Kolme veristä kuningasta
Kolme kuningasta on hyvä elokuva. Hyvä ja hirveä. Olen nähnyt sen jo aiemmin pari vuotta sitten, mutta en muistanut, kuinka hirveä se oli. Se kertoo Persianlahden sodan lopusta, mutta ero Irakin sotaan on vain nimellinen.
Täältä turvallisesta lintukodosta on helppoa spekuloida siitä, oliko Irakin sota oikeutettu vai ei. Mies, jonka yksivuotias poika kuolee kehtoonsa USA:n pommituksessa ja jonka vaimon jalat murskaantuvat kelvottomiksi, ei jaksa spekuloida. Totta, hahmo on fiktiivinen, mutta Irak on täynnä ihmisiä, jotka ovat menettäneet omaisiaan - ja katsoneet vierestä näiden repeytyvän silpuksi.
Kuolleen pojan isä kysyy Mark Wahlbergilta, mitä, jos hänen kuukauden ikäistä tytärtään pommitettaisiin. Wahlberg vastaa: "se olisi pahempaa kuin kuolema."
Se, jonka mielestä Irakin sota oli hyvä ja oikein, menköön ja kertokoon sen niille irakilaisille, jotka ovat katsoneet perheittensä kuolevan. Sitten sen ehkä voi uskoa. Ja ehkä sitten hän ymmärtää, miksi Irak vihaa Yhdysvaltoja. Saddam oli diktaattori, mutta Saddam ei pommittanut tuhansien ihmisten perheitä murskaksi. Ihminen vihaa sitä, joka surmaa hänen perheensä. Ja sen on tehnyt USA.
Ja miksi? Ei edes joukkotuhoaseita. Ei mitään. Mitä hyötyä siitä sodasta oli? Saddam oli sentään alun perin USA:n kaveri. Mitä USA halusi? Ei se humanitaarisista syistä sinne mennyt. Ei USA humanitaarisista syistä syössyt Nicaraguan sandinistihallitusta vallasta - hallitusta, joka murskasi oikeiston vallan, pelasti 100 000 ihmistä nälkäkuolemalta, uudisti terveydenhuollon, nosti kompuroivan maan jaloilleen. Mutta sandinistit olivat kommunisteja ja heidän oli mentävä. Kärsivällä kansalla ei ollut merkitystä, ei sillä, että sandinistit olivat vioistaan huolimatta paljon parempi vaihtoehto kansalle kuin oikeistodiktatuuri. Heidän oli mentävä ja kansan palattava takaisin kipuun ja kauhuun siksi, että USA ei pidä kommareista.
Kosto ei kannata. Minä en kannata kostoa. Silti, joskus toivon - odotan - sitä hetkeä, jona USA romahtaa maailmanpoliisin valtaistuimeltaan. Se tapahtuu joskus, väistämättä, sillä jokainen maa on aiemminkin romahtanut. Ja ehkä se sitten kärsii sen saman tuskan, jota se on syöttänyt muille.
Mutta mitä hyötyä siitä enää olisi? Se tulee olemaan sukupolvi, joka on syytön nykyisen hallituksen rikoksiin. Ja sen tilalle tulee toinen maailmanpoliisi, joka on vielä hirveämpi, jonka tuhovoima on vielä laajempi. Ellei maailma lopu.
Ehkä se ei olisi niin paha asia. Maailmanloppu. Meidän maailmamme.
Täältä turvallisesta lintukodosta on helppoa spekuloida siitä, oliko Irakin sota oikeutettu vai ei. Mies, jonka yksivuotias poika kuolee kehtoonsa USA:n pommituksessa ja jonka vaimon jalat murskaantuvat kelvottomiksi, ei jaksa spekuloida. Totta, hahmo on fiktiivinen, mutta Irak on täynnä ihmisiä, jotka ovat menettäneet omaisiaan - ja katsoneet vierestä näiden repeytyvän silpuksi.
Kuolleen pojan isä kysyy Mark Wahlbergilta, mitä, jos hänen kuukauden ikäistä tytärtään pommitettaisiin. Wahlberg vastaa: "se olisi pahempaa kuin kuolema."
Se, jonka mielestä Irakin sota oli hyvä ja oikein, menköön ja kertokoon sen niille irakilaisille, jotka ovat katsoneet perheittensä kuolevan. Sitten sen ehkä voi uskoa. Ja ehkä sitten hän ymmärtää, miksi Irak vihaa Yhdysvaltoja. Saddam oli diktaattori, mutta Saddam ei pommittanut tuhansien ihmisten perheitä murskaksi. Ihminen vihaa sitä, joka surmaa hänen perheensä. Ja sen on tehnyt USA.
Ja miksi? Ei edes joukkotuhoaseita. Ei mitään. Mitä hyötyä siitä sodasta oli? Saddam oli sentään alun perin USA:n kaveri. Mitä USA halusi? Ei se humanitaarisista syistä sinne mennyt. Ei USA humanitaarisista syistä syössyt Nicaraguan sandinistihallitusta vallasta - hallitusta, joka murskasi oikeiston vallan, pelasti 100 000 ihmistä nälkäkuolemalta, uudisti terveydenhuollon, nosti kompuroivan maan jaloilleen. Mutta sandinistit olivat kommunisteja ja heidän oli mentävä. Kärsivällä kansalla ei ollut merkitystä, ei sillä, että sandinistit olivat vioistaan huolimatta paljon parempi vaihtoehto kansalle kuin oikeistodiktatuuri. Heidän oli mentävä ja kansan palattava takaisin kipuun ja kauhuun siksi, että USA ei pidä kommareista.
Kosto ei kannata. Minä en kannata kostoa. Silti, joskus toivon - odotan - sitä hetkeä, jona USA romahtaa maailmanpoliisin valtaistuimeltaan. Se tapahtuu joskus, väistämättä, sillä jokainen maa on aiemminkin romahtanut. Ja ehkä se sitten kärsii sen saman tuskan, jota se on syöttänyt muille.
