Portti naisten maahan

On vaikeaa olla vaatimaton, kun on näin hyvä.

Oma valokuva
Nimi: Arawn
Sijainti: Manala, Helvetin alin piiri

Karvainen neitsyt

keskiviikko, helmikuu 22, 2006

Kidutusloma Syyriassa

Niin. Bush puhuu vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Ilmeisesti nämä eivät kuitenkaan koske muiden maiden kansalaisia, mikäli USA nyt sattuu epäilemään, että tällä muun maan kansalaisella on minkäänlaisia yhteyksiä terroristeihin. Sellaiset henkilöt sopii kidnapata, muiluttaa jonnekin Syyriaan tai Afganistaniin, missä heitä sitten voidaan kiduttaa, sillä tyhmät yhdysvaltalaiset viranomaiset keksivät joskus aikoja sitten, että kidutus on Yhdysvaltain perustuslakia vastaan. Ja huomioikaa toki, että pelkkä epäily riittää. Tunnustus hankitaan sitten muilla keinoin. Ulkoistettu kidutus on päivän sana.

Se, että USA tekee tämän kaiken salaa, kuulostaa itse asiassa ihan järkeenkäyvältä. Totta kai se tekee niin. Se on maailmanvalta, joka on vastuussa ainoastaan Jumalalle ja koska Bush tietää, mitä Jumala haluaa, vastuu on helppo täyttää. Mutta nyt salailu on loppu. Nyt USA:n hallitus on käytännössä saanut maansa tuomarilta luvan raijata muiden maiden kansalaisia kidutussulkeisiin ulkomaille.

Kanadan ja Syyrian kansalainen, Maher Arar, pidätettiin vuonna 2002 välilaskun aikana New Yorkissa. Häntä pidettiin lentokentällä 10 päivää, minkä jälkeen hän päätyi kymmeneksi kuukaudeksi syyrialaiseen vankikoppiin kidutettavaksi. Terroristiyhteyksiä ei lopulta löytynyt ja Arar vapautettiin. Melko luonnollisesti Araria otti tämä episodi hiukkasen päähän ja ihmisoikeusjärjestön avulla nostettiin kanne erinäisiä Yhdysvaltain viranomaisia vastaan. Kanne kuitenkin kilpistyi tuomari David Trageriin, joka on nyt päättänyt, että perusteita kanteen nostamiseen ei ole, sillä toimet toteutettiin kansallisen turvallisuuden vuoksi ja USA:n ulkosuhteisiin liittyen. USA:n viranomaiset voivat siis edelleen rangaistuksetta sieppailla muiden maiden kansalaisia ja ulkoistaa heidät kidutettaviksi.

Mikä tässä on älyttömintä on se, että nämä ovat muiden maiden kansalaisia. Eivätkö muut maat herramajee aio sanoa mitään? Onko se Kanadasta ihan ok, että naapuri nappailee sen omia kansalaisia ja vie heidät kidutettaviksi? Minkäänlaista suojelua omalta valtiolta on turha enää odottaa, kun Kanadat, Saksat sun muut veijarit pokkuroivat kaikkivaltiaan USA:n edessä.

Toistaiseksi pidätetyt näyttävät olleen ainakin nimiltään arabialaisia. Mutta mikä estää Yhdysvaltoja pidättämästä ihan kenet vain se haluaa? Mihin vedetään raja? Nimeltään ja taustaltaan arabeja muistuttavat ihmiset saa pidättää, mutta esim. valkoista anglosaksia ei saa? Kuka sitä rajaa valvoo?

Kun annat pirulle pikkusormen, se vie koko käden. Sehän minua tässä huolestuttaakin. Yhdysvallat haluaa valvoa kaikkia, mutta kuka valvoo Yhdysvaltoja? Siis kuka muu kuin Bushin Jumala?

4 Comments:

helsinkian said...

