Näin sitä erotaan

On joskus huomautettu, että keski-ikäiset naiset ovat suurin aloitteentekijäryhmä avioeroissa. Tämä voi olla totta. Lähipiirissä sattunut erotapaus pisti kuitenkin miettimään, mitä muuta eroa keski-ikäisten naisten ja miesten eroamisella on. Kyseisellä miehellä on ollut sivusuhde n. puoli vuotta eikä hän ole suinkaan ainoa tällainen, jonka tiedän.

Kerrataanpa: nainen eroaa, koska on kyllästynyt liittoonsa, kasvanut eroon miehestään, ei rakasta tätä enää. Mies eroaa siksi, että hänellä on ollut sivusuhde jo jonkin aikaa ja hän on niiiin rakastunut uuteen naiseensa.

Kompakysymys: kumpi toimii reilummin?

Lisätienestejä seksillä

Kulutin aikaani kuntosalilla lukemalla viime Marraskuun Trendiä ja silmiini osui juttu, joka saisi jokaisen prostituutiointoilijan kuolaamaan: "Opiskelijatyttöjen salainen yötyö." Suomalaisten huorakannattajien harmiksi kyseinen juttu koskee tietysti yhdysvaltalaisia, ei meikäläisiä yliopistoja (suurin osa englanninkielisten suomalaisten sisarlehtien jutuista käännetään suoraan englannista suomeen, nimet vain muutetaan).

Jutussa on haastateltu muutamaa opiskelijaneitoa, jotka kaikki harrastavat seksiä rahasta, tunnin palkka on n. 250-300 dollaria. Monet myöntävät, että eivät rahoja tarvitse, vanhemmat kustantaisivat vähintään elämän, joillekin jopa merkkivaatteet, mutta joko naiset ovat shoppailuholisteja tai haluavat tulla toimeen "omillaan". Kyse on siis puhtaasti luksuksen perässä kirmaamisesta, nämä naiset eivät tarvitse lisätuloja elääkseen. Jotkut salaavat toiminnan poikaystäviltää, joillekin on sattunut äärimmäisen vapaamielisiä kumppaneita (vähemmistö?).

Harva väittänee, että nämä naiset ovat pakosta hommissa. He ovat se etuoikeutettu yläluokka, joilla on mahdollisuus valita kyseinen ura, asiakkaansa ja tuntitaksansa. 95% maailman prostituoiduista olisi suuri luksus, jos he saisivat päättää edes noista kolmesta, puhumattakaan siitä, että saisivat mitättömällä palkallaan oikeasti maksettua muutakin kuin ruokaa ja jämäkämpän itselleen ja mahdolliselle jälkikasvulleen (seksiorjista ei kannata edes puhua...)

Eräät vinkuvat, että naisten mahdollisuus ansaita seksillä on niiiin väärin. Miehilläkin pitäisi olla moinen! Totuustan on, että miehillä kyllä on tällainen mahdollisuus, homoilla erityisesti, mutta nämä vinkujat haluavat rahaa näteiltä, nuorilta naisilta - hassu väite, koska eivät nämä opiskelijatytötkään saa rahaa nuorilta, komeilta miehiltä vaan vanhoilta kurpilta. Tämän lisäksi vinkujat eivät välttämättä ole mitään adoniksia, kun taas luksushuorat ovat aina upeita kaunottaria. Totta, naisen ei tarvitse olla kaunis ansaitakseen seksillä jotain, mutta kunnon tienestejä on turha odottaa. Jos te miehet haluatte ryhtyä seuralaisksi, bodatkaa, huolehtikaa ulkonäöstänne jne. Sitä ne naisetkin tekevät.

Sitä paitsi, kenen ansiosta naisilla on tämä mahdollisuus? Tyhmähän on se, joka maksaa, ei se, joka myy. Mitäs maksatte, äijät. Suurin osa huorien käyttäjistä saisi ilmaiseksi, mutta heille huorat ovat joko fetissi tai ns. "kätevämpi ratkaisu", kun kukaan rakastunut ei vingu perässä ja häiritse vaimon ja lasten elämää. Missä on kysyntää, siellä on tarjontaa - aina. Jos haluaa muuttaa asioita, on tartuttavaa nimenomaan kysyntään (mitä kaikki prostituution vastustajat eivät ole tajunneet).

Holy Grail and the next day

Olin minäkin sitten näissä illanistujaisissa. Kuten joku jo jossain totesi, pitsa oli hyvää, kissa oli kiva ja Monty Python hemmetin hauska. Seurassa viihdyin yllättävän hyvin - minä, joka olen yleensä vieraiden parissa tuppisuuna.

Niin ja minä olin se, joka häipyi Quudin kanssa ja sitä ennen vihjaili Juliukselle, etteivät tuommoiset unikeot ole ainakaan armeijaa käyneet. Mutta se ei minua hävetä, minähän synnyin vanhaksi ja mitä nyt voi absolutistilta odottaa? Boolista en tiedä muuta kuin että siihen valutettu mehu oli hyvää.

Se ehkä hiukan nolostuttaa, että en tuonut itse mitään herkkuja mukanani. Pitäisikö nyt sit järkätä syömingit korvaukseksi? Mikäli ihmiset vaan suostuvat syömään japanilaisittain eli lattialla, koska tää kämppä on pieni. :)

P.S. Minähän olen siis kohtuullinen kokki. Koen kuitenkin tulleeni huijatuksi, kun Elleissäkin äijät mainostivat, että pullia leipomalla pääsee miehen sydämeen - eikä minun mieheni erityisemmin välitä pullista! Minua on petetty. Minkä muun vuoksi olisin opetellut leipomaan? Nyyh.

Suomalaiset sankarit

Tiedättekö, mikä on suurin, suomalainen sankariteko? Ei, se ei ole talvisota, ei jonkun hengenpelastaminen, ei menestyminen yliodotusten karaokekilpailuissa eikä palkankorotuksen saaminen omin avuin. Se on se, kun rankasti viinaa ryypättyään sammuu katuojaan. Mistäpä muusta suomalaiset niin ylpeinä ja suurella hartaudella puhuisivat kuin juopottelureissuistaan?

Perseet olalle vie!

Mari El

Mari El -tasavallalla ei Venäjän federaatiossa suju kovin hyvin. Allekirjoittakaatte siis vetoomus, jotta kielisukulaisimme ei pyyhkäistäisi maailmankartalta.

Huorat ja madonnat

Henkka lainaili elleistä miesten mielipiteitä vaimoaineksesta. Ja sitten sanotaan, että huora-madonna -jakoa ei miesten mielestä ole olemassa...

No, saahan sitä toki toivoa kumppanilta vaikka sinistä häntää ja pirun sarvia. Eri asia sitten on, löytyykö sellaista.

Uskonnollisia ihmisiä

Quudin uusimmassa ja sen kommenttiosastolla on esitetty näkemyksiä uskonnoista. Sellaisia samaisia näkemyksiä, joihin törmää aina ja ianikuisesti uskontoketjuissa ja jotka ovat suoraan sanottuna hyvin etnosentrisiä. Niiden käsitysten malliuskonto on kristinusko, josta kuitenkin puhutaan "uskontona" unohtaen, että esimerkiksi natiiviuskontojen dynamiikka on monin osin merkittävästi erilainen. Jos tästä huomauttaa, osa toki myöntää oitis, että he tosiaankin tarkoittavat lähinnä kristinuskoa tai ainakin näitä "suuria, monoteistisia uskontoja "(kristinusko, islam ja juutalaisuus), mutta ongelmaksi jää sitten se, voidaanko samanlaisia yleistyksiä esittää muista uskonto -käsitteen varjon alle niputettavista ilmiöistä.

