Hoitoa terveille

Minulla on muutakin asiaa vielä, hedelmöityshoidosta näetsen, tai siis siitä paljon puhutusta "lesboille ja yksinäisille kans" -osiosta. Voi ehkä yllättää, mutta minä en kannata hedelmöityshoitoa yksinäisille naisille ja lesbopariskunnille. Syitä on kaksi.

1.) Kyseessähän on hedelmöityshoito ja hoitoa annetaan silloin, kun jokin on vialla. Jos nainen ei saa lasta ilman miehen avustusta, mikään ei ole vialla, se ei ole hoitoa vaativa tila. Lapsen siittämiseksi tarvitaan mies tai vähintään spermaa, jota saa yksityisestä spermapankista. Ei ole valtion asia taata hoitoa terveille ihmisille. Hedelmöityshoito kuuluu niille, joiden on vaikea saada lasta siksi, että elimissä on jotain vialla.

2.) Onhan se ehdotus epätasa-arvoinen, vaikka sitä kuinka jauhoissa ja voissa kierittelisi ja pannulla paistaisi. Miten niin on reilua, että yksinäinen nainen tai lesbopariskunta voivat oikein lain voimalla pukata maailmaan mukulan, kun yksinäinen mies tai homopariskunta eivät voi. Toki tilanne on jo valmiiksi biologiselta kannalta epätasa-arvoinen, kun nainen voi tulla raskaaksi vaikka yhden yön seurauksena ja pitää lapsen*, kun mies taas ei voi, mutta ei se nyt ole valtion asia viedä tätä epätasa-arvoista asetelmaa oikein lakiin asti.

Summa summarum: hedelmöityshoito niille, jotka eivät omin avuin raskaaksi voi tulla. Muut käyttäkööt luonnon suomia konsteja.


*) Jos tämä biologinen epäsuhta halutaan korjata, tulee korjata myös se miehen biologinen etu, että hän voi jättää raskaana olevan naisen ja luistaa vastuustaan, mitä nainen ei voi tehdä.

Huijari

Oletteko huomanneet, kuinka näytelmästä voi joskus totta? Mikä alkoi muiden ihmisten sumuttamisena, muuttuikin todellisuudeksi, rooli, jonka otti, istui niin hyvin, että siitä tuli osa itseä.

Tämä pätee ainakin itsevarmuuden kanssa. Sitä päättää huijata ja menee sosiaalisiin ympyröihin rinta rottingilla "olen hyvä eikä vaatimattomuus kaunista, pirstatti vie", vaikka oikeasti haluaisi luikkia häntäluu koipien välissä sängyn alle uikuttamaan. Jossain vaiheessa iltaa sitä sitten huomaa, että olo todella on itsevarma. Ei tarvitse enää huijata; valheesta on tullut totta.

Tässä vaiheessa moni sanoo mutkuei. Mitä ne muutkin ajattelee! No piruakos sinä nakkaat siitä, mitä ne "muut" ajattelee - ethän sinä edes tunne niitä muita. Anna ajatella, mitä lystäävät. Todennäköisesti et onnistu koskaan olemaan niin yltiöitsevarma ja vittumainen, että ne ajattelisivat pahoin, vaikka kuinka yrittäisit.

Voi olla, että kotona sitten nolottaa ja sängyn alunen kutsuu, jos sinne mahtuu, mutta ainakin on hetken hauskaa. Ja ihmisetkin suhtautuvat paljon ystävällisemmin tyyppiin, joka viestii itsevarmuutta ja iloisuutta. Kannattaa kokeilla.

Rakkautta ensi silmäyksellä

Olen rakastunut.

Hauru, velho.

Harkinnassa

Tekisi mieli aloittaa uusi blogi. Anonyymiblogi. Voisin revitellä ihan rauhassa eikä oven taakse ilmestyisi miinoja tai tulistuneita yksilöitä haulikon kanssa. Voisin kirjoittaa olemattoman sydämeeni kyllyydestä asioista, joista en "voi" tänne kirjoittaa.

Mutta eikö se ole aika pelkurimaista?

Toisaalta, saisi revitellä... oikeasti.

Mitä nainen haluaa

Tiedättehän sen vanhan kliseen? Nainen tahtoo älykkään, karun, mutta hellän, määrätietoisen vaan ei komentelevan, sosiaalisen, kunnioittavat, luotettavan, huumorintajuisen ja jännittävän miehen, mutta tärkeintä kuitenkin on, että mies on oma itsensä. Ristiriita, niin klisee sanoo.

Mutta ei se ole. Nainen haluaa miehen, joka on omana itsenään kaikkea ylläolevaa. "Ole oma itsesi" vain erottaa aidot näyttelijöistä.

Ehkä. Tai sitten nainen voi valita toisinkin.

Rotta

Myönnän. Olin minäkin siellä, vaikkei minua kukaan erityisesti mainitsekaan. Ehkä se johtuu siitä, että en voinut jäädä paikalle kovin pitkäksi aikaa, olin näet lupautunut piipahtamaan ainejärjestöni fuksiaisissa. Mutta ei se mitään, jos sitä ensi kerralla ei olisi jotain päällekkäin. As if...

