Markkinoiden sietämätön ihanuus

Olen palannut, lopullisesti. Ainakin joksikin aikaa. Olen myös aloittanut työt ja muuttanut. Ja todennut vihaavani muuttamista - tosin saman olen todennut kahdella aiemmallakin muuttokerralla. Mutta asuntomme on sentään hulvattoman hieno ja odotan innolla pääsyä sisustamaan eli toisin sanoen ensimmäistä palkkaani. Jihaa.

Pietarissa huomasin itsessäni tiettyä rasisminpoikasta - ei, en ole koskaan kuvitellutkaan olevani ennakkoluuloista vapaa, mutta en aivan niin ärsyyntynytkään. Kyseinen tunne ilmeni aina basaareilla (venäläiset eivät itse asiassa kutsu markkinoitaan basaareiksi, vain ukrainalaiset tekevät niin ja minä otan puoliukrainalaisena itselleni kyseisen oikeuden). Ne basaarit, joilla kävin, olivat siistejä, hoidettuja ja katettuja basaareita, joilla pitkät metallitiskit oli järjestetty säntillisesti riviin ja kullakin myyjällä oli oma paikkansa. Suurin osa myyjistä on Aasiasta, joko entisen NL:n alueelta tai sen lähimailta, tadzhikkeja, azerbaidzanilaisia ja niin päin pois. Miehiä on myyjinä enemmän kuin naisia ja miehet huutelevat kovaan ääneen "devushka, devushka, podoidi, krasavitsa, deshovye jabloki!!" (Neito, neito, tule lähemmäs, kaunokainen, halpoja omenia.)

Minä inhoan sitä heidän huuteluaan. Haluan tutkia myyntiartikkeleita rauhassa ja tehdä ostokseni tyynesti ilman yllä riekkuvaa, kiljuvaa myyjää, jonka aksentti tekee minut hulluksi. Myyjien aksentti on todella vastenmielinen, saan kylmiä väreitä tavasta, jolla he lausuvat sanan "devushka" (neito). He eivät osaa pehmentää ensimmäistä e-kirjainta, jolloin sana kuulostaa karkealta ja rumalta. Mutta vielä enemmän inhoan sanaa krasavitsa (kaunotar), jolla he yrittävät houkutella naisia ostamaan. Se on niin iljettävän läpinäkyvä myyntikikka. Sen jälkeen, kun olen vaeltanut tuntikausia pölyisessä Pietarissa meikittä, pukeutuneena lökäpöksyihin ja kuluneeseen takkiin, viimeinen termi, jolla minua voi kuvata, on "kaunotar" ja kun myyjät käyttävät sitä, tunnen vain inhoa - enkä takuulla osta heiltä yhtikäs mitään. Suosin yleensä naisia tai vähintäänkin sellaisia, jotka eivät huutele minulle mitään.

Torilla saa tosiaan pitää puolensa, sillä Venäjällä asiakas ei ylipäätään ole koskaan oikeassa, ellei asiakkaan takana satu olemaan muutamaa aseistettua vartijaa. Viinirypäleitä esimerkiksi on turha toivoa saavansa pienissä erissä. Sanot 400gr, myyjä läntää vaa'alle valtaisan tertun. Pyydettyäni 10 kappaletta avomaankurkkuja, havaitsin kotona saaneeni niitä 14. Olinkin ihmetellyt hintaa, mutta onneksi pidän kovasti kurkuista. Toisen kerran puolestaan sain liian vähän kurkkuja, 7 kpl, vaikka olin pyytänyt 10.

Huvittavin tapaus oli eräs hunajamyyjä. Eri tuotteiden myyjät eivät näet ole todellakaan torilla kaikki sikin sokin keskenään vaan samoja tuotteita myyvät ovat vierekkäin, osastoissaan: liha, makkarat, juusto, hedelmät ja vihannekset, säilötyt vihannekset, hunaja ja niin edelleen. Mieheni ja hänen kaverinsa olivat käymässä, ja kaveri halusi hunajaa, joten menimme hunajaosastolle, missä siis oli pitkä rivi hunajanmyyjiä. Nämä ryhtyivät oitis tunkemaan meille maistiaisia. Kaveri maisteli innolla erään myyjän tuotteita pohtiessaan, mitä valitsisi ja viereinen myyjä tunki maistiaistikkuja minun suuhuni sitä vauhtia, etten ehtinyt missään vaiheessa estää häntä. Kun olin lopulta maistanut kaikkea hänen tyrkyttämäänsä hunajaa reagoimatta sen kummemmin, hän kysyi: "etkö ostakaan". "No en, tuo tuli ostamaan," sanoin osoittaen mieheni kaveria. Naisen kasvot suorastaan venähtivät. On varmaan ikävää, jos ei osteta, mutta en minä pyytänyt niitä maistiaisia enkä saanut edes tilaisuutta kieltäytyä niistä. Syyttäköön itseään.

Halvempaa toreilla kuitenkin on, halvempaa kuin missään kaupassa, missä olen käynyt. Hintaero vaihtelee n. 20 ruplasta (n. 60cnt) jopa yli 100 ruplaan (n. 3e - esim. mansikat). Myös eri torien välillä on suuri ero, Vladimirskajan metroaseman lähellä sijaitsevat Kuznetshnyj rynok on jopa kallis, kun taas Sennajan ostoskeskuksen takana pönöttävä Sennoj rynok on huippuhalpa. Lihoja en tullut testanneeksi, sillä niistä ei ollut hintoja esillä enkä pidä sellaisesta, että hinnat täytyy aina erikseen kysyä. Sitä paitsi, liha on kaupoissakin niin merkittävästi suomalaista lihaa halvempaa (entrecoteeta sai alle kympillä kilo!), että jos siinä euron häviääkin suhteessa toriin, ei paljoa itketä.

Huonoin puoli eivät suinkaan ole äänekkäät ja jopa epäkohteliaat myyjät, joiden kanssa saa joskus vääntää kättä oikein kunnolla vaan se, että useinkaan hedelmiä ja vihanneksia ei saa valita itse. Silloin on aika hankala sanoa, mitä saa. Pitäisi kaivautua kapsäkkiin heti, kun sen saa käsiinsä ja tarkastaa, että tavara on laadukasta, mutta moniko niin tekee? Ja myyjät vielä tapaavat sitoa pussit tiukasti kiinni, ehkä juuri sen vuoksi, etteivät asiakkaat tarkistelisi ostoksiaan. Hiukan on kyllä nyrpinyt joskus, kun pussista kaivautuu kaksi hyvää ja kaksi kurjaa päärynää.

Mutta ne kurkut! Ja viinirypäleet! Oi, taivas. Avomaankurkkuja sai oleskeluni loppuaikoina eurolla kilo, viinirypäleet maksoivat yhdessä vaiheessa hiukan päälle euron. Suuren, makean ananaksen sai reilulla eurolla senkin.

No voi rutto. Tuli nälkä.