Mutta mitä hyötyä siitä enää olisi? Se tulee olemaan sukupolvi, joka on syytön nykyisen hallituksen rikoksiin. Ja sen tilalle tulee toinen maailmanpoliisi, joka on vielä hirveämpi, jonka tuhovoima on vielä laajempi. Ellei maailma lopu.
Ehkä se ei olisi niin paha asia. Maailmanloppu. Meidän maailmamme.
28 Comments:
"Saddam oli diktaattori, mutta Saddam ei pommittanut tuhansien ihmisten perheitä murskaksi."
Ei, koska Saddam sen sijaan myrkytti tuhansien ihmisten perheitä murskaksi kemiallisilla aseillaan. Saddamilla oli varmasti verisiä vihaajia, ne siis, jotka jäivät esim. kemiallisista kyläntappoprojekteista henkiin. Silti kirjoituksesi näkökulma on hyvä. Oli se kuka tahansa ja mistä syystä tahansa, joka oman perheen tappaa, niin tuskin sitä vihaa tätä tahoa kohtaan pystyy kyseenalaistamaan. USA:n viime aikojen toiminta ei paljon sydäntä lämmintä. Enpä silti toivoisi maailmanloppuakaan. Eivät asiat nyt (kai?) sentään aivan toivottomassa pisteessä ole. Riipunee tietysti, mistä näkökulmasta katsoo. (Ja kylläpä taas tuli pirteä fiilis tähän lauantaiyöhön.)
ei ne jenkit ole pommittaneet
ketään siviilejä.
pari meni koska Saddam oli
kehottanut ne ihmiskilviksi
sotilaalliseen kohteeseen.
kaikki tiedostavat lähteet sanoo
että Irakissa kuolee, kaikesta
huolimatta, nykyään 10 kertaa
vähemmän kuin Saddamin stalinismin
aikana.
ja kaikki maat eivät ole
romahtaneet:
Ruotsi on aina ollut.
Venäjä on aina ollut vaikkakin
viikinki-aikana Venäjä ei ajatellut
olevansa vaan he vain olivat
the wild east.
Ruotsissa ei ole itsenäisyyspäivää,
se maa on aina ollut.
ja lisäisin vielä että
ei USA oo syössyt mitään nicaraguoiden
hallituksia, nicaragualaiset itse
sen tekivät,
jenkit tosin kelailee kelle
ryhmälle he haluavat antaa
taloudellista tukeaan.
ja minä kyllä mieluummin katselen
jenkkejä maailmanpoliiseina
kuin jotain muuta. jenkeillä
sentään on terve moraali.
jenkit kyllä yritti olla
puuttumatta maailman asioihin
mutta näkihän sitä miten siinä
kävi ja onneksi terroristit
eivät malttaneet odottaa
sitä hetkeä kun saisivat todella
laajan tuhovälineistön käyttönsä
ennenkuin jo innokkaimmat
terroristit herättivät jenkit.
Olen kyllä eri mieltä nimettömän kanssa (kahden eri nimettömän?). Haluaisin tietää, keitä ne "tiedostavat lähteet" ovat. Ymmärtääkseni esimerkiksi markkinatorilla Yhdysvaltojen ohjuksen alle kuolleet eivät ollet "pari henkilöä, jotka Saddam oli lähettänyt ihmiskilviksi", vaan ihmisiä, jotka ostivat aamiaistarpeita. Samoin ne, jotka olivat ravintolassa, johon amerikkalaiset osuivat vahingossa yrittäessään pommittaa taloa, jossa Saddamin piti olla (mutta ei ollut), eivät olleet tahallaan pommin alla. Ja niin edelleen.
Saddam on diktaattori, mutta amerikkalaisten toiminta on anteeksiantamatonta.
Minä ainakin toivon, että tiedonväityksen tasa-arvoistuminen myös pienen ihmisen välineeksi ainakin jollain aikavälillä vähentää uskoa siihen, että muiden pommitus ratkaisisi ongelmia.
http://riverbendblog.blogspot.com
Hurina: Yritinkin nimenomaan sanoa, että sitä vihaa, joka oman perheen tappaa - oli se Saddam tai USA. Mutta käsittääkseni Saddamin aikana oli kuitenkin rauhallisempaa eikä ihmisiä kuollut tällä tavalla kuin kärpäsiä. Ei hän mikään hyvä tyyppi ollut, mutta hänen aikanaa maa ei ollut rikkirevitty kapinallisten veritanner.
Mitä nimettömän juttuihin tulee, niin Irakissa ei kuollut vain pari siviiliä. Amerikkalaiset pommittivat useinkin siviilikohteisiin. Siviilien kannalta se on yksi lysti, olivatko pommitukset tahallisia vai eivät.
Ja mitä tulee Nicaraguan sandinistihallitukseen, minusta voi sanoa, että USA sen kaatoi, kun rahoitti ja tuki kaikin tavoin vastapuolta. Sama ylipäätään Etelä-Amerikassa, USA tuki (ja varmaan tukee) kaikin tavoin oikeistodiktatuureja ihan siitä huolimatta, mitä ne tekivät kansalle.
Ruotsi ei ole aina ollut, esimerkiksi Rooman aikana eikä tällöin ollut Venäjääkään. Mutta itse ajoin takaa sitä, että yleensä historiassa yhdellä valtiolla on ollut hegemonia muiden yli ja aina se hegemonia on lopulta romahtanut, vaikka valtio itse ei aina välttämättä ole.
Enkä kyllä näkisi amerikkalaisten moraalia kovin terveenä. Vaarallista se jengi on.
Voi voi suuri ja paha USA kun pommittaa, niin lapsia ja viattomia siviilejä kuolee ja Saddam itse ei tehnyt mitään, paitsi mitä nyt kaasutti pari kurdikylää kuoliaaksi.
1. länsimainen talous on riippuvainen öljystä, myös meidän hyvinvointimme ja hyvinvointivaltiomme
2. öljynsaanti täytyy turvata
3. islamin uhka vapaalle maailmalle on todellinen ja tukikohtia tarvitaan
Toisin sanoen, koska Saddam oli roisto ja tappoi taviksia, USA saa kanssa tappaa taviksia, mutta ei kuitenkaan ole roisto?