Bushille demokratia-aktivistien ja eri maiden toisinajattelijoiden tukeminen on tärkeä asia. Jos katsotaan kolmannen maailman historiaa vähänkään tarkemmin, USA:n lisäksi kaikki muut keskeiset suurvallat ovat *perinteisesti* tukeneet kidutusta harrastavia sotilashallituksia, silloin kuin se on niiden etuihin sopinut. Kyllä USA tukee tänä päivänäkin diktatuureja esim. Egyptissä ja Saudi-Arabiassa, mutta näidenkin maiden valitettavasti toistaiseksi erittäin pieni demokratiakehitys on ollut Bushin painostuksen ansiota. Aiemmat USA:n presidentit eivät ole välittäneet näiden maiden kansalaisten vapauksista eivät sitten yhtään mitään, vaikka ovatkin Euroopan suunnalla tehneet ihmeitä.

USA:lla on ollut perinteenä tyriä Latinalaisessa Amerikassa kerta toisensa jälkeen. Jos mennään niinkin kauas kuin presidentti Wilsonin Haitiin suorittamaan interventioon 1910-luvulla, tarkoitusperät olivat varmaan Washingtonissa sinänsä hyvät, mutta rasistisesti käyttäytyvien etelävaltiolaisten joukko-osastojen lähettäminen vapauttamaan mustien asuttamaa maata... siinä olivatkin kaikki farssin ainekset koossa, jollei kyseessä olisi ollut tragedia. Nyt on USA:ssa ymmärrys Latinalaista Amerikkaa ja Karibian aluetta kohtaan kasvanut (latinoiden merkitys äänestäjäryhmänäkin on totta tosiaan kasvanut, eläköön demokratia), enkä usko USA:n tekevän suurimpia virheitään enää sillä suunnalla.

Mutta tämä terrorin vastaisen sodan nimissä ulkoistettu kidutus on ihan oikeasti yksi USA:n nykyhallinnon moraalisista ongelmista. Jos esim. vietnamilaisten vankina vuosia virunut John McCain (yksi harvoista kidutuksen tosissaan ottavista suuremman luokan poliitikoista) olisi Bushin sijaan USA:n presidentti, en uskoisi tällaista tapahtuvan. Tällä on valitettavasti pitkä perinne, että kuin kaverit kiduttavat vihollisia, ei olla ikäänkuin itse vastuussa ja voidaan sanoa, että kidutettuja ainakin epäiltiin terrorismista. Kuitenkin nämä kiduttamista harrastavat systeemit yleensä kiduttavat kaikkia muitakin hieman terroristin käsitettä venyttämällä. Kidutus on väärin ja se kaiken lisäksi lisää terroristien rekrytointipohjaa. Esim. Abu Ghraibin takia on moni terroristi saanut uskoa asiaansa ja USA täten tehnyt itselleen karhunpalveluksen.

helmikuu 22, 2006 6:16 PM  
Anonyymi said...

Bushin toiminta terrorismista epäiltyjen henkilöiden kohteluun liittyvissä kysymyksissä on käsittämätön, ja on ristiriidassa niiden arvojen kanssa joita hän väittää edustavansa. Tuntuu mahdottomalta, että olisi perustuslain mukaista mahdollistaa kidutusta millään tavoin. Noita oikeusjuttuhan on myös muita mainitsemasi tapauksen lisäksi, osa vielä kesken.

helmikuu 22, 2006 7:08 PM  
Junakohtaus said...

Totista asiaa.

Nyt on molemmin puolin täysin hymyttömät pyssyuskovaiset vastakkain ja ikävästi näyttää siltä, että hässäkkä ei lopu ihan vielä huomenna.

helmikuu 22, 2006 7:36 PM  
Markku said...

Kiduttamisessa on ongelmana, että kiduttamalla saatu tieto on täysin epäluotettavaa lukuunottamatta vastauksia, joiden paikkansapitävyys on helppoa ja nopeaa verifioida.

Esimerkiksi sitä, että onko joku terroristi, on täysin turhaa yrittää selvittää kiduttamalla, koska kidutettu kertoo tietyssä vaiheessa ihan mitä vain, jotta saisi kidutuksen loppumaan. Moraalisen pääoman vastuutonta haaskaamista.

helmikuu 22, 2006 11:15 PM  

Lähetä kommentti

<< Home