Kuukuppikunta touhottaa
Varoitus, tämä juttu sisältää verta ja kuukautisia.
Kutri oli sitten hankkinut kuukupin ja jakeli kokemuksiaan. Yhtä kommenttiosaston kirjoitusta haluaisinkin lainata tässä ja kommentoida:
Olen lukenut tuosta kuukupista aikoja sitten, mutta en ole hankkinut. Minua alkoi nimittäin niin ärsyttää kuukuppikunnan daamien fanaattisuus: tyyliin Kuukautiseni Olivat Yhtä Kärsimystä Ennen Kuppia. En ole koskaan käsittänyt, miten kuukautiset voivat olla aikuiselle naiselle joku ongelma (paitsi jos vuoto on niin runsasta, että anemia uhkaa -silloinkin vaivaan on käsittääkseni lääkkeitä.) Toinen, mikä minua ärsytti, oli ko. daamien omahyväisyys siitä, miten HE ovat sinut itsensä ja eritteidensä kanssa -mitä kuppia käyttämättömät naiset eivät muka ole. Eli hyvänkin asian voi pilata asianharrastajien liiallinen vouhotus. - Irkku
Kyllä ne kuukautiset voivat olla Ongelma, vaikka anemia ei uhkaisi. Esimerkiksi, jos kuukautiskivut ovat tuskalliset tai vuoto usein tavattoman runsasta (ei kuitenkaan anemiaan asti), kyllä se voi asianomaisesta tuntua aika ongelmalliselta. Omakin vatsa turpoaa palloksi ja toisinaan joudun käyttämään kipulääkkeitä esimerkiksi kietäkseni nukkumaan. Tämä siitäkin huolimatta, että käytän kuukuppia, joten ei sekään autuaaksi tee.
Ymmärrän, että kohkaaminen ärsyttää, mutta ilmeisesti kuukupissa sitten on sitä jotain, kun siitä niin paljon pidetään - ja olen samaa mieltä. Ensinnäkin, kuukuppi tulee halvemmaksi kuin tamponit, siteet ja pikkuhousunsuojat. Monihan käyttää vähintään kahta noista, osa jopa kolmea, kuten itse aikoinani. Olin pääasiassa siteiden käyttäjä, mutta varalla oli myös tamponeja tilanteita varten, kun halusin kuukautisten aikana käyttää stringejä tai mennä uimaan. Eivät ne nyt taloutta kaada, mutta kyllä reilun 100 euron säästö vuodessa on ihan mukava summa. Ostin nimittäin itse aikoinani joka kuukausi paketin tavallisia siteitä ja joka toinen paketin yösiteitä (niitä meni vähemmän), tamponeja käytön mukaan ja samoin pikkuhousunsuojia. Nyt ei enää tarvitse.
Toiseksi, kuukautiskuppi on huomaamaton. Tämä etu sillä on lähinnä siteisiin ja pikkuhousunsuojiin nähden, sillä tamponi on yhtä lailla huomaamaton. Kuukuppi ei tunnu, joskin se on totta, mitä Kutri sanoi, että ulostaminen on sen kanssa vaikeaa. Mutta kun kuppia tottuu käyttämään, sen kieräyttäminen paikoilleen vessakäynnin jälkeen (toki pestään ensin kuppi ja kädet) on helppoa kuin mikä. Siteiden kanssa tuntuu usein, kuin olisi vaippa pöksyissä, minkä lisäksi niillä on ikävä taipumus liimautua peppuvakoon tai reisiin. Ja jos käyt vessassa niin, että et vaihda sidettä, verisen, märän siteen painuminen takaisin ihoon... yhhh.
Tamponeihin nähden edut ovat 12 tunnin sisälläpitoaika, taloudellisuus ja luontoystävällisyys. Tamponit voivat myös olla aika vaikeita niille, joilla on vähän vuotoa. Minulla saattoi käydä niinkin, että edes maksimiaika ei saanut pienintä tamponia täyteen ja niissä paketeissa aina kehotetaan valitsemaan koko, joka täyttyy kokonaan, muuten on tulehdusriski. Kuukupin kanssa ei tarvitse miettiä, minkä kokoisen tamponin valitsee tai tuskailla, että on kuukautisten loppuvaihe ja haluaisi olla käyttämättä sidettä, mikä eteen? Kuukupille ei ole väliä, onko siellä verta vähän vai paljon.
Mitä tulee siihen, että vain kuukuppikunnan leidit olisivat sinut eritteittensä kanssa, eihän se niin ole ja moisen vaikutelman saaminen on harmillista. Eihän kukaan yhtäkkiä muutu eritekestäjäksi saatuaan kuukupin. Lähinnä se menee niin, että kuukuppi ei sovi niille, jotka eivät eritteitä, erityisesti kuukautisvertaan, kestä, mutta kuukupin käyttäjien piiri on toistaiseksi niin pieni, ettei voi hyvällä tahdollakaan väittää, etteivätkö monet, monet vereen arkisesti suhtautuvat käyttäisi muita suojakeinoja.