En nyt puutu tässä sen tarkemmin uskonto -käsitteeseen. Totean vain kaikille tiettäväksi, että vaikka se arkikäytössä tuntuukin yksinkertaisen selkeältä, tieteellisessä käytössä se ei sitä ole. Viimeisimpään pääainetenttiini luin 260 -sivuisen kirjan, jossa pohdittiin, kannattaako uskonto -käsitettä edes käyttää. Uskontotiede onkin tietyssä mielessä hiukan jakomielitautinen ala tutkimuskohteensa suhteen. Toisaalta se käy jatkuvaa sisäistä keskustelua siitä, mitä uskonto oikeastaan on (monien mielestä edellinen kysymys on sitä paitsi virheellisesti aseteltu), mutta samalla sen on ulkomaailman silmissä oikeutettava olemassaolonsa vakuuttamalla, että on olemassa uskontoja ja/tai uskonnollisia ilmiöitä, joiden tutkimisessa nimenomaan uskontotieteellä on paljon annettavaa.

Palatakseni neiti Quun ja Moilasen väitteisiin. Neiti Quun mukaan uskonnot olivat joskus tärkeitä kansojen identiteettien kannalta, vaan nykypäivänä tilanne on toinen. Mutta onko se? Uskontotieteessäkin kuuluisia ovat olleet sekularismiteoriat, joiden mukaan uskonnot modernissa maailmassa menettävät sijansa tieteelle. Ongelma vain on, että näin ei todellakaan ole käynyt, lähinnä päin vastoin, uskonnot ovat alkaneet nousta uuteen kukoistukseen. Ero on siinä, että kukoistus on hyvin erilaista kuin esimerkiksi Euroopan keskiajalla. Vai voiko joku sanoa, että esimerkiksi monien muslimivaltioiden kansoille islam ei olisi tärkeä heidän identiteettinsä kannalta?

Mitä tulee valtion ja kirkon erottamiseen, esimerkiksi Suomessa se ei ole suurikaan ongelma. Protestantismi teki uskonnosta niin syvästi ihmisen henkilökohtaisen asian ja äärilaidat suorastaan kammoavat minkäänlaista valtion ja uskonnon kytköstä, pääasiassa siksi, ettei valtio pääsisi sekaantumaan ja käyttämään "heidän oikeaa uskoaan" keppihevosena poliittisessa kilvoittelussaan ja siksi, että politiikka nähdään usein turmeluksen pesänä.

Ongelmana vain on se, että kaikissa maissa kirkko ei ole protestanttinen. Katolisen kirkon suhtautuminen on aivan erilaista, se haluaa valvoa paljon tiukemmin jäseniensä elämää. "Jos joku ei tee kuten me eli oikein, pakotamme hänet tekemään oikein" voisi olla monien valtionkirkkojen suusta kuultu lausahdus. Anglikaanisen kirkon päämies (tai -nainen) taas on istuva monarkki, mikä johtuu Henrik VIII avioliittoseikkailuista. Jos anglikaaninen kirkko erotetaan valtiosta, sille täytyy löytää uusi johtaja. Juutalaisuus on "valtionkirkkona" ainoastaan Israelissa, missä sitä ei kuuna päivänä eroteta valtiosta, sillä kuten muslimivaltioissakin, uskonto on niin tärkeä identiteetin ja lain määrittäjä, että moinen yritys on jokseenkin tuhoon tuomittu.

Yhdysvallat on mielenkiintoinen esimerkki maasta, jossa on paljon erilaisia uskontokuntia, mutta ei selvää valtionkirkkoa. Ja tästäkin huolimatta USA:n valtion retoriikka on hyvin uskontokeskeistä, USA on "valittu maa", sen terrorismin vastainen sota on lähes tulkoon "pyhä sota" eikä Jumala ole tuntematon otus presidentin puheissa. Eikä syy ole vain uskonnollisessa presidentissä vaan yrityksessä vedota kansaan ja kristinuskon vuosituhantiseen perinteeseen. Se, jolla on oikea usko, on paras ja kaunein - tässä tapauksessa USA. (Jos jotakuta kiinnostaa, Robert N. Bellah on analysoinut USA:n "valtionuskontoa" kansausko -käsitteensä kautta. Analyysi aiheutti hirmuisen kinan ja Bellah on nykyisin vetäytynyt asemistaan, mutta yhtä kaikki tutkimukset ovat mielenkiintoista luettavaa.)

Siinä olen samaa mieltä neiti Quun kanssa, että uskonnon ei tulisi olla ihmisille pakollinen, mutta kaikki eivät ole. Muslimit esimerkiksi syntyvät muslimeiksi ja islamista poiskääntyvä on oikeastaan sen luokan petturi, että ansaitsisi tappotuomion. Tietenkään tämä ei käytännössä toteudu kuin äärimmäisen harvoin eivätkä kaikki muslimit tietenkään ole tätä mieltä, mutta kyllin merkittävä ajatussuunta tuo silti on. En ole päässyt sopuun relativismini kanssa, joten en edes yritä argumentoida tätä siltä kannalta. En vain tiedä, kumpi on oikeassa, vai onko kumpikaan. Toistaiseksi olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että minulla ei ole uskontopakkoa.

Moilanen taas esitti, ettei ole mitenkään yksiselitteisesti osoitettu, että uskonnot olivat olleet tarpeellisia. Tämä voi johtua siitäkin, että meillä ei vain ainuttakaan esimerkkiä yhteisöstä, joka olisi ollut uskonnoton. Edes Neuvostoliitto tai Kiina eivät kelpaa, sillä molemmissa uskonnot ovat sitten toimineet maan alla ja erityisesti Neuvostoliiton valtionkultti alkoi eräiltä piirteiltään lähestyä uskontoa (Bellahin kansauskoa, esimerkiksi). Emme voi tietää, olisiko joku yhteisö selvinnyt ilman, koska sellaista emme tunne. Mutta toisaalta, kun ihmisillä on kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa ollut jonkinlainen uskonto tai uskomusjärjestelmä, eikö siitä voi tehdä jonkinlaisia johtopäätöksiä? Tämä pistää miettimään, että jos ihminen olisi tosiaan selvinnyt hyvin ilmankin, miksi niin ei ole missään tapahtunut.

Sekin on totta, mitä Moilanen toteaa uskontojen käytöstä: uskontoja on tosiaan käytetty hallitsemaan ihmisiä ja niillä on oikeutettu lasteittain ikäviä asioita aina kidutuksista joukkomurhiin. Tästä ei puhdistu mikään uskomusjärjestelmä, ei edes buddhalaisuus (kuka hyvänsä Japanin historiaa vähänkään tunteva tietää tämän). Kysymys sitten kuuluukin, että tekevätkö nuo piirteet uskonnosta yksiselitteisesti huono asian. Jos esimerkiksi murhan perusteena käytetään rakkautta, onko rakkaus paha asia? Vastaukseksi ei kelpaa, että silloin se ei ole aitoa rakkautta, koska aito rakkaus ei johda murhaan, sillä sama peruste sopii yhtä hyvin uskontoihinkin. "Aito" uskonto ei hallitse ihmisiä eikä oikeuta ikäviin asioihin.