"1. länsimainen talous on riippuvainen öljystä, myös meidän hyvinvointimme ja hyvinvointivaltiomme
2. öljynsaanti täytyy turvata"
2. on totta vain niin kauan kuin 1. on totta. Ja siksi olisikin syytä löytää vaihtoehtoisia tapoja turvata hyvinvointimme, koska vaikka me kuinka pommittaisimme Lähi-Itää, öljy loppuu joskus. Tälle eivät voi mitään Putin, Bush tai Saddam.
"3. islamin uhka vapaalle maailmalle on todellinen ja tukikohtia tarvitaan"
Tämä lause kuulostaa jo Bushin retoriikalta. Ikävä kyllä se ei oikeastaan kerro yhtään mistään yhtään mitään.
Joo-o. Ei tämä meidän loppumme huono juttu olisi.
sitä odotellessa.
mustaa ja valkoista on toki mutta suurin osa harmaata. Kuitenkin on varsin selvää ettei USAta saddam kiinnostanut vaan öljyn turvaaminen. se maa en tehty autoille. Mutta kuinkakohan paljon valtio (siis USA) omistaa noista öljy yhtiöistä? Lähestytään koko ajan Jennifer Valtiovallan (ja monien muiden tulevaisuus visioiden) maailmaa, jossa maat eivät ole enää merkittäviä vaan yhtiöt. Päätöksiä ei tehdä ihmisiä tai kansaa ajateleen vaan yhtiöiden (ja täten aika pienen osan kansasta) suurinta mahdollista voittoa. Että onnea vaan.
En tiedä onko tämä naiivi ajatus, mutta jos Irakin kansa haluaa amerikkalaisten lähtevän maasta, he voivat vaikuttaa siihen käyttämällä äänioikeuttaan. Jos he haluavat valita itselleen uuden diktaattorin, se on myös mahdollista.
Arawn> Ruotsi ei ole aina ollut,
Arawn> esimerkiksi Rooman aikana
ajatella saa vaikka lukeekin, muista se Arawn!
SE että Roomalaisilla oli paperia johon rustata historiaa
ja Gootit löivät Rooman armeijan pohjois-Saksassa
siten pitäen Rooman historian-kirjoja sisälukevalle mutta ei ajattelevalle
Arawnille rustaavat pois Itä-mereltä
EI tarkoita sitä että Itä-merta tai Ruotsia ei ollut.
hei halåå!
Hei haloo, maa-alue tietysti oli, mutta ei Ruotsin valtiota sellaisena kuin se myöhemmin oli.
USA:n putoaminen pois maailmanpoliisin valtaistuimelta ei välttämättä tule merkitsemään USA:lle mitään sen dramaattisempaa. Eihän Britanniakaan ole kohdannut maailmanloppua, vaikka maailman johtavan maan asema menikin. USA ei muuten niinkään ehdon tahdoin tavoitellut maailmanpoliisin osaa. Eurooppalaiset teurastivat toisiaan kahdessa maailmansodassa ja tiedä mihin olisimme joutuneet, jollei USA olisi puuttunut peliin toisen maailmansodan jälkeen. Euroopan näkökulmasta USA ei ole juuri muuta tehnytkään kuin taistellut diktaattoreja vastaan ja tukenut demokratiakehitystä. Amerikka soti Euroopassa molemmissa maailmansodissa, missä moni eurooppalainen kuoli amerikkalaisten luodesta, mutta silti kyllä useimmat eurooppalaiset ovat edelleen kiitollisia näistä interventioista.
Latinalaisen Amerikan tilanne on tietysti toinen. Nixon auttoi Pinochet'n valtaan 1973 ja tästä virheestä on tänä päivänäkin amerikkalaisten kuvalle harmia kaikkialla maailmassa. Mutta George W. Bushin aikana Amerikka on puuttunut Latinalaisen Amerikan asioihin vähemmän kuin varmaan kenenkään muun presidentin aikana todella pitkiin aikoihin.
Jos ajatellaan Aasian ja muslimimaailman historiaa, on USA:n ehkä suurin virhelaskelma ollut Suharton tukeminen Indonesiassa. Nämä olivat niitä kylmän sodan ylilyöntejä ja ikäviä sellaisia. Mutta kylmä sota on ohi ja George W. Bush ei ole ottanut linjakseen Suharton kaltaisten hallitusten tukemista. Päinvastoin, USA syrjäytti asevoimin Aasian kaksi militaristisinta hallitusta (Taleban + Ba'ath) ja kyllä nämä USA:n kukistamat hallitukset olivat olleet taviksille todella tylyjä. Kansalaisia oli surutta tapettu ja Irakin ja Afganistanin pakolaiskriisit olivat todella mittavat. Kyllä monet Irakin ja Afganistanin maanpakolaiset ja toisinajattelijat odottivat USA:n interventiota.
USA kylmän sodan aikaan periaatteella "meille myötämieliset diktaattorit ovat parempia kuin kommunistit" tuki monia diktaattoreita Euroopan ulkopuolella, siinä missä Euroopassa USA pelasti demokratian. Nyt kuitenkin Bush on puhunut vapaiden vaalien ja demokratian puolesta kaikkialla maailmassa.
En missään tapauksessa sano, että USAn sotilaalliset interventiot olisivat täysin onnistuneita tai ongelmattomia. Mutta ei Bushin hallinto ole islamia vastaan ollut sodassa. Saddamilla ei ollut islamin kanssa juuri mitään tekemistä, päinvastoin on USA:n interventio lisännyt uskonnonvapautta suurimmalle osalle Irakin muslimeista. Taleban oli tietysti maailman islamistisin hallinto, mutta eiväthän he edustaneen enemmistöä afgaanimuslimeista teologisilta mielipiteiltään sen enempää kuin mikään fanaattisista fanaattisin lahko missään maassa edustaa minkään valtavirtaan kuuluvan uskonsuunnan enemmistöä.