Tämä on nyt kerrankin tällainen "musta tuntuu" -bloggaus. No miltäkö minusta tuntuu? Hämmentyneeltä. Suoraan sanottuna tekisi mieli raapia päätä, ellei se vaikeuttaisi kirjoittamista huomattavasti. Minulla olisi ollut kolmet bileet viime perjantaina, blogimiitti, oman ainejärjestön fuksiaiset ja sivuaineeni fuksiaiset. Tänään kaveri kyseli seuraa ja kutsuin sen tänne, sitten toinen kaveri soittaa ja vonkaa kahville keskustaan ja opiskelijakollegan synttäreille kutsuttiin. Blogimiitissä poistumistani pahoiteltiin ja pyydettiin jopa jäämään, yksi kohtuullisen tuntematon ihminen kertoi pitävänsä minusta ja kalenteri näyttää taas ensi viikolle tupaten täydelle.

Ei tässä voi kun ihmetellä että hä. Jonkun mielestä tämä varmaan kuulostaa hölmöltä. Tuolla se selostaa, kuinka suosittu se on ja kaikki tykkää ja niin eespäin, ja kehtaa vielä hämmästellä asiaa. Mutta oikeasti, ihminen, joka ei ensimmäisenä kahtena opiskelijavuotenaan tutustunut kehenkään opistolla moikkausvälejä paremmin, joka palasi kotiin istumaan yksin ja ihmettelemään, miksei ketään kiinnosta, joka harkitsi nyytia ja psykiatriakin, kun yksinäisyys söi miestä... ei hiisi. Minulla on sosiaalinen elämä!

Jummi!!

Niin ja tuolini meni rikki. Voi rotta.

Suuri Novgorod

Koettakaa nyt kestää... Seuraava matkamuistelo sitten Tammikuussa.

Novgorod on 250 000 asukkaan kaupunki jossain Pietarin ja Moskovan välimaastossa. Bussilla pääsee helposti juna-asemalta ja jos ei ole aikataulua, vielä halvemmalla kyttäämällä "ylijäämäkyytiä" asemalla. Siellä näet kuskit toisinaan etsivät matkustavaisia, kun on ylimääräisiä paikkoja jäljellä.

Täytyy tunnustaa, etten jaksa kovin pitkään tiirailla historiallisia näkymiä. Kreml oli komea, Sofian katedraali kaunis ja muutenkin Novgorodiin on ripoteltu reilu tusina muinaista pikkukirkkoa. Söimme vesimelonia ja ajelimme taksilla, joka maksoi 40 ruplaa keskustasta hostellille. Ihan siisti hostelli, nimeltään Kruiz, kahden hengen huone, vessa ja suihku käytävässä. Miinusta itikoista, ne vaivasivat joka yö.

Hyvää ruokaa oli jälleen tarjolla joka nurkassa. Kävimme kahvilassa syömässä venäläistä ruokaa, sillä suurimmasta osasta "kahviloita" saa Venäjällä ihan kunnon pääruokia. Lounas kiinalaisessa kustansi 68 ruplaa eli vajaa 2 euroa. Jäätelö oli huvittavan kallista siihen verrattuna, yksi pieni pallo Baskin Robbinsissa 30r. Löysimme myös Azia -nimisen kuppilan, josta sai japanilaistyylistä ruokaa. Itse kokeilin Kimchi-keittoa (muistaakseni), jossa taisi olla merilevää. En ihastunut, mutta ei se pahaakaan ollut. Salaatti maistui. Ja paikasta löytyivät pelikortit, joilla sitten pelasimme venäläistä paskahousua, kasinoa ja pokeria. Pokerissa minä hävisin ensimmäisen erän ja mies toisen. En kerro, mitä oli panoksena. ;)

Törmäsimme myös suomalaisporukkaan. Tai no, emme kirjaimellisesti, sillä meitä ei huvittanut jutustella tyhjänpäiväisyyksiä kansallistovereidemme kanssa, mutta kuulimme puheesta, että suomalaisiahan siellä loosissa istui. Novgorod on jossain määrin turistikaupunki, tavanomaista turistikrääsää saa runsain miton Kremlin edustalla olevasta puistosta.

Hyvä paikka se on. Suosittelen.

Blogata, bloggaan, bloggaamme.

Ennen vierailua Novgorodissa yksi asia; onko se nyt sitten bloggaan vai blogaan?

Itse kannatan muotoa "bloggaan". Luin jostain perustelun, että tietenkin sen pitää olla "blogaan", koska sanat "blogi" ja "blogata" kirjoitetaan yhdellä g:llä. Valitettavasti touhu ei ole ihan näin yksinkertaista. Kysyin ei-bloggaavalta tutulta ohimennen, että kuinka taivuttaisit verbin "blogata"; "bloggaan" tuli kuin tykin suusta ja selitys vasta jälkeen päin. Tämä lienee melko yleistä, ihmiset taivuttavat blogata -verbin vaistomaisesti kahdella g:llä ja tälle on oikeastaan erittäin hyvä perustelu: analogia.