Se on kyllä totta, että hyvänkin asian voi pilata fanien vouhotus. Olen itsekin hyvin allerginen vouhotukselle enkä sen vuoksi suhtaudu hyvällä esimerkiksi Harry Potteriin. Tiedän toki, ettei pitäisi antaa muiden säksätyksen vaikuttaa, mutta ei sitä hirveää fanikohkaamista kestä. Eivät ne kirjat nyt NIIN hyviä ole (minun mielestäni).
Joka tapauksessa, kuukautiskuppi on loistava keksintö, jota on ilo käyttää. Ei elämä ennen sitä ollut Suurta Kärsimystä eivätkä kuukautiset Suuri Ongelma (kivut esim. ovat ennallaan), mutta se helpottaa. Ja kun kuukautiset kuitenkin tulevat kerran kuussa vuosikausia, käytän mieluusti jokaisen keinon, joka sitä aikaa helpottaa. Ei siteitä, ei tamponeja, säästöä niin luonnolle kuin omille rahoillekin, ei pikkuhousunsuojia, ei veristä alapäätä, ei yhteenliimautuvia karvoja, mikä lienee yleistä naisilla, jotka eivät ajele ja käyttävät siteitä -> veri kuivuu karvoihin kiinni ja ne liimautuvat yhteen, ja varsinkin ensimmäisten kuukautisten aikoihin harvemmin vielä ajellaan. Ei vaippatunnetta, ei huolta siitä, täyttyykö tamponi, ei tarvitse vaivata päätään sillä, kumman otan, kun on vähän vuotoa, stringit ja uimahallit eivät aiheuta pienintäkään pohtimista.
Kyllä minä itse kannatan.

7 Comments:
Voi kuinka ihanan etovasti osasit kuvata kaikki kuukautisten pahimmat puolet.. Loistava markkinointipuhe, meikäläinenkin taitaa testata kuppia.. Sääliksi käy kaikkia niitä miehiä jotka yrittävät/lukevat tämän tekstisi..
z> Sääliksi käy kaikkia niitä
z> miehiä jotka yrittävät/lukevat
z> tämän tekstisi..
;D
no, se onkin heidän ongelmansa,
heidän ei ois kannattanut syntyä
miehiksi. spedet.
mutta nyt vakavampaan:
Arawnin viittaamassa
kirjoituksessa on
VAIKEA KIELI-OPILLINEN VIRHE !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
"Syy siihen, etten ollut saanut ostettua kuppia aikaisemmin oli vain ja ainoastaan se,
etten saanut aikaiseksi mentyä Ruohonjuureen tai tilattua kuppia netistä.
" -http://kirjailijaelamaa.net/C644619311/E20050808034239/index.html
eli tuossahan pitäisi olla "mennä" ja "tilata", sillä tuo "aikaiseksi" -sana sitoo sen jälkeiset SIVU-LAUSEEKSI.
ilman tuota "aikaiseksi" -sanaa se olisi kyllä ollut kieli-opillisesti oikein just tuossa muodossa MUTTA
silloin SEMANTIIKKA olisi VAIKEASTI muuttunut, ja jutun kirjoittajahan EI tarkoittanut että kovasti kyllä yritti
mutta ei vaan millään onnistunut.
Mååreniika: joo, kadun, nöyrryn, tunnustan. Aamukolmelta blogimerkintöjä kirjoitellessa tulee joskus tehtyä pahojakin kielivirheitä.
Kutri: HÄPEÄ! Sinä kirjallisuuden ammattilainen. ;)
Mutta toisaalta, jos kirjoittaa paljon, tekee myös enemmän virheitä kuin sellainen, joka kirjoittaa vähän.
Juuri siksi on keksitty kustannustoimittajat, että he etsivät tekstistäni ajatus- ja kielivirheet sekä turhanpäiväiset maneerit. Niin, ja esim. tuossa tapauksessa muistelen muuttaneeni lausetta kesken kaiken.
Huutomerkkejähän ei muuten saisi laittaa kuin korkeintaan kolme peräkkäin. Lisäksi haluaisin tietää millainen virhe on "vaikea virhe" (entä onko olemassa "helppoja virheitä"), jos nyt aletaan saivarrella... :-) (Ei aleta, eihän.)
kutri, mä pidän susta ja sun tyylistä,
sä oot aidosti hyvän-tahtoinen
suku-puoleen katsomatta.
halusin vain sanoa.
Oijoi, käytetyt siteet ovat ihania ja niihin on mukava runkata. Mitä paksumpi ja isompi side, sitä kiihottavampaa.
Lähetä kommentti
<< Home