"USA:n putoaminen pois maailmanpoliisin valtaistuimelta ei välttämättä tule merkitsemään USA:lle mitään sen dramaattisempaa. Eihän Britanniakaan ole kohdannut maailmanloppua, vaikka maailman johtavan maan asema menikin."
Ei, mutta Rooma esimerkiksi hajosi. ;)
No, en vakavissani kuvittele, että seuraukset olisivat maata järisyttävät. Olin vain kiukkuinen USA:lle merkintää kijoittaessani. Toinen ihan kiva skenaario olisi, että espanjankieliset vähitellen ottaisivat siellä vallan. Heitähän alkaa jo olla runsain mitoin. Mutta ei, en pidätä henkeäni sitä odotellessa...
Myönnän, että tässä on kyse puhtaasta vahingonilosta amerikkalaista, valkoista yläluokkaa kohtaan, jonka mielestä USA:n touhut maailmalla ovat ehdottoman oikein ja USA:n Pyhä Velvollisuus on pelastaa maailma ilkeiltä terroristeilta ihan kaikin mahdollisin keinoin. Jos USA ei olisi enää maailman johtajavaltio, näitä kavereita mahtaisi vituttaa...
Mutta tämä on toki ns. tunnepitoinen juttu minun puoleltani eikä yritäkään ottaa huomioon kaikkia näkökulmia. Oikeastihan asiat eivät ole noin mustavalkoisia.
Olen tietoinen faktoista, jotka esitit. Kuitenkin, minulle on ihan yksi lysti, mitä Bush sanoo - tärkeää on se, mitä Bushin hallinto tekee ja toistaiseksi teot eivät minua vakuuta. Totta kyllä, eivät enää siinä määrin sekaannu E-Amerikan touhuihin, mutta ovat sitten löytäneet itselleen uusia leikkikenttiä Lähi-Idästä.
Aivan epäilemättä Lähi-Idässä on sitäkin porukkaa, joka on tervehtinyt ilolla USA:n joukkoja. Mutta jotenkin he näyttävät olevan vähemmistönä. Ja väitän, että vaikka Baath-hallinto oli tyly kansalaisilleen, on silti eri asia elää kohtuullisen vakaissa oloissa tylyn hallinnon alla kuin sodan rikki repimässä maassa.
Sitä paitsi, USA:lla on osuutensa Saddamin hallinnossa: Saddamhan oli ennen Persianlahden sotaa USA:n kaveri, jota USA tuki.
Mutta ok, jälkiviisastelu ei auta, sota on sodittu eikä sille voi nyt mitään. Nyt olisi saatava yhteiskunta pystyyn. Mitenköhän se käy?
Niin ja sekavan viestin lopuksi niistä interventioista Eurooppaan: kyllä, minäkin olen kiitollinen siitä, että USA teki ne aikoinaan. Mutta en kyllä aio niiden vuoksi sulkea suutani, jos USA nykyisin tekee kritiikkiä ansaitsevia toimia.
Hurina: Yritinkin nimenomaan sanoa, että sitä vihaa, joka oman perheen tappaa - oli se Saddam tai USA. Mutta käsittääkseni Saddamin aikana oli kuitenkin rauhallisempaa eikä ihmisiä kuollut tällä tavalla kuin kärpäsiä. Ei hän mikään hyvä tyyppi ollut, mutta hänen aikanaa maa ei ollut rikkirevitty kapinallisten veritanner.
Irakin sodan ja miehityksen vastustamiseen löytyy roppakaupalla ihan oikeasti hyviäkin perusteita. En alkuunkaan ymmärrä, miksi sitä täytyy vastustaa valehtelemalla, että Saddamn oli niin hyvä ihminen.
Eikö kukaan muista Saddamin melkein heti valtaanpääsynsä jälkeen aloittamaa vuosikymmenen kestänyttä sotaa Irania vastaan? Tuossa sodassa kuoli turhaan miljoonia ihmisiä.
Kokonaisuutena arvioiden USA on ollut ihmiskunnan historian ylivertaisesti humaanein supervalta (Toinen juttu on, että tuo seikka puhua karua kieltään siitä kuinka synkeä paikka tämä planeetta on.)
"Irakin sodan ja miehityksen vastustamiseen löytyy roppakaupalla ihan oikeasti hyviäkin perusteita. En alkuunkaan ymmärrä, miksi sitä täytyy vastustaa valehtelemalla, että Saddamn oli niin hyvä ihminen."
Väittikö täällä joku, että Saddam oli hyvä ihminen?
Minä en ymmärrä alkuunkaan, miksi sivuutat oitis kaikki sodan vastustajat väittämällä, että he vastavat sotaa perusteenaan VAIN se, että Saddam oli hyvä jätkä.
Ei tällä lailla voi keskustella.
"Kokonaisuutena arvioiden USA on ollut ihmiskunnan historian ylivertaisesti humaanein supervalta (Toinen juttu on, että tuo seikka puhua karua kieltään siitä kuinka synkeä paikka tämä planeetta on.)"
Onkohan? En sano, etteikö voisi, mutta asiaa pitäisi pohtia ja vertailla tarkemmin...
Arawn: "Sitä paitsi USA:lla oli osuutensa Saddamin hallinnossa."
Ikävä kyllä ja niin oli monella eurooppalaisellakin maalla. Perusteluina olivat islamofobia ja öljyn saannin turvaaminen. Mutta päävastuu miljoona kuolonuhria vaatineesta Iranin sodasta, Kuwaitin sodasta, kurdien kaasutuksesta ja monista muista joukkomurhista ja irakilaisten elämän muuttamisesta helvetiksi kuuluu yhdelle vaivaiselle ihmiselle, Saddam Husseinille. Näin se on kaikesta ulkomaailman hänelle osoittamasta tuesta huolimatta. Saddam itse nämä kaikki rikokset halusi tehdä ja muut katsoivat sormien läpi.
