Luennoilla on ihanaa

Ei viela ostoskeskuksista. Kerronpa hiukan ihan kaytannon opiskelusta taalla.

Luentoja on viikolla 5-6 kertaa ja lisaksi perjantaisin kaymme tutustumiskaynnilla jossain. Olemme tutustuneet jo filologiseen tiedekuntaan ja ekologispainotteiseen lastentarhaan, seuraavina vuorossa ovat Aleksanteri Nevskin luostari ja (ehka) vankila(!).

Luennoilla kayminen on... kummallista. Erityisesti puhekurssin luennoilla, silla se on pelkkaa juttelua, josta huolehtii ryhman aanekkain ydin opettajan kera ja muut istuvat kutakuinkin hiljaa, paitsi kun opettaja yhtakkia keksii kysya heilta jotain. Ytimeen kuuluu yksi erityisen aanekas olento, joka sumeilematta keskeyttaa ja jyraa muiden puheet, melkein opettajankin - ainoa este on se, etta opettaja on sentaan viela tehokkaampi jyra. Oikeastaan meita muita ei tarvittaisi tunneilla lainkaan.

Mielenkiintoista on myos se, etta jokaisella tunnilla puhe kaantyy vaistamatta siihen, kuinka huonosti asiat Suomessa ovat, kuinka ikavia suomalaiset ovat ja kuinka paska paikka koko maa noin ylipaataan on. Suomalaiset koulut on jo haukuttu lyttyyn, koulutus on onnetonta, terveydenhuolto naurettavan ja saalittavan valilta, ihmiset ilkeita koulukiusaajapessimisteja ja suhtautuvat ihan kasittamattomasta syysta nihkeasti venalaisiin, todennakoisesti silkkaa ilkeyttaan.

No, ehka olen hiukan kohtuuton. Olen ryhmassa ilmeisesti ainoa, joka mieltaa itsensa suomalaiseksi, joten minulla on ikaan kuin erilainen tausta ja nakemys, jotenkin sisaisempi. Heidan on ulkopuolisempi, mutta ei tietenkaan vahemman tarkea kuin minun. Yritankin ottaa homman mielenkiinnolla, naenpahan, kuinka ihmiset ajattelevat Suomesta. Ja kuva on kylla hyvin, hyvin ruma, taytyy sanoa.

Silti, kylla minua vahan tunneilla riepookin, kun sielta tulee sellaista huttua, etta korvissa soi, siis ihan sellaisiakin asioita, jotka eivat vain pida paikkaansa. Aanekkain olento esimerkiksi vaitti, etta suomalaisten laakarien palkat ovat niin korkealla, etta oijoi sentaan. Niin ovatkin - yksityisten laakarien! Terveyskeskuslaakarin palkka ei todellakaan huimaa paata eika tama ole mikaan mielipideasia vaan numeerinen fakta.

Viime tunnilla homma meni sitten tToiseen maailmansotaan ja Karjalaan. Aanekkain ydin ei voinut millaan kasittaa, miksi suomalaiset haikailevat Karjalaa takaisin ja oli sita mielta, etta se on Suomessa jotenkin lahes kaikkien vahvasti kannattama nakemys: suomalaiset tosiaan haluavat kiihkeasti sen Karjalansa takaisin. Tavallaan haluavatkin; he haluavat takaisin sen Karjalan, joka menetettiin 60 vuotta sitten, sen kulttuurin, suomalaisuuden kehdon, joka silloin siella oli. Suurin osa suomalaisista kuitenkin tietaa erittain hyvin, etta se Karjala on iaksi kadonnut eika palaa, vaikka saisimmekin raiskatun maapalan takaisin. Ja se, etta on olemassa joitain ryhmittymia, kuten perussuomalaiset, jotka vonkaavat tuli takamuksen alla Karjalaa takaisin, ei tarkoita, etta koko Suomi on yhtena rintamana heidan takanaan.

Mutta se, mika minua tuossa eniten hairitsi oli se taydellinen ymmarryksen puute, jota nama osoittivat Suomea kohtaan. Ei se muuten tietenkaan haittaisi, mutta kun he nayttavat kovin haluavan, etta heita ja Venajaa ymmarrettaisiin, mutta itse eivat sitten viitsi ymmartaa muita. He eivat millaan ymmarra, kuinka syvat haavat Toinen maailmansota jatti Suomeen; se tunne, etta olet aivan yksin ja iso, vihamielinen maa haluaa jyrata sinut. Kaikki kiteytyy siihen, etta yha ja viela 60 vuoden jalkeenkin Suomi pelkaa Venajaa. Ja siihen, etta jos joku tulee Suomea tulevaisuudessa sotilaallisesti uhkaamaan, se tulee suurimmalla todennakoisyydella olemaan Venaja. (Taman muuten sanoi sentaan yksi siita aanekkaasti ytimesta, en mina.) Ja kun ottaa huomioon, millaisessa lintukodossa suomalaiset elavat, ei minusta ole mikaan ihme, etta vieressa uinuva Venaja herattaa pelkoa. Venaja ei ole kunnossa - sori vaan, venalaiset, mutta se ei ole. Korruptio kukoistaa, sensuuri voi hyvin, tasapainoa tai sisasta rauhaa ei ole, pain vastoin, Venaja kay jatkuvaa sisallissotaa. Kaiken lisaksi rajan yli raijataan Suomeen huumeita, elimia ja ihmisia laittomasti. Minusta on aika ymmarrettavaa, etta ikansa turvallisesti elanyt ihminen yksinkertaisesti pelkaa tata. Totta kai tama pelko ilmenee monin epamiellyttavin tavoin, mutta niista tavoista ei paasta eroon syyttamalla suomalaisia ilkeiksi, venalaisvihamielisiksi kusipaiksi vaan porautumalla syyhyn, kovaan ytimeen: pelkoon.

Ja viela, on pakko sanoa. Keskustelussa vilahti myos Israel - yksi ryhman jasenista asui kahdeksan vuotta Israelissa. Oli intifadaa, oli sita, etta Suomen lehdisto kaantyi toisen intifadan jalkeen kannattamaan Palestiinaa ja solvaa Israelin hallitusta vaarintekijaksi. Opettaja jossain vaiheessa selitti kovaan aaneen Karjalan palautuksesta puhuttaessa, etta mista laskeminen muka aloitettaisiin, 60, 100, 2000 vuotta? Mika maa kenellekin takaisin? Eika KUKAAN sanonut halaistua sanaa siita, etta on naemma Israelilta ok angeta 2000 vuotta sitten menettamalleen lantille, mutta Suomelta torkeaa ja kasittamatonta kaivata takaisin 60 vuotta sitten menettamaansa aluetta! (Minakaan en sanonut, koska en jaksanut enaa riidella ja varmaan se Israelissa asunut olisi julistanut minut natsiksi ja antisemitistiksi.)

Opettajan tyyli on sita paitsi suomalaisittain outo: han ihan oikeasti yrittaa ylipuhua meidan kannalleen. Suomessa en ole koskaan tormannyt viela nain tunnustukselliseen opetukseen muualla kuin uskonnontunneilla, mutta taalla opettaja ylpeili, kuinka sai jotkut amerikkalaisetkin oppilaat lopulta samalle kannalleen kanssaan. Huh. Herra mua varjele olemasta kaikesta sen kanssa samaa mielta.

No, kunhan tasta ne opintoviikot saa, kai taman kestaa. Ehdinpahan kirjoitella kirjeita luennoilla. :)