Kuinka karkoitamme ulkomaalaiset
No, kun blogilakko (tahaton, toim. huom.) kerran meni rikki, voinen jatkaa. Minulla on ollut kyllä sanottavaa yhdestä jos toisestakin aiheesta, mutta olen ollut väsynyt, paleleva, huonotuulinen, kuukautisista kipeä ja kaikkea muuta, mikä kiinnostaa lähinnä tirkistelijöitä (joille ei kerrota) ja tuttuja (jotka saavat tietää muuta kautta). Ei kuitenkaan mitään suuria murheita elämässä tai mitään, jos joku nyt luuli.
Opinnot ovat alkaneet ja olen jokseenkin pihalla kuin viime talvinen lumiukko - ja yhtä hyvässä kunnossa. Tutkintouudistus tuntuu sekoittaneen koko pakan sellaiseksi, ettei sitä tunnista enää samaksi. Minulla on aineopinnoista käymättä enää yksi kurssi, mutta en parhaallakaan tulkkaustaidoillani kyennyt selvittämään uskontotieteen uudesta opinto-oppaasta, että mikä näistä uusien tutkintovaatimusten mukaisista kursseista vastaa puuttuvaa kurssiani. Joudun siis raahaamaan luuni amanuenssin tai jonkun sen tapaisin vastaanotolle rutisemaan aiheesta. Äääh. Miksei sitä tietoa voi vaan laittaa ymmärrettävässä muodossa näkyville?
Olen myös tänä vuonna kansainvälisten opiskelijoiden tuutori. No, tämä on ihan kiva. Kuvitelkaa, saan tavata niitä ulkomaalsimiehiä, jotka vievät kaikki suominaiset. Tosin kahdella niistä on jo nainen ja toinen näistä naisista on peräti suomalainen. Aijai. Mutta mies on sentään saksalainen eikä mikään hirmuinen ählämisählämi (tai neekeri! iik!), joten hän saanee anteeksi. Ryhmäni on aika pieni, minulla on siis tämä saksalainen, yksi ranskalainen, yksi britti ja yksi ruotsalaisjenkki.
Huomasin tässä tuutoroinnissani yhden hyvin ikävän puolen. Ok, minulla on hallussani runsaasti yleistä nippelitietoa rekisteröinnistä, HKL:n matkakortista ja sen semmoisesta, mutta eräs opiskelijoiden kannalta hyvin olennainen tietopankki puuttuu: minä en opiskele pääaineenani sitä, mitä tuutoroitavani opiskelevat. Tämä aiheuttaa sen, että en tiedä heidän laitoksestaan oikeastaan yhtikäs mitään, en tunne sen henkilökuntaa, en esseekäytäntöjä, en opetustapoja, en hiisi vie tiennyt edes missä se sijaitsee! Aika pöllöä.
Ongelma tässä on nimittäin se, että monista pääaineista ei ilmoittaudu kukaan kansainvälisten opiskelijoiden tuutoriksi ja joihinkin ei tule kylliksi, jotta heistä muodostettaisiin oma tuutoriryhmä. Näin ollen tuutoriparka ei tiedä sellaisia olennaisia juttuja, jotka hänen tuutoroitavansa haluaisivat tietää. Minulla oli aika pahvi olo, kun tämä ruotsalaisjenkki tiesi enemmän kuin minä. Hän nimittäin oli hengaillut edellisen viikon pääaineensa omien tuutoreiden kanssa, joilta oli sitten saanut tarvittavat tiedot.
En kyllä valitettavasti osaa esittää hyvää ratkaisua tähän. "Tutustu laitokseen heti, kun saat tietää, mitä tuutoroitavasi opiskelevat", ei oikein auta. Ensinnäkin, tieto tulee aivan liian myöhään, reilu viikko ennen kuin orientaatiokurssi alkaa eikä sitä ole mahdollista saada aiemmin. Toiseksi, jos ryhmääsi kuuluvat "kielten opiskelijat", kaiva siinä sitten kaikki tarvittava niin espanjan, ranskan, saksan, ruotsin kuin venäjän kielen laitoksista.
