Venäläinen nainen on huono nainen
Hassua. Ensin sitä kuulee, että pietarilaisnaiset (ja venakot) ovat niiin ihania ja kauniita ja naisellisia verrattuna meihin tylsiin, tavallisiin ja rumiin suomalaisiin. Sitten kun sellainen ihana, kaunis ja naisellinen venakko rantautuu Suomeen, hän saa kuulla olevansa huora ja vasta lättyyn vetäminen saa suomalaisen käsittämään, että "ei" tosiaan on "ei". (Lähde: Nyt-liite 4/2005)
Huomaako kukaan kuviossa mitään outoa?
Huomaako kukaan kuviossa mitään outoa?


9 Comments:
Oletko ottanut huomioon, että miehet saattaisivat jakautua osajoukkoihin A ja B, joista vaikkapa joukon A jäsenten mielestä venäläiset naiset ovat ihailtavia ja joukon B jäsenten mielestä huoria? Ja että näiden joukkojen leikkaus saattaisi olla varsin pieni? Ilmeisesti sinun käsityksesi on se, että tuo leikkaus olisi suurensuuri, tai että pätisi lähestulkoon A=B. Jos näin on, niin mihin perustat tämän käsityksen? Intuitiivisesti olen itsekin sitä mieltä, että joukot A ja B lienevät pitkälti yhteneviä, mutta se on pelkkä uskomus.
(Mielestäni Suomessa enemmistönä on kuitenkin joukko C, jota ei liiemmälti kiinnosta venäläisnaisten tekemiset.)
Toki se, että joku joutuu ahdistelluksi, on tavallaan outoa.
Toki, osa miehistä ei varmasti olekaan samoja ja takuulla on olemassa ryhmä C, jota ei asia liikuta suuntaan tai toiseen (tunnen montakin). Mutta silti tämä kaksijakoinen ilmapiiri (ei niinkään yksilötason leikkaus) hämmästyttää, että toisaalta venakot asetetaan suomalaisnaisille ihanteeksi (miksette TE näytä noin hyviltä) ja sitten toisaalta halveksitaan heitä huorina (mikä taas liittyy aiemmin käsittelemään prostituutiojupakkaan).
Esimerkkivenakkoon oli taksikuskikin käynyt käsiksi huutaen "Saatanan huora, mene takaisin sinne, mistä olet tullutkin!", kun esimerkkineito yritti maksaa tuhannen markan setelillä (ja ei, ei ollut huora silloin eikä nyt). Tuo pistää lisäksi miettimään sitä, että eivät vain naiset halveksi maksullisia naisia vaan myös miehet.
Mistä lähtien sinulla on ollut käsitys, etteivät miehet muka halveksisi prostituoituja? Kyllä joka toinen jätkä voi länkyttää, että huora on ihan ok, mutta eihän huoran kanssa kukaan *oikeasti* styylaisi tai menisi
naimisiin, eikö vaan?
Halveksunta huoria kohtaan taitaa olla kuule ihan sukupuolivapaa homma, eivät kaikki naiset/miehet 'halveksi huoria' ja sitten jotkut taas vihaavat ja halveksivat niitä muidenkin edestä.
Tämä outo kaksijakoisuus on hyvin yleistä täällä netissä muutenkin: ulkomaalaisten miesten kanssa olleet naiset ovat tottakai 'huoria' mutta itse voidaan toitottaa preferoivansa vain ulkomaalaisia naisia, koska suomalaiset naiset ovat niitä huoria...logiikka on hieno asia.
Terv.Birdy
Birdy, ei minulla olekaan ollut käsitystä, etteivätkö miehet halveksisi huoria. Lähinnä ajattelin Henkkaa ja kumppaneita, jotka aina selittävät, kuinka nimenomaan naiset halveksivat huoria (ihan kuin miehet eivät tekisi niin) ja kommentti oli enemmänkin heidän kaltaisilleen tyypeille. Olisi varmaan pitänyt yksilöidä tarkemmin.
Ja minusta juuri tuo on ikävää, että vaaditaan oikeutta huoriin mutta ei sitten ikinä kuvitellakaan, että moisen kanssa voisi rakentaa pysyvää suhdetta. Ihan kuin osan naisista pitäisi uhrata tulevaisuutensa näiden miesten himoille.
