Portti naisten maahan

On vaikeaa olla vaatimaton, kun on näin hyvä.

Oma valokuva
Nimi: Arawn
Sijainti: Manala, Helvetin alin piiri

Karvainen neitsyt

maanantai, tammikuu 17, 2005

Panu oli taannoin Henkan kommenttiosastolla sitä mieltä, että lähes jokainen suomalainen nainen on käynyt levittämässä haarojaan mustalle miehelle: "Valitettavasti suomalaisilla miehillä on koko maailman syy olla huolissaan siitä, että käytännöllisesti katsoen kaikki suomalaiset naiset ovat nuoruuden panetuksissaan paritteluttaneet itseään mustilla miehillä."

Melko absurdi väite ja ainakin meikäläisen kokemuspohjalta täysin tuulesta temmattu. Mitä nyt tuttavapiirini seksuaalielämästä tiedän, yksi on ehkä touhunnut tummaihoisen kanssa (ulkomaalaissyntyinen se ainakin oli), mutta siinä se sitten olikin. En tietenkään väitä tuntevani kaikkien tuttavieni seksielämää perin pohjin, mutta musta mies on sikäli erikoisuus, että sellaiset tulevat usein puheeksi. Tämän lisäksi tunnen aika vähän naisia, jotka ylipäätään pitävät lyhyistä suhteista.

Toisaalta, vaikka todellisuus nyt haraakin vastaan, Panun väitteessä on sen verran perää, että se voisi olla totta enkä yhtään ihmettelisi, ainakin, jos laajennetaan kategoria yleensäkin ulkomaalaissyntyisiin miehiin. Miksikö? Koska ulkkarit ottavat kontaktia. Nämä miehet tulevat asematunnelissa, kirpputoreilla ja raitiovaunuissa kertomaan, kuinka kaunis ja suloinen sinä olet, kuinka olisi kiva tutustua ja lähdetkö kahville. Myönnän, että itse en ole lähtenyt, mutta en toisaalta kuvittele olevani ainoa nainen, jolle tehdään ehdotuksia. Keskiverto ulkkari ottaa pakkeja vastaan kymmenkertaisesti enemmän kuin keskiverto suomalaismies, mutta aivan varmasti joku myös lähtee mukaan. Ja sitten suomalaismies murjottaa syrjässä, kun ulkkari vie taas meidän naiset ja se petturinainen lähti ulkkarin matkaan eikä hänen, vaikka hän ei edes kysynyt. Naisen olisi pitänyt ymmärtää itse tulla hänen luokseen.

En väitä, että kaikki ulkkarit ovat kivoja ja ihania. Olen törmännyt varsin rasittaviinkin tapauksiin. Toinen ei huolinut ei:tä ennen kuin pamautin, että olen jo varattu (ainoa pätevä syy kieltäytymiseen...) ja toiselle ei kelvannut sekään ("Eihän sen tarvitse tietää!"). Lisäksi jälkimmäinen kävi uhkailemaan miespuolista ystävääni väkivallalla, mistä poltin päreeni ja lähdin menemään. Kuitenkin, suurin osa on ollut kohteliaita, seurallisia ja mukavia. Ehkä sellainen ujompi, itsestään epävarma neito hämmentyy ja ihastuu, kun joku kohtalaisen komia uros tulee pyytämään kahville, lähtee mukaan ja loppu on historiaa - ainakin suomalaisille miehille.

Sitäkään en sano, että suomalaisäijien pitäisi nyt joukolla rynnätä asematunneliin vonkaamaan naisia kahville. Ei tarvitse. Mutta kannattaa pitää mielessä, että jos henkilö X tekee paljon jonkun asian eteen, se onnistuu häneltä todennäköisemmin kuin sellaiselta, joka ei tee asian eteen juuri muuta kuin selittää, että henkilö X:n pitäisi mennä takaisin Etiopiaan ja jättää suomalaiset naiset ja työpaikat rauhaan.

Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu mennä vonkaamaan asematunnelissa. Eivät naiset eivätkä miehet sitä tee, vaikka molemmat tunnetusti vonkaavat baarissa (sori jätkät, kyllä naisetkin vonkaavat baarissa, vaikka eivät vonkaisi juuri teiltä). Tämä antaa ulkkarimiehille mahtavan etulyöntiaseman, mitä lisää eksotiikka. Ulkkarinaisista minulla ei ole kokemusta, mutta veikkaisin, että he harvemmin kyselevät asematunnelissa suomalaismiehiä kahville. Se on sitä kulttuurieroa, monet ulkkarit tulevat kuitenkin miesvaltaisemmista maista, joissa miehet ovat selkeästi aloitteentekijöitä.

Oma lukunsa ovat sitten ulkomaanmatkat. Paikalliset miehet tekevät usein kaikkensa saadakseen turistineitosten huomion ja monesti saavatkin. Osa miehistä ei edes ole maksullisia gigoloja, ainakaan, mitä tulee nuorten neitosten huomioon. Miehillä asiat taas ovat sikäli "kehnommin", että lomakohteesta riippuen, ns. kunniallisia naisia ei ehkä roiku kulmilla vikittelemässä heitä vaan heillekin täytyy maksaa. Sama pätenee iäkkäämpiin naisiin. Johan tuosta seksiturismista oli puhetta jokunen kuukausi sitten.

