Portti naisten maahan

On vaikeaa olla vaatimaton, kun on näin hyvä.

Oma valokuva
Nimi: Arawn
Sijainti: Manala, Helvetin alin piiri

Karvainen neitsyt

keskiviikko, lokakuu 19, 2005

Pienoishelvetti metrossa

Minä eksyin tänään kalojen pariin. Siellä kerrottiin, että suomalaiset ovat rasittavaa matkustuskansaa, rynnivät, säntäilevät, pökkivät kyynärpäillä ja täyttävät mokomat bussia väärästä päästä.

Annan suosituksen; käykää Venäjällä tai Ukrainassa. Ihan oikeasti, käykää siellä niin ette enää ikinä valita suomalaisten liikennekäyttäytymisestä. Pietarin metro on sellainen helvetti, että Piru on varmasti käyttänyt sitä esimerkkinä luodessaan omaansa. Sääntöjä on vain yksi: ketään ei väistetä. Jos haluat ulos vaunusta, sinun on mentävä etukenoon ja puskettava kuin muuli vaunuun virtaavan ihmismeren lomitse.

Ukrainalaiset ovat suunnilleen yhtä ihania, erityisesti vanhukset. Itäblokin maissa vanhuksilla on pyhä oikeus liiskata kaikki eteen sattuva. Bussiin mahtuu aina muutama vanhus lisää, jos ei seisomaan niin sitten jonkun muun matkustajan syliin. Jos uskallat edes vihjata, että siinä on jotain mätää, kun täpötäyteen bussiin lappaa kukkurallinen mummoja, mummot ryhtyvät kuorossa sellaiseen alttoveisuun, että bussi uhkaa kaatua kyljelleen. Jesusmaria varjelkoon minua enää ikinä joutumasta Sevastopolin bussiin. *puistatus*

Minusta suomalaiset ovat noin keskimäärin kohteliaita ja järkeviä matkustaessaan. Kun metro tai ratikka tulee, sisäänpyrkijät ryhmittyvät oven sivuille ja lähtevät lappaamaan sisään vasta, kun ulospyrkijät ovat onnistuneet pyrkimyksissään. Lastenvaunujen kanssa olevaa autetaan poikkeuksetta. Lontoosta kotoisin olevan tuutoroitavani kertoi hämmästyneensä tätä lastenvaunu -juttua. Lontoossa kukaan ei kuulemma auta ketään, kaikki vain vilkuilevat sivuille ihan kuin mitään ei tapahtuisi. Mummot ja papatkin autetaan bussiin, jos he niin pyytävät.

Ja minun kokemukseni mukaan bussi nimenomaan täytyy perä- eikä etupäästä. Piirre, joka minua henkilökohtaisesti sieppaa, vaikka onkin järkevää. En nimittäin ymmärrä, miksi joku änkee peräpäähän minun viereeni, kun edessä olisi tuplapenkkejä ihan vapaana. Käsittämätöntä.

Keväällä sitten Pietariin. Täytyy hankkia terässuojat kyynärpäihin ennen sitä. Hähä, varrokaahan vaan, huligaanit, täältä tulen minä!

3 Comments:

pagisija said...

Auh. Mieleen nousivat kipeät muistot kiukkuisen mummon kävelykepin ja sääriluuni kohtaamisesta yrittäessäni poistua Moskovan metrosta hyvässä järjestyksessä. Väistin, mutten ilmeisesti tarpeeksi. Mustelma pysyi viikkokausia, liioittelematta.

Mitähän tapahtuisi, jos joku yrittäisi viedä moiselta teräsmaatuskalta käsilaukun?

lokakuu 19, 2005 4:23 PM  
zache_ said...

mjooh.. siinä vaiheessa kun on kävellyt bussin puolenvälin yli ja tajuaa, että pahus peräpäässä ei olekkaan vapaita penkkirivejä ei enää kehtaa palata eteen kun kokeaa olevansa nolo, kun ei voi mennä kenenkään viereen istumaan.

lokakuu 19, 2005 7:57 PM  
Måårteniika said...

> En nimittäin ymmärrä, miksi joku
> änkee peräpäähän minun viereeni,
> kun edessä olisi tuplapenkkejä
> ihan vapaana. Käsittämätöntä.

oliko tuo sarkasmia?
mä aina ängen jonkun naisen
viereen siinä toivossa että se akka alkaisi kopeloimaan minua.

niin ja kieli-ihmisille tiedoksi
että alkaa tehdä ja alkaa tekemään
ovat VIVAHDE-EROISET kyllä mä
vittu tiedän mitä puhun saatana
jauhanut paskaa kauemmin kuin
te yhteensä.

alkaa kopeloimaan tarkoittaa
sitä että se akka jatkaa sitä
hommaa aloitettuaan
sillä mä en valita
kun taas alkaa kopeloida
ei sisältäisi mitään sellaista
vivahdetta.

tietysti voisi käyttää sanoja
ryhtyä tai ruveta mutta eipähän
tehnyt mieli käyttää niitä
sanoja.

lokakuu 21, 2005 12:08 PM  

Lähetä kommentti

<< Home