HV 5 eli Mokkakääretorttu
Mokkakääretorttu
Pohja:
5 kananmunaa
180g sokeria
hyppysellinen suolaa
60g tummaa suklaata
125g taloussuklaata
3 rkl kuumaa vettä
Täyte:
2,5dl 20% vispikermaa (kuohukerma käy)
1 tl espressopikakahvijauhetta
1 tl kiehuvaa vettä
sokeria maun mukaan
1.) Sulata suklaat vesihauteessa tai mikrossa. Sekoita joukkoon 3 ruokalusikallista vettä, joka on suunnilleen samanlämpöistä kuin suklaa. Jätä jäähtymään.
2.) Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokerit vaahdoksi. Lisää keltuaissokerivaahtoon suklaa ja sekoita.
3.) Vatkaa valkuaiset ja hyppysellinen suolaa kovaksi vaahdoksi. Lisää suklaamunamömmöön varovasti nostellen ja sekoittaen puukauhalla, jotta seos jää ilmavaksi.
4.) Vuoraa kääretorttuvuoka (on pienempi kuin perusuunin pelti, muuten saman mallinen) sivelemällä se ensin rasvalla ja lättäämällä sitten leivinpaperi kiinni. Kaada seos vuokaan ja paista 180 asteessa n. 20min. Tarkkaile, koska en enää muista tarkkaa paistoaikaa vaan teen itse näppituntumalla.
5.) Ota kaakku uunista ulos, peitä leivinpaperilla ja laita leivinpaperin päälle kostea pyyhe. Jätä lepäämään mielellään yön yli mutta ainakin muutamaksi tunniksi.
6.) Poista pyyhe ja leivinpaperi, siivilöi toiselle leivinpaperille tomusokeria ja kippaa kakku siihen. Poista pohjapaperi varovasti.
7.) Vatkaa kerma, kiehauta vesi ja sekoita siihen espressopikakahvijauhe. Lisää kahvimömmö kermavaahtoon ja lisää haluamasi määrä sokeria.
8.) Levitä täyte pohjalle ja kääri varovasti kääröksi. Tässä vaiheessa voit joko levittää kaiken ja kääriä tai vain osan, kääriä ja päällystää kaakun lopulla vaahdolla. Itse suosin jälkimmäistä, sillä en IKINÄ onnistu käärimään kakkua kauniista ja siististi, ja mokkavaahto peittää mukavasti kauneusvirheet. Jos haluat hienostella, pursota vaahdosta koristeellisia koukeroita tai vuole tai raasta suklaasta palasia ja kuorruta kaakku niillä.
9.) Syö.
Ohje nyysitty kirjasta "Ihana suklaa", kirjoittaja Patricia Lousada.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home