Itse sanoisin, että kyse ei ole uskonnoista vaan ihmisluonteesta, luonteesta, joka janoaa valtaa ja kaivaa sitä sieltä, mistä sitä saa. Jos sitä saa uskonnon kautta, aina löytyy joitain, jotka uskontoa reittinään käyttävät. Silti vika ei ole reitin vaan sen väärinkäyttäjän. Loppujen lopuksia, uskonnot ovat joko tyystin ihmisen konstruktioita, jolloin syy on aina lopuksi ihmisissä eikä uskonnoissa tai Jumalalta/jumalilta tulleita, jolloin syy on myös lopuksi ihmisissä, koska nämä väärinkäyttävät arvokasta lahjaa. Turha syyttää naulaa, jos itse siihen astuu.

Korjaus: sana "fatwa" korvattu sanalla "tappotuomio", sillä kuten kommenttiosastolla huomautettiin, fatwa ei suinkaan ole aina tappotuomio. Allekirjoittanut on jumiutunut liikaa Salman Rushdien tapaukseen ja päätyi raiskaamaan termiä. Häpeä.

Savolainen - ja ylpeä siitä!

Eilisen muistelu on hyvä aloittaa Skrubun sunnuntaiviitosella:

1. Muistatko ekan kännisi? Kerro.

Kotibileet minun luonani lukion toisella. Olin suunnitellusti päättänyt juoda itseni humalaan ja järkeilin, että se onnistuu parhaiten juomalla vähän, mutta tiukasti. Neljän vodkasnapsin jälkeen saatoin todeta suunnitelman toteutuneen menestyksekkäästi.

2. Millainen olet juovuksissa?

Riippuu asteesta. Pikkuhutikassa olen hauska ja seurallinen (joskus liiankin). Jos vähän pidemmälle mennään, ryhdyn tivaamaan ihmisiltä heidän henkilökohtaisia asioitaan, käyttäydyn jokseenkin maanisdepressiivisesti, kerjään huomiota, säälin itseäni, kerron, kuinka rakastan kaikkia ja koko maailmaa. Ja sitten sammun.

3. Oletko koskaan vetänyt perseet olalle niin että olet oksentanut / nukahtanut / menettänyt muistisi?

Kaksi kertaa koko sarja. Tosin ensimmäisellä kerralla oksensin vasta aamulla.

4. Mikä on hulluinta mitä olet tehnyt alkoholin vaikutuksen alaisena?

En ole tehnyt mitään erityisen hullua. Tyhmää kyllä oli se, kun jätin humalapäissäni veljeni (5v silloin) nukkumaan yksin kotiin lähtiessäni ajelulle kavereiden kanssa. Onneksi siinä ei käynyt kuinkaan, palasimme takaisin ja veli veteli edelleen sikeitä. Tämä kertoo siitä, että olen loppujen lopuksi hyvin tylsä humalaisenakin.

5. Kuinka usein olet kännissä nykyään?

En koskaan. Absolutisti. Mistä pääsemmekin siihen, että esimerkiksi eilen juotin viinani muille, sillä viinat kuuluivat illalliskortin hintaan Savolaisen osakunnan 100-vuotiskarnevaaleissa. Olen nähnyt muualla tarjottavat alkoholitonta vaihtoehtoa halvemmalla ja kieltämättä olen hiukan nyreissäni siitä, että savolainen osakunta ei tätä toimintatapaa harrasta. Harvat sitä tosin harrastavat. Jos esimerkiksi talon puolesta tarjotaan drinkit, alkoholitonta vaihtoehtoa ei vain ole ja kyllä se jurppii.

Muuten osakuntajuhlissa oli herttisen hauskaa. Hameenhelmani on kirjava kuin Karibian kuusi, mutta kuinka usein sitä joraa keskellä paljasjalkaisia savolaisia Dingon tahtiin? Puhujana tosin oli Paavo Lipponen, mikä olisi kyllä minusta oikeuttanut roimaan hinnanalennukseen! :)

Osakunta - et jää yksinäiseksi.

Terveisin savolaisen osakunnan hämäläinen luopiojäsen.

Miksi me siedämme tätä?

Nyt-liitteessä (7/2005) on mainiosti tiivistetty eräitä syitä, miksi nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen eikä lähde pakoon ensimmäisen purkauksen jälkeen. Se on aina niin yksinkertaista raakkua ulkopuolelta, että naiset ovat vain tyhmiä, kun valitsevat sellaisia miehiä ja sietävät räsynukkena olemista, että on oikeasti helppoa nähdä se etukäteen ja lähteä. Jos jokin on tässä helppoa niin se on juuri niiden ihmisten säksättäminen, jotka eivät ole koskaan joutuneet parisuhteessa nyrkin tielle. Ehkäpä hekin voisivat hiukan avartaa katsantokantaansa, jos joutuisivat kokemaan saman, minä Outi.

En minä kuitenkaan sitä toivo. En toivo kenellekään samaa, minkä Outi, tuhannet muut naiset, lapset ja miehetkin ovat kokeneet. Eniten silti toivon, että itse osaan ja uskallan lähteä heti, jos merkkejä väkivaltaisuudesta ilmaantuu. Onhan se helppo sanoa etukäteen, että en minä ketään ampuisi. Savuava ase kädessä ja verinen ruumis maassa voivat kuitenkin pistää elämän kokonaan uusiksi.

Levoton uni

Olin yötä neiti Quun (kyllä sen, joka rustaa tätä) luona mieheni kanssa. Istuksin aamulla neiti Quun sohvalla tämän makuuhuonessa samalla, kun hän kasasi petiään, sillä jostain syystä hän säilytti patjaansa vastakkaisella seinällä vuoteeseen nähden. Vuode oli sillä lailla söpösti seinäsyvennyksessä, mutta neiti Quun kämpän nähneille sanottakoon, että kyseessä ei ole sama asunto.

Samalla seinällä seinänojattoman sohvan kanssa oli ikkuna, ja katselin siitä ulos neiti Quun selittäessä jotain tuoksuista, joita halusi asuntoonsa, esimerkiksi veden tuoksusta. Totesin siihen, että vesi tuoksuu aika lailla erilaiselta eri paikoissa, esimerkiksi meriveden tuoksu ei juuri muistuta metsälammen veden tuoksua.

Ulkona oli oikea myräkkä, aurinko kurkisteli pilvien takaa, mutta samalla satoi ja tuuli pitkälle avautuvia ruohokenttiä. Vähitellen ilma selkeni ja tajusin, että neiti Quun kämppä liikkui. Ikkunasta näkyi pitkä ruohokukkula, jota myöten liikuimme hitaasti. Vastaan tuli junien hautausmaa, mistä tietysti tiedotin heti neiti Quulle. Kukkulan notkelmissa makasi sikin sokin keltaisia junavaunuja, jokunen pakettiauto ja jopa yksi poliisiauto köllötteli hiukan ylempänä rinteellä.

Poistuimme neiti Quun kanssa hänen residenssistääm ja kävelimme kukkuloiden juurta pitkin eteenpäin. Ruohoisen selänteen päällä kulki ilmeisesti käytöstä poistettu rautatie ja välillä vastaan tuli pieniä asemia, joissa luki jotain partiolaiskeskuksista. Olin jokseenkin sitä mieltä, että oli vaarallista rakentaa taloja partiota varten noin ylös jyrkälle rinteelle, kun ei niissä mitään kaiteitakaan ollut. Ja aurinko paistoi koko ajan.

Lopulta vastaamme tuli ostoskeskus. Seikkailtuamme siellä hetkisen neiti Quu halusi vessaan, missä havaitsi laittaneensa aamulla epähuomiossa kasvoilleen sinistä puuteria ja nyt hän oli aivan sininen, mikä sai hänet näyttämään varsin kalmolta, koska hän oli lisäksi blondi. Järkyttyneenä hän ryhtyi pesemään pois meikkejään.

