Portti naisten maahan

On vaikeaa olla vaatimaton, kun on näin hyvä.

Oma valokuva
Nimi: Arawn
Sijainti: Manala, Helvetin alin piiri

Karvainen neitsyt

keskiviikko, kesäkuu 08, 2005

Muinoin Marokossa

Minä olin nuorempana lihava ja epäsuosittu. Yksikään mies ei vilkaissut minuun toista kertaa, ellei niitä kolmea Ruotsin laivan känniääliötä lasketa. Sitten matkustin lukion toisella Marokkoon ystäväni ja hänen perheensä kanssa ja yhtäkkiä miehet huomioivat minua - positiivisesti! Voitte uskoa, että tyttö, joka ei koskaan uskonut kenenkään miehen itsestään välittävän, oli miellyttävästi yllättynyt. Olihan niitä ylilyöntejäkin, mutta läheisen Boulangerien mies oli oikein flirttailevan kohtelias. Vau. Enhän minä sieltä ketään mukanani tuonut, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni miehet katsoivat minua "sillä silmällä", ystävällisesti, hymyillen.

Enkä minä todellakaan ole ainoa nuori nainen, joka oli nuorempana hyljeksitty, monet ovat vieläkin. Jos suomalaisilta miehiltä tuleva palaute on enimmäkseen rumaa ja huonoa, onko se mikään ihme, että väheksytty neitonen kapsahtaa sen ulkomaalaisen kaulaan, joka ymmärtää kehua neitosta. Oi, kyllä kuulemma on sankoin joukoin näitä "ATM:iä", jotka ottaisivat kaikki väheksytyt neitoset avosylin vastaan (paitsi jos he ovat lihavia, opiskelevat ammattilaitoksessa jne.), mutta eipä se juuri hyödytä, jos väheksytyt neitoset eivät heitä kohtaa. Väheksytyt neidot eivät näet osaa tulla kotoa hakemaan ja pyydellä kohteliaisuuksia. Se remuava, solvaava joukkio on se, minkä väheksytty neitonen miehistä näkee ja se saa hänet hyvin varuilleen. Ja sitten itketään, että ne pahuksen nartut ottavat ulkkareita eivätkä huoli meitä "kunnon suomalaisia miehiä."

Ja väheksyttyjä tai sellaiseksi itsensä tuntevia nuoria tyttöjä on PALJON. Tämä ei nyt tarkoita, että vain he ottaisivat ulkomaalaisen miehen tai että kaikki heistä tekisivät niin vaan yksikertaisesti sitä, että positiivinen palaute tuntuu hemmetin hyvältä ja jos sitä ei kotomaassa saa, houkutus lähteä muualle on suuri. Toki tämä pätee miehiinkin, mutta minähän en lainkaan vastusta samaa toimintaa miehiltä. Suksikaa hyvä ihme ihan minne vaan, jos löydätte sieltä hyvän puolison. Ongelma vain on, että osaa ei oikeasti kiinnosta hyvä puolison hommaaminen ulkomailta, vaikka he korottavatkin ulkomaalaiset naiset/miehet suomalaisten yläpuolelle. Heistä on hauskempaa kieriskellä katkeruudessa ja haukkua muita. No, ehkä se tekee heidän onnellisiksi.

5 Comments:

Anonyymi said...

Suomalaisten ongelma on kieltämättä se, ettei anneta positiivista palautetta riittävästi toisillemme - muissakaan asioissa. Ei saa silti kuvitella, että nekin jotka ovat olleet hiljaa, olisivat ajatelleet sinusta negatiivista. Monet heistä ovat saattanet ajatella paljon hyvääkin, eivät vain ole sanoneet sitä. Kynnys sanoa ääneen voi olla korkea. Siihen vaikuttaa mm. vallitsevat ihanteet ja sosiaalinen paine.

Sitäpaitsi joskus naisen ulkonäön kehuminen on antanut naiselle sellaisen kuvan, että tuo mies nyt ei sitten ajattelekaan mitään muuta kuin ulkonäköä tai seksiä. Miehiä pidetään muutenkin usein ulkonäkökeskeisinä, mikä pitää usein minunkin turpani tukossa.

kesäkuu 09, 2005 3:33 PM  
Måårteniika said...

