Suuri Novgorod
Koettakaa nyt kestää... Seuraava matkamuistelo sitten Tammikuussa.
Novgorod on 250 000 asukkaan kaupunki jossain Pietarin ja Moskovan välimaastossa. Bussilla pääsee helposti juna-asemalta ja jos ei ole aikataulua, vielä halvemmalla kyttäämällä "ylijäämäkyytiä" asemalla. Siellä näet kuskit toisinaan etsivät matkustavaisia, kun on ylimääräisiä paikkoja jäljellä.
Täytyy tunnustaa, etten jaksa kovin pitkään tiirailla historiallisia näkymiä. Kreml oli komea, Sofian katedraali kaunis ja muutenkin Novgorodiin on ripoteltu reilu tusina muinaista pikkukirkkoa. Söimme vesimelonia ja ajelimme taksilla, joka maksoi 40 ruplaa keskustasta hostellille. Ihan siisti hostelli, nimeltään Kruiz, kahden hengen huone, vessa ja suihku käytävässä. Miinusta itikoista, ne vaivasivat joka yö.
Hyvää ruokaa oli jälleen tarjolla joka nurkassa. Kävimme kahvilassa syömässä venäläistä ruokaa, sillä suurimmasta osasta "kahviloita" saa Venäjällä ihan kunnon pääruokia. Lounas kiinalaisessa kustansi 68 ruplaa eli vajaa 2 euroa. Jäätelö oli huvittavan kallista siihen verrattuna, yksi pieni pallo Baskin Robbinsissa 30r. Löysimme myös Azia -nimisen kuppilan, josta sai japanilaistyylistä ruokaa. Itse kokeilin Kimchi-keittoa (muistaakseni), jossa taisi olla merilevää. En ihastunut, mutta ei se pahaakaan ollut. Salaatti maistui. Ja paikasta löytyivät pelikortit, joilla sitten pelasimme venäläistä paskahousua, kasinoa ja pokeria. Pokerissa minä hävisin ensimmäisen erän ja mies toisen. En kerro, mitä oli panoksena. ;)
Törmäsimme myös suomalaisporukkaan. Tai no, emme kirjaimellisesti, sillä meitä ei huvittanut jutustella tyhjänpäiväisyyksiä kansallistovereidemme kanssa, mutta kuulimme puheesta, että suomalaisiahan siellä loosissa istui. Novgorod on jossain määrin turistikaupunki, tavanomaista turistikrääsää saa runsain miton Kremlin edustalla olevasta puistosta.
Hyvä paikka se on. Suosittelen.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home