Kuulumisia

Ukrainassa ei ole lunta. Kaikki suli jokunen paiva sitten. Suomessa talvi on yhta aikaa kuollut ja kaunis, mutta taalla se on vain kuollut. Mikaan ei peita kaikkialla lojuvia roskia ja jatteita, ja kostea ilma pitaa huolen siita, etta kuralatakoita on riittamiin.

Lapsuuteni Ukraina ei ollut aivan tallainen. Kyllahan siihen kuului tietty rahjaisyys ja sekaisuus, joka oli taysin toista kuin siisti ja puhtoinen Suomi. Oli villin jannittavaa, etta kaupungin keskustassa saattoi pitaa hanhia ja kanoja, kun taas Suomessa moinen olisi jokseenkin absurdia. Kesalla heinikko oli pitka ja leikimme ystavani kanssa Haisuli-puron luona kotia. Puron vesi oli matalalla, minka vuoksi kaksi betoniputkea oli liki tyhjana vedesta ja niihin saattoi perustaa kodin. Lahella oli kasa suuria elementtitalon rakennusosia, joiden paalla oli hauska kiipeilla.

Ei enaa. Nyt alueelle on rakennettu hirmuinen maara rautaisia varastopompeleita. Niita ei ollut viela silloin, kun olin 16, joten ne ovat korkeintaan 8 vuotta vanhoja, mutta jo nyt ne ovat rumia ja umpiruosteessa. Vuohet eivat enaa purosen partaalla laidunna. Vetta on niin paljon, etta betoniputkia tuskin nakyy, mutta pahinta on nakyma, joka avautuu niiden toisella puolella: massoittain hylattyja muovipulloja ja roskia. Haisuli-purosesta, missa ennen jopa kalastettiin kaloja, on tullut yleinen kaatopaikka.

Eika Haisuli suinkaan ole ainoa. Kavin tanaan kavelylla ja vaikuttaa silta, etta ukrainalaiset ihan oikeasti kippaavat roskansa kaikkialle muualle paitsi valvottuihin puistoihin. Eika kyse ole siita, etta muutama ryyppyveikko vetaa puron partaalla kannit ja hylkaa pullonsa sinne. Roskakasat ovat suuria ja niista loytyy kaikkea kengista ruosteisiin ampareihin. Taytyy ihmetella kansaa, joka nakee sen vaivan, etta lahempana sijaitsevan roskalaatikon sijaan kavelee hankalan reitin purosen ohi maen rinteelle ja kippaa jatteensa sinne. Se vaatii jo vaivannakoa.

Uusi vuosi oli silti vallan hieno. Se ei oikeastaan kauheasti poikkea Suomalaisesta muuten kuin etta lapsille annetaan silloin usein lahjoja. Rakettien paukuttelu on aivan toisella tasolla, kun ottaa huomioon, etta Zaporozhjessa on 800 000 asukasta ja Lahdessa, missa olen yleensa uudet vuoteni viettanyt, 100 000. Ja ihmiset todella laittavat niihin rahaa. Eika taalla ole semmoisia saantoja, jotka kieltaisivat paukuttelun muulloin kuin lyhyena aikana juuri uuden vuoden koittaessa. Taalla paukuttelu alkoi jo aatonaattona ja on jatkunut tanaan.

Uuden vuoden televisio-ohjelmisto oli kova. Venalainen koomikko/nayttelija/juontaja/laulaja Maksim Galkin oli kutakuinkin joka paikassa: aina, kun vaihtoi kanavaa, siella oli taas Maksim Galkin! Aloin jo epailla, etta jos nyt suljemme toosan, Galkin kavelee olohuoneeseen heittamaan Putin-vitseja. Ja muutenkin touhu oli niin ylivedettya karnevaalimeininkia glittereineen ja jaakarhuineen, etta huimasi.

Ja erityisen ihanaa on, etta itikoita ei ole! Ei yhden ainutta.

Mutta silti taidan tulla tanne ensi kerralla kesalla. Silloin saa sita paitsi paaaaljon halpoja viinirypaleita ja kampassakin on lammin. Nyt siella on melko viileaa, silla kaasun hinta on kova ja nousee entisestaan, kun Gazprom kuppaa Ukrainaa.