Sen takia, että Saddam pidettäisiin aisoissa, olivat pakotteet Irakia voimassa vuosikausia. Jos häntä ja hänen panttivankinaan ollutta Irakia ei olisi pakotteilla saarrettu, mitä tahansa olisi voinut tapahtua. Saddam ei sinänsä kärsinyt siitä itse, mutta Irakin kansa kärsi Saddamin sijasta. Pakotteet lujittivat Saddamin valtaa, koska vaihtelun vuoksi irakilaisia taviksia kuoli enemmän ulkovaltojen poliittisten päätösten takia, kuin suoraan Saddamin uhreina. Saddamin valtakausi oli loputon painajainen ja maa revittiin kyllä parilla sodallakin rikki sen aikana. Tämä vakaus, joka oli saavutettu, oli itse asiassa humanitaarinen katastrofi.
Mikään tästä ei poista sitä, että osa Irakin sodan perusteluista oli huonoja. Vaikka sanotaan, että muualla on pahempia diktaattoreita, en näe ketään muuta, jonka syrjäyttäminen olisi ollut niin tarpeellinen asia. Kyllä tämä historiallisesti jollain tasolla vastaa sitä, kun Tansania aseellisella interventiolla syrjäytti Ugandan Idi Aminin tai Vietnam vastaavasti syrjäytti naapurimaansa johtajan Pol Potin. Olivatpa Tansanian ja Vietnamin motiivit mitkä tahansa noissa tapauksissa, tekivät he palveluksen ihmiskunnalle panemalla pisteen sellaiselle hirmuvallalle, jota ulkomaailman ei tulisi suvaita, jos vaan mitenkään mahdollista.
Nämä pari muuta ulkovallan väkivalloin kukistamaa diktatuuria kaiketi osoittavatkin sen tosiseikan, että diktaattorin kukistuttua vuonna nolla maan asioiden korjaaminen on vasta alkanut. Ei se pelkkä diktaattorin syrjäyttäminen ihmisten ongelmia ratkaise ja sellainen maa voi hyvinkin ajautua sisällissotaan. Irakin tulevaisuus on siis hyvinkin epävarma, mutta Saddam on saatu kiinni, millaisia asioita tapahtuu äärimmäisen harvoin maailmanhistoriassa, kun on niin suuren kokoluokan rikollinen kyseessä.
En sanonut, että "vain". Tuo lausuma "oli diktaattori, muttei sentään pommittanut" on kuitenkin täyttä paskaa.
Juuri Irakin sodan alla muuten juttelin Plevnassa erään jotain tieteellistä konferenssia varten Suomeen tulleen kalifornialaisen tyypin vaimon kanssa. Rouva oli itse hommissa Berkeleyssä ja oikein viimeisen päälle vasemmistoliberaali. Hän perusteli hyökkäyksen moraalittomuutta sillä, että Irakin kansa tunsi Saddamia kohtaan "kuolematonta rakkautta".
Tuollaiset lausumat laittavat väkisinkin karsastamaan tuontyyppisten henkilöiden aatemaailmaa.
Jaa. Oli minulle uusi tieto, että Saddami myös pommitti kansalaisiaan.
Kukaan tässä ketjussa tuskin väittää, että kansa rakasti Saddamia, mutta olot Irakissa olivat hänen aikanaan vakaammat kuin nyt.
"Kukaan tässä ketjussa tuskin väittää, että kansa rakasti Saddamia, mutta olot Irakissa olivat hänen aikanaan vakaammat kuin nyt."
Vakaus on se reaalipolitiikan peruskäsite, josta itse pidän kaikkein vähiten.
Kun jokapäiväiseen terroriin perustuva hallitsijan pelko, institutionalisoitu kansalaisten murhaaminen ja kidutus kuvataan positiiviseksi vakaudeksi, ollaan hakoteillä. Saddam oli raaka kansansa enemmistön sortaja, joka ei pysähtynyt mihinkään, edes joukkotuhoaseiden käyttö omia kansalaisia vastaan ei ollut hänelle liikaa. Halabjan uhrien omaiset tuskin kuitenkaan hyväksyvät väitettä, että kyllä Saddamin aikaan asiat olivat niin paljon paremmin...
Eikä valtioiden välisiä sotiakaan ihan joka päivä sytytetä. Saddam hyökkäsi kahden naapurimaansa kimppuun. Lähi-itä ei ole aikoihin suurempaa epävakautta nähnytkään kuin mitä oli Iranin ja Irakin välinen sota 1980-luvulla.
Minusta maailmanpolitiikassa vakauden kannalta tärkeintä olisi (jos vakaudella ymmärretään kansainvälisten lakien noudattamista eikä tasaisen vakaata terroria) nimenomaan Halabjan, Srebrenican, Ruandan ja muiden vastaavien neronleimauksien takana olleiden saattaminen oikeuden eteen, jotta Saddamin kaltaiset patologiset vakauden vaarantajat tietäisivät kansanmurhalla olevan seurauksia.
"Minusta maailmanpolitiikassa vakauden kannalta tärkeintä olisi (jos vakaudella ymmärretään kansainvälisten lakien noudattamista eikä tasaisen vakaata terroria) nimenomaan Halabjan, Srebrenican, Ruandan ja muiden vastaavien neronleimauksien takana olleiden saattaminen oikeuden eteen, jotta Saddamin kaltaiset patologiset vakauden vaarantajat tietäisivät kansanmurhalla olevan seurauksia. "
En sinänsä ole eri mieltä, mutta tässä Saddamin tapauksessa hinta saattoi olla liian kova. En tiedä vielä, riippuu vähän siitä, miten Irakin nyt käy, mutta ei hyvältä näytä.
Diktatuuri on diktatuuri, tietysti. Mutta täytyy muistaa, että riippuen pakkovallan ja murhien asteesta, diktatuurissa kansalaiset voivat elää ihan kohtuullisen hyvin. Eivät toki kaikki, mutta monet. Suomessa NL on nykyään kammottava peikko, mutta esimerkiksi kummisetäni Ukrainassa muistelee hyvällä niitä aikoja.
Yritän vain sanoa, että kaikki ei ole mustavalkoista - ei diktatuurikaan.