Moni suomalaisneito on kokeillut ulkkarimiestä, joko kotokolossa tai ulkomailla. Moni ei ole. Mutta toistaiseksi, kun tilanne pysyy kuvatunlaisena, että ulkkarimiehet ottavat kontakteja tuntemattomiin naisiin nopeasti ja helpohkosti, asiat todennäköisesti pysyvät tällä mallilla. Se on ehkä kakkajuttu, mutta mitä naisten pitäisi sitten tehdä? Odottaa jalat ristissä sitä suomiäijää, joka vasta umpijurrissa uskaltaa tulle juttelemaan tuntemattomalle naiselle (kokeiltu on), ellei sitten ole sellainen pornohiiri, että sitä ei pitäisi huippumallikaan itsellään? Ja odottaako suomiäijä? Tuskin, ellei 1) ole hyvin vakavamielinen tai 2) hyvin uskovainen. Heidän kannattaa pariutua kaltaistensa naisten kanssa, joita kyllä liikuskelee yhä tuolla jossain, esimerkiksi raamattupiireissä ja OPKO:n iltamissa.

32 Comments:

Veloena said...

Oivasti kiteytetty! Kuinka monen ulkkarimiehen kanssa olen käynyt kaffella (HUOM tarkoittaen kahvilassa istumista, en hommimista)? About kahdenkymmenen. Olemme ryystäneet teetä, pelanneet sakkia tai tammea, ehkä käyneet tanssimassa. Muutaman kanssa jotain muutakin. Mutta vain niiden, joiden kanssa on käyty useamminkin kahvilla, ja joiden kanssa on synkannut, jotka ovat osanneet jutella kirjallisuudesta, luonnosta ja ihmisistä, taivaankappaleista ja tieteestä.
Kuinka monen suomalaismiehen kanssa olen käynyt kahvilla noin kahdenkesken ilman lupauksia seksistä? Yhden, nykyisen mieheni. Yksikään muu ei ole pyytänyt. Samaan vessaan on koetettu tunkea lukonkin läpi, ja ehdottaessani, että nähdään teekupin ääressä, on alettu valittaa, ettei siitä kahvilasta saa olutta jne. Kahville on päästy vasta siinä vaiheessa, kun toinen on jo päässyt varmuuteen siitä, että seksi on mahdollista.
Minun kokemukseni mukaan ulkkarit pystyvät luomaan helpommin tunteen, että hei, tämä mies on kiinnostunut siitä, mitä tunnen ja ajattelen. Voipi olla illuusio. Mutta se on illuusio, josta kaikki ystävyydet ja rakkaudet syntyvät. Ilman sitä illuusiota seksiin asti pääseminen on jokseenkin epätodennäköistä. Tässä Arawn on täysin oikeassa!

tammikuu 17, 2005 11:11 AM  
Panu said...

Siinä nyt vain on se ongelma, että suomalaisen miehen lähestymisyritykset, vaikka ne olisivat kuinka viattomia ja vaikka hän olisi kuinka kiinnostunut naisesta ihmisenä, tulkitaan ahdisteluksi. Ole siinä sitten luonteva.

tammikuu 17, 2005 1:04 PM  
Panu said...

Veloena: "Minun kokemukseni mukaan ulkkarit pystyvät luomaan helpommin tunteen, että hei, tämä mies on kiinnostunut siitä, mitä tunnen ja ajattelen. Voipi olla illuusio. Mutta se on illuusio, josta kaikki ystävyydet ja rakkaudet syntyvät. Ilman sitä illuusiota seksiin asti pääseminen on jokseenkin epätodennäköistä."

Voi voi, se illuusio ei todellakaan ole ulkkarin eikä edes hänen kulttuurinsa ansiota, vaan johtuu siitä, että kaltaisesi laumasieluiset naiset on nuorten humanistittarien konformistinen massakulttuuri aivopessyt suhtautumaan tarkalleen samanlaiseen käytökseen eri tavoin, kun käyttäytyjänä on ulkomaalainen. Ei kyse ole siitä, että ulkomaalaisen seurassa olisi rennompi, eikä siitä, että ulkomaalainen ottaisi kontaktia, vaan siitä, että sinut (ja nuoret naiset yleensä) on ehdollistettu suhtautumaan rennommin ulkomaalaisiin ja suvaitsemaan heidän kömpelöimpiäkin kontaktiyrityksiään aivan toisella lailla kuin suomalaisten miesten.

tammikuu 17, 2005 3:46 PM  
Arawn said...

Panu, ikävä tipauttaa sinut pilvistäsi, mutta asiat eivät mene ihan noin. Itse asiassa, eivät lähellekään.

Vain kaksi suomalaismiestä on yrittänyt iskeä minua julkisella paikalla (jos ei lasketa laivan känniääliöitä - sori, jos en kunnioita umpihumalaista olutsieppoa), molemmat n. isäni ikäisiä, mikä ei suorastaan auttanut kiinnostukseni syttymistä. Olin kuitenkin molemmille kohtelias ja ystävällinen, vaikka kieltäydyinkin kutsuista. Sama on pätenyt isäni ikäisiin ulkomaalaisiin. Minä en usko, että keski-ikäinen mies vonkaa nuorta naista kahville vain "kaverikseen", oli tämän ihon väri sitten sininen, ruskea tai valkoinen.

