Portti naisten maahan

On vaikeaa olla vaatimaton, kun on näin hyvä.

Oma valokuva
Nimi: Arawn
Sijainti: Manala, Helvetin alin piiri

Karvainen neitsyt

sunnuntai, heinäkuu 10, 2005

Minä - terroristi

Jani kirjoitti tavallisesta terroristista, kun joku oli blogissaan ihmetellyt, että kuinka terroristia voi kutsua normaaliksi. Itse olen samaa mieltä kuin Jani, terroristi on tavallinen ihminen. Juuri se, että terroristi demonisoidaan, tehdään jotenkin toisenlaiseksi ja poikkeavaksi, on vaarallista. Se tahtoo sanoa, että terroristi poikkeaa meistä, me emme ikinä tekisi mitään niin hirveää kuin terroristi. Mutta näinhän se ei ole ja useat katastrofit maailmalla ovat todistaneet, että ns. tavalliset ihmiset pystyvät hirvittäviin tekoihin. Auschwitzinkin vartijat olivat kotonaan tavallisia aviomiehiä ja perheenisiä, jotka leikkivät lastensa kanssa ja toivat vaimoilleen joskus kukkia.

Aina pitäisi nimenomaan ajatella, että kammottavia tehneet ihmiset ovat tavallisia, he ovat sellaisia kuin minä eikä tuudittautua uskoon omasta paremmuudesta. Sillä juuri se ajaa ihmiset hirveisiin tekoihin - usko omasta paremmuudesta.

3 Comments:

Bekkoh said...

Muistammehan vanhan sanonnan "Usko on avain hulluuteen"? :)

heinäkuu 10, 2005 2:24 PM  
deep-blue said...

Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija

heinäkuu 14, 2005 11:14 PM  
Måårteniika said...

Jani on idiootti.
hän kehuskelee sillä että
hänellä on jotain mentaali-vammoja,
nyt uskon häntä.

Jani ilmeisesti kuvittelee
että britit voi parantaa koko
maailman yhdellä kertaa,
aloittamatta itsestään.
Janin älykkyys-osamäärä on jossain
nollan tienoilla, osaa se suomea,
kumma kyllä, no tollasta se on kun
aivoista on osa pois.

ja vaikka britit oliskin myös
itsekkäitä eikä vain realisteja
niin ei se oikeuta tollaseen
tuhotaan-kaikki-kun-noi-on-parempii
-mentaliteettiin.

sori, kaikki, mutta MÄ EN OO
tollanen. terroristi on vaikeasti
erilainen kuin minä.
ja joo, mä oon helkkarin paljon
parempi.
kannattaa korjata omat epä-kohdat
eikä lähtee tuhoo muita jotta
he näkisivät kuinka epä-kohtainen
on.
vittu mitä spedeilyä.
onneksi nyt tiedetään syylliset
joten tähän hommaan voi suhtautua.
kannattaa muuten olla leikkimättä
näillä asioilla, ihan oikeesti,
sillä jenkit&co. eivät ole vielä
käyttäneet muuta kuin
diplomaattisimmat voimansa.
heillä on paljon tehokkaampaa,
jos homma alkaa luisua käsistä.
rypäle-neutroni-pommi -raidi
hiljentäisi koko lähi-idän
parissa tunnissa.
ilman että kukaan muu maailmassa
kärsisi.
se hiljentäisi myös luolissa
asuvat.
joten kannattaa alkaa hoitaa
omat asiat kuntoon ja jättää
muut rauhaan.
sillä MESS WITH THE BEST. DIE LIKE THE REST.

heinäkuu 16, 2005 10:28 PM  

Lähetä kommentti

<< Home