Kun ihmiselle annetaan ennestään tuntematon sana ja pyydetään taivuttamaan, mieli alkaa vaistomaisesti hakea sanalle analogioita, samankaltaisia sanoja, joista voi ottaa taivutusmallia. Blogata -verbille niitä löytyy useita ja lähes kaikissa k-äänne tuplaantuu. Esimerkiksi:

kokata - kokkaan
rokata - rokkaan
meikata - meikkaan
leikata - leikkaan


Vähän luulen, ettei kukaan yrittäisi sanoa "leikaan" vain siksi, että perusmuodossa on yksi k-äänne. Silti, ei sekään ole mahdotonta, että taivutetussakin muodossa säilyy vain yksi k, kuten esimerkiksi

mokata - mokaan

K-ääneen tuplaantuminen on kuitenkin niin yleinen, että "se vain kuulostaa oikeammalta", kuten joku totesi. Ja tunnetusti kieliasioissa enemmistö on oikeassa. Mikäli enemmistö vaistomaisesti seuraa tätä analogiaa, kuten veikkaan sen tekevän, kielitoimisto tulee suosittelemaan muotoa "bloggaan". Kunhan sille nyt ensin selviää koko verbin olemassaolo.

Pietari

Loppukesän lomamatkasta alkaa tulla tapa. Tänä vuonna tie vei Pietariin ja sieltä Suureen Novgorodiin, muinaisen Novgorodin pääkaupunkiin. Sen valtakunnan, joka eli ja kukoisti ennen Moskovaa, mutta joka joutui nöyrtymään nuoremman kilpailijansa edessä. Novgorodin Kreml on ehkä pienempi kuin Moskovan, mutta se on myös vanhempi.

Pietarista olen tarinoinut aiemminkin, mutta niin suuresta ja värikkäästä kaupungista riittäisi kerrottavaa muutaman kirjan verran. Matka taittui mukavasti venäläisessä turistibussissa, joka kustansi 12,5e suuntaansa. Niitä reissaa muun muassa Arkadian kadulta päiväsaikaan ja hyvin usein kyytiin mahtuu jokunen Venäjästä innostunut suomalainenkin. Venäjällä on runsaasti pikkufirmoja, jotka järjestävät halpoja "päivä Helsingissä" -matkoja, sillä vaikka se saattaa kuulostaa hassulta, Helsinki on eräällä tavalla Venäjälle yhtä kuin meille on Tallinna. Tänne tullaan rohmuamaan valtavia määriä tavaraa. Bussin tavaratila oli tupaten täynnä venäläisten ostoksia ja eräskin tyttö kehui saaneensa kengät niin halvalla, ettei Moskovasta ikinä - ainakaan tavallisesta kaupasta. Ennen rajaa pysähdyttiin vielä sekatavaramyymälään, mistä veneläiset ostivat lisää tavaraa, pesuaineita, maaleja ja kaikkea muuta irtilähtevää.

Tällä kertaa yövyimme hostellissa nimeltä Petrohostel, joka toimii samalla periaatteella kuin monet suomalaiset kansanopistot ja esimerkiksi Domus Academica: lukukausien aikana niitä asuttavat opiskelijat ja kesällä kaikenkarvaiset turistit, piipahtavaiset ja muut maksukykyiset kylähörhöt.

Petrohostel on varsin mukava ja siisti hostelli. Yö kahden hengen luksushuoneessa maksoi 900 ruplaa, mikä tekee vajaa 13 euroa hengeltä. Huone oli tilava, sängyt olivat erilliset, mutta yhteen työnnetyt, katon rajassa nökötti tv, josta näkyi vain pari kanavaa ja nurkan täytti suuri jääkaappi. Lattialta löytyi vedenkeitin ja jääkaapin päältä kaksi teekuppis - venäläisten himo teehen on suuri. Tämän lisäksi käytössämme oli keittiö, joskin sen varustus oli melko rajoittunut (pari lautasta, kattiloita ja jokunen haarukka). "Luksus" merkitsi ilmeisesti jääkaappia, sillä edellisellä kerralla maksoimme 600 euroa huoneesta, missä ei ollut jääkaappia. Suihku ja wc olivat yhteiset naapurihuoneen kanssa. Sitä asuttivat kaksi miestä, mahdollisesti isä ja poika, jotka eivät vaivautuneet vetämään vessaa jälkeensä.

Vessan vetämättömyys ja ylipäätään yleisten tilojen jättäminen silleen sotkemisen jälkeen asettuu uomiinsa, kun ajattelee, kuinka Venäjällä asiat ylipäätään hoidetaan. Kun sinut on kerran hyväksytty tuttavapiiriin, voit olla varma huomiosta ja huolehtimisesta, mutta niin kauan kuin olet vieras, sinulla ei ole juuri väliä. Asioista, jotka ovat yhteisiä vieraiden ihmisten kanssa, kuten vaikkapa yleiset vessat, ei juuri välitetä; kuinka monessa paikassa on lähinnä sääntö, että yleisestä vessasta puuttuu AINApytyn kansi? Yleisen siisteyden ja järjestyksen ylläpito ei kiinnosta, porraskäytävät haisevat virtsalta, ovat likaisia ja pimeitä, kun lamput on rikottu eikä ketään kiinnosta vaihtaa uutta, roskia heitellään surutta pitkin poikin, likavedet tyhjennetään Nevaan ja vessoista varastetaan muoviset osat myytäväksi eteenpäin.