Jos suomalaiset ottaisivat edes sitä kömpellöä kontaktia, vaan kun ei. Suomalaiset miehet eivät vain ota kontaktia muualla kuin baarissa, kun kyse on ennalta tuntemattomista naisista. Vai kuinka monta kertaa Panu on mennyt kadulla kysymään naiselta, lähteekö tämä kahville?

tammikuu 17, 2005 6:13 PM  
Anonyymi said...

en käsitä miten edes viitsit vastata
ääliöille jotka valittaa että ulkomaalaiset
ottavat naiset. ensinnäkin: ottakoon.
toiseksi: ei pidä paikkaansa.
_kauniit miehet_ ottavat naiset,
sitä vain ei huomaa kun kaunis suomalainen
mies ottaa naisen sillä hän on integroitunut
yhteiskuntaan kun taas kaunis "ulkkari" joutuu
iskemään asematunnelista koska ei ole integroitunut
yhteiskuntaan. kyllä suomalainenkin mies saa naisen
asematunnelista jos on kaunis naisten mielestä,
se on vaan se että kauno-suomi-pojan ei tartte
steissille vaivautuu sillä jo eri kouluissa lukioissa
ja yliopistoissa ja työpaikoilla suomalaiset
naiset ovat hyppineet kilpaa hänen päälleen.
en ole kateellinen sillä te ette elä oikeesti
kuten minä teen, te vain "kill fuck die"-WASP

jos ei tiedä onko kaunis niin voi kokeilla iskeä
1000 akkaa biitsiltä, mä oon kokeillut ja vastaus
oli tyly. :)


Arawn kiltti, haluan ymmärtää naisia joten
voisitko selittää seuraavan lauseesi:
"Odottaa jalat ristissä sitä suomiäijää, joka vasta umpijurrissa uskaltaa tulle juttelemaan tuntemattomalle naiselle (kokeiltu on), ellei sitten ole sellainen pornohiiri, että sitä ei pitäisi huippumallikaan itsellään?"-Arawn

eli ensinnäkin kuka tuossa on se huippumalli?
mies vai nainen ja miksi?
toi ei auennut minulle toi lause.

tammikuu 17, 2005 11:18 PM  
Anonyymi said...

Tosiasia on se, että suurin osa suomalaisista naisista suhtautuu avoimemmin ulkomaalaisiin miehiin, ottavat he sitten kontaktia tai eivät. Lisäksi, itse olen pyörinyt ns. ulkkisporukoissa aika paljon ja olen huomannut että suomalaiset naiset tulevat varsin aktiivisesti itse ottamaan kontaktia ulkkismiehiin (tästä voisi kertoa aika karuja baarikokemuksia mutta enpä taida viitsiä...).

On aika turha valittaa etteivät suomalaiset miehet ota kontaktia kaduilla tms., koska kaikki tietävät sisimmässään että suomalaisen naisen vastaus kahvia ehdottelevalle, kadulla tavatulle tuntemattomalle suomalaiselle miehelle on n. 99 % EI. Ulkkismiehille ehkä 50-60 % EI.

Eli tahdoit Arawn sitä tai et, yksi syy ulkkismiesten menestykseen Suomessa on nimenomaan se, että löytyy hyvin suuri määrä suomalaisia naisia jotka antavat ulkomaalaisuudesta miehelle huomattavasti lisäpisteitä. Tämä ei valitettavasti ole mikään harhaluulo, vaikka harvempi nainen sen ainakaan omalta kohdaltaan todeksi myöntää. Piirre on hieman junttimainen ja nolo ("ulkomaalainen, oooh") eikä siihen juuri muualla Euroopassa törmää, ehkä muissa Pohjoismaissa. Jos perusbrittinaiselle lähtee selvästi ulkomaalainen, tuntematon mies ehdottelemaan kahveja Lontoon kaduilla, vastaus on aivan varmasti EI, jos nyt mies vastausta edes saa.

tammikuu 18, 2005 11:47 AM  
Anonyymi said...

mulle on sama mitä suomalaisnaiset tekee
elämällään mutta iski muuten just mieleen
huvittava ristiriita:
suomalaisnaisethan tunnetusti inhoavat
epätoivoa miehissä, tätä he toitottavat
kaikkialla. mutta eikö nimenomaan ulkomaalaiset
nazisuomeen muuttaneet ole epätoivoisia
jos ketkä?

:D

tammikuu 18, 2005 1:32 PM  
Anonyymi said...

"Jos perusbrittinaiselle lähtee selvästi ulkomaalainen, tuntematon mies ehdottelemaan kahveja Lontoon kaduilla, vastaus on aivan varmasti EI"

Todennäköisesti juuri näin, kieltämättä koen itsekin brittinaiset vähän hankaliksi. Eli tästä pisteet suomalaisille naisille. Ja tuollaista suhtautumista satunnaiseen vastaantulijaan ohjaavat toki muutkin kulttuurilliset piirteet kuin ulkomaalaisvastaisuus/-myönteisyys.

