HV 3 - Dove ja tavalliset naiset
Helsingin julkisen liikenteen pysäkeillä on näkynyt järkyttäviä mainoksia. Niissä on muun muassa lihava nainen (iiik, argh, LÄSKIÄ, eiiii!!), vanha nainen, kurttuinen nainen ja nainen, jonka kasvoissa on enemmän kesakoita kuin paljasta ihoa. Kuka on vastuussa tästä hirmuisesta mainoskampanjasta, joka ei kuvaakaan naisia täydellisinä kaunottarina? Tadaa! Se on Dove - voiteita ja muita mömmöjä, olkaa hyvä.
Itse olen ollut tyytyväinen. Doven mainokset eivät pilkkaa mallejaan vaan kyseenalaistavat kauneusihanteita. "Mahtuuko kauneus ainoastaan kokoon 34?" "Kauneuspilkkuja vai Kauheuspilkkuja?" Minusta Doven mallit ovat kauniita - osoitus siitä, että muunkin näköiset kuin pitkät, laihat, vaaleat ja symmetriakasvoiset voivat olla kauniita. Doven mainoksissa naiset hymyilevät säihkyvästi ja näyttävät tyytyväisiltä itseensä eivätkö mutruhuulisilta narkkareilta, mikä on esimerkiksi Hennesin strategia kuvata mallejaan.
Totta kai minä sen ymmärrän, että tämä on Dovelta kaupallinen mainoskikka. Dove pyrkii myymään tuotteitaan eikä tekemään hyväntekeväisyyttä. Se ei kuitenkaan haittaa. Onpahan edes JOKU, joka kuvaa tavallisen näköisiä naisia muutenkin kuin huvittavassa tai varoittavassa mielessä. Eipä minulla olisi toki mitään tavallisen näköisiä miehiä vastaan, mutta kumpiakohan näkyy enemmän katukuvan mainonnassa? Niinpä niin.
Pitänee tukea Dovea ostamalla joitain sen tuotteita. Doven kosteusvoide sitä paitsi on ihan miellyttävää ja tuoksuu hyvältä eikä uusi suihkusaippuakaan olisi pahitteeksi.

5 Comments:
Dove on ihan suosikki!
Keskustelin kiivaasti kuitenkin juuri tänään noista mainoksista. Minusta ne ovat jotenkin kiusallisia: samantyyppinen ilmiö kuin se, ettei homoja oikein vieläkään voi kunnolla kuvata ihmisinä. Jos TV-sarjassa esiintyy homo, siihen suhtaudutaan nimenomaan homona, ja sitten kunnon suvaitsevaiset ihmiset voivat ajatella, että oivoi onpa suvaitsevaista, minäpä olen myös suvaitsevainen ja suvaitsen tuota homoa, vaikka se onkin homo.
Jostain syystä luen Doven mainokset samanlaisten linssien läpi, enkä voi olla vaivaantumatta. Minusta mallit ovat kauniita, ainakin kaikki kolme näkemääni (oliko heitä enemmänkin?). Koen kuitenkin, ettei minulle anneta tilaa ajatella, että naiset ovat kauniita - vaan minulle ikäänkuin syötetään piiloajatus "olepa fiksu ja avarakatseinen, hurskas ja suvaitsevainen kuluttaja, ja huomaa, että JOPA TÄMÄNNÄKÖINEN ihminen voi olla kaunis!"
Ehkä olen tosin ainoa, joka näkee kampanjan näin. Toivottavasti.
Olikohan Tiina Jylhä, joka väitti vastikään radikaalisti, että "kauneus on muutakin kuin plastiikkakirurgiaa ja ainaista laihduttamista". Iik? Miten niin?
Kunnioittaen,
Hankku
http://www.livejournal.com/users/hankku/
Eikö teitä häiritse, että mainokset sanovat täysin suoraan, jotta "tämänkin näköinen VOI olla kaunis JOS käyttää meidän tuotteitamme."
