Kampaajan painajainen

Jossain satunnaisessa salilehdessä oli juttu kampaamoista ja kampaajista, erityisesti siitä, kun peiliin katsoessa kampaajan jäljiltä eläväksi hirviöksi muuttunut tukka saa kyyneleet puristumaan silmistä. Tuttu tunne. Annoin ukrainalaisen kampaajan tehdä hiuksilleni mitä lystäsi, koska hän kuulemma oli kaupungin paras ja suosituin ja muotitietoinen ja muuta ja lopputulos näyttikin hienolta - aina suihkuun asti. Sen jälkeen minua tuijotti peilistä olento, jolla oli takatukk!! En vihaa mitään niin kuin takatukkaa ja poikaystäväni sai lohdutella minua, kun paruin murhettani ääneen ja vannoin meneväni uudelle kampaajalle (eniten minua kyllä kirpaisi rahan meno eikä tukka). En mennyt, totuin tukkaani ja kasvoihan se lopulta pois se takatukka.

Se olikin edellinen kerta, kun olen kampaajalla käynyt ja siitä on pian kaksi vuotta. Mutta ei minun kampaajakammoni siitä alkanut, olen aina inhonnut kampaajalla käyntiä. Joko kohdalle osuu joku, joka haluaa laittaa tukkani toisin kuin minä (kumman pää se on, häh??) tai sitten turhan tuttavallinen jutustelija. Erityisesti nykyiset muoti-ikonikampaajat ovat edellisiä, he tietävät täsmälleen, miten kenenkin hiukset on laitettava ja saavat sydänkohtauksen, jos asiakas uskaltautuu huomauttamaan, että ei ehkä haluaisikaan geometrisesti muotoiltua kuontaloa. Ehei, näille tyypeille asiakas ei ole kuningas vaan he itse. Minä en moiseen suostu, jos minä haluan mopin päähäni niin kampaajahan sen minulle laittaa eikä urputa, että ei se sovi. Minun pääni, minun tukkani, minun haluni, kampaaja tehköön, mitä minä käsken. Jos antaa vapaat kädet, se on eri asia, mutta minulle ei enää yksikään kampaaja tule nillittämään, että se ja se sävy ei sovi minun päähäni. Viimeksi ryöstöhinnan siitä, että pääni näytti raitojen vuoksi vaaleammalta, kun sen piti näyttää tummemmalta. Seuraava urputtaja kampaaja saa minulta lakkapurkista päähänsä.

Ja sitten ne tuttavalliset aatut. Kun minä olen kampaajalla, haluan vaieta. Kerron, miten pää laitetaan ja keskityn lehteen. Akkain lehdet kelpaavat, jos muuta ei ole saatavilla, mutta kampaamo saa pisteitä tiedelehdistä ja Suomen kuvalehdestä. Minulla ei ole mitään asiaa tuntemattomalle ihmiselle, joka leikkelee hiuksiani. Heillä sen sijaan tuntuu olevan asiaa minulle, mikä on suunnattoman ärsyttävää. En minä voi olla vastaamatta, kun toinen kysyy. Ja sitten onkin valloillaan niin paksu hiljaisuus, että kampaaja voisi nirhiä siitä saksillaan palasia. Enkä minä inhoa mitään niin paljon kuin vaivaantunutta hiljaisuutta.

Piti muuten savolaisen osakunnan juhlia varten mennä teettämään kampaus. Arvatkaa, meninkö.