Toisaalta on pakko sanoa, että suomalaisena miehenä olen itse ollut naisten keskuudessa paljon suositumpi ulkomailla kuin Suomessa. Osittain tämä voi johtua siitä, että ihmiset luonnostaan antavat ulkomaankieliselle hieman anteeksi. Ihminen, jolla ei ole oikein mitään kiinnostavaa sanottavaa, ei yleensä ole kovin kiinnostava, mutta ulkomaalaisen kohdalla helposti ajattelee kommunikaatio-ongelman johtuvan (ylitettävissä olevasta) kielimuurista.

Oikeastaan juuri brittejä ja irlantilaisia lukuunnottamatta kaikissa jotensakin tuntemissani kansanryhmissä on sama piirre: Naisten kanssa tulee yleensä helpommin juttuun kuin suomalaisten naisten. Joten, entä sitten? Kun itsekin saan lämpimämmän vastaanoton ulkomailla kuin Suomessa, suorastaan nolostuttaisi, jos ulkomaalaiset Suomessa eivät saisi nauttia samasta ilmiöstä. Se vasta junttia olisi, jos täällä ei ketään kiinnostaisi oppia tuntemaan vieraita kulttuureita.

Joshua.

tammikuu 18, 2005 3:45 PM  
Veloena said...

Hmm, en kyllä ihan hyväksy Panun analyysiä ;)
Minusta on hyvä pointsi, jos mies juttelee selvin päin. Suomalaiset miehet haldaavat tämän loistavasti asiayhteyksissä (työ, opiskelu) mutta muuten meno tuppaa olemaan aika kosteahkoa. Itse tunnistan kyllä itsessäni pienenpienen rasistin siinä, että arvostan enemmän suomalaisen miehen selväpäistä lähestymistä KOSKA se on harvinainen tapaus ja koska kielellisenä ihmisenä pidän valtavan tärkeänä sitä, että keskustelu olisi mahdollisimman helppoa. Ulkkarien kanssa kieli on aina helvetinmoinen rasite.
Voiko oikeasti olla niin vaikeaa kertoa sisaristaan, äidistään ja isästään (kuten naiset keskenäänkin tekevät), halata naista kahvittelun päätteeksi ja kertoa arvostavansa tämän ystävyyttä? Viedä toinen kotiinsa tapaamaan omaa perhettään, sisaruksia ja mutsia, ihan kaveripohjalta? Kertoa, jos on jo lapsia rikki menneistä avioliitoista? Kertoa, jos on psyykkisesti rikki, ja miten on?
No, ei tämä nyt ole varmastikaan se, mitä monet hakevat miehiltä. Mutta minulle ystävyys naisten ja miesten kanssa hakeutuu yleensä samankaltaisiin uomiin enkä ollenkaan ymmärrä, mitä iskemisellä tai flirttailulla tarkoitetaan.
Minusta suomalaissedissä niihkaa niiden haluttomuus esim päästää tyttöystävä kotiinsa, tutustumaan perheeseen. Se on jotenkin aika omituista. Miten johonkin ihmiseen voi kunnolla tutustua tutustumatta hänen perheeseensä, niihin ihmisiin, jotka ovat hänelle tosi tärkeitä? Useat eivät halua edes puhua perheestään. Sitä on vaikeaa ymmärtää.
Toisaalta voi olla, että tämä on vain keskustelukoodi, jonka suomalaisnaiset osaavat keskimäärin suomalaismiehiä paremmin. Puhuvat perheistään, eivät itsestään. Koska naisille tämä diskurssi on tuttu - tätä me käymme keskenämme: "No entäs sun mutsi? Onko systras jo saanut duunii?" jne. - ja jäsennämme toisista välittämisen sen kautta, voi olla, että suomalaismiesten yritykset osoittaa välittämisensä eivät tule tunnistetuiksi, koska eivät istu tähän muottiin. Ulkkarit ehkä osaavat tämän helpommin, perhekeskeisemmistä kulttuureista kun tulevat. Tosin jälleen kerran, en tiedä, mitä suomalaissedät teellä sanoisivat, koska suomalaiset sedät eivät ole olleet halukkaita keskustelemaan kanssani teekupin yllä kaveripohjalta. Hmmm.
Kaksikymmentäkaksivuotiaaksi saakka pidin itseäni about maailman epäviehättävimpänä ihmisenä, koska minua ei haluttu deittailla, tyhmänä ja rumana. Vasta näin vanhoilla päivilläni olen tajunnut, että kenties kulttuurimme luo meille vähän väärät odotukset. EIhän suomessa käydä deiteillä. Täällä vaan vedetään viinaa, öristään ja harrastetaan casual sexiä. Onneksi pitkä parisuhde tarkoittaa, ettei siihen menoon tarvitse osallistua.

tammikuu 18, 2005 6:06 PM  
Anonyymi said...

Täällä yritetään nyt syöttää pienten poikasten aivoihin sellaista valhetta, että kyllä se suomityttö ulos lähtee, kun käy selvinpäin kysymässä.

Paskapuhetta, ei lähde.

Samoin väitetään, että baarissa selvinpäin jutteleminen olisi kova juttu.

Paskapuhetta, ei ole.

Uskoin näihin höpinöihin nuorena poikana, kun olin niitä netistä lukenut, mutta karu totuus oli toisenlainen. Legendaarisin kommentti baariympäristöstä: "Oletko sä kaiken muun hyvän lisäksi vielä absolutisti".

