Seksi on suklaan korvike
Täytyy vielä kirota. Tiedättekö muuten, mikä on vihoviimeinen asia ja kiukuttelun aihe? Se, että on joko syntymälahjana saanut tai onnistunut jotenkin kehittämään itselleen taipumuksen lohtusyömiseen. Se siis tarkoittaa sitä, että aina, jos masentaa, ketuttaa, ottaa pannuun, vituttaa, apatia vaivaa, surettaa tai alakulo valloittaa mielen, pää ja kroppa lähtevät yksissä tuumin kohti kaupan "epäterveellinen ruoka" -osastoa. Kaikki kelpaa, popkornit, sipsit, meetwursti, homejuusto, suklaa, karkit, pähkinät, jäätelö.
Tämä kiukuttaa eniten juuri siksi, että suhtautuminen ruokaan pelkästään hengissäpitävänä entiteettinä on tällä haavaa mahdotonta. Sen pystyy ehkä vuosien kuluessa kehittämään, mutta se vaatii aikaa ja lasteittain itsekieltäymystä. Minulla on tällä hetkellä kaapissa sekä sipsejä että karkkeja, ja minun tekee niitä mieli. Ruumis ei tarvitse ruokaa - se ei oikeastaan edes halua ruokaa ja silti joudun tietoisesti pitämään koko ajan mielessä sen, että ei karkkia eikä sipsejä. Se on ärsyttävää. Ei siksi, että se veisi erityisesti voimia vaan siksi, että se asiaa ylipäätään ajattelee. Moni tuntemani ihminen ei uhraisi ajatustakaan herkuille, vaikka kaappi olisi niitä pullollaan, mutta minun alitajuntani möyrii jatkuvasti siihen suuntaan.
[Painokelvotonta tekstiä]
Niin ja joku voisi kysyä, miksi sitten ylipäätään pidän kaapissa karkkia ja sipsejä. Haluan todistaa itselleni, että pystyn olemaan syömättä niitä, vaikka ne lojuvat siellä. Mutta kaikkein hienointa on, kun kuluu päivä, kaksi tai useampikin, jolloin ei tule edes ajatelleeksi, että kaapissa olisi herkkuja, joita voisi syödä!
Enemmän sellaisia päiviä, kiitos.
Tämä kiukuttaa eniten juuri siksi, että suhtautuminen ruokaan pelkästään hengissäpitävänä entiteettinä on tällä haavaa mahdotonta. Sen pystyy ehkä vuosien kuluessa kehittämään, mutta se vaatii aikaa ja lasteittain itsekieltäymystä. Minulla on tällä hetkellä kaapissa sekä sipsejä että karkkeja, ja minun tekee niitä mieli. Ruumis ei tarvitse ruokaa - se ei oikeastaan edes halua ruokaa ja silti joudun tietoisesti pitämään koko ajan mielessä sen, että ei karkkia eikä sipsejä. Se on ärsyttävää. Ei siksi, että se veisi erityisesti voimia vaan siksi, että se asiaa ylipäätään ajattelee. Moni tuntemani ihminen ei uhraisi ajatustakaan herkuille, vaikka kaappi olisi niitä pullollaan, mutta minun alitajuntani möyrii jatkuvasti siihen suuntaan.
[Painokelvotonta tekstiä]
Niin ja joku voisi kysyä, miksi sitten ylipäätään pidän kaapissa karkkia ja sipsejä. Haluan todistaa itselleni, että pystyn olemaan syömättä niitä, vaikka ne lojuvat siellä. Mutta kaikkein hienointa on, kun kuluu päivä, kaksi tai useampikin, jolloin ei tule edes ajatelleeksi, että kaapissa olisi herkkuja, joita voisi syödä!
Enemmän sellaisia päiviä, kiitos.
5 Comments:
Itse käytän päinvastaista metodia, eli ostan kotiin vain sen, minkä aion syödä. Ei tule houkutuksia, eikä vaistonvairaista "automaattisyömistä". Tuo on tosin aika luonnoton tapa elää eikä sovellu moniinkaan elinolosuhteisiin, mutta tavallaan siten voi luoda itselleen otollisemmat olosuhteet vähempään syömiseen.
Kuin omasta kynästäni! Paitsi että mulle ei oikein nää sipsit ja popparit putoo ollenkaan, metu ja homppari on ruokaa eikä herkkuja. Mutta sit kaikki muu sekava - karkit, jäätelöt... automaagisesti...
MInä pistän paremmaksi, olen taipuvainen syömään sekä iloon että suruun. Aina kun tapahtuu jotain kuohuttavaa, hyvässä ja pahassa, niin ruoka on ensimmäisenä mielessä. Ja sitten on vielä niinkin, että jos ei tapahdu mitään ja on tylsää, niin silloinkin tulee ruoka mieleen.
Olen kyllä huomannut, että kaapeissa täytyy olla herkkuja, vaikka ei söisikään. Ajatus tyhjistä ruokakaapeista on jotenkin niin ankea.
Joskus nuorempana paastosin pari kertaa vuodessa sellaisen kymmenen päivän kuurin ja oli jokseenkin masentava huomata kuinka ahkerasti ajatukset askartelivat ruuan parissa. Kummallista kyllä on oikeastaan olla helpompi syömättä mitään kuin syödä kohtuullisesti.
jaaha, ehkä olisi taas kannattanut oikolukea kommenttinsa, mutta nythän se on taas myöhäistä.
Toisaalta, miksi ei saisi syödä fiilisten mukaan.
Naurettavaa että meidän kaikkien pitäisi taipua dieetti laihis diktaattorien edessä.
Entä jos ...
On pulska, ilman kolesteroli, sydän yms ongelmia ja verenpainekin on alhaisen puoleinen. Kotielämä sujuisi hyvin ja makuukammarinkin puolella asiat loistavasti.
Ainoa pulma olisi se että laihis-fasismi kukkii ja se tarkoittaa että pakkohan sitä on tuntea synnin tuskaa nauttiessaan myös syömisestä.
Ole onnellinen elämässäsi ja anna piut paut me naisten ja gloorioiden naismallille, joka riutuu anoreksiaansa alle kolmekymppisenä.
Lähetä kommentti
<< Home