Asian selvittyä jatkoimme ostoskekuksen tutkimista. Vastaan tuli nuori nainen, jota neiti Quu nimitti minulle Ruususeksi. Sanoin, että älä viitsi, tuo tyttö ei ole neitsyttä nähnytkään. Tyttö kuuli sen, suuttui, asteli luokseni ja läimäytti minua kasvoihin. Neiti Quu oli minua nopeampi: hän rusautti nyrkillä samantien tytön leukaan ja tyttö lensi lattialle selälleen. Eikä asia jäänyt siihen, sillä tyttö haastoi neiti Quun pahoinpitelystä oikeuteen.

Minun piti toimia todistajana ja yritin tietysti todistaa neiti Quulle parhain päin, vaikka vastapuolen asianajaja yritti kaivaa minusta ulos muun muassa väitettä, että neiti Quu oli ollut aiemminkin väkivaltainen. Itse vetosin siihen, että likka oli tullut ensin läimimään minua eikä kommenttini ollut tarkoitettu hänen korvilleen. Sitä paitsi, tyttö oli pukeutunut oikeudenkäsittelyynkin vaaleanpunaiseen, kireään ja olkaimettomaan toppiin, josta hänen rintansa melkein pursuivat ulos. Kierrellen ja kaarrellen vihjailin, että moinen ansaitsikin kommenttini.

En valitettavasti tiedä, kuinka oikeudenkäynnissä kävi, sillä heräsin kellon pirinään ennen sen loppua. Ehkäpä ensi yönä sitten...

Nunnia ja konnia

Masentavaa. Mitvitin löytöjen perusteella en olekaan tuhma, vaikka muut tahot ovat niin väittäneet ja saaneet lähes uskomaan.

Ehkäpä tässä on siis tulevaisuuteni:

Älkää tehkö töitä

Kas tässä Lokori näyttää, kuinka se opintotuki elävässä elämässä toimii. Ja hyvin menee. Muistakaa opiskelijat, älkää tehkö liikaa töitä! Ja kaikki muutkin tuensaajat sama juttu.

Ja hei, jos ansaitsee 100e liikaa, olisi toki ihan ok rokottaa se 100e tuesta pois. Mutta että 400e pois 100 euron takia, josta vielä menevät verot? Hippiahei.

Ja sitten Henkan kommenttiosastolla arvon nimimerkki vk potkii meitä saamattomia opiskelijoita äkkiä ulos opistosta ja työelämään. Tietysti sosiaalisen elämän kustannuksella, kuka piru niitä kavereita muka kaipaa, turhaa luksusta. Ja kun on valmistuttu ja kiivaassa uraputkessa, nainen tänne ja äkkiä. No okei, minulle mies. Pistetään tää muistiin ja pidetään illalla palaveri tuon miehen kanssa, että nyt tuli ero, otapa yhteyttä kolmen vuoden kuluttua, kun olen valmistunut ja putkessa. Katsokaas, se suhteenhoito vie aikaa, jota voisi kuluttaa tärkeämmissäkin jutuissa, kuten töissä tai opintojen parissa.

Rakkauden satumaa

Moilanen rellesti taas hiukan TyttöTriossa ja kirvoitti mieleeni muutaman mietelmän. Moilanen rakastaa EG:tä niin kovasti - blogin perusteella. En tiedä, onko Moilanen nähnyt EG:tä koskaan netin ulkopuolella, mutta mitä ilmeisimmin hän ei ainakaan ole jutellut tai ollut noin muuten sen läheisemmissä tekemisissä EG:n kanssa kuin tunnustanut rakkauttaan kommenttiosastolla ja maileissa.

Minusta väite, että rakastaa loppujen lopuksi täysin tuntematonta ihmistä, on kummallinen. Miten sellaista voi rakastaa, jota ei edes tunne? Jos joku minulle uppo-outo ihminen tulee sanomaan, että hän minua rakastaa, en uskoisi häntä. Ei hän minua rakasta vaan jotakin mielikuvitushenkilöä, jolle minä olen lainannut äänen ja olomuodon. Kaikki loput hänen on kuviteltava itse ja jos kokonaisuudesta suurin osa on kuviteltua, eikö ole selvää, että rakkauden kohde tosiaan on mielikuvitushenkilö?

On minulla itsellänikin tästä kokemusta. Ennen nykyistä parisuhdetta minulla oli kiivas ihastusten kausi, reilu viikko kärvistelyä ah-niin-ihanan-ja-nyyh-miksei-se-tykkää-musta-perään, pieni tauko ja kohteen vaihto. En kuitenkaan väitä, että olisin koskaan ihastunut niihin miehiin aitoina ihmisinä, en minä edes tuntenut heitä. Yhteen onnistuin ihastumaan irkissä. Epäilen, että todellisuus olisi näissä tapauksissa näyttänyt nopeasti paljaan takapuolensa, sillä en ole tainnut koskaan ihastua henkilöön, jonka kanssa vakavammalla suhteella olisi ollut onnistumisen mahdollisuuksia.

Ihastumisen tunne voi olla hyvin voimakas. Päivät pilvilinnassa, yöt armaan sylissä, aikaa kuluu tuijottaessa hurmusin kuvaa ja suunnitellessa häitä. Ei se silti mitään rakkautta ole. Joku kai voisi kutsua sitä rakastumiseksi, mutta itse käsitän rakastumisen sellaisena, joka kestää kauemmin kuin pari viikkoa ja on voimakkaampi.

Mutta että rakastaisi? Oma käsitykseni on, että rakastaminen on jotain, joka hiipii vähitellen kahden rakastuneen välille, kun heidän suhteensa syvenee. Se merkitsee, että todella tuntee toisen, haluaa oppia tuntemaan lisää, rakastaa koko ihmistä, vaikka silloin tällöin haluaisikin löylyttää tämän, kun tämä ei millään meinaa herätä aamulla tai jättää märkiä sukkia ympäri asuntoa. Ei tuntematonta ihmistä rakasteta.

Tämä on toki asia, jossa en voi väittää olevani oikeassa. Uskon kuitenkin, että melko moni ajattelee kutakuinkin niin, että aidon rakastamisen edellytyksenä on kohteen tunteminen. Tämän vuoksi, jos ryhtyy tuntemattomalle rakkauttaan vuodattamaan, tuntematon ei välttämättä osaa olla imarreltu. Mitä niin imartelevaa siinä loppujen lopuksi on, että joku on rakastunut mielikuvitushenkilöön, jolla on sinun kasvosi, äänesi ja jokunen lainattu ajatus?

Jos se olisikin vain verta...

Päivä ei alkanut hyvin. Oksettaa, väsyttää, joku kaivaa vatsalaukkuani sijoiltaan ja vääntää kohdun pieneksi rullaksi. Huimaa, tympeä kipu voimistuu ja laskee, aaltoilee. Kuukautiset.

No, en sentään ole raskaana.

Sunnuntaikielto

Ihmisten ykkösinhokki päivä on maanantai. Hullua. Sunnuntai on paljon pahempi, turhista turhin, täysin hyödytön ja typerä päivä. Mitään ei saa tehtyä, mutta ei voi hyvällä omallatunnolla huilatakaan vaan kerjää sääliä siitä, että ei saa mitään tehtyä ja häpeää säälivonkaustaan. Maanantait ovat herkkua sunnuntaihin verrattuna, uusi alku, tuhkasta nouseva feeniks-lintu.

Sunnuntait pitäisi kieltää. Hyi.

