Uusi vuosi

Se oli sitten uusi vuosi tällä kertaa Pohjois-Saksan pikkukaupungissa. Päädyimme teinibileisiin, joiden ikäraja oli 16, joten voi arvata, millaisia pissisehdokkaita siellä loikki vastaan. Vaikka eivätpä saksalaiset ikävännäköisiä usein ole. Oma suosikkini on kuitenkin se markkinatorin bratwurstimyyjä, joka on tumma, hymyileväinen ja kotoisin Georgiasta, minkä vuoksi hän osaa venäjää ja sehän on aina lisäpiste miehelle. Aikoinani haaveilin joko skotista tai jostakusta, joka osaa venäjää. Kun mies nykyään tuota venäjää opiskelee, haaveeni näyttää toteutuvan. :) (Vielä kun se oppisi puhumaan englantia skottiaksentilla... hih.)

Alkuilta ei ollut erityisesti mieleeni. LÄhdin niihin bileisiin hiukan epäilevällä mielellä (hei, olen vain realisti) ja epäilyni kävivät toteen. Siellä oli aaaaaivan liian meluista minun korvilleni, joten vetäydyin nurkkaan syömään suolatikkuja ja keinuttamaan päätäni, koska tulpat hiersivät korviani. En mahda sille mitään, mutta minulla on sisäinen inho sellaisia paikkoja kohtaan. Minulla on aina niin kerta kaikkisen tylsää niissä paikoissa, koska en voi edes jutella kenellekään huutamatta ja huutamiseen väsyy nopeasti. Sisäänpääsymaksu oli hulppeat 5 euroa, joka tosin sisälsi ilmaiset kaljat - erinomainen hyöty absolutistille. Minua hiukan riepookin se, kun sisäänpääsy sisältää "ilmaiset juomat". Koskaan "ilmaisiin juomiin" eivät lukeudu alkoholittomat versiot, joten minä saan sitten pärjäillä kuivin suin. Sama juttu muuten ravintoloissa, jos ne tarjoavat talon puolesta loppudrinkit. Niissä on aina alkoholia ja alkoholitonta versiota on turha toivoa. Me olemme niin pieni vähemmistö.

Murjotettuani kyllin kauan poistuimme metelistä ja ilta parani huomattavasti. Kello läheni silloin puoltayötä ja juuri vuoden vaihtumisen aikaan ennätimme asuinalueelle. Saksassa on tapana paukutella raketteja, kuten Suomessakin, joten rätinää, pauketta, vinkunaa, vihellystä, ujellusta, sähinää ja räjähdyksiä kuului joka puolelta. Erivärisiä valoja välkkyi, säihkyi ja liukui räjähtelevinä kiekkoina taivaan pimeyteen. Ilma sakeni pian ammusten sylkemästä savusta, ikään kuin kaikkialle olisi levinnyt paksu, ruudinhajuinen sumu, jonka läpi rakettien valoteatteri näkyi varsin vinkeänä. Komea kokemus kerta kaikkiaan. Kuljimme talojen ohi ja huutelimme paukutteleville ihmisille "hyvää uutta vuotta", HEidi ja Antti saksaksi, minä venäjäksi.

Kotiin päästyämme söimme jotain sekalaista ja minä menin pehkuihin. Antti ja Heidi jäivät pelaamaan Aasi -peliä. Älkää kysykö, mikä se on, aivan älytön peli.

Mitä tulee syntymäpäiviini, ne sujuivat varsin mukavasti. Yritimme ensin kiinalaiseen ravintolaan, mutta se ole täynnä, joten taivalsimme sitten keskustan kreikkalaiseen. Heidi ravitsi itseään moussakalla, Antti valitsi gyroksen ja minä popsin lampaanfilettä. Lammas on muuten varsin maukasta. Harmi, että se on Suomessa on mahdottoman kallista.

Tänään sää on ollut hämmentävän vaihteleva. Herätessäni joskus yhdentoista aikoihin, aurinko pilkisti pilven takaa ja linnut julistivat alkavaa taistoa. Pian sade hakkasi ikkunoita ja tuuli yritti tehdä selvää naapuruston puisto. Sateen jälkeen taivas kirkastui, kunnes oli raekuuron vuoro. Niitä on tähän mennessä tullut kolme ja niiden välillä taivas on ollut selkeä ja kirkas, mitä nyt illemmalla hiukan pimeä. Ensimmäisen kuuron aikana paistoi vieläpä aurinko. Hämärää.

Kaiken kaikkiaan on ollut varsin laiskaa. Tämä nyt on muutenkin pikkuinen kaupunki, mutta lisäksi paikat ovat olleet pyhinä kiinni, minkä vuoksi olemme lähinnä laiskotelleet. Tenttikirjaa olen onnistunut hiukan lukemaan ja olen taas innostunut kirjoittamaan historiallista romaania Aleksandrian diasporajuutalaisista, mutta saas nähdä. Joka tapauksessa, huomenna menemme Hampuriin ja ylihuomenna Lyypekkiin ja Kieliin. Mikäli selviän hengissä, kirjoitan ehkä jotain lisää!