Toisaalta, vasta sitten sitä todella tuntee olevansa Venäjällä, kun menee vessaan ja toteaa sen olevan haiseva, likainen, ilman pytynkantta, hämähäkinseittejä nurkassa ja lamput rikki. Jotain kertoo jo se, että rajan tällä puolella sijaitsevassa kaupassa vessan oveen on kiinnitetty vain venäjäksi teksti: "siivotkaa jälkenne".

Käveltyä tuli runsaasti, kun vaeltelimme ympäri Pietaria etsimässä ravintoloita, levyjä, kenkiä ja kankaita. Ensimmäinen ravintolareissu oli todella hienoamakuelämys. Hinta oli vain hitusen halvempi kuin Suomessa, mutta annos oli maultaan upea. Leivitetty kananrintapala, joka oli täytetty mausteilla ja öljyllä, kastiketta ja uunissa kypsytetty omena! Kyllä sanoisin syöneeni Pietarissa paljon paremmin kuin jossain Pariisissa ikinä.

Kenkiä ostin kahdet, siroja, venäläistyylisiä. Kyllä niitä kaikennäköisiä saapikkaita ja piikkikorkoja hämmästellen katseli. Ompelijat innostuisivat löytämästäni kaupasta, mistä haalin muun muassa mustaa puuvillasamettia alle 10 eurolla metri ja pitsikangas oli vielä halvempaa. Mieheni rohmusi hirmuisen määrän levyjä, joita hänen tuttavansa kaupittelee sitten eteenpäin täällä Suomessa. Täältä on nimittäin hirvittävän hankala saada venäläisbändien levyjä. Esimerkiksi Arian Zhivoi Ogon (Elävä tuli) -dvd:tä ei saa tilattua edes netistä. Onneksi löysin sen Ostoskeskus Pikin musiikkimyymälästä, Kosmoksesta.

Kuriositeettina kaupoista: kuinka monessa levykaupassa olette nähneet myytävän sekä piraatteja että aitoja tuotteita? Kokeilkaa venäläisiä levykauppoja. Vai mitä sanotte esimerkiksi Britneyn levyn mp3 -versiosta. Aito on. :D

Itse en jaksanut enää katsella nähtävyyksiä sen ihmeemmin, kun minua on niiden ympärillä juoksuteltu runsaamman puoleisesti. Talvipalatsista kieltäydyin tykkänään. Mieheni suunnisti sinne ja minä basaarille, mistä löysin kauniit kengät, mutta en huivia, vaikka kolusin paikkaa ristiin rastiin.

Jos jotakuta kiinnostaa, voin toki suositella erinäisiä paikkoja Pietarissa. Peruslevykauppoja on joka nurkassa, mutta erityisesti raskaampaan musiikkiin keskittynyt Castle Rock sijaitsee Ligovski Prospektilla, melkeinpä Moskovan juna-asemaa vastapäätä. Se on porttikongissa, täytyy vain kävellä varsin rähjäisen sisäpihan yli, toisen kongin ali ja kääntyä oikealle, mistä löytyvät portaat kellarikauppaan.

Ylitsa Rubinshteinin loppupäässä on mukava, halpa ja hyvää ruokaa tarjoava kiinalainen. Lounas maksaa siellä halvimmillaan 100 ruplaa. Muita hyviä ruokapaikkoja ovat Y tjoshi na blinax (Tädin blineillä), Tshainaja lozhka (Teelusikka) ja Sladkoeshka (makeansyöppö eli suomeksi herkkuperse). Ensimmäinen on hyvin viihtyisä ketju, joka on sisustettu raskailla puuhuonekaluilla, ja joka tarjoaa erinomaisia blinejä ja muita pääruokia vähän halvemmalla kuin perusravintolat. Tshainaja lozhka on enemmän ruokalatyyppinen pikaketju, jonka blinit ovat kerrassaan herkullisia ja halpoja. Sladkoeshka tarjoaa nimensä mukaisesti kaikkea makeaa aina jäätelöstä kekseihin ja kakkuihin, mutta sen ruokalistalla on myös salaatteja ja pientä suolaista, kuten esimerkiksi kaalipiirakoita.

Vladimirskii prospektilla on vieri vieressä kenkäkauppoja, ei mitään huippuhalpoja, mutta hyviä kuitenkin. Alennuksia kannattaa kytätä. Apraksin pereylokilta pääsee kunnon basaarille, josta sitten löytääkin kaikkea, mitä sielu sietää. Dostojevskin ja Vladimirskajan metroaseman vieressä on Kyzntshnyi rynok, katettu ruokabasaari, jollainen löytyy myös Sennaja -nimisen ostoskeskuksen takaa. Yllättäen basaarinkin nimi on Sennaja... Melkeinpä Sennajan ostoskeskusta vastapäätä on ostoskeskus Pik, molemmat hyvin moderneja eivätkä niiden kaupat ole halvimmasta päästä.

