Luennoilla on ihanaa
Ei viela ostoskeskuksista. Kerronpa hiukan ihan kaytannon opiskelusta taalla.
Luentoja on viikolla 5-6 kertaa ja lisaksi perjantaisin kaymme tutustumiskaynnilla jossain. Olemme tutustuneet jo filologiseen tiedekuntaan ja ekologispainotteiseen lastentarhaan, seuraavina vuorossa ovat Aleksanteri Nevskin luostari ja (ehka) vankila(!).
Luennoilla kayminen on... kummallista. Erityisesti puhekurssin luennoilla, silla se on pelkkaa juttelua, josta huolehtii ryhman aanekkain ydin opettajan kera ja muut istuvat kutakuinkin hiljaa, paitsi kun opettaja yhtakkia keksii kysya heilta jotain. Ytimeen kuuluu yksi erityisen aanekas olento, joka sumeilematta keskeyttaa ja jyraa muiden puheet, melkein opettajankin - ainoa este on se, etta opettaja on sentaan viela tehokkaampi jyra. Oikeastaan meita muita ei tarvittaisi tunneilla lainkaan.
Mielenkiintoista on myos se, etta jokaisella tunnilla puhe kaantyy vaistamatta siihen, kuinka huonosti asiat Suomessa ovat, kuinka ikavia suomalaiset ovat ja kuinka paska paikka koko maa noin ylipaataan on. Suomalaiset koulut on jo haukuttu lyttyyn, koulutus on onnetonta, terveydenhuolto naurettavan ja saalittavan valilta, ihmiset ilkeita koulukiusaajapessimisteja ja suhtautuvat ihan kasittamattomasta syysta nihkeasti venalaisiin, todennakoisesti silkkaa ilkeyttaan.
No, ehka olen hiukan kohtuuton. Olen ryhmassa ilmeisesti ainoa, joka mieltaa itsensa suomalaiseksi, joten minulla on ikaan kuin erilainen tausta ja nakemys, jotenkin sisaisempi. Heidan on ulkopuolisempi, mutta ei tietenkaan vahemman tarkea kuin minun. Yritankin ottaa homman mielenkiinnolla, naenpahan, kuinka ihmiset ajattelevat Suomesta. Ja kuva on kylla hyvin, hyvin ruma, taytyy sanoa.
Silti, kylla minua vahan tunneilla riepookin, kun sielta tulee sellaista huttua, etta korvissa soi, siis ihan sellaisiakin asioita, jotka eivat vain pida paikkaansa. Aanekkain olento esimerkiksi vaitti, etta suomalaisten laakarien palkat ovat niin korkealla, etta oijoi sentaan. Niin ovatkin - yksityisten laakarien! Terveyskeskuslaakarin palkka ei todellakaan huimaa paata eika tama ole mikaan mielipideasia vaan numeerinen fakta.
Viime tunnilla homma meni sitten tToiseen maailmansotaan ja Karjalaan. Aanekkain ydin ei voinut millaan kasittaa, miksi suomalaiset haikailevat Karjalaa takaisin ja oli sita mielta, etta se on Suomessa jotenkin lahes kaikkien vahvasti kannattama nakemys: suomalaiset tosiaan haluavat kiihkeasti sen Karjalansa takaisin. Tavallaan haluavatkin; he haluavat takaisin sen Karjalan, joka menetettiin 60 vuotta sitten, sen kulttuurin, suomalaisuuden kehdon, joka silloin siella oli. Suurin osa suomalaisista kuitenkin tietaa erittain hyvin, etta se Karjala on iaksi kadonnut eika palaa, vaikka saisimmekin raiskatun maapalan takaisin. Ja se, etta on olemassa joitain ryhmittymia, kuten perussuomalaiset, jotka vonkaavat tuli takamuksen alla Karjalaa takaisin, ei tarkoita, etta koko Suomi on yhtena rintamana heidan takanaan.
