Rakkauden satumaa

Moilanen rellesti taas hiukan TyttöTriossa ja kirvoitti mieleeni muutaman mietelmän. Moilanen rakastaa EG:tä niin kovasti - blogin perusteella. En tiedä, onko Moilanen nähnyt EG:tä koskaan netin ulkopuolella, mutta mitä ilmeisimmin hän ei ainakaan ole jutellut tai ollut noin muuten sen läheisemmissä tekemisissä EG:n kanssa kuin tunnustanut rakkauttaan kommenttiosastolla ja maileissa.

Minusta väite, että rakastaa loppujen lopuksi täysin tuntematonta ihmistä, on kummallinen. Miten sellaista voi rakastaa, jota ei edes tunne? Jos joku minulle uppo-outo ihminen tulee sanomaan, että hän minua rakastaa, en uskoisi häntä. Ei hän minua rakasta vaan jotakin mielikuvitushenkilöä, jolle minä olen lainannut äänen ja olomuodon. Kaikki loput hänen on kuviteltava itse ja jos kokonaisuudesta suurin osa on kuviteltua, eikö ole selvää, että rakkauden kohde tosiaan on mielikuvitushenkilö?

On minulla itsellänikin tästä kokemusta. Ennen nykyistä parisuhdetta minulla oli kiivas ihastusten kausi, reilu viikko kärvistelyä ah-niin-ihanan-ja-nyyh-miksei-se-tykkää-musta-perään, pieni tauko ja kohteen vaihto. En kuitenkaan väitä, että olisin koskaan ihastunut niihin miehiin aitoina ihmisinä, en minä edes tuntenut heitä. Yhteen onnistuin ihastumaan irkissä. Epäilen, että todellisuus olisi näissä tapauksissa näyttänyt nopeasti paljaan takapuolensa, sillä en ole tainnut koskaan ihastua henkilöön, jonka kanssa vakavammalla suhteella olisi ollut onnistumisen mahdollisuuksia.

Ihastumisen tunne voi olla hyvin voimakas. Päivät pilvilinnassa, yöt armaan sylissä, aikaa kuluu tuijottaessa hurmusin kuvaa ja suunnitellessa häitä. Ei se silti mitään rakkautta ole. Joku kai voisi kutsua sitä rakastumiseksi, mutta itse käsitän rakastumisen sellaisena, joka kestää kauemmin kuin pari viikkoa ja on voimakkaampi.

Mutta että rakastaisi? Oma käsitykseni on, että rakastaminen on jotain, joka hiipii vähitellen kahden rakastuneen välille, kun heidän suhteensa syvenee. Se merkitsee, että todella tuntee toisen, haluaa oppia tuntemaan lisää, rakastaa koko ihmistä, vaikka silloin tällöin haluaisikin löylyttää tämän, kun tämä ei millään meinaa herätä aamulla tai jättää märkiä sukkia ympäri asuntoa. Ei tuntematonta ihmistä rakasteta.

Tämä on toki asia, jossa en voi väittää olevani oikeassa. Uskon kuitenkin, että melko moni ajattelee kutakuinkin niin, että aidon rakastamisen edellytyksenä on kohteen tunteminen. Tämän vuoksi, jos ryhtyy tuntemattomalle rakkauttaan vuodattamaan, tuntematon ei välttämättä osaa olla imarreltu. Mitä niin imartelevaa siinä loppujen lopuksi on, että joku on rakastunut mielikuvitushenkilöön, jolla on sinun kasvosi, äänesi ja jokunen lainattu ajatus?