Kun SE sattuu

Uusimmassa NYT-liitteessä oli mielenkiintoinen juttu naisista, jotka kärsivät ulkoisten sukuelimien (ne ei jumalauta ole vain ulkoisen synnytyselimet) kroonisesta kivusta, vulvodyniasta. Se jaetaan kahteen tyyppiin, joista jälkimmäinen käsittää naiset, jotka kärsivät yhdyntäkivuista ja useimmiten kyseessä on vestibuliitti.

Kyse on siis naisista, jotka eivät pysty yhdyntään. Se sattuu, sattuu niin maan perkeleesti. Olen kerran kokenut jotain sen tapaista aloittaessani pillerikuurin, tuntui, kuin joku olisi hinkannut sitä hiekkapaperilla ja kivusta toipumiseen meni jokunen hetki. Omalla kohdallani olotila kesti noin viikon, monilla se kestää ilmeisesti vuosia, kenties koko elämän.

Kenen kanssa sellainen nainen seurustelee? Seksi on kuitenkin vielä hyvin yhdyntäkeskeistä. En ihmettele yhtään, jos kivusta kärsivät nainen tuntee itsensä suhdekelvottomaksi. Hänhän ei voi antaa miehelleen sitä ainoaa asiaa, jota miehen kuulemma haluavat. Silti jokainen NYT:in haastattelema nainen eli vakituisessa parisuhteessa. Jostain näitä miehiä näemmä löytyy, miehiä, joille naisen penetroiminen ei olekaan kaikki kaikessa.

Joku lienee sitä mieltä, että totta kai ne miehet sitten pettävät. Mutta pettävätkö? Onko joka ikinen mies niin kiivaasti sen yhdynnän perään, että suhde ilman sitä on mahdoton ajatus? Että munkiksi sitä ehkä vielä voisi ryhtyä, mutta jos se nainen keikuttaa peppuaan, mutta panna ei voi, sitä ei terve mies kestä? En tiedä. Toivon, että ei ole niin. Toivon, että sellaisillakin naisilla on mahdollisuus onneen, suhteessa tai ilman.