Mutta se, mika minua tuossa eniten hairitsi oli se taydellinen ymmarryksen puute, jota nama osoittivat Suomea kohtaan. Ei se muuten tietenkaan haittaisi, mutta kun he nayttavat kovin haluavan, etta heita ja Venajaa ymmarrettaisiin, mutta itse eivat sitten viitsi ymmartaa muita. He eivat millaan ymmarra, kuinka syvat haavat Toinen maailmansota jatti Suomeen; se tunne, etta olet aivan yksin ja iso, vihamielinen maa haluaa jyrata sinut. Kaikki kiteytyy siihen, etta yha ja viela 60 vuoden jalkeenkin Suomi pelkaa Venajaa. Ja siihen, etta jos joku tulee Suomea tulevaisuudessa sotilaallisesti uhkaamaan, se tulee suurimmalla todennakoisyydella olemaan Venaja. (Taman muuten sanoi sentaan yksi siita aanekkaasti ytimesta, en mina.) Ja kun ottaa huomioon, millaisessa lintukodossa suomalaiset elavat, ei minusta ole mikaan ihme, etta vieressa uinuva Venaja herattaa pelkoa. Venaja ei ole kunnossa - sori vaan, venalaiset, mutta se ei ole. Korruptio kukoistaa, sensuuri voi hyvin, tasapainoa tai sisasta rauhaa ei ole, pain vastoin, Venaja kay jatkuvaa sisallissotaa. Kaiken lisaksi rajan yli raijataan Suomeen huumeita, elimia ja ihmisia laittomasti. Minusta on aika ymmarrettavaa, etta ikansa turvallisesti elanyt ihminen yksinkertaisesti pelkaa tata. Totta kai tama pelko ilmenee monin epamiellyttavin tavoin, mutta niista tavoista ei paasta eroon syyttamalla suomalaisia ilkeiksi, venalaisvihamielisiksi kusipaiksi vaan porautumalla syyhyn, kovaan ytimeen: pelkoon.
Ja viela, on pakko sanoa. Keskustelussa vilahti myos Israel - yksi ryhman jasenista asui kahdeksan vuotta Israelissa. Oli intifadaa, oli sita, etta Suomen lehdisto kaantyi toisen intifadan jalkeen kannattamaan Palestiinaa ja solvaa Israelin hallitusta vaarintekijaksi. Opettaja jossain vaiheessa selitti kovaan aaneen Karjalan palautuksesta puhuttaessa, etta mista laskeminen muka aloitettaisiin, 60, 100, 2000 vuotta? Mika maa kenellekin takaisin? Eika KUKAAN sanonut halaistua sanaa siita, etta on naemma Israelilta ok angeta 2000 vuotta sitten menettamalleen lantille, mutta Suomelta torkeaa ja kasittamatonta kaivata takaisin 60 vuotta sitten menettamaansa aluetta! (Minakaan en sanonut, koska en jaksanut enaa riidella ja varmaan se Israelissa asunut olisi julistanut minut natsiksi ja antisemitistiksi.)
Opettajan tyyli on sita paitsi suomalaisittain outo: han ihan oikeasti yrittaa ylipuhua meidan kannalleen. Suomessa en ole koskaan tormannyt viela nain tunnustukselliseen opetukseen muualla kuin uskonnontunneilla, mutta taalla opettaja ylpeili, kuinka sai jotkut amerikkalaisetkin oppilaat lopulta samalle kannalleen kanssaan. Huh. Herra mua varjele olemasta kaikesta sen kanssa samaa mielta.
No, kunhan tasta ne opintoviikot saa, kai taman kestaa. Ehdinpahan kirjoitella kirjeita luennoilla. :)

17 Comments:
En tiedä muista lukijoistasi, mutta minä pidän kirjoituksistasi. Tekstisi kulkee juohevasti punaista lankaa kadottamatta.
Henk.kohtaiset väläykseksi venäläiseen maailmaan, opiskelijan silmin, piristävät päivääni. Toivottavasti pystyt pitämään silmäsi avoinna 'omituisuuksille' ja minä pääsen lukemaan taitavasti kirjoittamaasi tekstiä tulevaisuudessa!
Kiitokset blogistasi. :)
Venäjästä tuskin tulee olemaan Suomelle sotilaallista uhkaa nähtävissä olevassa tulevaisuudessa. Lännen suunnalla Venäjällä on vastassaan NATO eikä erillissodassa luoteisnaapuria ja EU:n jäsenvaltiota vastaan olisi mitään järkeä. Venäjän sotilaallisen panostuksen viimeaikaisessa kasvussa ei ole mistään muusta kysymys kuin kylmän sodan jälkeisen totaalisen romahduksen jälkeisestä jälleenrakennuksesta.