Lähesty siinä selvinpäin, saatana.

Eksotiikka antaa bonusta ja antaisin sitä itsekin. Onhan se nyt aivan toisenlaista kertoa kaveripiirissä, että tyttöystävä on saksalainen..

-One who masturbates

tammikuu 18, 2005 8:31 PM  
Arawn said...

"-- suomalaiset naiset tulevat varsin aktiivisesti itse ottamaan kontaktia ulkkismiehiin (tästä voisi kertoa aika karuja baarikokemuksia mutta enpä taida viitsiä...)."

Kyllä suomalaiset naiset varmasti ottavat kontaktia ulkkismiehiin baarissa. Koskaan en ole päinvastaista väittänyt. Mutta ottavat ne kontaktia siellä suomalaisiinkin miehiin, mistä voisin kertoa aika karuja baarikokemuksia mutta enpä taida viitsiä... Ja ottavathan suomalaismiehetkin kontaktia baareissa. Mutta ehkä en puhu tämän enempää baareista, minua iskettiin niissä viimeksi, kun olin 15 ja sekin oli laivalla. :)

"On aika turha valittaa etteivät suomalaiset miehet ota kontaktia kaduilla tms., koska kaikki tietävät sisimmässään että suomalaisen naisen vastaus kahvia ehdottelevalle, kadulla tavatulle tuntemattomalle suomalaiselle miehelle on n. 99 % EI. Ulkkismiehille ehkä 50-60 % EI."

Tietävätkö? Minä luulen, että se riippuu kolmesta asiasta. 1) naisesta, 2) miehestä, 3) kysymyksen tavasta. Vai onko joku oikeasti kokeillut eikä vain "tiedä sisäisesti" tuota asiaa?

Ei sinänsä, uskon kyllä, että ulkkarilla on jonkin verran etulyöntiasemaa jo pelkästään ulkomaalaisuutensa vuoksi. Mutta niin on ulkkarinaisillakin. Eksotiikka kiinnostaa.

OWM: "Täällä yritetään nyt syöttää pienten poikasten aivoihin sellaista valhetta, että kyllä se suomityttö ulos lähtee, kun käy selvinpäin kysymässä."

Tätä on vaikea uskoa. Vai tarkoititko, että suomityttö ei lähde asematunnelista mukaan, jos suomimies tulee selvin päin kysymään? Koska ihan varmasti suomalaiset miehet ovat saaneet seuraa selvinkin päin. Tai sitten kaveripiirini absot eivät seurustelekaan, vaikka niin luulevat.

OWM: "Samoin väitetään, että baarissa selvinpäin jutteleminen olisi kova juttu."

Monelle se ei varmaan olekaan. Jos on itse umpijurrissa, ei sitä huomaa. Minulle se kuitenkin olisi, koska olen absolutisti enkä koskaan juo baarissakaan kaakaota (ei, ei sisällä mitään likööriä) väkevämpää.

tammikuu 18, 2005 8:46 PM  
Anonyymi said...

Arawn: "Tätä on vaikea uskoa."

En ole väittänyt, etteikö kukaan suomalainen mies naista noilla metodeilla nostaisi, mutta mulle se ainakin on vaikeaa ja on monelle muullekin. Enkä suinkaan ole tavoitellut mitään missitasoa, vaan olen kyllä katsonut tarkkaan, milloin toimin. MAT, tiedäthän ;)

Ehkä pitäisi keskittyä absolutisteihin, mutta sen toteamiseen saisi käyttää baarissa tarkkailemiseen tovin poikineen.

tammikuu 18, 2005 8:59 PM  
Anonyymi said...

No joo, tässä vähän kierretään sitä totuutta... ainakin mun mielestäni. Sillä kyllähän se niin on, että aika moni ellei suurin osa suomitytöistä kokee ulkomaalaisuuden niin vahvasti plussana, että maahan saapuvalle ulkkismiehelle aggressiivinen ehdottelu on enemmänkin järkytys. Siis oikeasti, tiedän miesporukoita jotka eivät mene panolomalle Thaimaaseen tai Venäjälle vaan nimenomaan Suomeen. Syy: pienellä vaivalla saa ilmaitteeksi joka ilta eri naisen kanssa.
Ei suomalainen mies vastaavaa koe.

Samaten suomalaisen naisen ajatusmaailma on oikeasti, kuten tältäkin palstalta näkyy, vähän sellainen että "ulkomaalainen" mies on jotain ihan erilaista ja ihmeellistä. Samanlaista ajatusmallia esiintyy itäblokin tytöillä ja jossain määrin muissa Pohjoismaissa ja Saksassa. Tämän huomaa vaikka ranskalainen mies aivan heti: jos hän tulee Suomeen, naiset piirittävät häntä lähien omien ennakkoluulojensa pohjalta. Jos hän menee vaikkapa Hollantiin, Espanjaan tai Englantiin, hänen kansalaisuutensa ei tee naisiin juuri mitään vaikutusta.

