Äiti Teresa vaiko Venetsian kurtisaani?
Eräät eivät osaa päättää. Me naiset olemme joko ahneita huoria (naimme miehen rahasta) tai kukkahattutätejä, joille kelpaa vain tuilla elävä, juoppo sosiaalipummi. Näitä kirjoituksia ja "tutkimuksiahan" näkee siellä täällä. Useimmiten tutkimukset tosin toistavat ensimmäistä eli naisille ei kelpaa köyhä mies, rikas pitää olla, tilipussin täytyy ehdottomasti olla suurempi kuin naisen. Joskus sitä miettii, kuinka nämä "tutkimukset" tehdään? Katsotaan, että millaiset ovat pariutuneiden ja sinkkumiesten tulot ja päätellään, että naiset ottavat sen varakkaamman? Eihän esim. voisi käydä niin, että jotkut miehet eivät kestä sitä, että vaimo tuo kotiin enemmän rahaa tai että joidenkin kohdalla juuri avioituminen nostaa tulotasoa, varsinkin, jos vaimo jää kotiin tuuppimaan miestä uralla eteenpäin. Nämä tutkimuksethan eivät välttämättä ota kantaa siihen, mihin pariutuneiden miesten suuremmat tulot hupenevat.
Mutta eiväthän vain ne tutkimukset vaan eräät, katkeroituneet miehetkin. He purnaavat, että kun olivat köyhiä, naiset eivät huolineet. Jotkut ovat yhä köyhiä eikä kukaan huoli (koska ovat köyhiä), toiset rikastuivat ja nyt naiset jonottavat oven takana, mutta yhä nämä miehet vain purnaavat. Onhan se niin, että ainoa syy, miksi nainen ei köyhää miestä ota, on raha. Muita syitä ei ole, sillä kaikki köyhät miehet ovat ihania joka äidin unelmavävyjä.
Sitten ovat ne varakkaammat miehet, joita kukaan ei huoli. He valittavat, että naiset ottavat vain moniongelmaisia valtion elättejä, jotka muotoilevat jokaperjantaisen ryyppyreissun jälkeen vaimon kasvot uusiksi. Heillä on koulutusta, mutta se on usein teknilliseltä tai luonnontieteelliseltä puolelta, joten he päättelevät, että naiset juoksevat rahattomien humanistien perässä. Jokuhan ne naiset saa eikä valtakunnassa ole kylliksi rikkaita perintömiljonäärejä meille kaikille naisille.
Tilanne on siis aika ristiriitainen. En väitä, että samat miehet tekevät molempia, kyllä ne taitavat olla eri yksilöitä. Siksi minä haluaisinkin joskus nähdä nämä kaksi äijää keskustelemassa keskenään. Toinen änkkäisi naama punaisena, että naiset ottavat vain varakkaita, sellaisia kuin SINÄ, sinun takiasi minulla ei ole naista!! Toinen kiukkuilisi, että eihän, sinun syytäsi kaikki on, naisille kelpaavat vain kaltaisesi valtion loiset, miksi MINÄ muuten olisin ilman naista?!
Sillä kaikki vika on siinä, että naiset eivät vain osaa valita "oikein" - eli niitä äijiä, jotka purnaavat. Purnaajissa itsessään ei ole ikinä mitään vikaa.

3 Comments:
> Sillä kaikki vika on siinä, että naiset eivät vain osaa valita "oikein" - eli niitä äijiä, jotka purnaavat. Purnaajissa itsessään ei ole ikinä mitään
> vikaa.
Arawn, sä oot lähes, mutta vain
lähes yhtä yksi-puolinen
kuin purnaajatkin.
sä et käsitä sitä että Suomessa
on kerta-luokkaa enemmän miehiä
kuin naisia joten väkisinkin
JÄÄ HYVIÄ MIEHIÄ ILMAN NAISTA
eivätkä ne miehet tarvitse
mitään Arawnia vihjailemaan
että heissä siksi olisi jotain
vikaa. ois sun aika vihdoin
sisäistää se. muuten pidän
kirjoituksistasi, jotka muuten
ovat riittävän moni-puolisia.
oikeestaan ainoa todella
moni-puolinen
henkilö on Moilasen Miksa,
ja se juuri onkin hänen
ongelmansa.
pitää olla tietty tyyli ja
tietty asenne, siksi että
se myös vaikuttaa siihen
miten totuus samastuu.
tuo on asia jota Moilasen Miksa
ei oo vielä hiffannut.
mulle tyyli tulee luonnostaan,
se ei selvästikään ole
menestyksekäs tyyli mutta
"sooo fuckiiing what." -James Hetfield
Miehet saavat keskimäärin parempaa palkkaa kuin naiset, joten toki on yleistä, että parisuhteessa mies tuo enemmän rahaa yhteiseen talouteen. Tasa-arvo palkkauksessa on vielä kaukana...
Juuri eronnut työtoverini, erittäin viehättävä ja haluttu naishenkilö, kertoi eilen, että häntä kiinnostaa vain akateemiset, hyvätuloiset, pitkät ja älykkäät miehet.
Lähetä kommentti
<< Home