Pitkällä aikavälillä Venäjän sotilaallinen voima tuskin kasvaa. Venäjän naisten hedelmällisyysluku on yksi maailman alhaisimmista. Se on alle 1.5. Koska asiantila on ollut tämä jo pitkään, Venäjän väestö on jo vuosikymmenen ajan vähentynyt. Nuoret ikäluokat pienenevät koko ajan eikä miehiä riitä suursotiin. Toisaalta Venäjän pinta-ala on maailman suurin: 17 miljoonaa neliökilometriä. Venäjän akuutit ongelmat ovat Pohjois-Kaukasuksella ja suurimmat potentiaaliset ongelmat Keski-Aasiassa ja väestöllisesti tyhjenevässä Kauko-Idässä.
Venäläisten Suomeen kohdistuvasta paranoiasta tai katkeruudesta minulla on tasan yksi kokemus: kesällä 1997 Helsinki GP:ssä oli yksi pietarilainen pelaaja, joka esitti minulle ja parille kaverilleni katkeria kommentteja toisesta maailmansodasta Suomea vastaan (jossa hän oli menettänyt isänsä) kieltäytyen matkustamassa Helsingissä samalla bussilla kanssamme. Viikko Helsinki GP:n jälkeen Petroskoi GP:ssä venäläiset pelaajat väänsivät vitsiä keskenään murskaavasta turnausmenestyksestäni heikäläisiä vastaan tyyliin "Markku, belaja smert".
Meidän perheen tuttavapiiriin kuuluu yksi Suomessa asuva venäläinen ja hänen kaksi lastaan. Kyseinen nainen on ammatiltaan arkkitehti enkä ole kuullut hänen koskaan valittaneen oloista Suomessa. Sen sijaan jotkut vaimoni opiskeluaikaiset kämppäkaverit, joista osa oli inkeriläisiä, rutisivat jatkuvasti kuinka Suomessa on kurjaa.
Markku: Venäjästä tuskin tulee olemaan Suomelle sotilaallista uhkaa nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.
Kas, FSB:n honeytrap-mieshän se siellä.
Ja muistetaan se Jantusen pojan lempilinkki:
http://panuhog.blogspot.com/2005/12/heimoveljet-ja-naapurit-kylss.html
Minäkin luen mielelläni kokemuksiasi Venäjältä.
Itse en enää tässä iässä perheellisenä lähde minnekään täältä koto-Suomesta, niin on kiva "sivistää" itseään vaikka tällä tavoin.
Hoo!
Suurvallat on ihmeellisiä, varsinkin entiset suurvallat.
Eikä tossa kyllä mitään ihmeellistä ole, ihan normaaleja ryssänkotkotuksia.
Pitäisi varmaan taas tarttua siheen venäänkieleen. Voisi vaikka itsekin poiketa Pietarissa vaihdossa.
Junakohtaus, netin puolelta samaa tavaraa löytyy muuten kätevimmin soc.culture.russian -ryhmästä.
Jeah,
on noi ihan tuttua huttua. Muija on reissannut pitkin laajaa aavaa vähän helvetisti ja itsekin olen nähnyt toisenkin venäläisen puun junanikkunasta, plus kavereihin kuuluu joku määrä slavisteja ynnä jopa inkeriläisiä.
Se on oikeasti melko uskomatonta, miten niitä venäläisiä sorretaankin niin saatanan tavalla.
Suomessa on tosiaan ihmisiä, jotka haluavat Karjalan takaisin. Venäjältäkin löytyy ihmisiä, jotka suhtautuvat myönteisesti Karjalan palautukseen. Venäjällä myös levitetään paranoidia disinformaatiota asiasta. Viittaan blogiimme.
Valkoturkki: kylla mina naita kirjoittelen ainakin toukokuun loppuun asti naita juttuja. Sitten vaihto paattyy. Mutta ehka tulen tanne toistekin pidemmaksi aikaa, esim. harjoitteluun. Lomalle aivan varmasti, mutta silloin ei ehdi kovasti kirjoitella.
