Lukijatoive 1; Hyvä päivä

Viimeisin hyvähyvä päivä oli lauantai. Olin silloin töissä. Voi kuulostaa hassulta, että hyvänä päivänä on töissä, kun töitä kuitenkin on enintään kaksi kertaa viikossa, mutta minä viihdyn töissäni. Homma on melko mekaanista, mutta olen siinä hyvä ja ehdin sivussa surffata, irkata ja vääntää omia juttujani. Eikä minulla ole työkavereistanikaan mitään valitettavaa. En ehkä ottaisi heitä ylimmiksi ystäviksini, mutta ketään kauhukollegaa piiriin ei onneksi kuulu. Tiedättehän, sellainen hirmuinen juorukellokälättäjä taikka "minätiedänosaantunnenkainen" -tapausta tai selkään puukottajaa.

Lauantaisin töissä on muutenkin mukavampaa kuin viikolla. Puhelin ei soi koko ajan eikä ole kiire selvitellä kymmentä eri asiaa yhtä aikaa ja yrittää hoitaa vielä rutiinihommat siihen päälle. Toimistolla on vähän porukkaa, se on rauhallinen ja hiljainen, taustalla kuuluu vain jonkun huonon radiokanavan humputus.

Viime lauantaina lähdin töistä vähän aiemmin kuin tavallisesti, vähän kolmen jälkeen. Olin nähkääs kutsunut itseni ystäväni J:n luokse testaamaan hänen saunansa uusia kiukaankiviä, jotka hän lauantainpäivänä haki Jumbosta. J haki minut autolla töistä ja menimme vuokraamaan elokuvaa. Pieniä valintavaikeuksia syntyi, kun J halusi joko Perikadon tai Harry Potter kolmosen ja minä olin tiukasti molempia vastaan. Lopulta käsin sitten J:tä valitsemaan minkä hyvänsä, kunhan se ei olisi Hitler tai Harry Potter -elokuva ja suksin itse karkkihyllylle. J toi sitten Nicholas Cagen tähdittämän Kansallisaarteen.

Kansallisaarre oli yllättävän hyvä. Olin ollut siinä käsityksessä, että se on luokattoman huono, mutta siinä oli muutama ihan hauska jippo, esimerkiksi kohtaus, jossa Diane Kruger pakenee pahiksia loikaten lihatiskin taakse, missä iso, afroamerikkalainen myyjä käskee häntä häipymään, ellei hän ole pihvi. Kruger valittelee, että hän pakenee exäänsä, jolloin musta nainen kommentoi, että jää niin pitkäksi aikaa kuin haluat. Se musta nainen oli kerrassaan loistava.

Sean Beaniin olin pettynyt. Minä pidän Sean Beanista, mutta hänestä oli tehty tahvo. Hän oli elokuvan pahis, rikas nulikka, joka säntäili sinne tänne takatukassaan ja yritti vohkia Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen. Sen takana oli nimittäin tärkeän tärkeä kartta, joka johdatti huikean aarteen äärelle. Elokuvan suhtautuminen itsenäisyysjulistukseen oli jokseenkin samanlaista kuin kristittyjen suhtautuminen Jeesukseen.

Elokuvan jälkeen kävimme testaamassa ne uudet kivet. Hyvin toimivat. Olen sanonut kerran aiemminkin J:llä ja silloin saunassa oli hiukan liian kuuma, mutta nyt oli juuri sopiva. Vuodenaikakin on oikea, saunakertojen välillä voi kekkuloida pihamaalla. J asuu rivitalokämpässä, joten siihen pihalle uskaltaa jopa mennä. Ja ei, en ollut alasti siellä, pahoittelen.

Kotiin J heitti minut Esson kautta, mistä ostin suklaata, maitoa ja kinkkua. Kotona sitten popsin popkorneja ja puolet Fazerin sinisestä. Luin jotain, todennäköisesti Suurta henkilökaskukirjaa ja irkkasin.

Kuulostaa varmaan melko tylsältä, mutta ei se mitään. Minä en harrasta extreme -päiviä tai maanisdepressiivistä vuoristorataa. Minulla on hyvä päivä, kun näen ystäviäni, luen ja vietän leppoisasti aikaani.