Muisteleeko kummisetäsi hyvällä myös Stalinin aikoja? Miksi ei, olihan ihmisillä omat ilonsa ja hallituksesta riippumattomat surunsakin silloinkin. Kuitenkin Stalinin diktatuuria verisempiä (jossa rauhanaikana tapettiin ihmisiä pahimmillaan sellaista tahtia, että sodassakaan ei ihan helppo ole moista saada aikaan) on montaakaan vaikea löytää.
Ehdottomasti diktatuurit eroavat toisistaan. Stalinin Neuvostoliitto erosi suuresti epäedulliseen suuntaan muiden diktaattorien Neuvostoliitosta. Samalla tavalla Saddamin Irak erosi epäedulliseen suuntaan muiden diktattorien kausista Irakissa.
Saddam ei Irakia hallitessaan ollut mikä tahansa tusinadiktaattori vaan ihan oikea hirmuhallitsija. Näitä asioista ei vaan puhuttu vielä 1980-luvulla, jolloin Saddamia tukeneet suurvallat yrittivät selittää kaiken parhain päin luomalla kuvan hänestä juuri tällaisena tusinadiktattorina, joita on maailma pullollaan. Saddamin tukeminen ei muka ollut paljon pahempaa kuin vaikka Mubarakinkaan tukeminen, vaikka totuus oli ihan toinen.
Minusta nimenomaan itsekkäästä ja reaalipoliittisesta näkökulmasta USA:lta ja Britannialta oli suuri virhe kaataa Saddamin hallinto ja ryhtyä miehittämään Irakia. Saarron ja asetarkastusten ansiosta Saddam oli vaaraton. USA:n vastustajilla oli yksi iso propagandavaltti vähemmän. Lisäksi asevoimista merkittävä osa on kiinni Irakissa ja tappioita tulee joka päivä, mistä taas on aiheutunut rekrytointiongelmia.
Täysin selvää on, että Irakiin mentiin nimenomaan öljyvarojen takia. U.S. Geological Survey on tehnyt koko planeetan kattavan kartoituksen potentiaalisesti löydettävistä öljyvaroista. Kyseessä on geologinen kartoitus, jossa etsitään alueita, joilla on ollut sopivalla syvyydella paljon orgaanista ainesta sisältäviä kivilajeja oikean aikaikkunan sisällä ja myös sellaisia kivilajeja sopivina muodostelmina, joihin öljy voi varastoitua miljooniksi vuosiksi. Sattuu olemaan niin, että maailman lupaavimmat öljynetsintäalueet ovat Irakin ja Iranin raja-alueilla.
USA:n tavoite alueella on strategisten öljyvarojen haltuunottaminen. Irakin miehitysoperaatio on kuitenkin kuluttanut suunnattomasti USA:n sotilaallista ja moraalista pääomaa. Rahaa on palanut kolmessa vuodessa 1000 miljardia dollaria. 1000 miljardilla dollarilla saa olettaen 60 dollarin tynnyrinhinnan peräti 17 miljardia barrelia raakaöljyä eli noin USA:n kahden vuoden kokonaiskulutusta vastaavan määrän.
Eikä USA edes saa yhtiöidensä välityksellä haltuunsa ottamaa öljyä ilmaiseksi. Öljy saadaan alennuksella. Jos oletetaan, että USA saa pitkällä aikavälillä öljynsä strategisen haltuunoton avulla 10 prosenttia halvemmalla kuin muuten, investointi maksaa itsensä takaisin vasta 20 vuoden aikavälillä. Eikä kukaan odota miehityksen päättyvän vielä aivan lähiaikoina, ei ehkä vielä moneen vuoteen.
Saddamin kaatamisen taustalla oli ilmeisesti myös fantastinen toiveajattelu, että kunhan vain diktatuuri kaatuu, niin irakilaiset siirtyvät vapauttajaansa kiittäen vakaaseen perustuslailliseen demokratiaan. Todellisuudessa Irak on raakalaisten asuttama klaaniyhteiskunta siinä missä Somaliakin. Mukana sekoittamassa on vielä kaiken lisäksi ulkomaalaisia terroristeja, jotka yrittävät kaikin voimin syöstä Irakia sisällissotaan. Irak onkin sen shiojen suuren pyhäkön tuhoamisen jälkeen lähempänä sisällissotaa kuin kertaakaan miehityksen alkamisen jälkeen. Irakin öljyntuotannossa on ollut muutenkin ongelmia jatkuvan sabotoinnin takia. Jos sisällissota syttyy, kukaan ei saa Irakin öljyä.
Kaikkein eniten Saddamin kaatumisesta kärsivät Irakin - toistaiseksi - parimiljoonainen kristitty vähemmistö ja pienet etniset vähemmistöt. Eniten Saddamin kaatumisesta hyötyvät shiat ja tietysti länsimaiden arkkivihollinen teokraattinen Iran, joka on shiojen liittolainen. Iran panostaa rajusti ydinpommin kehittämiseen samalla, kun USA:lla on kädet sidottuna Irakissa. Tilanne ei voisi olla Iranin kannalta herkullisempi.
Bush on huonoin USA:n presidentti vuosikymmeniin.
Helsinkian: Hän ei varmaan kauheasti muistele Stalinin aikoja, hän kun oli pikkupoika Stalinin kuollessa. Stalinin ajan kokeneet isovanhempani eivät ole enää elossa, mutta heiltä saadut tiedonmuruset eivät ole kovin lohdullisia. Toinen maailmansota oli se suurin katastrofi, sen jälkeen heillä kuitenkin meni kohtuullisesti, mutta vaikeutena oli esimerkiksi petturileima passissa. Kaikilla, jotka olivat olleet sotavankeina, oli passissa leima ja tämä teki heistä viranomaisten silmissä huonompia kansalaisia. Isovanhempani saivat lopulta lahjottua itselleen uudet passit, vaikkeivät rikkaita koskaan olleetkaan.
Näin jälki käteen vähän kummastuttaa kyllä, miksi tämä sota edes käytiin. Kuka sen voitti? Jotenkin vaikuttaa, että ei loppujen lopuksi kukaan, ei edes Bush.
markku: No, jos asioita pelkästään USA:n itsekkäästä näkökulmasta katsoo, voi ne noinkin nähdä. Irakin näkökulmasta Saddamin syrjäyttäminen oli hyvä asia.