Lopuksi liittyen vielä näihin kansainvälisiin opiskelijoihin. Jotkut siellä ylemmällä hallintotasolla ovat saaneet "siis tosi kovan idean": läväistään tutkintomaksut ulkomaalaisille! No sepä olikin niin mainio idea, että koko muu maailma taputtaa käsiään - erityisesti, koska se tietää niiden harvojen Suomeen suuntautuvien ulkomaalaisopiskelijoiden tippumista suoraan muun maailman syliin.
Ihan oikeasti, minkä ihmeen vuoksi joku japanilainen tulisi Suomeen maksamaan korkeita tutkintomaksuja, kun ympäri maailmaa on tarjolla paikkoja, jotka ovat keskeisemmillä paikoilla, joissa on pitkä tutkimusperinne, jotka ylipäätään ovat X kertaa suositumpia kuin joku piskuinen Suomi. Tämän päivän Hesarissakin uutisoitiin, että OECD -maista Suomessa on vähiten ulkomaalaisopiskelijoita. Tähän mennessä maksuttomuus on ollut valtava valtti, joka on houkutellut tänne niitäkin vähäisiä, jotka täällä jo ovat. Jos tämä valtti heitetään menemään, ei ole mitään syytä olettaa, kuten esityksen väsääjät tekevät, että opiskelijamääriä saataisiin vieläpä nostettua. Täysin nurin kurista ajattelua. Ihan kuin kauppiaskin ajattelisi, että nostanpa hintoja, niin tulee lisää asiakkaita!
Minä ennustan, että jos tutkintomaksut tulevat, ulkomaalaisten määrä laskee entisestään. Vaihto-opiskelijoita tulee kyllä edelleen, hehän eivät tukintomaksuja maksa eikä EU:n kansalaisillakaan mitään hätää ole, mutta ainakaan aasialaisia tänne on sitten turha toivoa. Venäläisiä ehkä tulee vielä, kun ottaa huomioon, että Suomi on naapurimaa ja täällä voi opiskella venäjää äidinkielen linjalla.
No, ainakin monikulttuurisuuden vastustajat voivat olla iloisia, kun tukitaan yksi ulkomaalaisia houkuttava reikä suomalaisessa yhteiskunnassa. Ja hallituskin voi ilakoida, kun työtä tekevien opiskelijoiden sijaan saavat syliinsä lähinnä tuhoa pakenevia pakolaisia.

7 Comments:
Weboodista (ja kai myös almasta, mutta sehän nyt on ihan perseestä koko sivusto) pitäisi huhujen mukaan löytyä tiedot kaikista kursseista/kurssikorvaavuuksista niitä varten, jotka eivät siirry. Ainakin oma tiedekuntani järjestää lisäksi pari infotilaisuuttakin aiheesta, joissa on myös jaossa semmoinen parin sivun vihkonen, mihin kaikki nuo tiedot on kerätty kätevästi ja selkokielisesti. Käy kysymässä opitotoimistostasi, siellä pitäisi porukan tietää. Oli minulle ainakin paljon helpompi ja yksinkertaisempi nakki kuin mitä kesällä luulinkaan opinto-opasta epätoivoisesti selaillessani.
Onnea matkaan, toivoo nimimerkki Mihin Mun Aineopinto Ykköset Hävisi?
Minulla on vähän sellainen kutina, että kapitalistisissa maissa arvostetaan hintaa. Kun jollain on hinta, se on arvokasta. Hintoja voi myös vertailla. "Haa! Tuon täytyy olla todella kovatasoinen paikka, koska rupusakki karkoitetaan korkeilla hinnoilla!"
Kaupallista-alaa opiskelevana on joutunut miettimään mm. tuotteiden hinnotteluperusteita ja kyllä - laadukkaassa tuotteessa maksetaan siitä laatumerkistäkin. Hinta nähdään yhtenä keinona nostaa tuotteen imagoa. Luulisi, että "sehän nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa". Luulo vaan ei ole tiedon väärtti.