Tästä ensi hätään. Lisää vinkkejä, kunhan pääsen koluamaan Pietaria tarkemmin ensi syksynä, kun lähden sinne vaihtoon. Seuraava kirjoitukseni tutustuttaakin sitten arvoisat lukijani Suureen Novgorodiin, joka on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!

Mikä meissä on vikana?

Olen täydelleen samaa mieltä Helenin kanssa: tämä Näkymättömän tytön kirjoitus on erinomainen. En usein kommentoi tekstejä, joista olen samaa mieltä, mutta nyt aion tehdä sen.

Näkymättömän tytön tiedot perustuvat siihen samaan lähteeseen, mihin perustuvat kaikkien naisten pahuudesta valittavien miesten huomiot: omaan kokemukseen. Olen saanut sen vaikutelman, että nimenomaan omat ja kaverien, tuttavien ja netistä kaivettujen tapausten kokemukset ovat tärkein asia, jolle nämä miehet perustavat mielipiteensä naisista. Koska heidän kokemuksensa ovat olleet ikäviä, koska joillain heidän kavereillaan on huonoja kokemuksia, koska netistä löytää helposti hurjiakin tarinoita naisten alhaisimmista tempauksista, nämä miehet katsovat, että on kaikin puolin hyväksyttävä, jopa suotava asia liittyä siihen sankkaan kuoroon, joka julistaa naisten ikiaikaista pahuutta.

Mitä tapahtuu, jos sinun kokemuksesi poikkeavat näiden miesten kokemuksista ja uskallat vieläpä sanoa sen ääneen? Jos uskallat epäillä heidän tarinoitaan, jos uskallat esittää eriäviä mielipiteitä, jos uskallat ylipäätään asettaa mitään näiden miesten sanoista kyseenalaisiksi, he riipivät merttyyrin kruunun päähänsä ja vaikeroivat, että et kunnioita heidän näkemyksiään ja kokemiaan kauheuksia. Sinun kokemuksillasi ei ole mitään merkitystä, ainoastaan heidän kokemuksillaa on. He ovat ensimmäisinä vaatimassa kunnioitusta omille kokemuksilleen, mutta eivät ole valmiita suomaan sitä muille lainkaan. Heidän kokemansa on totta, niin ne asiat menevät, sinä olet vain vittumainen särö täydellisessä murheen maljassa, särö, joka on ilkeiltävä ja tökittävä hiljaiseksi.

Voin esittää erään esimerkin. Minua ei ole kukaan suomalainen mies koskaan iskenyt baarissa. Olen aiemminkin tämän kertonut ja tämä on aivan totta: ei yksikään suomalainen mies ole milloinkaan vongannut minua baarissa tai muussakaan julkisessa tilassa. Seuraten näiden miesten logiikkaa, minun olisi nyt tästä vedettävä se johtopäätös, että suomalaiset miehet eivät iske naisia baareissa. Jokainen voi miettiä, kuinka paikkansa pitävä kyseinen johtopäätös on yleisesti, vaikka se pitääkin prikulleen kutinsa minun elämässäni.

Sivumennen sanoen, silläkään ei muuten ole väliä, että mies kenties itse on kohdellut joitain entisiä naistuttaviaan kurjasti. Itse olen sitä mieltä, että jos esimerkiksi pettää jonkun luottamuksen, on turha ruikuttaa, jos joku tekee pettäjälle saman. Mutta ei, eivät nämä tunne edes huonoa omaatuntoa toilailuistaan. Ei sillä ole väliä, mitä he tekevät muille, ainoastaan niillä muutamilla vääryyksillä, joita muut (naiset ja ne miehet, jotka saavat ne kivat naiset) tekevät heille.

Suomeksi tätä kutsutaan tekopyhyydeksi. Toki oma pesä on lähin, mutta on tekopyhää vaatia muita kunnioittamaan omaa pesää, jos ei vastineeksi suo muille kunnioitusta. Ja sitähän ei heru. Yhtä tekopyhää on kohdella muita huonosti ja sen jälkeen sydämistyä ja vaikeroida suureen ääneen, kuinka häntä on kohdeltu huonosti. Kertakaikkisen, ehdottoman, äärettömän tekopyhää. Ja uskottavuus romahtaa välittömästi nollalukemiin.

Ylin ärtymyksen syy on tietysti se, että nämä miehet haluavat naisen. He väittävät, että ei heillä ole kummempia vaatimuksia, eivät he halua missiä, mutta se ei ole aivan totta. He eivät ehkä halua missiä, mutta ei heidän vaatimuslistansa mitätön ole. Naisen täytyy olla sievä, nuori, kiinnostunut samoista aiheista, älykäs, sivistynyt, kohtuullisesti alkoholia käyttävät tai mieluummin raitis, kiltti, luotettava, kenties nörtti jne. jne. Ei mikään olematon lista, eihän?