Elämä on kovaa

Neitseellisiä raskauksia

Tästä Isosiskon jutusta olen täydelleen samaa mieltä. Surullista, että vieläkin ajatellaan juuri naisten olevan niitä, joiden kuuluisi pitää säärensä ristissä tai kuunnella kiltisti saarna siitä, kuinka holtittomia ja vastuuttomia he ovat. Miesten ei tarvitse, eihän sillä ole mitään väliä, paniko mies paljaalla vai ei, naisen syytä se on.

baari on viidakko

Henkka jutteli taannoin siitä, kuinka naisiin otetaan kontaktia baarissa. Se on kuulemma luvattoman vaikeaa, naiset kieroilevat, antavat pakkeja ja harrastavat muutenkin viidakon lain sanan noudattamista, joten saavat siis syyttää vain itseään, jos ja kun jäävät yksin.

Tämä on ehkä ikävähkö uutinen näille "ihmisen pariutuvat vain baareissa" -teorian kannattajille, mutta monet naiset eivät jää yksin, vaikka antaisivat pakit jokaiselle baarivonkaajalle. He eivät jää aina yksin, vaikka eivät ikinä astuisi jalallaankaan baariin. Millä tämä selittyy? Helppoa, pariutua voi muuallakin kuin baarissa.

En väitä, etteikö baarista voisi löytää elämänkumppania. Kyllä voi, muutama omakin tuttuni on löytänyt enkä epäile niiden sanaa, jotka kertovat näin käyneen. Mutta väitän, että se on hyvin riskialtista puuhaa. Tämä johtuu muutamasta piirteestä, jotka vallitsevat baarikulttuurissa, ainakin sen naisjäsenistön osalta. Miesporukassa en ole paljoakaan baareissa käynyt, joten sen suhteen en osaa auttaa.

1.) Baareista, erityisesti ns. "lihatiskibaareista" haetaan etupäässä seksikumppania, ei elämänkumppania ja naisten kriteerit satunnaiselle panolle voivat olla hyvinkin kovat. Harva nainen on niin puutteessa, että hyväksyy kenet tahansa vaan antaa tyynesti pakit henkilölle, joka ei hänen halujaan täytä. Viidakon laki siis vallitsee, naiset valitsevat parhaat päältä eikä siinä ehdi diplomeilla tai kivalla luonteella hehkuttelemaan. Komea ulkokuori ja supliikki toimivat. Toki voi käydä niin, että pääse tällaisen neidon petiin, mutta yhä ollaan haurailla jäillä: aika todennäköisesti neito antaa kenkää seuraavana aamuna eikä mitään suhdetta synny.

2.) Osaa naisista ei yksinkertaisesti kiinnosta satunnainen seksiseura ja he olettavat melko automaattisesti, että baarissa iskemään tulleet miehet haluavat juuri sitä. Ja eikö suurin osa haluakin? Nämä naiset ovat tulleet juhlimaan, tanssimaan, pitämään hauskaa. Joillekin voi olla hiukan vaikea ymmärtää, että naiset todellakin tulevat baariin viihtymään keskenään eivätkä voisi olla vähempää kiinnostuneita iskuyrityksistä, mutta näin se vaan on, pojat.

3.) Osa naisista taas on varattu toisaalle ja huolimatta siitä, mitä aviorikkuri selittää, ihan kaikki varatutkaan naiset eivät petä. Ainakaan juuri sinun kanssasi. Varmaan hekin jäävät sitten yksin, kun kehtaavat antaa baarissa pakit.

Baaripariutuminen on oikeasti julmaa peliä. Muitakin tapoja on, kannattaisi yrittää hyödyntää niitä. Suurin osa omista tutuistani on pariutunut ihan muita teitä ja laaja kaveripiiri taitaa olla se yleisin "paikka", mistä elämänkumppani löytyy. Henkan palstalla joku suri sitä, että miten voisi rakentaa tällaisen kaveriverkoston "tyhjän päälle". Merkitsikö se sitten sitä, että herran sosiaalinen elämä on miinuksen puolella? Ikävä sanoa, mutta sellaiset ihmiset eivät ole parisuhdemarkkinoilla suosittuja, eivät naiset eivätkä miehet. Sosiaalisuus on suuri valtti ja helpottaa sen kumppanin löytymistä, sillä laajan kaveripiirin omaavat osaavat ottaa kontaktiakin helpommin. Kotona nyhjääminen vaikeuttaa suuresti eikä ketään voida syyttää, jos eivät tule kotoa hakemaan.

Saahan sitä yrittää metsästää baarista kumppania, mutta minusta on sitten turha itkeä niistä viidakon laeista, jotka siellä vallitsevat. Sitä paitsi, osa "hyvistä kumppaniehdokkaista" ei edes erityisemmin käy baareissa, joten baaripariutujilta jää aika paljon potentiaalia käyttämättä. Juuri sellaista potentiaalia itse asiassa, jonka perään he mankuvat, niitä kilttejä hissukkanörttityttöjä.

Ärsykkeitä kerrakseen

Tällaiset keskustelupaikat ovat aivan kirotun ärsyttäviä. Joka ikinen viesti pitäisi katsoa erikseen. Onko se niiin vaikeaa hankkia kunnollinen käyttöliittymä? En lue, saatana.

Toinen ärsyke: ihmiset, jotka tunkevat ratikoihin ja juniin, vaikka väkeä on tulossa ulos. Ihan vain vinkiksi, rakkaat tunkijat: se bussi/juna ei lähde ilman teitä, vaikka ette pääsisikään sisään samalla sekunnilla, kun ovet aukeavat. Ja seuraavalla pysäkille te olette niitä, jotka haluavat ulos, joten opetelkaa antamaan tilaa. Ei se ole niin vaikeaa. Sivuun astu.

Kun SE sattuu

Uusimmassa NYT-liitteessä oli mielenkiintoinen juttu naisista, jotka kärsivät ulkoisten sukuelimien (ne ei jumalauta ole vain ulkoisen synnytyselimet) kroonisesta kivusta, vulvodyniasta. Se jaetaan kahteen tyyppiin, joista jälkimmäinen käsittää naiset, jotka kärsivät yhdyntäkivuista ja useimmiten kyseessä on vestibuliitti.

Kyse on siis naisista, jotka eivät pysty yhdyntään. Se sattuu, sattuu niin maan perkeleesti. Olen kerran kokenut jotain sen tapaista aloittaessani pillerikuurin, tuntui, kuin joku olisi hinkannut sitä hiekkapaperilla ja kivusta toipumiseen meni jokunen hetki. Omalla kohdallani olotila kesti noin viikon, monilla se kestää ilmeisesti vuosia, kenties koko elämän.

Kenen kanssa sellainen nainen seurustelee? Seksi on kuitenkin vielä hyvin yhdyntäkeskeistä. En ihmettele yhtään, jos kivusta kärsivät nainen tuntee itsensä suhdekelvottomaksi. Hänhän ei voi antaa miehelleen sitä ainoaa asiaa, jota miehen kuulemma haluavat. Silti jokainen NYT:in haastattelema nainen eli vakituisessa parisuhteessa. Jostain näitä miehiä näemmä löytyy, miehiä, joille naisen penetroiminen ei olekaan kaikki kaikessa.

Joku lienee sitä mieltä, että totta kai ne miehet sitten pettävät. Mutta pettävätkö? Onko joka ikinen mies niin kiivaasti sen yhdynnän perään, että suhde ilman sitä on mahdoton ajatus? Että munkiksi sitä ehkä vielä voisi ryhtyä, mutta jos se nainen keikuttaa peppuaan, mutta panna ei voi, sitä ei terve mies kestä? En tiedä. Toivon, että ei ole niin. Toivon, että sellaisillakin naisilla on mahdollisuus onneen, suhteessa tai ilman.