Voisin myös kuvitella, että jos omassa maassa on opiskelu maksullista ja katselee maata, johon pääsisi ilmaiseksi opiskelemaan, voi tulla tunne, ettei nyt ihan ymmärrä sitä logiikkaa maksuttomuudesta. (En nyt tiedä yhtään, kuinka monessa muussa maassa ulkomaalaiset opiskelijat saavat ilmaista opetusta.) Paljon ymmärtävä voi myös nähdä yhteyden verojen ja maksuttomuuden kanssa - mikä ei varmastikaan kuulosta houkuttelevalta, mikäli suunnittelee jäävänsä töihin maahan jossa opiskelee. (Tosin, eivätpä ne meidän veromme siitä tule laskemaan.. :P)
Ada
Eli sinä olet nyt siis VAKAASTI sitä mieltä että
Suomen yli-opistoissa EI MISSÄÄN NIMESSÄ SAA olla
YHTÄÄN naista !!!
ok.
mielenkiintoinen mielipide.
minä olen kuitenkin sitä mieltä että Suomen Yli-opistojen
kunnioitettavuutta on lisättävä vähentämällä suomalaisen yli-opiston
EPÄ-TOIVOISUUTTA.
vain siten voimme taata että naiset haluaa olla yli-opistossa.
KUKAAN NAINEN EI HALUA OLLA _EPÄ_TOIVOISESSA YLI-OPISTOSSA !!!
ja tuota epä-toivoisuutta so. loogisesti itsestäänselvä nais-karkote,
voi vähentää vain se jos laitetaan luku-kausi -maksut.
tietysti, jos Suomi haluaa olla tulevaisuudessa muutakin kuin
maailman pohjoisin maanviljely-valtio niin ois syytä tarjota
suomalaisille ilmainen koulutus, suomalaiset maksaa suomalaisten
koulutuksen, loogista eikö vain?
minä en ainakaan opiskelisi jos se maksaisi ja syykin on ilmeinen,
minulla ei ole rahaa, ja siksi minun pitääkin opiskella jotta
joskus saisin rahaa.
miksi suomalaiset pitäisi maksaa kieli-taidottomien so. suomea ei kunnolla
osaava, kiinalaisten koulutus vain siksi että kaikki kiinalaiset eivät
mahdu maailman epä-epä-toivoisimpaan yli-opistoon,
Pekingin Xinhao-yli-opistoon jonne otetaan vain joka 15000 :s hakija sisään.
Matemaattis-Luonnontieteellinen tiedekunta Helsingin Yli-opistossa
ottaa "enintään 16 ulko-maista opiskelijaa KOKO TIEDE-KUNTAAN
" -ML valinta-opas,
ja tuo 16 oli vuonna 2002, ja se on varmasti vielä pienempi nyt
kuin 16 kun Bio-tieteellinen Tiedekunta on erkaantunut
Matemaattis-Luonnontieteellisestä tiedekunnasta tehden siitä huomattavasti
pienemmän mutta on se silti yhä aika ISO.
MatLu:ssa on kymmenittäin laitoksia yhä nykyäänkin.
siksi täällä on myös naisia kun epä-epä-toivoinen tiedekunta.
jos minulta eli äärimmäisen epä-toivoiselta läähättäjältä kysyy
että haluunko ulko-maisia poikia vai suomalaisia naisia yli-opistoon,
niin vastaus on SUOMALAISIA NAISIA,
LÄÄÄH LÄÄÄH LÄÄÄH !!!
tänäänkin sain vitun hyvät vibat kun sain aitio-paikalta so. seuraava
rivi suoraan naisen edessä, katsella
tukkaansa laittavan hihaton-tee-paitaisen suomalaisen naisen käsiä.
tai sitt se oli se kun se riisui päällys-paitansa,
tai sitt se oli jotain muuta, en tiedä varmasti kun en
kattonut kuin sen naisen käsiä.
LÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHHHHH !!!!!!!!!!
en ole idiootti, tiedän että mulla ei oo mahiksia päästä nukkuu
sieraimeni kiinni niissä käsissä, mutta olen ÄÄRIMMÄISEN kiitollinen
siitä että naiset ovat niin narsistisia että he suovat
minullekin viboja.
KIITOS NAINEN !!!
NAINEN AKH BAR !!!
NAINEN ON SUURIN JA NAINEN ON PARAS !!!!
DANKE DANKE DANKE SCHÖÖÖÖN FRAU JAAA HEIL JAWOHL !!!
btw.
olet kai Arawn minun so. Arawnin sisko, kanssani samaa mieltä siitä
että taas ne saatanan äijät rääkkää
naista ja kohtelee naista kuin jotain synnytys-konetta
kun tuomitsivat ELIN-KAUTISEEN VANKEUTEEN Ronja Heinon vain siksi
että Ronja oli tappanut omat 1 ja 2 vuotta nuoret vauvansa.
ÄÄRI-SPEDE TUOMIO !!!!
ja mun mielestä siinä tapossa ei ollut mitään raakaa.
ei ihminen ajattele sitä raakana tollasessa tilanteessa.
Ronja Heino on tavallinen nainen joka posautettiin paksuksi
liian nuorena ja jätettiin sitten heitteille sekä miehen
että muunkin mies-patriarkaatin so. Suomen Yhteis-kunta,
toimesta kitumaan nälkä-sossulla. ja vain siksi että Ronja
teki abortin, eli tappoi 1 ja 2 vuotta nuoret vauvansa,
Ronja tuomittiin ELIN-KAUTISEEN VANKEUTEEN.
jess, laitetaan kaikki minunlaiset mieli-sairaaloihin
ja laitetaan kaikki synnytys-koneiksi kieltäytyvät naiset
elin-kautiseen vankeuteen ja kun se on tehty niin marssitaan
yhdessä barrikadeille itkemään sitä että ahh niin söpö irakilais-poitsu
joutuu amerikkalaisen nais-sotilaan naurun kohteeksi vain
siksi että se ahh niin söpö irakilais-poitsu
oli yrittänyt ampua sitä amerikkalaista nais-sotilasta
ennen kuin se amerikkalainen nais-sotilas otti siltä
ahh niin söpöltä irakilais-poitsulta aseen pois
ja laittoi sen
ahh niin söpön irakilais-poitsun vankilaan.
VÄÄÄÄÄÄÄÄÄRIN !!! niiiiiiiiiiin VÄÄÄÄÄRIN !!!
EI NOIN SAA KUN ON SILLÄ NIIIIIIIIIIIIIN IHANAT SILMÄT VAI MITÄ NAISET !!!
JA NYT SISKOT ON YHTEIS-LAULUN AIKA, niin että osataan sitten
mieltämme osoittaa kun presidentti W seuraavan kerran käy Suomessa:
melodia hymy-huulet:
IHANAT SILMÄT MEITÄ AMPUVAT, IHANIA SILMIÄ RAKASTETAAN.
IHANAT SILMÄT MEIDÄT RÄJÄYTTÄVÄT, IHANIA SILMIÄ PUSSATAAN.
IHANIA SILMIÄ EI SAA VANGITA SILLÄ
IHANAT SILMÄT EIVÄT OLE MIELI-SAIRAITA KUTEN MÅRTEN.
VAAN IHANAT SILMÄT ON TAAS VAPAUTETTAVA JA LAITTAA ASEET
JA POMMIT IHANILLE SILMILLE TAKAS.
JEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!
