HV 4 eli hiukan yksityistä onnea

Kaksikielisyyden iloja

Kuuntelen tässä juuri Ariaa, erästä mainiota, venäläistä hevibändiä, joka tekee kappaleensa venäjäksi. Kappale tottelee nimeä Oskolok l'da eli vapaasti suomennettuna "Sirpale jäätä" eikä minulla ole mitään vaikeuksia sen ymmärtämisessä. Olen kaksikielinen, osaan sujuvasti venäjää ja olen siitä hyvin onnellinen. Rakastan venäjää, erityisesti laulettuna ja itse laulan mieluummin sitä kuin suomea. Venäjä taipuu loistavasti lauluun, paljon paremmin kuin suomi. En ole taitava laulaja, mutta venäjää laulaessa mitään ei tarvitse pakottaa, ääni tulee itsestään. Suomen kanssa ääni kuulostaa aina ohuelta ja tökkivältä.

Täytyy ehdottomasti hankkia lisää venäjänkielisiä kappaleita. Toki minulla on koneellani venäläistä poppia, millä kidutan naapureitani, mutta lisää, lisää!

Ja on se nyt kirotun kivaa, että kun matkaa Venäjällä ja Ukrainassa, voi huoletta höpistä miettimättä, miten tämäkin nyt äännetään ja sanotaan.


Ei sittenkään niin kammottava parisuhde

Tähän aiheeseen liittyy interblogismi ja sen kaksi kilpailevaa "koulukuntaa", joita edustavat tässä nyt Birdy ja Panu. Birdyllä on ilmeisen huonoja kokemuksia parisuhteista eikä hän ole epäröinyt jaella niitä. Toisaalta taas Panu on julistanut, kuinka kaikki naisia saavat yyteeämmät (n. 90% miehistä, koska suurin osa miehistä on kuitenkin jossain vaiheessa elämäänsä seukannut) ovat naista kurjasti kohtelevia öyhöjä, joiden kanssa ei tavisnainen voi olla onnellinen.

Aloitin koko blogitouhun muinoin lukemalla Birdyn kirjoituksia. Silloin olin hänen kanssaan täysin samaa mieltä, vaikka omia kokemuksia oli kutakuinkin nolla. Valitettavasti olin myös kauhuissani: tuollaistako se parisuhde tulee olemaan? Ikuista taistelua omasta paikasta, henkistä ja mahdollisesti vielä fyysistäkin väkivaltaa, jatkuvaa sopeutumista ja sen vaatimuksia, toinen tallomassa minun kukkapuskiani ja räkättämässä päälle. Olin huolissani siitäkin, mistä tunnistaisin mahdollisen mieheni tuhoavat oikut. Totta kai se on helppo huomatta, jos toinen vetää lättyyn, mutta mistä tietää tarkalleen, milloin toinen riipii sinun henkisiä puskiasi? Tuntien oman kehnon riitelytaitoni, miellyttämisintoni ja jossain määrin taipuvaisen luonteeni, suhtauduin huolestuneesti parisuhdetulevaisuuteeni.

Panu taas pelotteli ytm:en kusipäisyydellä, että ne kohtelevat huonosti, öyhöttävät ja lyövätkin. Ja kun yyteeämmyyteen kuuluu se, että nainen valitsee hänet eikä aateeämmää, tulisi minunkin valintani olemaan ytm. Koska olen nainen, nuori nainen, en lainkaan havaitse aateeämmiä kuin kavereina, mikäli nyt havaitsen lainkaan, joten hyvää miestä en saa, koska vain aateeämmät ovat hyviä miehiä.

Miten kävi? Kaksi vuotta ja neljä kuukautta parisuhdetta takana. MA-teorian arvioinnin mukaan kumppanini lienee tosiaan YTM. Tuhon merkit ilmassa siis. Röyhkeästi olen kuitenkin ollut yyteeämmäni kanssa onnellinen. Hän ei möykkää, ei öyhötä, ei polta, ei ole aggressiivinen (varsinkaan fyysisesti), ei arvostele minulle tärkeitä asioita, ei ryyppää kuin sieni. Hän kiittää ruoasta, laittaa sitä minulla itse, osoittaa kunnioitusta ja arvostusta minulle, on hellä, tekee parhaansa ymmärtääkseen minua. Häneen minä voin luottaa, hänen arvonsa osuvat kuta kuinkin yksiin omieni kanssa ja meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Lisäksi - mikä erityisen tärkeää - hän puhuu asioista, haluaa puhua, pakottaa minutkin puhumaan. Hän ei pidä mykkäkoulua, ei ole pitkävihainen vaan haluaa selvittää asiat, saada minut ymmärtämään ja ymmärtää itse, on valmis vääntämään rautalangasta. Vasta tämän suhteen myötä olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää puhuminen ihmissuhteissa itse asiassa onkaan.

En yritä sanoa, että elän maan päällisessä paratiisissa, että joka päivä mieheni kanssa on puhdasta auvoa. Ei toki, huonoja päiviä ja aikoja on, ongelmia löytyy (en tosin aio jakaa niitä teidän kanssanne), mutta tärkeimmät ehdot täyttyvät. Hän ei hauku, ei vie tilaani eikä tallo kukkapenkkiäni. Olen hänen kanssaan onnellinen ja minulla on aidosti hyvä olo.

Mutta ehkä hän joku päivä vetää minua turpaan, jotta Panun ennustus toteutuu. ;) En kuitenkaan aio huolehtia siitä etukäteen. Jos vetää, isken wokilla takaisin ja juoksen karkuun.

P.S. Huomautan vielä, että en tarkoita Birdyn missään väittäneen parisuhteiden noin yleensä olevan persiestä ja aina ja ikuisesti raivoisia sotatantereita. 19-vuotiaana sitä on nuori ja vaikutuksille altis ja tekee omia mielenkiintoisia tulkintoja, joista tässä siis on kysymys.