tummia suomalaisia"
junkohtaus, monikulttuurisuus onkin tapetille nostamani ongelma! Jos katsoo esimerkiksi ranskan tilannetta, niin sokeankin pitäisi ymmärtää mikä mättää. Jos uuteen kulttuuriin siirryttäessä ei tarvitse omaksua uutta kulttuuria, niin järjestelmä hajoaa.
Sanoin jo aikaisemmin, että pakolaisten pitäisi suomettaa itsensä. Me tarjoamme maan ja teidän pitää oppia elämään meidän kulttuurissamme, kelpo vaihtokauppa?
Mitä tulee esim islamilaisuuden sovittamiseen suomalaiseen toimintaan se onnistuu. Armeijassa oli yksi islamilainen mies, jonka piti rukoilla useita kertoja päivässä. Koska päällystö tiesi tämän, niin taukoja siirrettiin suurinpiirtein sopiviin ajankohtiin. Muut saivat vetää sauhuja samalla kuin yksi otti pikarukoukset.
Siis tämä esimerkki tulee metsäleiriltä. =)
Oi edit, missä olet. :D
Kyllä Suomessa islamilaisuuden tosiaan pystyy sovittamaan elämäntapaan. Tataarit ovat hyvä erimerkki tästä. He ovat muslimeja, mutta onko kukaan koskaan kuullut heidän mellakoineen tai uhkailleen ketään? Tai rikkoneen Suomen lakeja uskontonsa varjolla? Varmaan heissäkin on rikollisia, mutta nämä rikolliset eivät poikkea millään lailla luterilaisista, suomalaisista rikollisista muuten. Tataareilla on oma seurakuntakin eikä sinne hyväksytä muita muslimeja.
Minusta oman kulttuurin ja uskonnon saa pitää niin kauan kuin se ei ole ristiriidassa maan lakien kanssa. Jos haluat olla syömättä possua, koska Allah/Jahve käskee, se on ok. Jos tahdot lyödä vaimoasi ja lapsiasi, koska Allah antaa luvan, se ei sovi, koska Suomen laki kieltää sen. Tällaisiin tilanteisiin tulisi puuttua tiukasti - toisaalta, myös suomalaisten vastaavaan käytökseen, koska kyllähän vastatulleita voi hiukan kyrsiä se, että he eivät saa, mutta suomalaiset näyttävät saavan ja selviävän ilman ongelmia.
Maahanmuuttajanaiset ovat muuten avain "suomettumiseen" - hehän kasvattavat lapset. Maahanmuuttajanaisille pitäisi järjestää huomattavasti enemmän suomen kielen kursseja (niillä opetetaan kielen lisäksi kulttuurijuttuja ja hankitaan jopa harjoittelupaikkoja) ja kertoa heille heidän oikeuksistaan Suomessa. Ja kertoa myös, että vaikka Allahin mukaan vaimoa saisi lyödä ja vaikka vaimokin tämän hyväksyisi, se ei nyt käy, koska Suomen laki sen kieltää.
arawn,
tataarien islam on täysin maallistunutta sorttia. Siitä on jäljellä vain jokin määrä ulkoista muotoa, samoin kuin suomalaisen kristillisyyden valtavirrassakin asia on.
Siinä on helkkarin iso ero, kun vertaa vähän minne tahansa päin islamilaista maailmaa.
Lisäksi kaikki ovat yhtenevästi sitä mieltä, että laittomuuksiin jne "pitäisi" puuttua, mutta toteuma on mikä on.
Entä sitten, että se on maallistunutta? Islamia se kuitenkin on. Eikä ero ole huima, jos vertaa "mihin hyvänsä päin" muslimimaailmaa. Koko muslimimaailma ei ole kiihkeässä uskonsodassa länttä vastaan. Esimerkiksi Marokko on melko maallistunut, nuoret naiset eivät edes pukeudu minkäänlaisiin huntuihin tai huiveihin (no, ehkä bikineitä ei suvaittaisi) jne.
Mulle sopisi ihan järjettömän hyvin, jos eurooppalainen islam alkaisi muistuttaa Suomen tataarien uskoa. Joskus tästä kirjoittelinkin omaan blogiini ja muistaakseni suhtauduit vähän kireästi silloin.
Ihan oikeasti: ei siinä mitään ongelmaa olisi, jos muslimit Euroopassa eläisivät tataareiksi.
Minusta ei ole väärin vaatia maahanmuuttajilta suomen kielen opettelemista. Mutta niitä kursseja on myös järjestettävä sitten niin, että kaikki niille pääsevät. Ja toinen on tietysti naisten integroituminen ja sitä kautta perheiden. Koska naiset kasvattavat lapset(enimmäkseen) ja muutenkin johtavat kotia, maahanmuuttajanaisille pitäisi saada ns. "kaveritukea" suomalaisilta. Kuka tahansa suomalainen nainen voisi ruveta jonkun maahanmuuttajanaisen kaveriksi, neuvoa käytännön asioissa ja tutustuttaa suomalaiseen kulttuuriin. Itsekin siinä rikastuisi ja oppisi toisen maan kulttuuria, jopa kieltä. Kulttuurikeskus Caisa tekee hyvää työtä maahanmuuttajien kanssa, mutta kaikki tämä, mitä kirjoitin on kuitenkin vielä pientä, eikä vaikuta yksinään mihinkään.
Kyllä Suomeen mahtuu maahanmuuttajia vielä paljonkin, ilman että se vaikuttaa suomalaisten elintasoon. Sodan repimistä maista ihmiset pakenevat henkensä kaupalla, kuten suomestakin paettaisi jos täällä olisi joku vuosien sisällissota tai kansanmurha. Myös köyhyys, etnisten ryhmien vainoaminen,mielivaltainen vangitseminen, kidutus jne ovat minusta riittävän hyviä syitä lähteä paremman elämän perään.
-minh-
minh,
onko sinulla omasta mielestäsi riittävät syyt uskoa, että mustakaapuosasto haluaisi kavereita suomalaisista naisista? Ja että miehet päästäisivät ne kaveeraamaan suominaisten kanssa?
Junakohtaus: Harmillisesti en muista missä lehdessä, mutta joka tapauksessa... eräässä lehdessä kerrottiin suomen kielen kurssista ulkomaalaisille naiselle. Sisään otettiin 18, hakijoita oli muistaakseni 200... Kyllä tämä jotain kertoo naisten halusta sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan,
Arawn,
minäkin tiedän että kielikoulutusta järjestetään tarpeeseen nähden hävyttömän vähän. Sitten on vielä ihan erikseen se pykälä, että mustakaapujen miehet eivät ollenkaan välttämättä päästä naisia sekakursseille, joten tasan satasen varmasti ladies only -kurssille on ollut tunkua. (Jatkokysymys: miten suhtautuu pohjoismaiseen perinteeseen tilanne, jossa pitää joko rapauttaa yhteiskoulutuksen perinnettä tai jättää naiset kouluttamatta?)
Vaan kyse ei ollutkaan siitä, siis kyssässäni minhille. Mitä minä tästä olen ymmärtänyt, kaapuosasto ihan aikuisten oikeasti ei tunne suurempaa halua ruveta erityisemmin kafruiksi finskien kanssa.
Lähetä kommentti
<< Home