"Todellisuudessa Irak on raakalaisten asuttama klaaniyhteiskunta siinä missä Somaliakin." Niin, sinusta varmaan kaikki irakilaiset ovat raakalaisia skitsoja. Jos pohtisit enemmän esim. Suomen vuoden 1918 historiaa tai USA:n sisällissodan historiaa, niin huomaisit, että joka maa on jossain vaiheessa läpikäynyt vaiheen, jolloin meissä kaikissa asuva raakalaismaisuus on tullut esiin. Sodanvastaiset argumenttisi perustuvat ironista kyllä siihen, että näet irakilaiset ali-ihmisinä. Irakin raakalaisuus on paljolti myös Ba'ath-puolueen monikymmenvuotisen raakalaistavan vihaa lietsovan militaristisen hallinnon ansiota ja tätä irakilaisten raakalaistamisprojektia (mm. Iranin sotaa, mielettömän raakalaisuuden orgiaa) nimenomaan länsimaat olivat kokoajan tukemassa kun se öljy meni kaikkien moraaliseikkojen edelle. Omat todistelusi puhuvat kuitenkin sen puolesta, ettei sota puhtaasta öljynäkökulmasta ollut kannattava.
Minusta USA:n öljynsaanti on täysin yhdentekevää. Irakin demokratia voi sensijaan muuttaa maailmaa siten, että tämä järjetön islam vs. länsi vastakkainasettelu murtuu. Länsimaat näkevät, että demokraattinen Irak voi olla liittolainen siinä missä Turkkikin ja irakilaiset näkevät, että heidän oman uskonnonvapautensa pahimmat uhat ovat totalitarismi ja islamistinen terrorismi. Kyllä saksalaisiakin pidettiin täysin parantumattomina raakalaisina vuonna 1945, samoin kuin suomalaisia vuonna 1918. Ihmisyys on kuitenkin kansallisuutta vahvempi yhteinen nimittäjä.
USA:n sisäpoliittiselta kannalta Bush varmaan onkin keskinkertainen tai huono presidentti, mutta moni muu presidentti ei olisi syrjäyttänyt Saddamia. Ne aiemmat presidentit pitivät Saddamin valtakautta vakauden kannalta hyvänä asiana ja jotkut jopa tukivat Saddamin fasismia, mikä oli kuitenkin de facto todella suuri uhka alueen vakaudelle (vrt. se Iranin sota). Näitä aiempia reaalipoliittisemmin suuntautuneita presidenttejä kiinnosti kuitenkin vain öljynsaannin vakaus, ei Lähi-idän vakaus. Demokraattinen Irak olisi todella positiivinen asia Lähi-idän vakauden kannalta ja uskon ainakin vielä siihen mahdollisuuteen.
Helsinkian: No, jos asioita pelkästään USA:n itsekkäästä näkökulmasta katsoo, voi ne noinkin nähdä. Irakin näkökulmasta Saddamin syrjäyttäminen oli hyvä asia.
Oliko? Minusta tilanne ei ainakaan vielä näytä siltä. Tosin, myönnän, että tietoni perustuvat tietysti pitkälti uutisointiin, joka suodattuu Suomeen asti, esimerkiksi Hesariin, jossa muuten oli juuri eilen juttu siitä, että Irakissa naisten asema on huonontunut merkittävästi, kun valtatyhjiön ovat täyttäneet uskonnollisesti orientoituneet islamistiryhmät.
Tilanne voi tietysti parantua ja se jää nähtäväksi. Mutta on vaikea uskoa, että nykyinen tilanne siellä olisi parempi kuin Saddamin aikana - paitsi ehkä niin, että muutos on väistämätöntä, kun se Saddamin aikana oli kiellettyä.
Joku voisi sanoa, että pidettiinhän siellä vaalit. Tottapa tuo, mutta sitä ei vielä tiedä, kuinka länsimainen demokratia sinne juurtuu. Lähi-Idän maissa kun ainoat varteenotettavat vastavoimat diktatuureille ovat islamistit, joilla on yleensä kansa takanaan. Kun diktatatori kaatuu, voi hyvinkin käydä niin, että vallan saavat islamistit - joko pakolla tai demokraattisissa vaaleissa. Epäilen kuitenkin, että islamistit eivät vallan saavutettuaan siitä mielellään luopuisi, vaikka jotkut tulevat vaalit häiviäisivätkin. Heillähän on sentään uskonto takanaan, julistaisivat vain vaalit vääriksi ja kansan mielipiteen tyhmäksi, kun eivät Allahia paremmin ymmärrä ja porskuttaisivat eteenpäin.
Arawn: "Lähi-idän maissa kun ainoat varteenotettavat vastavoimat diktatuureille kun ovat islamistit".
Islamistit ja diktaattorit tarvitsevat toisiaan. Kukaan ei tarvitsisi islamisteja, jollei diktaattoreja miellettäisi vielä julmemmiksi, eikä kukaan tarvitsisi diktaattoreja, jollei heidän ainoina uskottaisi pitävän islamistit aisoissa. Länsimaat ovat tilanteen mukaan tukeneet kumpiakin ja tätä suota Bush on edes jossain määrin yrittänyt purkaa.
Irakin kannalta hyvää lupaa myönteinen kehitys naapurimaissa, kuten Kuwait, Qatar ja Bahrain. Modernisoitumiselle ja moniarvoistumiselle on hyvät mahdollisuudet. Tässä uskon, että USA:n läsnäolo edesauttaa asiaa ja USA ainakin yrittää torjua islamistien suunnalta tulevan uhan.
Jos demokratiakehitys etenee, Irakin muslimit säilyvät maltillisina. Ainoastaan maan rikkirepivä sota voi avata islamisteille mahdollisuuden. Terroristit pyrkivät provosoimaan sisällissodan Irakissa, koska he tietävät, ettei demokratiasta ja vakaudesta heille kovin hyvää koidu. Mutta juuri tällä he menettävät kansan tuen.