Ohessa pätkä ranskalaisen miehen tekstistä VirtualTourist.com -palstalta:

When I was 19 and came to Helsinki for the first time, I was shocked by the horny behaviours of finnish girls in the street or in club, they came to me asking directly
for sex (proposing blow job,ect...). It was even hotter on the Vikingline boat when they were drunk.
I don't blame this behaviour, it is quite unusual and nice to be treated like that but it shows that not only girls are "persecuted" there.

don't blame anyone, neither the latino guys who go to Finland to have easy lays with local girls nor scandinavian girls who go to Southern countries to enjoy local guys.
It is funny to know how you defend northern culture and people (especially "tyttot", girls) and like to critisize the narrow-mindedness of others. Your prejudices about Italia where every man is pushy according to you (you think Italians are hungry animal who haven't ***ed for 3 years??)
, and that there is a "polite way" to come on to a girl (that is to say the shy Nordic way), is a evidence that you are not more broad-minded than anyone you want to critisize.
As we say in France, "il faut balayer devant sa porte"
(you should sweep in front of your own door),
ponder over it,
friendly yours
JP

tammikuu 18, 2005 9:16 PM  
Anonyymi said...

Kaikenkaikkiaan kommenttini voisi tiivistää niin, että selvinpäin olemisesta ei saa lisäpisteitä kuin merkityksettömän pieneltä joukolta naisia, joten pariutumisen kannalta ei ole hyödyllistä pyrkiä toimimaan selvänä. Kunnon kännissä pokaamisyrityksen epäonnistuminen ei tunnu missään. Selvänä pitää henkiseen valmistautumiseen käyttää merkittävästi aikaa, niin vaikeaa se on. Turhaa hommaa ja muun väittäminen on suoranainen vale. Kaiken ratkaisee MA.

tammikuu 18, 2005 9:19 PM  
Anonyymi said...

Arawn, tunnut tietävän, että naiset ottavat kontaktia baareissa. Ovatko ne suoraviivaisia juttelemaan menoja, vai käyttävätkö monet hienovaraisempia tekniikkoja, kuten lähialueelle palloilemaan tulemista tai muita matalariskisiksi määriteltävissä olevia tekniikkoja. Mieleeni tulee jokin kerta, kun nainen kävi kysymässä, että miten menee, mutta en sitten osannut mitään sen syvällisempää tai näppärämpää siihen heittää ja nainen hävisi välittömästi.

Nimittäin jos tuollainen lasketaan aloitteen tekemiseksi, niin johan on hienovaraista. Pitäisikö miehenkin käyttää noin matalariskistä "avausta" ja jos vastauksesta ei saman tien mitään erityistä kehity, niin lähdetään pois. Eihän sellaisessa ole mitään järkeä.

-One who masturbates

tammikuu 18, 2005 10:19 PM  
Arawn said...

Rehellisesti sanottuna, en tiedä tarkkaan, kuinka naiset ottavat kontaktia baareissa. Tietoni perustuvat pitkälti miesten kertomiin kokemuksiin, joita minulla ei ole ollut syytä epäillä. Mutta eikö jo se, että tulee juttelemaan tuntemattomalle, ole kontaktin ottamista?

tammikuu 19, 2005 12:06 AM  
Anonyymi said...

OWM: Ehkä ainoa asia missä Freud oli oikeassa, on se että mies huomaa aivan mitättömästä asiasta herättääkö hän naisesssa kiinnostusta. Näissä asioissa kannattaa luottaa vaistoihinsa. Mietippä minkälaista valintaetua antaa huomata jopa epätavallisen pitkästä kädenpuristuksesta huomata, onko nainen kiinnostunut. Jos nainen on kiinnostunut tavallisesta miehestä eikä YTM:stä, joista en tiedä mitään, nainen usein roikkuu
näkyvillä ja esillä ja odottaa miehen aloitetta. Tämä on joskus aika absurdin näköistä. Myös älykkäät naiset käyttävät tätä taktiikkaa, poislukien sellaiset jotka soveltavat jotain reginasta tai mistä lienee oppimaansa keskustelun aloitusta. Lisäisin vielä, että diagnoosini mukaan, et ole ATM, koska se mitä nainen välttää kuin ruttoa on olla antamatta ATM:llä mitään millään mahdollisella tavalla positiiviseksi tulkittavaa merkkiä, ja tämä käy yleensä kätevimmin antamalla ATM:llä joku negatiivinen merkki: eli v-mäinen mulkaisu tai joku huomautus muulle tyttöporukalle ja sen jälkeen koko naisporukan pirullinen, fasistisen ilkeä, ivallinen kikatus.

Gc

tammikuu 19, 2005 2:03 AM  
Veloena said...