Nämä miehet sanovat olevansa AT-miehiä, miehiä, joiden taso on niin alhainen, ettei kukaan huoli. Luulisi, että alempitasoisella ei ole kovasti varaa vaatia, eikö? Jos sanot tämän heille, monet heistä julmistuvat: miksi heidän pitäisi muka ottaa kuka hyvänsä? Onhan heillä nyt oikeus vaatia, kun ovat älykkäitä, sivistyneitä, lähes neroja, eivät ryyppää, hakkaa, juo tai polta! Ja aivan oikein, heillä on oikeus vaatia, heillä on oikeus vaatia aivan mitä tahansa.

Se, mikä minua tässä tilanteessa häiritsee ei ole se, että itseään AT-miehenä pitävä yksilö asettaa vaatimuksia tulevalle naiskumppanilleen. Minua häiritsee se, että jos nainen tekee samaa, jos hän asettaa vaatimuksia tulevalle mieskumppanilleen, hän on törkeä, ilkeä nirppanokkaprinsessa, joka ansaitseekin jäädä yksin tai tulla hakatuksi. Sen sijaan AT-miehen vaatimukset ovat vain hyviä, kohtuullisia ja oikeutettuja. Kyllä se kuulostaa ulkopuolisen korvaan naurettavalta; miten niin sinulla on oikeus vaatia ja tuolla ei? Miten niin sinun vaatimuksesi ovat yleviä ja hienoja ja tuon toisen alhaisia ja ilkeitä? Ei mitenkään, koska se ei ole niin. Jokaisella on oikeus vaatia, mutta vaateista täytyy ottaa myös vastuu: voi olla, että niiden seurauksena jää yksin (niin mies kuin nainenkin).

Vaatijat ja vaatimukset täyttävät yksilöt eivät aina kohtaa ja tässä on minusta yksi tilanteen perusongelmista. Moni naiseton mies tuntuu olevan sellainen, joka haluaa jokseenkin kaltaisensa naisen (esimerkiksi samoista asioista kiinnostuneen), mutta valitettavasti heidän kaltaisiaan naisia on vähemmistö naisista. Lisäksi tällaiset naiset asettavat miehelleen sellaisia vaatimuksia, joita nämä miehet eivät täytä (mikä on tietysti monien mielestä huutava vääryys).

Ehkä joillekin näistä miehistä on vaikea ymmärtää, miksi heidän unelmaneitonsa ei haluakaan samaa kuin he, eli samantyyppistä miestä kuin hän itse on. Ehkä tämä osaltaan vaikuttaa siihen, että tällaista naista sitten syytellään ja halveksutaan rajatta. Jää se vaikutelma, että naisen suurin virhe ja rikos oli, että hän ei huolinut tätä miestä - että ylipäätään naissukukunnan törkein teko on se, että naiset eivät osaa antaa näille miehille sitä arvoa, jonka he itse itselleen antavat.

P.S. En ihan aikuisten oikeasti tarkoita kaikkia miehiä enkä edes kaikkia itseään At-miehinä pitäviä. Olen koko ajan rajannut joukkoa esimerkiksi termeillä "nämä miehet" ja "monet" yms. Huomioikaa tämä, jooko.

Kuinka karkoitamme ulkomaalaiset

No, kun blogilakko (tahaton, toim. huom.) kerran meni rikki, voinen jatkaa. Minulla on ollut kyllä sanottavaa yhdestä jos toisestakin aiheesta, mutta olen ollut väsynyt, paleleva, huonotuulinen, kuukautisista kipeä ja kaikkea muuta, mikä kiinnostaa lähinnä tirkistelijöitä (joille ei kerrota) ja tuttuja (jotka saavat tietää muuta kautta). Ei kuitenkaan mitään suuria murheita elämässä tai mitään, jos joku nyt luuli.

Opinnot ovat alkaneet ja olen jokseenkin pihalla kuin viime talvinen lumiukko - ja yhtä hyvässä kunnossa. Tutkintouudistus tuntuu sekoittaneen koko pakan sellaiseksi, ettei sitä tunnista enää samaksi. Minulla on aineopinnoista käymättä enää yksi kurssi, mutta en parhaallakaan tulkkaustaidoillani kyennyt selvittämään uskontotieteen uudesta opinto-oppaasta, että mikä näistä uusien tutkintovaatimusten mukaisista kursseista vastaa puuttuvaa kurssiani. Joudun siis raahaamaan luuni amanuenssin tai jonkun sen tapaisin vastaanotolle rutisemaan aiheesta. Äääh. Miksei sitä tietoa voi vaan laittaa ymmärrettävässä muodossa näkyville?

Olen myös tänä vuonna kansainvälisten opiskelijoiden tuutori. No, tämä on ihan kiva. Kuvitelkaa, saan tavata niitä ulkomaalsimiehiä, jotka vievät kaikki suominaiset. Tosin kahdella niistä on jo nainen ja toinen näistä naisista on peräti suomalainen. Aijai. Mutta mies on sentään saksalainen eikä mikään hirmuinen ählämisählämi (tai neekeri! iik!), joten hän saanee anteeksi. Ryhmäni on aika pieni, minulla on siis tämä saksalainen, yksi ranskalainen, yksi britti ja yksi ruotsalaisjenkki.