Minunkin ensireaktioni tähän mainoskampanjaan oli positiivinen. Ensimmäinen kuva jonka näin, oli se jonka malli on hieman pyöreä. Kuva oli mielestäni kaunis ja tulin siitä hyvälle tuulelle. Sitten huomasin tekstin, joka oli mielestäni täysin turha. Jotenkin sitä haluaisi uskoa, että kaikennäköisiä malleja voi käyttää ihan ilman mitään selityksiä - tarvitseeko sitä alleviivata, että suurikokoinenkin voi olla kaunis? Kai se sentään useimmille on itsestäänselvyys! Pisamakasvoisen naisen kuvaan liitetty teksti sisältää sitä paitsi typerän kömmähdyksen. Se kuuluu jotakuinkin näin: "voiko vain virheetön iho olla kaunis?" Mistä lähtien pisamat ovat olleet ihon virheitä? Copywriterilta oli tainnut jäädä diskurssianalyysin alkeetkin opiskelematta.
Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että on hyvä että edes joku käyttää 'tavallisen näköisiä' malleja, vaikka toteutus olisi kömpelökin. En silti tästä mainoskampanjasta innostuneena ryntäisi ostamaan Dove-tuotteita. Dovehan on osa Unilever-konsernia, ja sama konserni markkinoi esim. Rexona- ja Sunsilk-tuotteita perinteiseen tapaan kukkakeppi-mallisilla teinitytöillä.
> Minunkin ensireaktioni tähän mainoskampanjaan oli
> positiivinen.
minusta se oli outo tosin suhtauduin neutraalisti.
> Ensimmäinen kuva jonka näin, oli se jonka malli on
> hieman pyöreä.
se ei ole tippaakaan pyöreä, ainoa tyypillisiin malleihin poikkeavaa
mitä mä huomasin oli että sillä on löysää käsissä lähellä olkapäitä.
> Kuva oli mielestäni kaunis ja tulin siitä hyvälle
> tuulelle.
kuva oli ällöttävä ja tulin siitä huonolle tuulelle.
se nainen siinä kuvassa on tyypillinen nolo kulissi
joka ei käsitä kuinka ällöttävältä karvattomat kainalot näyttää.
HYI SAATANA!!
> Sitten huomasin tekstin, joka oli mielestäni täysin
> turha.
se teksti antoi ymmärtää että tollasta kainalokarvatonta friikkiä
pitäisi pitää kauniina. HYI SAATANA!! sanon minä.
> Jotenkin sitä haluaisi uskoa, että kaikennäköisiä
> malleja voi käyttää ihan ilman mitään selityksiä
ois kyllä ollut parempi ilman selityksiä niin mä olisin suhtautunut siihen
mainokseen kuten muihinkin mainoksiin eli unohtaen.
olen tottunut siihen että mainoksissa esitellään tyhjänpäiväisiä kulisseja, vaatehenkari-"naisia",
ja ettei kukaan edes oleta niiden mallien olevan mitään hienoa.
mutta nyt iski mieleen että onks noi mallit todellakin olevinaan jotain?
> Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että on hyvä
> että edes joku käyttää 'tavallisen näköisiä' malleja,
jos kainalo-karvattomuus on "tavallista" niin ryhdyn suku-rutsaajaksi.
Stuura-Systäär!!!!
tosin ei se taaskaan suostu.. :(
> Dovehan on osa Unilever-konsernia, ja sama konserni
> markkinoi esim. Rexona- ja Sunsilk-tuotteita
> perinteiseen tapaan kukkakeppi-mallisilla
> teinitytöillä.
tietysti, sillä vain kukkakeppi-mallinen teinityttö on niin nolo tapaus muutenkin että se voidaan surutta kastella ns. "dödö":llä.
noin sen pitääkin olla.
Minäkin olen sitä mieltä, että Suomessa esiintyneet Dove-mainokset ovat olleet aika kömpelöitä, eivätkä ainakaan minua suuresti ole säväyttäneet. Muualla maailmassa TV-mainokset ovat kuitenkin olleet aivan eri tasoa:
http://www.youtube.com/watch?v=3eihluKwRo0
TÄSSÄ ON JO SANOMAA.
Lähetä kommentti
<< Home