MM-kisahuumaa

Oli kaunis aamupäivä, hiukan sateisehko ehkä, mutta jo kymmenen aikaan aurinko kurkisteli häveliäästi pilvien takaa. Kävelijät venyttelivät jäseniään valmistautuen Helsingin MM-kisojen ensimmäiseen koitokseen, mustien miesten komeat lihakset pullistelivat tumman, kiiltävän ihon alla.

Yhtäkkiä kaukaisuudesta alkoi kuulua kummallista huminaa. Kuulosti siltä, kuin jonkinlainen valtava lauma liikkuisi jossain kaukana, kipsuttelisi ja kopsuttelisi pitkin kaupungin katuja pyrkien kohti päämääräänsä. Mutta eihän sellainen ollut mahdollista. Mustat, afrikkalaiset urheilijat eivät juuri tunteneet Suomen luonnonoloja, mutta tietävämmät valistivat, että Suomessa ei liikkunut sellaisia laumaeläimiä, jotka aiheuttaisivat moisen metelin. Jonkinlainen harha-aistimus, kenties syynä oli otsoniaukko tai auringonpilkut. Urheilijat jatkoivat valmistautumista kävelyyn ja kun hetki koitti, koko mahtava lauma pyrähti liikkeelle.

Kipsutus ja kopsutus ei kuitenkaan lakannut vaan tuli koko ajan lähemmäs ja lähemmäs. Urheilijat yrittivät olla välittämättä, mutta sitten koitti hetki, jolloin äänen aiheuttaja tuli näkyviin: naisia, laumoittain, kasoittain, röykkiöittäin, kiljuvia, metelöiviä, kiimaisia suomalaisia naisia, jotka tukka putkella, pikkuiset topit, minihameet ja tuulipuvut liehuen kirmasivat epäkäytännöllisissä koroissaan suoraan ulkomaisten urheilijoiden kimppuun.

Urheilijaparat yrittivät pakoon, mutta kun olivat tottuneet kävelemään, se oli tuhoon tuomittu yritys. Suomalaiset villinaiset saivat heidät välittömästi kiinni ja erityisesti mustat miehet olivat kovaa valuuttaa, heistä tapeltiin verissä päin, naiset huusivat ja hakkasivat toisiaan saadakseen oikeuden raahata mustat miehet pusikkoon himokkaita lemmiskelyjään varten. Kansallisuudella ei ollut väliä, jos oli musta, eräskin suomalainen musta kävelijä päätyi jonnekin rapakkoon kolmen uhkean ja uljaan blodin kanssa, joista kukin oli ylevän kaunis, rikas ja kiimainen kuin narttukoira juoksun aikaan. Mutta suomalaisille he eivät haarojaan levittäisi, vain näille ihanille, uljaille, koville mustille elimille.

Nämä naiset olivat saapuneet kaikkialta Suomesta, Rovaniemeltä, Iisalmesta, Kuopiosta, Vaasasta, olipa mukana muutama lappalaiseenkin asuun sonnustautunut teutaroija. Kävelijöiden kimppuun käynyt lauma oli vain alkusoittoa. Kaikki Suomen kaupungit, taajamat ja piskuisetkin rupukylät kaukana korvessa olivat tyhjinä kävelemään kykenevistä naisista ja mukana oli jopa muutama rohkelikko pyörätuolilla. He rynnistivät hurjina ja kiimaisina Helsinkiin odottaen saavansa ulkomaista, paksua elintä jalkojensa väliin ja kaatoivat matkallaan suomalaisia miehiä kuin keiloja, armotta, säälittä. Jos joku suomalainen mies uskaltautui edes vilkaisemaan naisten lähes ulos pullottavia rintoja ja pyöriviä peppuja, vihainen naislauma talloi hänet jalkojensa alle.

Vailla minkäänlaista epäröintiä tai häpyä naiset valtasivat Otaniemen kisakylän ja iskivät kisahalliin. Ulkomaisilla urheilijoilla ei ollut pakomahdollisuuksia, naiset veivät heidät mukanaan. Osa lähti vapaaehtoisesti "suomiblodien" mukaan, osa kannettiin väkipakolla hotelleihin, joista kuului uikutus, vaikerrus ja kaikenmoinen rietas voihkiminen suomalaisten miesten korviin eivätkä nämä saaneet edes nukutuksi puhumattakaan siitä, että olisivat itse päässeet orgioihin. Jok'ikinen Helsingissä majaileva ulkomainen tai siltä näyttävä mies aina teini-ikäisestä klopista vanhaan pappaan naitiin lähes henkihieveriin.

Ja sitten naiset olivat poissa. Ihan yhtäkkiä, aivan kuten olivat tulleetkin, he olivat poissa. He palasivat kaupunkeihin, taajamiin ja korven rupukyliin posket punaisina, haaroväli täynnä ulkomaalaisen miehen spermaa levittääkseen kaikenmoisia jännittäviä tauteja, niin uusia kuin vanhojakin ja synnyttääkseen miehilleen lauman puoliksi ulkomaisia äpäröitä.

Lopulta kävi kuitenkin hyvin. Suomi näet voitti ensimmäisen ja taatusti myös viimeisen kerran koko historian aikana kaikki MM-kisojen mitalit. Ulkomaiset urheilijat olivat niin puhkinaituja, että he tuskin jaksoivat kävellä ja pelkkä ajatuskin urheilusta sai heidät itkemään sydäntäsärkevästi. Myöhemmin kuultiin tarinoita kenialaisista kävelijöistä, jotka vielä kahden kuukaudenkin jälkeen saattoivat kotonaan Keniassa herätä ja hokea silmät kauhusta laajenneita: suomiblondi, suomiblondi, fukifuki, aaaargh!