Huomasin tässä tuutoroinnissani yhden hyvin ikävän puolen. Ok, minulla on hallussani runsaasti yleistä nippelitietoa rekisteröinnistä, HKL:n matkakortista ja sen semmoisesta, mutta eräs opiskelijoiden kannalta hyvin olennainen tietopankki puuttuu: minä en opiskele pääaineenani sitä, mitä tuutoroitavani opiskelevat. Tämä aiheuttaa sen, että en tiedä heidän laitoksestaan oikeastaan yhtikäs mitään, en tunne sen henkilökuntaa, en esseekäytäntöjä, en opetustapoja, en hiisi vie tiennyt edes missä se sijaitsee! Aika pöllöä.

Ongelma tässä on nimittäin se, että monista pääaineista ei ilmoittaudu kukaan kansainvälisten opiskelijoiden tuutoriksi ja joihinkin ei tule kylliksi, jotta heistä muodostettaisiin oma tuutoriryhmä. Näin ollen tuutoriparka ei tiedä sellaisia olennaisia juttuja, jotka hänen tuutoroitavansa haluaisivat tietää. Minulla oli aika pahvi olo, kun tämä ruotsalaisjenkki tiesi enemmän kuin minä. Hän nimittäin oli hengaillut edellisen viikon pääaineensa omien tuutoreiden kanssa, joilta oli sitten saanut tarvittavat tiedot.

En kyllä valitettavasti osaa esittää hyvää ratkaisua tähän. "Tutustu laitokseen heti, kun saat tietää, mitä tuutoroitavasi opiskelevat", ei oikein auta. Ensinnäkin, tieto tulee aivan liian myöhään, reilu viikko ennen kuin orientaatiokurssi alkaa eikä sitä ole mahdollista saada aiemmin. Toiseksi, jos ryhmääsi kuuluvat "kielten opiskelijat", kaiva siinä sitten kaikki tarvittava niin espanjan, ranskan, saksan, ruotsin kuin venäjän kielen laitoksista.

Lopuksi liittyen vielä näihin kansainvälisiin opiskelijoihin. Jotkut siellä ylemmällä hallintotasolla ovat saaneet "siis tosi kovan idean": läväistään tutkintomaksut ulkomaalaisille! No sepä olikin niin mainio idea, että koko muu maailma taputtaa käsiään - erityisesti, koska se tietää niiden harvojen Suomeen suuntautuvien ulkomaalaisopiskelijoiden tippumista suoraan muun maailman syliin.

Ihan oikeasti, minkä ihmeen vuoksi joku japanilainen tulisi Suomeen maksamaan korkeita tutkintomaksuja, kun ympäri maailmaa on tarjolla paikkoja, jotka ovat keskeisemmillä paikoilla, joissa on pitkä tutkimusperinne, jotka ylipäätään ovat X kertaa suositumpia kuin joku piskuinen Suomi. Tämän päivän Hesarissakin uutisoitiin, että OECD -maista Suomessa on vähiten ulkomaalaisopiskelijoita. Tähän mennessä maksuttomuus on ollut valtava valtti, joka on houkutellut tänne niitäkin vähäisiä, jotka täällä jo ovat. Jos tämä valtti heitetään menemään, ei ole mitään syytä olettaa, kuten esityksen väsääjät tekevät, että opiskelijamääriä saataisiin vieläpä nostettua. Täysin nurin kurista ajattelua. Ihan kuin kauppiaskin ajattelisi, että nostanpa hintoja, niin tulee lisää asiakkaita!

Minä ennustan, että jos tutkintomaksut tulevat, ulkomaalaisten määrä laskee entisestään. Vaihto-opiskelijoita tulee kyllä edelleen, hehän eivät tukintomaksuja maksa eikä EU:n kansalaisillakaan mitään hätää ole, mutta ainakaan aasialaisia tänne on sitten turha toivoa. Venäläisiä ehkä tulee vielä, kun ottaa huomioon, että Suomi on naapurimaa ja täällä voi opiskella venäjää äidinkielen linjalla.

No, ainakin monikulttuurisuuden vastustajat voivat olla iloisia, kun tukitaan yksi ulkomaalaisia houkuttava reikä suomalaisessa yhteiskunnassa. Ja hallituskin voi ilakoida, kun työtä tekevien opiskelijoiden sijaan saavat syliinsä lähinnä tuhoa pakenevia pakolaisia.

Blogikysely

Kutrin kyseli

OMA BLOGI

0. Miten selittäisit bloggaamisen/blogit tutullesi, joka tietää mikä Internet on, muttei tiedä mitä blogit ovat?

Nettipäiväkirja, jonne voi kirjata mitä haluaa, milloin haluaa koko kansan nähtäväksi (tai hiukan rajatusta esim. laittamalla sivunsa salansanan taakse). Ei välttämättä käsittele pitäjänsä henkilökohtaista elämää, vaan esimerkiksi mielipiteitä tai muuta yleistä huttua.

1. Koska aloitit bloggaamisen?

Vuonna 2003, muistaakseni.

2. Miksi bloggaat?

No kun minulla on sanottavaa eikä juuri kukaan elävässä elämässä kuuntele. Näin voin luoda illuusion siitä, että joku kuuntelee (=lukee).