Mita tulee Venajaan, en pida itsekaan sen sotilaallista uhkaa lahitulevaisuudessa kovin suurena. Mutta vaittaisin, etta Suomen maantieteellisen aseman huomioon ottaen, JOS jostain tulee vieras armeija kimppuun, se todennakoisesti tulee Venajalta. Taman vuoksi varautuminen on minusta ihan ymmarrettavaa. Ja Toisen maailmansodan jalkeinen katkeruus samoin, NL oli kuitenkin voittajavaltioita, Suomi ei.
Mutta vaittaisin, etta Suomen maantieteellisen aseman huomioon ottaen, JOS jostain tulee vieras armeija kimppuun, se todennakoisesti tulee Venajalta. Taman vuoksi varautuminen on minusta ihan ymmarrettavaa.
Ilman muuta. Siksihän meillä on Puolustusvoimat.
Ja Toisen maailmansodan jalkeinen katkeruus samoin, NL oli kuitenkin voittajavaltioita, Suomi ei.
NL:hän ryösti Suomelta provinssin. Asiahan on aivan päivänselvä. Tosin tuo ryöstö oli sataprosenttisesti kansainvälisen lain mukainen. Pariisin rauhansopimuksessahan Suomen nykyiset rajat on vahvistettu. Yhtä selvää on, että Ryssä on tekopyhä, kun kitisee sellaisista asioista, kun itse on uhrina (tai harhoissaan kuvittelee olevansa joutumassa uhriksi).
En ole ihan varma, oliko tuo jonkinlainen vittuiluyritys... Jos oli, se meni minulta vahan ohi.
Muttamutta. Enpa ole ainakaan tietaakseni vaittanyt, etta Venaja (tai NL silloin) ryosti Karjalan Suomelta. Mina sanoin, etta Suomi menetti Karjalan ja tama on kasittaakseni fakta. Jos olet eri mielta, kerro toki.
Ja se, etta joku on ok "kansainvalisten lakien mukaan" ei tarkoita, etta se olisi itsestaanselvasti ja ehdottomasti ok. Kansainvaliset laitkin on joku ihminen joskus saatanyt, eivat ne mitaan Jumalan sanaa ole.
Kerrohan, missa "ryssa" on sinusta tarkalleen ottaen uhri? En tarkoita talla, etteiko voisi tai olisi mielestani vaan kysyn vain sinun mielipidettasi, missa asiassa "ryssat" sinusta ovat uhreja?
En ole ihan varma, oliko tuo jonkinlainen vittuiluyritys... Jos oli, se meni minulta vahan ohi.
Ei ollut.
Muttamutta. Enpa ole ainakaan tietaakseni vaittanyt, etta Venaja (tai NL silloin) ryosti Karjalan Suomelta. Mina sanoin, etta Suomi menetti Karjalan ja tama on kasittaakseni fakta. Jos olet eri mielta, kerro toki.
Hyökkäyssota, josta saa palkinnoksi provinssin, on ryöstö moraalisessa mielessä.
Ja se, etta joku on ok "kansainvalisten lakien mukaan" ei tarkoita, etta se olisi itsestaanselvasti ja ehdottomasti ok. Kansainvaliset laitkin on joku ihminen joskus saatanyt, eivat ne mitaan Jumalan sanaa ole.
Kansainvälinen laki, joka kieltäisi sodankäynnin (ja sotahan alkaa hyökkäyksellä), on vähemmän arvoinen kuin paperi, jolle se on kirjoitettu (puhtaalla paperiarkilla on arvoa, suttupaperista harvoin maksetaan mitään). (Tai no, taitaa se hyökkäyssota olla kielletty kansainvälisessä laissa mutta sitä pykälää ei koskaan sovelleta voittajiin ainakaan, jos nämä ovat suurvaltoja.)
Kerrohan, missa "ryssa" on sinusta tarkalleen ottaen uhri? En tarkoita talla, etteiko voisi tai olisi mielestani vaan kysyn vain sinun mielipidettasi, missa asiassa "ryssat" sinusta ovat uhreja?