Epäilemättä monet miehet halveksuvat prostituoituja. Sehän näkyy kielenkäytöstäkin. Ihan mielenkiintoista olisikin tietää, miten asenteet prostituoituja kohtaan vaihtelevat , jos asetetaan miehet akselille käyttäjä-myötäilijä-kieltäytyjä-kieltäjä.
A,
please.
Se on ihan niin helppoa, että yksien mielestä ne on tosi jees muikkeleita ja toisten mielestä jotain saatanan hutsuja.
Arawn> Mutta silti tämä kaksijakoinen ilmapiiri (ei
Arawn> niinkään yksilötason leikkaus) hämmästyttää,
miksi se hämmästyttää?
miksi pitää olla olemassa jokin kollektiivinen "ilmapiiri"-Arawn jota kaikki noudattaa?
miksei naiset osaa ajatella itse että onko joku mies hyvä juttu juuri hänelle vaan
pitää aina haistella ilmapiiriä että "mitäköhän nyt ystävättäretkin ajattelee tosta miehestä,
ei.ei.en voi ottaa tota miestä. hän ei ole suosittu."
jenkeissä tehtiin yliopisto-tason tutkimus jossa tuhansilta yliopistoopiskelija-naisilta kysyttiin
heidän sexuaalista kiinnostumistaan miehistä joista he näkivät kuvat.
noi esittelyt näytettiin kahdelle eri joukkoa naisia joita oli yli tuhat naista molemmissa joukoissa
erikseen. toiselle joukolle laitettiin esittelyyn satunnaisesti valittujen mies-profiilejen kohdalle
tieto siitä että hän on suosittu naisten keskuudessa, muistaakseni se tehtiin vain sanomalla
että kyseinen mies seurustelee tai on naimisissa.
huomattiin verratessa kahden ryhmän palautteita että "varattujen" miesten sexuaalinen kiinnostavuus naisten keskuudessa
nousi 80% jos "tiesivät" heidän olevan varattuja.
samassa jutussa (joku tiede-lehti en muista enää) selitettiin antiloopeista jossa naaraat kiertelevät kehää
urosten ympärillä eikä kukaan naaras tee mitään kunnes sitten joku naaras-antilooppi menee
jonkun uroksen luo ja sitten "ilmapiirin haistettuaan" muut naaraat yrittävät ekaa naarasta imitoiden
iskeä just sitä samaa urosta.
veikkaan että toi tutkimus sivuutetaan tässä foorumissa ATM-akateemikkojen propagandana
mutta ainakin voisi jokainen feministi edes hiljaa kysyä itseltään "olenko minä tuollainen vai en?"
ennenkuin väittää vastaan.
P.S.
sama testi tehtiin myös kahdelle mies-joukolle, heihin naisten suosio vaikutti negatiivisesti,
tosin ei huomattavan suurella prosentti-yksiköllä.
en syyllistä naisia vaan kehotan heitä miettimään haluaisivatko he ajatteleviksi olennoiksi
pelkästä vaiston varassa toisiaan imitoivista eläimistä. tiedän kyllä että se imitointi-tsydeemi
toimii sekin, eri asia on se että saako siitä itselleen kivan elämän vai Birdyn elämän.
ellei Birdy ole imitoinut niin homma menee vielä kauheemmaksi jos hän todellakin
tietoisesti on hakeutunut satoja kertoja kalja-tuopilla-naista-päähän-hakkaavan
miehen "syliin". kerran voi ajattelevakin nainen erehtyä, kukapa olisi uskonut
kansanedustaja Kari Häkämiestä sellaseksi hulluksi, sivistyneen näköinen ja varmaan myös
oloinen ja vielä rikas kun kansan-edustaja, kertoohan sekin jotain että hän
omistaa kalliin kesä-mökin jossa hulluja väkivaltaisia halujaan naisia kohtaan toteutti.
mutta Birdy on kyllä joutunut psykon käsiin liian monta kertaa, joten
joko hän haluaa psykoja tai sitten imitoi muita naisia eikä siis tiedä mitä tekee.
en nyt missään nimessä halua teilata Birdyä, minä pidän Birdystä,
mutta ihmettelen kuten myös Krice.
