Meitä huijataan
Hesarin Kuluttaja -palstalla kerrottiin tänään, että mainoksilla ei saa huijata. Toisin sanoen, mainoksien avulla ei saa esittää tuotteen sisältävän/antavan/tekevän jotain, mitä se ei sisällä/anna/tee. Monet mainokset kuitenkin tekevät tuon kaiken, valehtelevat ihan reilusti päin kasvoja eikä niille taida edes voida mitään. Kuluttajavirastolla ei ole mahdollisuuksia valvoa kaikkea ja osa huijauksesta on niin kieroa, että sitä ei ehkä laskettaisi sellaiseksi, mikä aiheuttaisi kiellon esittää niitä mainoksia.
Esimerkiksi nyt kosmetiikkamainokset. Uskooko joku niihin ihan tosissaan? Uskooko joku, että Maybellinen uudella ripsivärillä saa niin täydelliset ripset kuin mainoskuvissa tai että L'Orealin meikkivoide tekee ihosta niin pehmeän ja sileän, että siinä ei ole edes huokosia? Valetta. Ne kuvat käsitellään digitaalisesti. Kellään ei ole sellaisia ripsiä, ihoa tai hiuksia - ei edes malleilla. Toinen ovat laihdutusvalmisteet, joista 99% on silkkaa huijausta. Hesarissakin mainittiin, että laihtuneilta ihmisiltä oli pyydetty ennen ja jälkeen -kuvia, joita käytettiin sellaisen tuotteen mainonnassa, millä ei ollut mitään tekemistä näiden ihmisten laihtumisen kanssa. Ja silti kukaan ei älähdä. Päin vastoin, laihdutusvalmisteilla menee hyvin. Kosmetiikkateollisuudellakin menee hyvin, mutta sillä on sentään se "etu", että se tekee jotain, vaikkakaan ei likimainkaan sitä, minkä väittää.
Kyllä minäkin kosmetiikkaa käytän. Ja varmaan mainokset vaikuttavat minuun jonkin verran, pakkohan niiden on. Mutta pyrin tekemään edes kutakuinkin järkeviä valintoja. Suosisin mieluusti sellaista kosmetiikkafirmaa, joka ei mainosta noin, mutta sellaista ei ole, tai en ainakaan ole löytänyt. Body Shop on kyllä kohtuullinen, se ei sentään järjestä aggressiivisia kampanjoita, mutta on toisaalta hiukan hintavahko. Olen kuitenkin harkinnut siirtymistä heidän tuotteisiinsa. Ainakin ne ovat kohtuullisen luontoystävällisiä.
Toinen, mikä minua sieppaa, ovat tiettyjen vaateliikkeiden valtavat alusvaatemainokset. Senkun itkette, että olen raivopääfeministi, joka on vain vihertävän kade niille lähes alastomille luurankomalleille, mutta ahistaa. Kuten eräs ruotsalaisaktivisti sanoi jossain vaihtoehtolehdessä, joku porno on sikäli eri asia, että sitä ei tarvitse katsoa, mutta ei ketään voida vaatia istumaan sisällä välttääkseen puolialastomien naisten jättikuvia. Ja jos niitä mainoksia seuraa, voisi kuvitella, että joku Henkka & Maukka ei muuta myykään kuin bikinejä ja alusvaatteita, mutta kävelepäs sisään kauppaan. Aleksillakin alusvaateosasto on häviävän pieni. Pitäisivat ne mainokset katalogiensa sivuilla. Sitä paitsi, alusvaateosio on kuvastoissa aina varsin hillitty, ei lainkaan niin seksiä tihkuva kuin Henkan viime talven aggressiivinen paljaan pinnan esittely.
Meikä ei osta Henkalta enää mitään. Eipä tosin ole suuri vaiva, kammoan jokaista Henkan kauppaa. Itse asiassa, en pidä vaatekaupoista muutenkaan. Plääh.

3 Comments:
Tervehdys! Koe-eläimetöntä ja vuosien saatossa hinta-laatusuhteeltaan hyvää kosmetiikkaa löytyy Yves Rocherilta. Hinta on puolet Body Shopin vastaavista, laatu vähintään yhtä hyvä ellei parempi. Yvesilla on vain vähän 'halpis'-maine, joten trendikäs pimu häpeää kertoa, että käytetty kuorinta-aine onkin Yvesin:)
Itse olen käyttänyt Yvesin kosmetiikkaa parikymmentä vuotta, eikä yksikään tuote ole ollut pettymys.
Terveisin Birdy.
Itse asiassa, minäkin olen ollut jo vuosia Yves Rocherin vakikäyttäjä. :D Siinä vaan on huonotkin puolensa, esim. meikkivoiteet ovat _kaikki_ minulle sopimattomia, joten ne on ollut pakko ostaa muualta. Ripsiväreistä kelpuutan vain Luminellen, koska Yrian harja on aika mitätön ja inhoan niitä Colours Naturen lasipulloja, liian raskaita ja suuria. Tilasin sitä paitsi kerran Rokkerilta mustan kynän ja se mureni käteen. :(
Mutta kyllä siellä hyviäkin tuotteita on, huulipunia, kynsilakkoja ja tuo kulmakynä on ollut mainio. Kulmatussia ei tosin ole Rokkerillakaan, Body Shopilla oli aiemmin, mutta tuo nykyiseni on Isadoran, kun en muualta löytänyt.
Ja Body Shopilla on kyllä pari ehdotonta tuote-etua: papaija -vartalovoi (aivan IHANAN tuoksuinen!) ja White Mysk -hajuvesi, joka niinikään tuoksuu iiiiihanalta.
Yves ei ole koe-eläimillä testaamatonta kosmetiikkaa. Luultavasti eivät testaa lopputuotteita, mutta käyttävät testattuja ainesosia, koska Animalia ei ole hyväksynyt listalleen. Mutta kaipa se on vähän parempi kuin moni muu. Body Shop on kuitenkin ehkä se markkinoiden paras vaihtoehto tässä mielessä...
T: Nausicaa
Lähetä kommentti
<< Home