Älä puhu minulle

Nämä MM-kisat ärsyttävät minua. Eivät siksi, että Helsinki olisi täynnä ulkomaisia metsästäviä pimuja (sehän on luonnonlaki Suomessa, näin minulle on vakuutettu) vaan siksi, että se ylipäätään on täynnä ihmisiä. Julkiset kulkevat miten sattuu, ratikat ovat niin pullollaan ihmisiä, että tukirakenteiden itku kuuluu metelin läpi ja siitä huolimatta joka pysäkiltä tunkee vain lisää ihmisiä sisään, lisää, lisää, LISÄÄ.

Ihmisten tulva on loputon. Varsinkin kisahallin lähistö on suorastaan pelottava, etenemään pääsee vain kyynärpäätaktiikalla ja potkimalla pikkulapsia tieltään. Ja minä olen ylipäätään ihminen, joka inhoaa väenpaljouksia. JOka kerran, kun osun tungokseen tai pitkään jonoon, haluaisin kirkua kovaan ääneen. Suuret tapahtumat, keikat, messut yms. ovat minulle kauhistus. En tunne mitään mielenkiintoa istua terassilla tai ikkunapaikalla töllistelemässä ihmisiä. Eräs ystäväni haluaa aina ikkunapaikalle ja perustelee sen sillä, että "on niin ihana katella ihmisiä". En voi ymmärtää, mitä ihanaa siinä on? Samanlaisia sekopäitä ne kaikkialla ovat. Ja jos välttämättä haluan silmänruokaa, katson vaikka töllöstä voimistelua (voimistelijoilla on hyvä kroppa, siis miehillä).

Olen siis hiukkasen epäsosiaalinen. Ehkä. Mutta siksi onkin mukava asua Suomessa ja käydä muissa maissa, missä ollaan sosiaalisempia. Sosiaalisuus on kivaa, kun se kestää lyhyen aikaa ja sitten pääsee taas kotiin möllöttämään ja lukemaan kirjaa. Olen kyllä harkinnut joskus muuttoa ulkomaille, esimerkiksi Kreikkaan. Sitten täytyy aina sopivissa tilanteissa leikkiä, että ei osaa kreikkaa. Olen tehnyt sitä joskus menestyksellisesti Venäjällä ja Virossa. "En osaa venäjää, sori". Ranskalaiset ovat itsepäisempiä, niille ei kelpaa suomeksi kivahdettu "en osaa". Sieltä tulee vaan "parlez-vous anglais? Non? Allemagne? Suedois? Francaise? Mais tu n'es pas marie, je t'aime!" Turha toivo.

Niin ja lopuksi henkilökohtainen paljastus: rrrrrakastan avomaankurkkuja!