Kari Häkämiehen uhri muuten on yhä Kari Häkämiehen nais-ystävänä vaikka homma
meni yleiseen syytteeseen ja Kari Häkämies tuomittiin, tosin kansanedustajaa
ei voi panna ehdottomaan vankeuteen (lain mukaan) ilman todella
raskasta syytä. ja onhan Kari Häkämies sentään pyytänyt anteeksi, mikä
ei muuta sitä tosi-asiaa että noin hullusti teki.
minun on jotenkin vaikea kuvitella rikasta jakku-puku kansan-edustaja -miestä
ryntäämässä oman naisensa kimppuun, kaataa se nainen maahan ja sitten potkia
sitä naista päähän (!) ja jälkeenpäin puolustella oikeudessa että se potkiminen
päähän kesti vain pari minuuttia (!). Jiisus.
ilmeisesti se nainen liikkui myötää-antavasti mikä lieventää iskua ja Kari Häkämiehellä ei varmaankaan
ollut kenkiä, muuten en ymmärrä miten se nainen vielä puhuu.
mutta onko tuo sivistynyttä käytöstä? minun pitää kysyä sillä itse en tiedä sivistysmaailmasta paljoa
kun en ole suosittu. en ole koskaan halunnut olla sivistynyt vaan haluan olla oma itseni oli se
sitten mitä on tosin minua on kaksikin miestä(Cyric ja Norilo) kuvaillut sanoilla "fiksu ja sivistynyt".
ja ottaako kansan-edustaja itselleen naisen joka ei saisi ketään muuta miestä kuin
tuollaisen psykopaatin?
ja vaikka ei saisikaan muuta miestä niin onko todellakin kivempaa olla psyko-miehen
kanssa kuin ilman? olkoon se sitten kuinka kansan-edustaja ja siis kansan SUOSIOSSA.
voisin sanoa totuuden, eli sen että onneksi ei ole minun ongelmani, mutta se olisi
kovin vastaan tämän Arawn-blogin henkeä.
minä en halua naista joka sietää tollasta käytöstä mieheltä.
voisin tässä alkaa analysoida miksi, mutta säästän teidät siltä litanialta.
Birdy (tuo miehet hulluksi tekevä noita-akka, kuten psyko-miehet sanovat hänelle
puolustaakseen hullua käytöstään) dumppas ne pellolle, ja se oli oikein se.
ota Birdy minut noidan-pauloihisi!
kirjoita osoitteeseen:
totaalinenNAARAS(ätt)jippii.fi
Arawn> että toisaalta venakot asetetaan
Arawn> suomalaisnaisille ihanteeksi (miksette TE näytä
Arawn> noin hyviltä)
en ole koskaan kuullut tuollaista, paitsi Lenita Airistolta.
joskus ihmetyttää vähän että minkälaisten urpojen seurassa sä oot ollu lyhyen elämäsi aikana.
seuransa voi valita jos on nainen. yhteenkin aikaan valitit sitä kun miehet valittaa kun kosket
heidän persettään, sulta kesti aika monta vuotta keksiä koskea jonkun muun kuin
jonkun urpon persettä. hyvä kuitenkin että kokeilit jonkun muun miehen persettä.
nyt sinulla ON mies. ajattele.
Arawn> Tuo pistää lisäksi miettimään sitä, että eivät
Arawn> vain naiset halveksi maksullisia naisia vaan
Arawn> myös miehet.
eli nyt Arawn on virallisesti myöntänyt naisten halveksivan huoria.
ok.
ehkä miehet sitten naisen saadakseen
valehtelevat halveksivansa huoria sillä
kuka nainen nyt haluaa sellasta miestä joka voisi kuvitella olevansa huoran kanssa?
ei ainakaan Arawn, senhän hän on jo sanonut:
"..jos kumppanini menneisyydestä paljastuisi jotain tuollaista tai jos hän ilmaisisi olevansa valmis moiseen,
mutta seurustella en sellaisen ihmisen kanssa halua.
En halua miestä enkä naista, joka maksaa/ostaa seksiä mieheltä tai naiselta." -Arawn
olen nyt käsittänyt miksen ole saanut naista,
olen ollut rehellinen,
Kricen teoria valehtelija-miehen evolutiivisesta
vahvuudesta naisten mielestä, naiset kun siis
ilmeisesti sittenkin
vain ajattelevat lisääntymistä hyvä-geenisen kanssa
vaikka eivät myönnä
sitä vielä Arawnin ikäisinä, niin on sittenkin totta.
shit happens, nyt siis en päädykään kasvattamaan
puolinaista kopiota itsestäni. yhyyhh.. vaan
muut ihmiset jotka syntyvät ovatkin ihan muita
ihmisiä, yllättäen. voi itku.