Minun on kyllä aika vaikeaa uskoa, että kukaan antaisi miehelle kauheasti lisäpinnoja siitä, että 1) vanhemmat on sen valinnasta ihan paskana, 2)kaverit on sen valinnasta ihan paskana ja 3) kun sen kanssa käy ulkona, aina löytyy jostain joku sönköttämään "Vitun huora, kato nyt vähän kelle jaat." Silloinkin, kun kyse on kaveruudesta eikä muusta.
Tämä on ainakin minusta aika paljon isompi ongelma kuin se, kuinka suurella todennäköisyydellä ulos kysyvä mies on ulkkari vai suomalainen.
Suomalaisia, ulkkareita, naisia ja miehiä on moneen junaan. En tiedä, onko niitä klassisia tapauksia ihan yksioikoisesti olemassakaan. Moni tutuistani on naimisissa ulkkarin kanssa, naisia ja miehiä. Uskomattoman monen suku on sitä vastaan.Jopa sen jälkeen, kun ne ovat saaneet lapsia. Ehkä taustalla on ystävällinen halu estää sukulaista onnettomasta liitosta? Jopa silloin, kun tämä itse pitää liittoaan onnellisena... mutta ulkopuolinenhan tietää aina parhaiten, eiks vaan ;)
Aika hassua. Näin ne kontekstit heittävät argumentaatiota milloin sinne, milloin tänne. Keramiikkatunnilla meikäläinen on aina se suomalaisen miehen kunnian puolustaja, kun siellä pári tätsyä on aina sitä mieltä, että ne on kaikki ihan possuja, ja pitäähän tuommoiset erheet oikoa argumentoiden :)
Ihan tosissaan, on MYÖS ihmisiä, joille se kansallisuus (tai edes ikä, olen nähnyt ihan onnellisia avioliittoja joissa puolisojen ikäero lähentelee neljääkymppiä) ei ole SE juttu, vaan toinen ihminen persoonana. Itselleni kansallisuus on muodostunut isoksi jutuksi lähinnä sen kautta, että olen seurannut käsittämättömän rasistisia ympäristön reaktioita ulkkarirakkauksiin. Minua askarruttaa syvästi, miksi joku kokee velvollisuudekseen neuvoa toista, kenen kanssa tämän pitäisi liikkua ja seukata, mennä naimisiin ja saada lapsia. Eikä vain neuvoa, vaan haukkua ja koettaa saada tämä häpeämään itseään ja tuntemaan itsensä huonoksi.
Itse koetan olla ulkkareille ystävällinen, koska olen ollut ulkomailla töissä ja tiedän, millaista on olla yksin suuressa kaupungissa, kun puhuu kieltä vähän paskasti ja kaikki kaverit on jääneet taakse. Silloin se yksikin ystävällinen sielu, joka ryystää sun kanssa teetä ja neuvoo, missä päin on edullisia vegerafloja ja missä päin liikkuu vain juppeja, tuntuu todelliselta lahjalta.

tammikuu 19, 2005 5:53 AM  
Anonyymi said...

Gc, olet varmaan oikeassa, että naisen kiinnostus on äärimmäisen helppo huomata. Onhan se tullut aistittua lukuisia kertoja, mutta aina sitä osaa pistää homman lopulta läskiksi tai tilanne on muuten mahdoton (nainen on varattu tjsp.).

Vituttaa.

-One who masturbates

tammikuu 19, 2005 9:26 AM  
Panu said...

Veloena:

"Minun on kyllä aika vaikeaa uskoa, että kukaan antaisi miehelle kauheasti lisäpinnoja [ulkomaalaisuudesta]."

Sovitaan niin. Minun on sitten taas ihan saakelin vaikeaa uskoa, että kukaan mies pettäisi tyttöystäväänsä huoran kanssa ilman kondomia tai ottaisi köyhän maan naisen seksiorjakseen.

"Ihan tosissaan, on MYÖS ihmisiä, joille se kansallisuus (tai edes ikä, olen nähnyt ihan onnellisia avioliittoja joissa puolisojen ikäero lähentelee neljääkymppiä) ei ole SE juttu, vaan..."

Vaan miehen lompakon paksuus. Joo, tiedän kyllä.

"Minua askarruttaa syvästi, miksi joku kokee velvollisuudekseen neuvoa toista, kenen kanssa tämän pitäisi liikkua ja seukata, mennä naimisiin ja saada lapsia."

Minua askarruttaa syvästi, miten joku kokee velvollisuudekseen julistaa naisten sonniavioliitot suureksi rakkaudeksi, mutta syyllistää ulkomaalaisen kanssa avioituneet miehet ja leimata heidän vaimonsa huoriksi.

tammikuu 19, 2005 3:46 PM  
Toveri said...

Täytynee tässä mainita, että kaveri oli saanut ihan emppiirisiä kokemuksia siitä, että kyllä suomitytöt ottaa kontaktia myös suomalaismiehiin. Kyseinen kaveri ei nimittäin ole mikään naistenmies, vaan aika ujo ja liiankin rehellinen - silti nainen tuli ja raahasi sänkyynsä. Harvinainen tapaus tietenkin, mutta näköjään tuollaistakin tapahtuu.

tammikuu 19, 2005 5:52 PM  
Anonyymi said...

Hei Veloena, siinä ei ole mitään harvinaista että tuttavapiirissä on paljon suomalaisten naisten ulkkismiehiä. Suomalaiset naiset pariutuvat ulkkisten todennäköisesti useammin kuin minkään muun maan naiset.

tammikuu 20, 2005 11:43 AM  
Arawn said...

Onko muuutakin todistusaineistoa asiasta kuin mutu?

tammikuu 20, 2005 11:50 AM  
Anonyymi said...