3. Kuinka usein bloggaat?

Vaihtelee. Joskus useasti päivässä, joskus tulee viikkojen pituinen tauko (kuten nyt).

4. Tunnetko syyllisyyttä tms. jos et ehdi blogata? Miksi?

No vähän. En halua karkottaa harvoja lukijoitani.

5. Bloggaatko vai blogaatko, miksi?

Bloggaan. Suomi taipuu tähän minusta paremmin. Kielikorva tykkää.

6. Mitä laskuria käytät? Kuinka monta kävijää (ei latausta) blogissasi käy sivulaskurisi mukaan keskimäärin päivässä?

En käytä, en tiedä.

7. Kuinka monta lukijaa sinulla on blogilista.fi:n mukaan (jos olet kirjautunut sinne)?

123


MUIDEN BLOGIT

1. Luetko muiden blogeja? Jos luet, miksi luet niitä?

Luen niitä, jotka sattuvat kiinnostamaan syystä X. Joko kirjoittaja on tuttu, kirjoittaa minua kiinnostavista asioista tai kirjoittaa jotenkin todella hyvin ja kiinnostavalla tyylillä. Yleensä kaksi jälkimmäistä liittyvät minun lukemissani blogeissa yhteen. Yritin kerran lukea blogia, joka oli sellainen "naiset huttuun" -sepustus, mutta kielenkäyttö ja kirjoitustyyli olivat niin kauheita, etten kyennyt lukemaan pidemmälle. Meinaan, luen joitain tällaisia blogeja, joissa kirjoittaja saa asiansa kohtuullisen hyvin kirjoitettua, mutta tuossa se ei pätenyt.

2. Koska aloitit blogien lukemisen?

2001 tai 2002, en muista.

3. Kuinka monta blogia sinulla on blogilistallasi (jos et käytä blogilistaa: kuinka monta blogia seuraat)?

18, mutta en seuraa kaikkia aktiivisesti.

4. Millaisia blogeja luet kaikkein mieluiten?

Sellaisia, joiden kirjoittaja osaa kirjoittaa hyvin ja mielenkiintoisesti (omalla tyylillään, toki) ja jotka herättävät mielessäni ajatuksia, vastaväitteitä tai ylipäätään aivotoimintaa.

5. Millaisia blogeja luet vähiten?

Puhtaita netipäiväkirjoja, seksisepustuksia, tiettyyn hyvin rajattuun aihealueeseen liittyviä yms.

6. Käytkö lukemassa blogeja, joiden tiedät ärsyttävän sinua?

Toki. Tai ainakin sellaisia, joiden kanssa olen eri mieltä.

7. Luetko etupäässä suomalaisia vai ulkomaalaisia blogeja?

Suomalaisia.

8. Ovatko seuraamasi ulkomaalaiset blogit samantyyppisiä kuin seuraamasi kotimaiset blogit?

En seuraa.

* 9. Kuinka usein luet uusia blogeja yrittäen löytää uusia suosikkeja?

En ikinä. Löydän suosikkini sattumalta.


INTERBLOGISTISUUS YMS.

1. Onko blogisi blogilistalla (blogilista.fi)?

On.

2. Jos ei ole, miksi? Pyysitkö ettei sitä laitettaisi sinne?

*seuraava*

3. Jos on, miksi? Ilmoititko sen itse sinne?

Juu.

4. Kuinka usein käyt seuraamassa oman blogisi sijoitusta top- tai hot-listalla?

Riippuu bloggaaja-aktiivisuuden kulloisestakin tasosta. Silloin, kun kirjoitan paljon, saatan vilkaista sitä kerran, pari päivässä. Pidempien taukojen aikana en vilkuile lainkaan.

5. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on noussut top- tai hot-listalla?

Mukavaa, imartelevaakin, mutta en ihan ymmärrä, kuka tätä lukee (vieläkään, sori).

6. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on laskenut top- tai hot-listalla?

Jaha.

7. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla?

Kyllä

8. Missä blogissa kommentoit kaikkein useimmin?

Ihmissuhteet

9. Millaisia viestejä/asioita kommentoit kaikkein useimmin?

Yleensä, jos olen eri mieltä. Aika paljon sukupuoli-, tasa-arvo-, monikulttuurisuusjuttuja ja sen sellaista.

10. Kommentoitko muiden blogeja omassa blogissasi? Millaisissa tilanteissa / mistä aiheista / mitä blogeja?

Joskus, jos olen perusteellisesti eri mieltä enkä jaksa/viitsi/halua kirjoittaa kyseisen blogin kommenttiosastolle tai kommenttiosastoa ei ole.

11. Tuntuuko sinusta siltä, että "blogistanissa" (suomalaisten blogikirjoittajien / -lukijoiden yhteisö) on olemassa sisäpiiri?

Toki. Ainahan suurempaan ryhmään muodostuu sisäpiiri.

12. Tunnetko kuuluvasi sisäpiiriin? Miksi / miksi et?

En. Suurin osa tietää asioista ennen minua. Se ei oikein ole sisäpiiriläisen tunnus se.

13. Käytkö blogitapaamisissa? Miksi?

Käyn. Täytyyhän sitä joskus muitakin ihmisiä nähdä.