*barrikadeilla kyyneleet silmissä rummuttamista*
rumba-rumba-rumba-rumba-
rumba-rumba-rumba-rumba-
rumba-rumba-rumba-rumba..
jatkuva rummuttaminen jenkkejä vastaan täällä suomessa
on rasittavaa käsille,
mutta ei se mitään, Suomen mieli-sairaalamme ovat täynnä (ne ovat
kiintiö jotta "hoitajat" ja lääkärit eli A-kansalaiset saatais
työllistettyä) henkilöitä jotka voidaan ottaa
mielen-osoituksemme rumpali-pojiksi, pistetään piikillä zombie-lääkettä
epä-vapaa-ehtoisen syyttömän koskaan pahaa tekemättömän mutta silti
elin-kautisen mieli-sairaala-potilaan peppuun ja sitten
käsketään potilasta rummuttamaan mielen-osoitustamme jenkkejä vastaan.
paa-ra-pa-pam-pamm..
paa-ra-pa-pam-pamm..
paa-ra-pa-pam-pamm..
paa-ra-pa-pam-pamm pa-pa-pam-pamm pa-pa-pam-pamm..
"
it's christmas again. it'll never be the same.
and as the snow is falling from the sky
all I wanna do is cry.
But tonight I am the little drummer boy..
the secrets never told..
there are sad things all around us..
Now here I go
I'm falling on my face, drum breaking on the stage,
OH IT'S SUCH A BIG DISGRACE
" - King Diamond / The Puppet Master CD(syksy 2003) / Christmas (tokavika biisi)
Ymmärrän tuon logiikan, mutta epäilen sen toimimista tässä tapauksessa. Kovan hinnan vastineeksi olisi tarjottava hyvää opetusta (unen näit), laadukasta tutkimusohjausta (kerronko tarinoita meidän proffista?) ja ylipäätään arvostetun oppilaitoksen "nimeä". Joku Oxfordhan on jo sellainen instituutio, että sinne hinkuisi oppilaita, vaikka opetus ja tutkimus olisivat retuperällä, niin vahva sen "brändi" on.
Ei esimerkiksi Helsingin yliopistolla ole tarjota mitään tällaista. Varsinkin, kun nyt on suunniteltu henkilökunnan karsimista neljänneksellä - ja sitä on nykyäänkin liian vähän! Ja sitten haluttaisiin saada kaikki "haamuopiskelijat" suorittamaan vikkelästi tutkintonsa. Helsingin yliopisto natisee jo nyt liitoksissaan, muutama tuhat haamuopiskelijaa siihen päälle romahduttaisi korttitalon välittömästi. Ei ole resursseja hoitaa tätä kaikkea eikä ulkomaalaisten tutkintomaksuista tulisi rahaa tarpeeksi.
Ja joo, Alma, ei herra jumala ja kuusikymmentä kristusta... Se sivusto on niin täydellisen syvältä universumin rektumista, että kurnutuskäyrä pomppaa aina hurjiin lukemiin, kun sinne menee. Täysin käsittämätöntä, että yliopisto on tuhlannut varojaan noin täydellisen epäonnistuneeseen intranettiin puhumattakaan siitä, että myöntäisi projektin heittäneen härän pyllyä.
Tuskin kukaan siitä iloitsee, että Suomeen ei enää tulisi ulk.
opiskelijoita.Suomi tarvitsee laadukkaita mamuja.Olisi pikku
hiljaa aika kiinnittää huomio laatuun, eikä ottaa Suomeen esim.
Irakin suoarabeja tai somaleja.
Kummankin ryhmän hyvin sopeutuneet
yksilöt ovat äärimmäisiä poikkeuksia. Esim. kurdeissa on paljon yritteliästä ja kouluun panostavaa väkeä.Tiedän näistä asioista paljon työni, mikä on syy siihen että, kirjoitan anonyymisti.
Minäkään en kannata ulkkien lukukausimaksuja.
~;~
mä kunnioitan HY:tä eniten kaikista maailman yli-opistoista.
mä haluun opiskella suomeksi ja mä luotan eniten
suomalaisten lahjakkuuteen.
henkilö joka osaa suomea on älykäs.
olen huomannut ulkkareista että nekrut ovat oppineet
suomea ja ovat kivoja kun taas muut ulkkarit
ovat nihkeitä ja kieli-taidottomia paitsi venakot jotka
ovat kaikin tavoin tosi kivoja.
Lähetä kommentti
<< Home