mun mielipide huorista on se että he ovat ihmeellisen hyviä ihmisiä kun viitsivät koskea
mihin tahansa surkimukseen.
minä kelpuuttaisin huoran naisekseni mutta myönnän että pitäisin parempana jos
hänellä olisi jokin muu ammatti.
tavallaan sairaan-hoitajatkin ovat huoria kun koskevat ällöämiään surkimuksia,
he eivät vain mene yhtä pitkälle itse aktissa kuin jotkut huorat.
oma kiinnostuksen kohteeni on sellaset huorat jotka ei suostu aktiin kanssani vaan nöyryyttää minut.
mielestäni ne huorat ovat vähemmän huoria kuin sairaan-hoitajat.
nyt Arawn sanoo kohta että "miehet halveksii sairaan-hoitajia siksi heillä on huono palkka"
ja alkaa uusi nerokas keskustelu..
Arawn> Ja minusta juuri tuo on ikävää, että vaaditaan
Arawn> oikeutta huoriin mutta ei sitten ikinä
Arawn> kuvitellakaan,
Arawn> että moisen kanssa voisi rakentaa pysyvää
Arawn> suhdetta.
Arawn> Ihan kuin osan naisista pitäisi uhrata
Arawn> tulevaisuutensa näiden miesten himoille.
Arawn, sun uskottavuus on nyt n0llassa.
ensin sä polleana kirjoitat sarkastisesti "Nainen ei ole mitään ilman miestä. Sniis." -Arawn
ja nyt tuossa sanot "Nainen joka on uhrannut mahdollisuutensa suhteeseen miehen kanssa
on nainen joka on uhrannut tulevaisuutensa.".
voi voi lapsellista Arawn-raukkaa, sulla on vielä paljon opittavaa elämästä,
sitä että elämässä on muutakin hauskaa kuin omata mies jota myös muut naiset haluaa.
se Arawnista, nyt Birdyyn:
Birdy> itse voidaan toitottaa preferoivansa vain
Birdy> ulkomaalaisia naisia,
Birdy> koska suomalaiset naiset ovat niitä
Birdy> huoria...logiikka on hieno asia.
:D
mistä te löydätte noi urpot?
mä en oo koskaan tavannut noin tyhmää miestä ja sitt kaikki naiset vain puhuu heistä.
kokeilkaa joskus jotain muutakin miestä kuin se mitä kaikki muutkin naiset kokeilee.
vai onko kenties niin että alitajuisesti hakeudut seuraan josta et saakaan hyvää seuraa.
historiaasi katsellessa voisi ainakin päätellä niin.
tervetuloa Kriceland:iin jos oletukseni oli väärässä, siellä on maailman tavoitelluimmat miehet. ;D
minun ei tartte laittaa tähän Kriceland:in osoitetta sillä palautteista olen havainnut
että sinä, Birdy, pusi, pusi, olet jo käynyt siellä joten tervetuloa takaisin,
me äärimmäisen tavoitellut odotamme sinua Birdyyhhhhh..
hokkuspokkus abrakadabra!
No mun mielestä se on outoa, että niputat kaikki miehet näihin "kehuvat, mutta sitten haukkuvat" -tyyppeihin. Eiköhän se ole niin, että jotkut kehuvat ja jotkut haukkuvat, tuskin samoja kavereita ovat...
Tämä on hiukan vanha keskustelun säie, mutta, juuri nyt minulle ajankohtainen. Kuulun ilmiselvästi joukkoon A. Juuri tänään kylmän kalsealla Kampin metroasemalla, jossa synkkä kansa kotiin vaelsi, huomasin tyylikkäästi mustiin, mutta erittäin naiselliseen asuun pukeutuneen kauniin nuoren naisen joka puhui junaa odotellessaan kännykkäänsä yllätys-yllätys venäjää. Suorastaan ihastuttava ilmestys! En voinut olla katsomatta silmiin ja hymyillä - ja minkä ihanan flirttailevan katseen sainkaan vastaukseksi. Tätä ei täällä mutrusuiden maassa kovin usein tapahdu.
Okei, tämä on ehkä vain hörähtäneen miehen höpinää, mutta muutenkin ihan yleisenä kommenttina, minusta on hienoa että saadaan Suomeen vähän vaihtelua ja erilaista asennetta ulkomailta ja erityisesti Venäjältä. Venäläiset naiset ja myös miehet ovat hienoja ihmisiä.
t. Vesa-Matti
Lähetä kommentti
<< Home