Kuninkaallinen liitto

Camilla Parker-Bowles ja Charles Windsor, paremmin Walesin prinssinä tunnettu, ovat sitten kihloissa. En yritä tässä ma-teoriaa kumota, mutta tämä pariskunta on kyllä kunnon poikkeus. Vaikka prinssi Charles ei ehkä ole komein kansikuvauros, hänellä on rahaa, julkisuutta ja jonkinlaista "valtaakin", joten hän saisi varmasti jonkun hehkeän kaunottaren käsipuoleensa. Hänhän oli naimisissa varsin kauniin, sirpakan ja pätevän naisen kanssa, mutta ei. Prinssi Charlesin valinta on Camilla Parker-Bowles, jonka hymy näyttää irvistykseltä. Camilla ei ole kaunis, ei erityisen rikas eikä edes nuori. Hän on eronnut ja kaiken huipuksi kansa on suhtautunut häneen äärimmäisen nuivasti, mutta silti juuri hän on prinssi Charlesin valinta. En minä keksi mitään muuta kuin luonteiden, arvojen ja kiinnostuksen kohteiden yhteensopivuuden. Keksiikö joku muu?

Joka tapauksessa, onnea kihlaparille. Ovathan he jo toisiaan odottaneetkin.

HV 5 eli Mokkakääretorttu

Mokkakääretorttu

Pohja:
5 kananmunaa
180g sokeria
hyppysellinen suolaa
60g tummaa suklaata
125g taloussuklaata
3 rkl kuumaa vettä

Täyte:
2,5dl 20% vispikermaa (kuohukerma käy)
1 tl espressopikakahvijauhetta
1 tl kiehuvaa vettä
sokeria maun mukaan

1.) Sulata suklaat vesihauteessa tai mikrossa. Sekoita joukkoon 3 ruokalusikallista vettä, joka on suunnilleen samanlämpöistä kuin suklaa. Jätä jäähtymään.

2.) Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokerit vaahdoksi. Lisää keltuaissokerivaahtoon suklaa ja sekoita.

3.) Vatkaa valkuaiset ja hyppysellinen suolaa kovaksi vaahdoksi. Lisää suklaamunamömmöön varovasti nostellen ja sekoittaen puukauhalla, jotta seos jää ilmavaksi.

4.) Vuoraa kääretorttuvuoka (on pienempi kuin perusuunin pelti, muuten saman mallinen) sivelemällä se ensin rasvalla ja lättäämällä sitten leivinpaperi kiinni. Kaada seos vuokaan ja paista 180 asteessa n. 20min. Tarkkaile, koska en enää muista tarkkaa paistoaikaa vaan teen itse näppituntumalla.

5.) Ota kaakku uunista ulos, peitä leivinpaperilla ja laita leivinpaperin päälle kostea pyyhe. Jätä lepäämään mielellään yön yli mutta ainakin muutamaksi tunniksi.

6.) Poista pyyhe ja leivinpaperi, siivilöi toiselle leivinpaperille tomusokeria ja kippaa kakku siihen. Poista pohjapaperi varovasti.

7.) Vatkaa kerma, kiehauta vesi ja sekoita siihen espressopikakahvijauhe. Lisää kahvimömmö kermavaahtoon ja lisää haluamasi määrä sokeria.

8.) Levitä täyte pohjalle ja kääri varovasti kääröksi. Tässä vaiheessa voit joko levittää kaiken ja kääriä tai vain osan, kääriä ja päällystää kaakun lopulla vaahdolla. Itse suosin jälkimmäistä, sillä en IKINÄ onnistu käärimään kakkua kauniista ja siististi, ja mokkavaahto peittää mukavasti kauneusvirheet. Jos haluat hienostella, pursota vaahdosta koristeellisia koukeroita tai vuole tai raasta suklaasta palasia ja kuorruta kaakku niillä.

9.) Syö.

Ohje nyysitty kirjasta "Ihana suklaa", kirjoittaja Patricia Lousada.

Ottaisitko Teemu Selänteen?

Miksi kaunis, nuori nainen valitsee jääkiekkoilijan (lue öyhöttäjän, joita kiekkoilijat usein edustavat)? Tässäpä muutama mahdollinen selitys.

1.) Jääkiekkoilijat ovat hyvännäköisiä, heidän vartalonsa ovat tiukkoja ja trimmattuja, lihaksia löytyy, testosteronia tihkuu. Sääntöhän on, että kauniit pariutuvat yleensä kauniiden kanssa tai sitten vastapuolella on oltava jotain "tarjolla" tästä kauneudesta, esimerkiksi rahaa tai valtaa. Kaunis nainen on hyvin suosittu miesten keskuudessa, joten hänellä on varaa valita. (Tästä säännönmukaisuudesta muuten itkevät lähinnä ne, jotka eivät ole kyllin kauniita/rikkaita/menestyneitä kelvatakseen kauniille ihmisille, joita he siis haluaisivat. Tätä tapahtuu niin naisten kuin miestenkin parissa ja riippuen itkijän sukupuolesta, hän syyttää vastakkaista sukupuolta pinnalliseksi ja laskelmoivaksi.)

2.) Jääkiekkoilijoilla on rahaa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että kiekkoa katsotaan niin paljon, jolloin tulot ovat isot ja kiekkoilijoilla on varaa vaatia huimia palkkoja. Ja tiedoksenne, suurin osa kiekon katsojista on miehiä...

3.) Kiekkoilijan siivellä pääsee julkisuuteen. Eräät naiset ovat julkisuuden kipeitä, minkäs teet. Sitä voipi saada esim. mallintöitä naimalla jonkun kuuluisan.

4.) Kiekkoilijat ovat miesporukoissa ns. kukkulan kuninkaita, oli kyse suuremmista (NHL) tai pienemmistä (mikälie kaupunkiliiga) ympyröistä. Muut miehet arvostavat kiekkoilijoita, ihailevat heitä tai ainakin maksavat päästäkseen katsomaan, kuinka kiekkoilijat läimivät mustaa lätkää maaliin ja hakkaavat toisiltaan hampaita irti. Jos kyseessä olisi metsotappelu, kiekkoilijat olisivat niitä metsoja, jotka nokittavat suurimman osan muista metsoista. Ja keitäköhän metsonaaraat valkkaavat, jos niillä on itsellään saumaa valita? Nii-in...

5.) Kukkulan kuninkuus suo kiekkoilijoille itsevarmuutta, mikä usein viehättää naisia. Itsevamuus näkyy myös siinä, että kiekkoilijan on helpompi vain "napata" epävarma neitonen kainaloonsa ja neitonen on suorastaan onnesta ymmyrkäinen, että tuo komea alfauros valitsi juuri hänet, pienen ja mitättömän olennon. Sillä vaikka kuinka toisin väitetään, monien naisten (kauniidenkin) itsetunto on yllättävän alhaalla. Jos mies osaa tunnistaa epävarman naisen, hänellä ei pitäisi olla vaikeuksia napata tätä imertelulla ja huomionosoituksilla.