On suuri ero Iranin ja Irakin shiiamuslimien välillä. Iranin kovan linjan johtajilla on "kansan tuki", koska heillä on oikeus rajoittaa kaikkien muiden demokraattisia oikeuksia. Irakin vaalit pidettiin ihan eri pohjalta, enkä usko kovan linjan kannattajien menestykseen pitkällä tähtäimellä. Demokraattisissa järjestelmissä uskonnolliset puolueet eivät pysty alistamaan kansaa samalla tavalla kuin esim. Iranin vallankumouksessa tapahtui. Irakissa demokratiakehitys on vasta alkanut, mutta jollei se koskaan pääsisi alkuun, ei tuloksiakaan missään vaiheessa tulisi.
Naisten ja ei-islamilaisten uskonnollisten vähemmistöjen oikeudet ovat kynnyskysymys Irakin demokratian kannalta. Näitä mittareita seuraamalla nähdään, miten pitkällä tähtäimellä käy.
Irakin demokratia voi sensijaan muuttaa maailmaa siten, että tämä järjetön islam vs. länsi vastakkainasettelu murtuu. Länsimaat näkevät, että demokraattinen Irak voi olla liittolainen siinä missä Turkkikin ja irakilaiset näkevät, että heidän oman uskonnonvapautensa pahimmat uhat ovat totalitarismi ja islamistinen terrorismi. Kyllä saksalaisiakin pidettiin täysin parantumattomina raakalaisina vuonna 1945, samoin kuin suomalaisia vuonna 1918. Ihmisyys on kuitenkin kansallisuutta vahvempi yhteinen nimittäjä.
Aliarvioit pahasti perustuslaillisen ja yksilön oikeuksia kunnioittavan demokratian edellytyksiä. Puhut "ihmisyydestä" ikäänkuin olisi olemassa jonkinlainen demokratialle altis "ihmisyys," joka voidaan vapauttaa sorrosta ja sorron poistamisen jälkeen omalla painollaan johtaa oikeudemukaiseen yhteiskuntaan. Väheksyt mielestäni suuresti modernin yksilönvapautta kunnioittava, laillisuusperiaatteeseen ja yksilöiden väliseen tasa-arvoon nojaavan demokratian kulttuurihistoriallista erityislaatuisuutta, siis sitä, että sen syntyminen edellyttää erityisiä historiallisia kehityskulkuja ja olosuhteita. Uskot jalon villin myyttiin.
Irakin kaltaiset yhteiskunnat perustuvat kokonaan sukulaisuussuhteisiin, eikä pelkästään sisaruksiin ja serkkuihin vaan myös astetta etäisempiinkin suhteisiin, siis heimoon. Se selittää osaltaan noiden maiden korkea syntyvyyttäkin: tuollaisessa yhteiskunnassa vaikutusvaltaa kun saa sukulaisuussuhteilla, on edullista, jos suhteita on paljon. Ne ovat länsimaisen mittapuun mukaan tyystin läpikorruptoituneita, ja niissä kukaan ei hetkeäkään odota saavansa tasavertaista (lue: suhteista riippumatonta) kohtelua lain edessä tai byrokraatian rattaissa. Sukulaisten suosiminen on noissa kulttuureissa itsestäänselvä normi eikä paheksunnan aihe kuten meillä. Kusetus ventovieraiden välillä on odotusarvoista.
Venäjä on siinä mielessä arabimaailmaa edistyneempi, että vaikka Venäjäkin on täysin läpikorruptoitunut, hyväveliverkostot Venäjällä eivät sentään perustu verisiteisiin. Venäjän kaltainen maa, jossa luottamus instituutioihin on (syystäkin) heikko, on voimissaan vain, jos keskusvalta on vahva. Venäjä onkin perinteisesti vaappunut kaaoksen ja tyrannian välillä. Samoin Kiina. Arabimaat taas ovat valtioina niin heikkoja juuri siksi, että keskusvalta on niissä niin kyvytön ja laho.
Länsimainen demokratia on vuosisatoja pitkän ja tuskallisen historiallisen kehityksen tulos. Moderni demokraattinen valtio, jonka sisäistä yhtenäisyyttä ja instituutioiden uskottavuutta nepotistiset intressit eivät horjuta, vaatii ensinnäkin individualismin. Länsimaisen individualismin juuret löytyvät jo satoja vuosia vanhasta rakkausavioliittoinstituutiosta, joka hävittää selkeät sukulinjat. Sukulinjojen sekoittuminen johti pakkoon rakentaa laillisuusperiaatteeseen nojaavaa yhteiskuntaa. Tarvittiin myös nationalismin kaltaisia poliittisia fiktioita "sukulaisuudesta" miljoonapäisten toisilleen ventovieraiden ihmisten ja ihmisryhmien sitomiseksi yhteen emotionaalisin sitein.
Eurooppalaiset kansallisvaltiot alkoivat vähin erin rakentua 1500-luvulta lähtien, kunnes aika oli kypsä kansallisuusaateen nousuun 1800-luvulla. Eurooppalaisen keskusvallan vahvistuminen joutui käymään läpi napoleonit, hitlerit ja stalinit ja muut modernit tyrannit ennen kuin eurooppalainen valtio kypsyi laillisuusperiaatteen sisäistäneiden ihmisten muodostamiksi neuvotteluun kompromisseihin perustuviksi demokratioiksi.
Nyt jotkut sitten luulevat, että Irakiin voidaan tunkeutua, miehittää se ja järjestää pari äänestystä, ja demokratia on valmis. Vakaa nykyaikainen demokratia vaatii valtavan määrän sosiaalista luottamuspääomaa, jollaista ei Irakissa kerta kaikkiaan ole.
Irakissa ei muuten ehkä Saddaminkaan aikana ollut modernia totalitarismia samalla tavalla kuin Neuvostoliitossa tai Natsi-Saksassa Siellä oli Al-Tikritin klaani, joka hallitsi koko maata. Irakin yhteiskunta perustui Saddaminkin aikana heimositeisiin.
Lähetä kommentti
<< Home