On niitä tilastoja katseltu, taitaa olla niin että ruotsalaiset ovat vielä aktiivisempia. Joka tapauksessa, kyllähän se nyt jotain kertoo kun käytännössä jokaisen suomalaisen tuttavapiirissä on useita tuttuja suominais/ulkkismies -liittoja. Ja muuten, on ihan selvää että aika suuri osa näistä liitoista on juuri sellaisia, mistä miesten kohdalla nostettaisiin kohu. Eli markkina-arvoltaan alemmat naiset raahaavat Suomeen elätettäväksi joitain pohjois-afrikkalaisia tai arabeja tms.

tammikuu 20, 2005 12:50 PM  
Timo said...

Kommenttina keskusteluketjun alkupäähän: Meikäpoika viihtyy kahvilamiljöössä. Veloenan kanssa voisi olla mukavaa piipahtaa kupposella.

tammikuu 20, 2005 2:49 PM  
Arawn said...

Tiesin sen! En ole suomalainen. Mun tuttavapiirissäni on vain suomalaismiehiä, jotka ovat naineet ulkkarinaisen. Oi voi.

P.S. Jep, suomalaiset naiset eivät nai ketään muita ulkkareita kuin esim. Pohjois-Afrikkalaisia.

tammikuu 20, 2005 3:21 PM  
Anonyymi said...

Öööö...? Saisiko Arawn saman ilman sarkasmia. Koitit niin raivokkaasti olla ivallinen että en oikeasti ymmärtänyt mitä tarkoitit.

tammikuu 20, 2005 4:39 PM  
Arawn said...

Tarkoitin siis seuraavaa:

"kyllähän se nyt jotain kertoo kun käytännössä jokaisen suomalaisen tuttavapiirissä on useita tuttuja suominais/ulkkismies -liittoja"

Joko minä en ole suomalainen tai sitten ylläoleva lause ei pitä paikkaansa. Tosin, nyt kun ajattelin tiiviisti ja tarkkaan, tuli mieleen yksi tuttu, jolla on ulkkismies. Valitettavasti tämä ulkkis vain on amerikkalainen ja valkoihoinen. Sori.

"Ja muuten, on ihan selvää että aika suuri osa näistä liitoista on juuri sellaisia, mistä miesten kohdalla nostettaisiin kohu."

Millähän perusteella se on selvää? Muutakin kuin mututietoa?

"Eli markkina-arvoltaan alemmat naiset raahaavat Suomeen elätettäväksi joitain pohjois-afrikkalaisia tai arabeja tms."

Jep. Esim. Tarja Turusta (joka on naimisissa ulkkiksen kanssa) ei kukaan huolisi, koska hänen "markkina-arvonsa" on niin alhainen. Ja tietenkään yksikään arabi tai pohjois-afrikkalainen ei osaa eikä halua tehdä mitään työtä (suomalaisten haluttomuus palkata ulkkiksia ei toki vaikuta asiaan yhtään).

tammikuu 20, 2005 10:59 PM  
Panu said...

Kyllähän suomalaiset YT-naiset naivat myös keskieurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia miehiä, jotka oletetun rikkautensa, komeutensa ja hienostuneisuutensä vuoksi mielletään suomalaista miestä paremman rodun edustajiksi.

tammikuu 21, 2005 1:58 PM  
Arawn said...

Nii-in. Kyllä se Joshkin on niiin rikas - joskus 30 vuoden kuluttua, kun on saanut maksettua törkeän opintolainansa, muista lainoista puhumattakaan. Ja tyyppi on vielä lyhyempi kuin ystäväni. Ja republikaani ja katolinen, ystäväni ei ole. Selvä yyteeännä, joka lähti rikkaamman, komean ja hienostuneemman texasilaisen perään.

(Ei sinänsä, Josh on oikeasti hyvä tyyppi, mutta ilmeisesti on rikos sanoa, että suominaisten ulkkarimiehet voivat olla mukavia ja hyviä tyyppejä.)

tammikuu 21, 2005 6:43 PM  
Anonyymi said...

Tarja Turusen mies on Etelä-Amerikasta eikä mikään pohjois-afrikkalainen.

Et nyt Arawn oikein tajua (enkä minäkään välttämättä kaikki juttujasi, koitat koko ajan olla vähän liian sarkastinen). Totta kai suomalaisen naisen ulkkismies voi olla mukava ja komea jne. Alkuperäinen pointti oli että suomalaiset naiset ovat kovasti ulkkismiesten perään, olivat he sitten komeita/mukavia/tms.

Lue päivän Hesari. Siinä Suomessa vuosia asunut Roman Schatz tylysti toteaa pukille pääsemisen olevan ulkomaalaiselle miehelle Suomessa helppoa. "Ei tarvitse kuin mennä baariin, klubille tai diskoon ja odottaa, että päättäväinen humalainen blondi valikoi sinut uhrikseen."

tammikuu 23, 2005 1:46 PM  
Anonyymi said...

Niin ja sillä kohulla tarkoitin, että kun kerran suomalaisten miesten Thaimaa/Filippiinit/Venäjä -akselin puolisoista ON kohistu Suomessa (huoria, postimyyntivaimoja, jne.), vastaavaa mökää ei ole nostettu suomalaisten naisten muslimimiehistä (Turkista, Pohjois-Afrikasta jne.). Kuitenkin nämä ovat kai yleisimpiä seka-avioliittoja naisilla ja kyseessä on täysin sama ilmiö kuin Thaimaan jne. naisten kanssa.

tammikuu 23, 2005 2:01 PM  

Lähetä kommentti

<< Home