Kaksi tavallista tarinaa

Se tavallinen tarina

Katri ja Petri tapaavat toisensa osakunnan juhlissa. Petri tekee hyvän ensivaikutelman, hän on puhelias, hauska, avoin ja fiksu. Katri viihtyy hyvin hänen seurassaan, hurmaantuu jopa hiukan. Hän on vallattomalla tuulella ja Petrin seura rohkaisee häntäkin kevyeen flirttailuun. Illan myötä he istuvat tiiviimmin vierekkäin, juttelevat niitä näitä ja hymyilevät toisilleen.

Jossain vaiheessa lähdetään jonkun luo jatkoille. Katri ja petri lähtevät yhdessä kiherrellen. Jatkopaikka on iso, porukka vähenee vähitellen viisareiden siirtyessä eteenpäin ja Petri humaltuu yhä enemmän. Katrin tunnelma alkaa vähitellen laskea, mutta hän ei oikein kehtaa sanoa mitään. Petri on niin innoissaan, selvästi ilahtunut vaikutuksesta, jonka on Katriin tehnyt.

Jotain kautta ollaan lopulta lähes makuuasennossa, Petri hyväilee Katria, suutelee ja työntää käsiään vaatteiden alle. Katri ymmärtää vähitellen, että häntä ei oikein huvittaisi, Petri ei enää miellytä häntä. Hipelöivät kädet tuntuvat kiusallisilta, hengitys haisee, suudelmat ovat liian märkiä. Mutta mitä tehdä? Hänen pitäisi kieltäytyä nyt? Hän ei tosiaan haluaisi... Voiko hän tehdä kieltäytyä? Silloinhan hän on nainen, joka antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa. Ja Petri suuttuisi, loukkaantuisi ja järjestäisi kohtauksen. Vähemmällä varmaan pääsee, jos vain antaa mennä, Katri ajattelee. Eihän se kamalaa ole, vaikka hän ei ole yhtään mukana. Petri nukahtaa ja lopulta Katrikin.

Aamulla Katri hätkähtää varhain hereille. Petri kuorsaa vieressä. Katria hävettää hirvittävästi, hänellä on paha olo. Mitä hän on tehnyt? Voi luoja, kuinka ällöttävää, hän tuntee olonsa likaiseksi ja käytetyksi - ja syylliseksi. Äkkiä Katri pukeutuu ja rynnistää ulos. Hän toivoo, ettei enää ikinä, ikinä näkisi Petriä.

Loppu

Ja mitä tapahtui tavallisen tarinan jälkeen?

Moni nainen osuu elämässään samaan tilanteeseen kuin Katri; mies, joka olikin aluksi ihana ja hurmaava, ei viehätä enää yhtään, enemmänkin ärsyttää. Kaikki eivät päädy yhtä pitkälle kuin Katri, he joko ymmärtävät aiemmin tai sattuman oikusta pelastuvat moisista tilanteista. Kaikilla ei käy yhtä hyvä tuuri, erityisesti nuorilla, kokemattomilla ja humalaisilla.

Siinä vaiheessa, kun mies lääppii ja itse on aiemmin selvästi näyttänyt vihreää valoa, kieltäytyminen voi toisinaan olla yllättävän vaikeaa. Naista hävettää, että hän on sellainen tuuliviiri, hän pelkää olevansa se, joka "antaa ymmärtää ymmärtämättä antaa", pelkää loukata miestä, pelkää tämän vihaa ja kiukkua, jos tämä ei saakaan haluamaansa, haluaa vain selvitä nopeasti ja helpolla, tuntee sääliä, ei vain kehtaa sanoa mitään, koska tietää, että toinen ei saa - syitä on satoja. Usein ne johtavat siihen, että nainen ei sano ei, sillä hän ei vielä tiedä, mikä häntä aamulla odottaa. Sen jälkeen hän yleensä oppii, että mitä tahansa kieltäytyessä tapahtuukin, se on lähes poikkeuksetta (raiskaus yms.) parempi vaihtoehto kuin aamuinen, ällöttävä olotila, kun ymmärtää, mitä on tehnyt ja ennen kaikkea, mihin on suostunut.

Miehet pelkäävät, että heitä syytetään raiskaajiksi ja tässä on yksi tilanne, jossa niin voi käydä. Petri ei raiskannut Katria. Katri oli antanut selviä merkkejä, häntä ei uhkailtu eikä hän missään vaiheessa erityisemmin viestittänyt, että anna olla saati sitten sanonut selvästi "ei". Petri ei ole telepaatti, hän ei voinut tietää. Siitä huolimatta, monet Katrit eivät aamulle kestä sitä syyllisyyttä, se on kaadettava jonkun niskaan ja kukapa olisikaan sopivampi syntipukki kuin aktin toinen osapuoli? Syyttämällä miestä näissä tilanteissa eräät naiset kieltäytyvät näkemästä syytä itsessään, sillä se tuntuisi liian pahalta.

Nuorten naisten tulisi osata sanoa "ei". Heidän itsetuntonsa pitäisi olla sen verran hyvällä pohjalla, että he uskaltaisivat ja kehtaisivat tehdä sen, jos heidän ei tee mieli, vaikka kuinka oltaisiin aiemmin illalla söpöilty. Näin ei kuitenkaan ole, moni nainen suostuu seksiin, vaikka häntä ei juuri lainkaan huvita usein näyttämättä miehelle, että häntä ei lainkaan huvita tai sitten mies on ihan liian humalassa tajutakseen.

Opimmekohan me koskaan?