Huomautukseksi pari asiaa. Ensinnäkin, kaikki menestyneet/rikkaat/kukkulan kuninkaat eivät ole öyhöjä. Suomen pankin johtaja ei välttämättä ole öyhö ja silti hänellä ei ole ongelmia vaimon hankinnassa, jos uuden sellaisen mielisi saada. Toiseksi, öyhöillä ei usein ole ongelmia naisen hankinnassa, totta. Mutta millaisia naisia nämä öyhöt saavat? Itse en kerta kaikkiaan usko, että mitätön peräkylän öyhö saisi sen kauneimman, älykkäimmän, sivistyneimmän ja järkevimmän nuoren naisen. Nöy, kyllä tämä nainen tähtää korkeammalle. Rikas/hyvin komea/menestynyt öyhö voi saadakin, mikäli nainen katsoo, että muut avut kompensoivat öyhöyttä. Peräkylän öyhön nainen lienee todennäköisemmin epävarma, huonosta itsetunnosta kärsivä nainen, joka on kypsä hedelmä poimittavaksi lähes kelle hyvänsä, joka sanoo pari sievää sanaa ja osoittaa huomiota hänelle. Se vain sattuu olemaan niin, että usein nimenomaan öyhöillä on pokkaa tulla ja viedä tämä nainen ja vielä ruokkia naisen epävarmuutta lisää, mikä hitsaa naisen entistä tiukemmin kiinni öyhön kylkeen.

Minä olin lukioaikana öyhön unelma. Jos joku siedettävän näköinen miehenpuoli olisi tullut, kehaissut, lasketellut yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, olisin varmaan ollut sulaa vahaa ja öyhön tyttöystävä - jonkin aikaa. Monilla öyhöjen naisilla kun on taipumusta lopulta raapia se itsetuntonsa kasaan jostain ja antaa öyhölle kenkää ymmärrettyään pelin hengen. Minun ei onneksi tarvinnut. Olin liian ruma ja hissukka jopa öyhöille.

Hissukat ja lihavat tytöt eivät muuten ole kovin suosittuja miesten keskuudessa. Se, että jokunen aateeämmä sanoo, että ottaisi sellaisen niin maan mainiosti, ei oikein riitä todisteeksi niin huimasta suosiosta, että oikein kusi kohisee aivoihin. Ehei. Kyllä teinipojat tekevät hissukka, pullukka ja hikarineitosten itsetunnosta niin selvää kauraa, että siinä tuntee itsensä lähinnä lantakasan pohjimmaiseksi kakkakikkaraksi kuin kauneuskuningattareksi, jonka suosion vuoksi miehet ovat valmiita kaatamaan lohikäärmeitä ja ylikansallisia yhtiöitä.

HV 4 eli hiukan yksityistä onnea

Kaksikielisyyden iloja

Kuuntelen tässä juuri Ariaa, erästä mainiota, venäläistä hevibändiä, joka tekee kappaleensa venäjäksi. Kappale tottelee nimeä Oskolok l'da eli vapaasti suomennettuna "Sirpale jäätä" eikä minulla ole mitään vaikeuksia sen ymmärtämisessä. Olen kaksikielinen, osaan sujuvasti venäjää ja olen siitä hyvin onnellinen. Rakastan venäjää, erityisesti laulettuna ja itse laulan mieluummin sitä kuin suomea. Venäjä taipuu loistavasti lauluun, paljon paremmin kuin suomi. En ole taitava laulaja, mutta venäjää laulaessa mitään ei tarvitse pakottaa, ääni tulee itsestään. Suomen kanssa ääni kuulostaa aina ohuelta ja tökkivältä.

Täytyy ehdottomasti hankkia lisää venäjänkielisiä kappaleita. Toki minulla on koneellani venäläistä poppia, millä kidutan naapureitani, mutta lisää, lisää!

Ja on se nyt kirotun kivaa, että kun matkaa Venäjällä ja Ukrainassa, voi huoletta höpistä miettimättä, miten tämäkin nyt äännetään ja sanotaan.


Ei sittenkään niin kammottava parisuhde

Tähän aiheeseen liittyy interblogismi ja sen kaksi kilpailevaa "koulukuntaa", joita edustavat tässä nyt Birdy ja Panu. Birdyllä on ilmeisen huonoja kokemuksia parisuhteista eikä hän ole epäröinyt jaella niitä. Toisaalta taas Panu on julistanut, kuinka kaikki naisia saavat yyteeämmät (n. 90% miehistä, koska suurin osa miehistä on kuitenkin jossain vaiheessa elämäänsä seukannut) ovat naista kurjasti kohtelevia öyhöjä, joiden kanssa ei tavisnainen voi olla onnellinen.

Aloitin koko blogitouhun muinoin lukemalla Birdyn kirjoituksia. Silloin olin hänen kanssaan täysin samaa mieltä, vaikka omia kokemuksia oli kutakuinkin nolla. Valitettavasti olin myös kauhuissani: tuollaistako se parisuhde tulee olemaan? Ikuista taistelua omasta paikasta, henkistä ja mahdollisesti vielä fyysistäkin väkivaltaa, jatkuvaa sopeutumista ja sen vaatimuksia, toinen tallomassa minun kukkapuskiani ja räkättämässä päälle. Olin huolissani siitäkin, mistä tunnistaisin mahdollisen mieheni tuhoavat oikut. Totta kai se on helppo huomatta, jos toinen vetää lättyyn, mutta mistä tietää tarkalleen, milloin toinen riipii sinun henkisiä puskiasi? Tuntien oman kehnon riitelytaitoni, miellyttämisintoni ja jossain määrin taipuvaisen luonteeni, suhtauduin huolestuneesti parisuhdetulevaisuuteeni.

Panu taas pelotteli ytm:en kusipäisyydellä, että ne kohtelevat huonosti, öyhöttävät ja lyövätkin. Ja kun yyteeämmyyteen kuuluu se, että nainen valitsee hänet eikä aateeämmää, tulisi minunkin valintani olemaan ytm. Koska olen nainen, nuori nainen, en lainkaan havaitse aateeämmiä kuin kavereina, mikäli nyt havaitsen lainkaan, joten hyvää miestä en saa, koska vain aateeämmät ovat hyviä miehiä.

Miten kävi? Kaksi vuotta ja neljä kuukautta parisuhdetta takana. MA-teorian arvioinnin mukaan kumppanini lienee tosiaan YTM. Tuhon merkit ilmassa siis. Röyhkeästi olen kuitenkin ollut yyteeämmäni kanssa onnellinen. Hän ei möykkää, ei öyhötä, ei polta, ei ole aggressiivinen (varsinkaan fyysisesti), ei arvostele minulle tärkeitä asioita, ei ryyppää kuin sieni. Hän kiittää ruoasta, laittaa sitä minulla itse, osoittaa kunnioitusta ja arvostusta minulle, on hellä, tekee parhaansa ymmärtääkseen minua. Häneen minä voin luottaa, hänen arvonsa osuvat kuta kuinkin yksiin omieni kanssa ja meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Lisäksi - mikä erityisen tärkeää - hän puhuu asioista, haluaa puhua, pakottaa minutkin puhumaan. Hän ei pidä mykkäkoulua, ei ole pitkävihainen vaan haluaa selvittää asiat, saada minut ymmärtämään ja ymmärtää itse, on valmis vääntämään rautalangasta. Vasta tämän suhteen myötä olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää puhuminen ihmissuhteissa itse asiassa onkaan.

En yritä sanoa, että elän maan päällisessä paratiisissa, että joka päivä mieheni kanssa on puhdasta auvoa. Ei toki, huonoja päiviä ja aikoja on, ongelmia löytyy (en tosin aio jakaa niitä teidän kanssanne), mutta tärkeimmät ehdot täyttyvät. Hän ei hauku, ei vie tilaani eikä tallo kukkapenkkiäni. Olen hänen kanssaan onnellinen ja minulla on aidosti hyvä olo.

