Reklamointia ja karamelleja

Lauantaina neiti A. kohtasi pitkästä aikaa lukiotuttuja. Nimestään huolimatta ravintolassa ei pelattu teerenpeliä vaan litkittiin tyttömäiseen tapaan teetä ja valitettiin, kun ei kukaan valita tai sitten valitetaan turhasta ja liikaa. Neiti AM. kertoi kissamaisen esimerkin kaupan kassalta, kun pari tenavaa oli ensin yrittänyt katin kanssa markettiin, ja neiti AM:n kohteliaasti kiellettyä, olivat keksineet sulloa katin lukolliseen kassikaappiin. Neiti AM ei hyväksynyt toimintaa, minkä seurauksena piakkoin tuli kiukkuinen puhelu tenavan äidiltä, kun ei kaupoissa kohdella tenavia hyvin. Kysymykseksi jäi, kuka reklamoisi kissaparan puolesta...

Tulimme seuraavanlaisiin johtopäätökseen: suomalaiset valittavat liikaa tai liian vähän. Kaupoissa he valittavat liikaa ja turhasta, erityisesti tietyt ihmiset. Ravintoloissa juuri kukaan ei valita edes aiheesta, ei, vaikka jäisi ensin jyrän ja sen jälkeen Tony Halmeen alle. Toiset valittavat siitäkin, että heidän varjonsa päälle astuu. Eräät nauttivat valittamisesta. Kukaan ei nauti valituksen kohteena olemisesta. Irtisanomisia ja -sanoutumisia tapahtuu, koska joku valitti jossain liikaa.

Tänään neiti A. päätti olla rohkea suomalainen, kun Vuorikadun kahviautomaatti loukkasi vaniljacappuccinon nimeä tuottamalla vihreänharmaata vesilitkua. Valitus palkittiin, korvaukseksi kivusta, särystä ja henkisestä tuskasta ilman viikottaista kahviannosta neiti A:lle luvattiin lähettää karamelleja. Joskus valittaminen kannattaa.

Kreikan luennolle neiti A. ei silti päässyt, koska kukaan hänen lisäkseen ei saapunut paikalle. Neiti A. on yhä epätietoinen siitä, kenelle pitäisi reklamoida ja saisiko siitä kenties ilmaisen kappaleen kreikankielistä jollotusta, joka kaikuu kaikilla kreikan tunneilla.

S'agapoo...