Levoton uni

Olin yötä neiti Quun (kyllä sen, joka rustaa tätä) luona mieheni kanssa. Istuksin aamulla neiti Quun sohvalla tämän makuuhuonessa samalla, kun hän kasasi petiään, sillä jostain syystä hän säilytti patjaansa vastakkaisella seinällä vuoteeseen nähden. Vuode oli sillä lailla söpösti seinäsyvennyksessä, mutta neiti Quun kämpän nähneille sanottakoon, että kyseessä ei ole sama asunto.

Samalla seinällä seinänojattoman sohvan kanssa oli ikkuna, ja katselin siitä ulos neiti Quun selittäessä jotain tuoksuista, joita halusi asuntoonsa, esimerkiksi veden tuoksusta. Totesin siihen, että vesi tuoksuu aika lailla erilaiselta eri paikoissa, esimerkiksi meriveden tuoksu ei juuri muistuta metsälammen veden tuoksua.

Ulkona oli oikea myräkkä, aurinko kurkisteli pilvien takaa, mutta samalla satoi ja tuuli pitkälle avautuvia ruohokenttiä. Vähitellen ilma selkeni ja tajusin, että neiti Quun kämppä liikkui. Ikkunasta näkyi pitkä ruohokukkula, jota myöten liikuimme hitaasti. Vastaan tuli junien hautausmaa, mistä tietysti tiedotin heti neiti Quulle. Kukkulan notkelmissa makasi sikin sokin keltaisia junavaunuja, jokunen pakettiauto ja jopa yksi poliisiauto köllötteli hiukan ylempänä rinteellä.

Poistuimme neiti Quun kanssa hänen residenssistääm ja kävelimme kukkuloiden juurta pitkin eteenpäin. Ruohoisen selänteen päällä kulki ilmeisesti käytöstä poistettu rautatie ja välillä vastaan tuli pieniä asemia, joissa luki jotain partiolaiskeskuksista. Olin jokseenkin sitä mieltä, että oli vaarallista rakentaa taloja partiota varten noin ylös jyrkälle rinteelle, kun ei niissä mitään kaiteitakaan ollut. Ja aurinko paistoi koko ajan.

Lopulta vastaamme tuli ostoskeskus. Seikkailtuamme siellä hetkisen neiti Quu halusi vessaan, missä havaitsi laittaneensa aamulla epähuomiossa kasvoilleen sinistä puuteria ja nyt hän oli aivan sininen, mikä sai hänet näyttämään varsin kalmolta, koska hän oli lisäksi blondi. Järkyttyneenä hän ryhtyi pesemään pois meikkejään.

Asian selvittyä jatkoimme ostoskekuksen tutkimista. Vastaan tuli nuori nainen, jota neiti Quu nimitti minulle Ruususeksi. Sanoin, että älä viitsi, tuo tyttö ei ole neitsyttä nähnytkään. Tyttö kuuli sen, suuttui, asteli luokseni ja läimäytti minua kasvoihin. Neiti Quu oli minua nopeampi: hän rusautti nyrkillä samantien tytön leukaan ja tyttö lensi lattialle selälleen. Eikä asia jäänyt siihen, sillä tyttö haastoi neiti Quun pahoinpitelystä oikeuteen.

Minun piti toimia todistajana ja yritin tietysti todistaa neiti Quulle parhain päin, vaikka vastapuolen asianajaja yritti kaivaa minusta ulos muun muassa väitettä, että neiti Quu oli ollut aiemminkin väkivaltainen. Itse vetosin siihen, että likka oli tullut ensin läimimään minua eikä kommenttini ollut tarkoitettu hänen korvilleen. Sitä paitsi, tyttö oli pukeutunut oikeudenkäsittelyynkin vaaleanpunaiseen, kireään ja olkaimettomaan toppiin, josta hänen rintansa melkein pursuivat ulos. Kierrellen ja kaarrellen vihjailin, että moinen ansaitsikin kommenttini.

En valitettavasti tiedä, kuinka oikeudenkäynnissä kävi, sillä heräsin kellon pirinään ennen sen loppua. Ehkäpä ensi yönä sitten...