Mutta ehkä hän joku päivä vetää minua turpaan, jotta Panun ennustus toteutuu. ;) En kuitenkaan aio huolehtia siitä etukäteen. Jos vetää, isken wokilla takaisin ja juoksen karkuun.

P.S. Huomautan vielä, että en tarkoita Birdyn missään väittäneen parisuhteiden noin yleensä olevan persiestä ja aina ja ikuisesti raivoisia sotatantereita. 19-vuotiaana sitä on nuori ja vaikutuksille altis ja tekee omia mielenkiintoisia tulkintoja, joista tässä siis on kysymys.

Havis Amanda on tuhottava

Ameriikan maasta kuuluu jälleen kummia. Taannoin uhkasi eräs Tissi tuota demokratian, vapauden ja ihmisoikeuksien kultamaata. Häveliäästi Tissi oli peittänyt säädyttömimmän osansa, mutta siitä huolimatta sen itsepäinen ilmaantuminen Ameriikan kuvaruutuihin aiheutti kaaoksen ja kansallisen hätätilan, sillä siveys, säädyllisyys ja kulttuuriarvot olivat uhattuina. Kansan täytyi käydä yhtenä miehenä Tissiä vastaan ja lopulta Ameriikan siveys oli pelastettu.

Nyt vapauden onnelaa on noussut uhkaamaan uusi vaara, siveetön, säädytön, kerrassaan rietas ja hillittömiä himoja herättävä. Yksikään viaton neitsyt ei ole turvassa tämän nähtyään. Kansalaisten on jälleen noustava barrikadeille. On tullut aika siistiä Ameriikan televisiosta likainen seksuaalisuus tykkäkään!

Me täällä porttolaksi muuttuneessa Euroopassa seuraamme, kuinka ameriikkalaiset pelastavat meidät hillittömyydeltämme pommittamalla Ateenan tuusan nuuskaksi estääkseen kreikkalaisia enää ikinä esittelemästä likaisia, alastomia patsaitaan Ameriikan tv:ssä. Tämän jälkeen kaikki julkinen hellyydenosoitusten esittely julistetaan rikolliseksi ja naisten rinnat kielletään (valtio kustantaa leikkauksen).

Mietinpä vain, pitäisikö meidän hankkiutua itse Havis Amandasta eroon vai hoitaako Ameriikka senkin?

[Helsingin Sanomat su 6.2.2005: Yhdysvaltain viestintävirasto FCC on ryhtynyt tutkimaan Ateenan 2004 kesäolympialaisten avajaisten tv-lähetystä ja kisat lähettäneen kanavan NBC:n rangaistus on mahdollinen. Syynä ovat ajavaisohjelmassa näkyneet alaston, kreikkalainen patsas, naisen rinta ja merestä ja rakkaudesta nauttiva pariskunta.]

Kommentoikaa nyt *KELE!

Uusi kommenttikomponentti auki. Valitettavasti aiemmat kommentit poistuivat, ainakin näkyviltä ja uudempikin on vielä työn alla ulkoasun suhteen, mutta ehkäpä myö pärjäillään. Juuhan?

Rikoksena opiskelu

Oikeita mielipiteitä tarinoi asiaa opiskelijoiden toimeentulosta. Linkin ohjaamana satuin vilkaisemaan Ilta-Sanomien keskustelua ja kuten Loke totesikin, sitä samaa vanhaa jankutusta, kun opiskelijat mälläävät, eivät opiskele, saavat ilmaista rahaa jne. Joopajoo.

Eniten minua kyllä riepovat ne elintasovalitukset. Näinkin kommentoi eräs Reiska: "Eipä ne rahat varmaan riitäkään, jos istuu trendikahviloissa juomassa lattea trendikkäät merkkivaatteet päällä."

Hämmentävää, kuinka kauas todellisuudesta moiset tyypit onnistuvat pakenemaan. Suurimmalla osalla opiskelijoista ei ole varaa merkkivaatteisiin eikä edes latteen kerran kuussa. Kämppä lohkaisee puolet opintotuesta, minkä jälkeen siitä on maksettava puhelinlasku, liikkuminen kaupungissa, koulutarvikkeet, kirjat (joihin voi mennä törkeästi rahaa), vaatteet ja kengät (uskokaa tai älkää, opiskelijankin on pukeuduttava johonkin) ja ruoka. Onhan se törkeää, että eräillä opiskelijoilla on kaiken tämänkin jälkeen varaa käydä joskus elokuvissa ja juoda lattea pari kertaa kuussa.

Ne opiskelijat, joita näkee ryyppäämässä, ryystämässä joka päivä lattea Burberryn huivit kaulassa tai ajelemassa autollaan joko käyvät töissä tai ovat sellaisten vanhempien jälkeläisiä, joilla on rahaa ja halua maksaa luksusta jälkikasvulleen. Niitä on aika harvassa. Kukaan ei ostele trendivaatteita, viinaa ja lattea pelkällä opintotuella, jos aikoo pysytellä hengissä.

Olisiko herrasväen jo aika laskeutua sieltä norsunluutornista ja katsoa, kuinka opiskelijat oikeasti elävät?

Reklamointia ja karamelleja

Lauantaina neiti A. kohtasi pitkästä aikaa lukiotuttuja. Nimestään huolimatta ravintolassa ei pelattu teerenpeliä vaan litkittiin tyttömäiseen tapaan teetä ja valitettiin, kun ei kukaan valita tai sitten valitetaan turhasta ja liikaa. Neiti AM. kertoi kissamaisen esimerkin kaupan kassalta, kun pari tenavaa oli ensin yrittänyt katin kanssa markettiin, ja neiti AM:n kohteliaasti kiellettyä, olivat keksineet sulloa katin lukolliseen kassikaappiin. Neiti AM ei hyväksynyt toimintaa, minkä seurauksena piakkoin tuli kiukkuinen puhelu tenavan äidiltä, kun ei kaupoissa kohdella tenavia hyvin. Kysymykseksi jäi, kuka reklamoisi kissaparan puolesta...

Tulimme seuraavanlaisiin johtopäätökseen: suomalaiset valittavat liikaa tai liian vähän. Kaupoissa he valittavat liikaa ja turhasta, erityisesti tietyt ihmiset. Ravintoloissa juuri kukaan ei valita edes aiheesta, ei, vaikka jäisi ensin jyrän ja sen jälkeen Tony Halmeen alle. Toiset valittavat siitäkin, että heidän varjonsa päälle astuu. Eräät nauttivat valittamisesta. Kukaan ei nauti valituksen kohteena olemisesta. Irtisanomisia ja -sanoutumisia tapahtuu, koska joku valitti jossain liikaa.

Tänään neiti A. päätti olla rohkea suomalainen, kun Vuorikadun kahviautomaatti loukkasi vaniljacappuccinon nimeä tuottamalla vihreänharmaata vesilitkua. Valitus palkittiin, korvaukseksi kivusta, särystä ja henkisestä tuskasta ilman viikottaista kahviannosta neiti A:lle luvattiin lähettää karamelleja. Joskus valittaminen kannattaa.

Kreikan luennolle neiti A. ei silti päässyt, koska kukaan hänen lisäkseen ei saapunut paikalle. Neiti A. on yhä epätietoinen siitä, kenelle pitäisi reklamoida ja saisiko siitä kenties ilmaisen kappaleen kreikankielistä jollotusta, joka kaikuu kaikilla kreikan tunneilla.

S'agapoo...