LoBo> mutta vain itsepetoksessa
LoBo> elävä
LoBo> (tai mahdollisesti sokea)
LoBo> pitää sitä ainoana
LoBo> kriteerinä.

mä oon itse-asiassa jopa yrittänyt iskeä sokeita
naisia, peräti kaksi eri sokeeta akkaa.
pakko myöntää että eräänä motiivina oli että
nyt saattaisi se nainen hyväksyäkin minut.
lihavat naiset on niin suosittuja etten oo
prosentuaalisesti sellaisia kovinkaan paljoo
iskeskellyt. tosin mun skaala ei selvästikään
ole sama kuin Arawnin, mun mielestä Arawn ei
koskaan ole ollut lihava ja kyllä hän ois sen
nykyisen miehensä siinäkin kunnossa saanut
kunhan ois saman ikäinen kuin nykyään.
miehet kun yleensä ei iskeskele tosissaan
18-vuotiaita akkoja sillä tietävät että ne
liikaa lucymaudmontgomery -kirjoja lukeneet
unelmiinsa epä-kyynisesti mutta kaikkeen muuhun,
kuten OIKEEN elämän miehiin, ja itse-asiassa jopa
unelmiensa implisiittiseen sisältöön
vaikkei
siis unelmiinsa sinällään
tai niiden eksplisiittiseen sisältöön
,kyynisesti suhtautuvat prinsessat ottavat
prinssinkanssarivitaloarvostettuydinperheidylli
-spedeily -elämän ihan liian tosissaan.

kesäkuu 09, 2005 4:13 PM  
Arawn said...

On ihan totta, että täällä on aika vaikea saada aitoa, positiivista palautetta. Huomaa sen itsestäkin, että joskus tuntuu hämilliseltä kehua jotakuta hienoksi ihmiseksi. Töiden/ja muiden vastaavien hommien kehu kyllä luonnistuu.

Ongelma kuitenkin on, että jos ei koskaan kuule positiivista palautetta, ainoastaan negatiivista, silloin herkästi kuvittelee, ettei kukaan tykkää. Toki tämä pätee miehiinkin.

kesäkuu 09, 2005 6:09 PM  
minh said...

Toisissa kulttuureissa lihavuutta pidetään kauniina ja se on hienoa. Onko silloin ihme, jos runsaat ja muhkeat suomalaiset naiset ottavat miehen(ulkomaalaisen) joka ihailee häntä sellaisena kuin hän on, eikä painosta laihduttamaan, tai katso ohi tai inhoten?
Kaliforniassa asuva unkarilaissyntyinen nainen, jonka kanssa olin kirjeenvaihdossa pitkään, on lihava.Ainoat miehet, jotka hänestä olivat kiinnostuneita, olivat lihavuus-fetisistejä, jotka halusivat yhden yön seuraa. Hän meni työmatkalle (kulttuuriantropologi) Meksikoon erääseen matriarkaalisen heimon kylään, jossa naiset ovat kaikki lihavia, mitä lihavampia, sitä parempia. naiset myös päättävät kylän asioista ja valitsevat itselleen miehet. Tätä kulttuuriantropologia pidettiin aivan liian laihana kylässä ja syötettiin hulluna sen pari kuukautta. Kosijoita riitti ja lopulta hän meni naimisiin pienen, hintelän meksikolaisen intiaaniukon kanssa ja asuvat nyt kaliforniassa. mies palvoo vaimonsa muhkeutta. Että näin.
-minh-

kesäkuu 13, 2005 1:55 PM  
Måårteniika said...

minh> Ainoat miehet, jotka hänestä
minh> olivat kiinnostuneita,
minh> olivat lihavuus-fetisistejä,
minh> jotka halusivat yhden yön
minh> seuraa.

miehet ei yleensä halua pelkkää yhden yön seuraa vaan tuossa oli kyse siitä että nainen ajatteli ettei halua epä-normaalia liian innokasta "seko-päätä"
ja teko-syyttelee huoletonta sinkkuuttaan ystävättärilleen sillä että "joo pelkkää yhen yön seuraahan se halusi varmaankin joo".

kesäkuu 16, 2005 2:43 AM  

Lähetä kommentti

<< Home