Oikeus olla rauhassa
Uusimmassa ylioppilaslehdessä (2/2005) sosiologi Sari Näre kertoo hiukan uudesta asuinpaikastaan Napolista. Viimeinen lause sisältää ne kaikki kliseet, jotka tulevat esiin verrattaessa ulkomaita suomeen: "Toisaalta täällä voi tutustua uusiin ihmisiin bussipysäkillä."
Usein valitetaan, kuinka nuiva, kylmä, ikävä ja sisäänlämpiävä paikka tämä Suomi on. Busseissa kaikki tuijottavat ulos, kukaan ei juttele kenellekään ja jos avaat suusi, sinua mulkaistaan pahasti. Totta, näin se on ja minä rakastan sitä. Minusta on ihanaa, kun minun ei odoteta juttelevan säästä ja kaikesta turhasta täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Jo puolituttujen kanssa juttelu on usein nihkeää tuskaa, kun on jatkuvasti keksittävä jotain sanottavaa, ettei yllemme laskeutuisi ahdistava hiljaisuus.
Olen minä ulkomailla ollut ja kyllä siellä jutellaan. Ukrainassa, Sevastopolissa parikin äijää tuli juttelemaan luoksemme, ja toinen jopa omasti meidät vaihtobussiin. Ulkomailla se on ymmärrettävää ja sitä jaksaa ja siitä tykkääkin, kun tietää, että se kestää hetken aikaa. Mutta jos samaa pitäisi jaksaa joka päivä vuodesta toiseen... argh. Kun minä istun bussissa, haluan istua rauhassa, tuijottaa mykkänä ikkunasta ulos ja ajatella omiani. Ja olen täysin valmis mulkaisemaan murhaavasti ketä hyvänsä, joka uskaltaa tulla häiritsemään ajatusrauhaani.
Ettäs tiedätte. Ei tökitä siellä.
Usein valitetaan, kuinka nuiva, kylmä, ikävä ja sisäänlämpiävä paikka tämä Suomi on. Busseissa kaikki tuijottavat ulos, kukaan ei juttele kenellekään ja jos avaat suusi, sinua mulkaistaan pahasti. Totta, näin se on ja minä rakastan sitä. Minusta on ihanaa, kun minun ei odoteta juttelevan säästä ja kaikesta turhasta täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Jo puolituttujen kanssa juttelu on usein nihkeää tuskaa, kun on jatkuvasti keksittävä jotain sanottavaa, ettei yllemme laskeutuisi ahdistava hiljaisuus.
Olen minä ulkomailla ollut ja kyllä siellä jutellaan. Ukrainassa, Sevastopolissa parikin äijää tuli juttelemaan luoksemme, ja toinen jopa omasti meidät vaihtobussiin. Ulkomailla se on ymmärrettävää ja sitä jaksaa ja siitä tykkääkin, kun tietää, että se kestää hetken aikaa. Mutta jos samaa pitäisi jaksaa joka päivä vuodesta toiseen... argh. Kun minä istun bussissa, haluan istua rauhassa, tuijottaa mykkänä ikkunasta ulos ja ajatella omiani. Ja olen täysin valmis mulkaisemaan murhaavasti ketä hyvänsä, joka uskaltaa tulla häiritsemään ajatusrauhaani.
Ettäs tiedätte. Ei tökitä siellä.
1 Comments:
Voi ei, ihanaa että joku joskus lausuu tuon totuuden ääneen. Kun on kasvanut muka tylyyn kulttuuriin jossa ihmiselle annetaan rauhaa ja tilaa, on todella vaikea innostua siitä että joku tuntematon alkaa tehdä tuttavuutta odottamatta. Itselläni esimerkiksi arkihetket joukkoliikennevälineissä ovat kallisarvoisia yksinolon saarekkeita jolloin voi lepuuttaa aivojaan, lukea kirjaa tai olla vain. Mikään ei ole kuumottavampaa kuin tällöin viereen liimautuva omituinen höpöttäjä.
Tietenkin vieraille puhuviin suhtautuu Suomessa siksikin nuivasti koska on tottunut siihen että he ovat hulluja, humalassa tai - herra paratkoon - ulkomailta!
Lähetä kommentti
<< Home