No, olivathan kaikki venäläiset ja siten tämä abstrakti Ryssäkin selvästi operaatio Barbarossan uhreja. Lännestä päin on suuria hyökkäysoperaatioita Venäjälle suunnattu myös Ruotsista ja Ranskasta. Idästä saapuivat kerran mongolit tunnetuin seurauksin.
Markku: "No, olivathan kaikki venäläiset ja siten tämä abstrakti Ryssäkin selvästi operaatio Barbarossan uhreja. Lännestä päin on suuria hyökkäysoperaatioita Venäjälle suunnattu myös Ruotsista ja Ranskasta. Idästä saapuivat kerran mongolit tunnetuin seurauksin."
Aaa, tarkoitit noin pitkalla aikavalilla. Ajattelin ensin, etta vain II maailmansodan jalkeen.
Mongolien suhteen venalaiset eivat muuten ole niin itsestaanselvasti uhreja. On totta, etta mongolit valloittivat venalaiset heimot (huom. ne eivat olleet jarjestaytynyt valtakunta tuolloin) ja etta kultainen orda hallitsi parisataa vuotta aluetta, mutta venalaiset saivat myos mongoleilta paljon, esim. juuri jarjestaytyneen valtakunnan mallin. On arveltu, etta juuri mongolivalta sysasi Venajan kohti jarjestaytyneen keskusvallan kehitysta.
mutta venalaiset saivat myos mongoleilta paljon, esim. juuri jarjestaytyneen valtakunnan mallin. On arveltu, etta juuri mongolivalta sysasi Venajan kohti jarjestaytyneen keskusvallan kehitysta.
Ja minkälaisen mallin saivatkin...
Äråån> mutta venalaiset saivat
Äråån> myos mongoleilta paljon,
Äråån> esim. juuri jarjestaytyneen
Äråån> valtakunnan mallin. On
Äråån> arveltu, etta juuri
Äråån> mongolivalta sysasi Venajan
Äråån> kohti jarjestaytyneen
Äråån> keskusvallan kehitysta
mä taas oon lukenut että
ruotsalaiset viikingit(ruotsalaiset viikingit menivät itään toisin kuin tanskalaiset
ja norjalaiset viikingit jotka
meni ranskaan ja englantiin
ja norjalaiset skotlantiin
ja islantiin ja grönlantiin
ja newfoundlandiin
)
antoi
ryssille identiteetin, sitä
ennen he eivät edes ajatelleet
olevansa mitään yhtenäistä.
tosin viikingithän oli anarkisteja
(ei pidä sekoittaa ruotsin, norjan
tai tanskan kuningaskuntaa viikinkeihin jotka olivat onnensotureita jotka suhtautuivat
kunkkuihin ja talonpoikiin
vähän sen mukaan mikä
kannatti
)
joten tuon yhteiskuntamallin he varmaan saivat mongoleilta
mutta ei yhteiskuntaa ilman
identiteettiä.
ja hunni-aikahan alkoi 200 vuotta
viikinki-ajan päättymisen jälkeen.
joten ryssäläinen identiteetti
jo silloin oli, kiitos ruotsalaisten syrjäytyneiden.
Achtung:)
Rohkaisun sanaa kaikille aluepalautusta objektiivisesti ajateleville
Tutustu http://www.kavkaz.fi sivujen tavoiteosioon samoin kuin http://www.aluepalautus.net ja http://www.prokarlia.net niin saat lisää argumentteja aluepalautuksen puolesta
Ystävällisesti Isänmaan Asialla r.y. pj. Seppo Lehto
Ryssäläisille lieroille negatiivisesta maailmankuvastaan oheinen kommentti kuten Elina Arollekin:
Mitään ei ole "luovutettu" mikä on ryöstetty!
Taidat olla aika ryssäsilli, jollet moista ymmärrä!
Mitä kummaa itket palestiinalaisista ja paheksut Israelin toimia, jos kerran hyväksyt miehittäjä-Ryssän loisimisen ja miehityshallinnon alueillamme
Ystävällisesti Miehitettyjen Alueiden Liitto r.y. Tampere
pj. Seppo Lehto
Lähetä kommentti
<< Home