Minä en pidä mainoksista. En pidä siitä, kun minua huijataan ja pidetään hölmönä. Toiset mainokset todellakin ovat puhdasta valehtelua. Katsokaapa mitä hyvänsä kauneustuotemainoksia. Ei kenelläkään ole oikeasti sellaisia ripsiä, niin silkoista peppuihoa ja kimmoisan kiiltäviä hiuksia. Mutta kun ei tämä jää huijaamiseen, osa mainoksista jää minulta vain ymmärtämättä. Jos mainoksesta minulle välittyvä viesti on epämieluisa, miksi hankkisin mainostuksen kohteen?

Bussipysäkeillä on viime päivinä näkynyt kauppakeskus Forumin mainoksia, joissa laiha nainen seisoo alusvaatteisillaan selkä peiliin päin ja ylävartalo niin taipuneena, että hän voi ihailla takalistoaan peilistä. Alusvaatteet ovat tietysti seksikästä mustaa pitsiä, mukana sukat ja sukkanauhat. Kuvateksti menee suunnilleen näin: "Rakasta lähimmäistäsi. Aloita itsestäsi."

Lähimmäisen rakastaminen on hyvä. Itsensäkin rakastaminen on hyvä. Mutta mitä tekemistä kummallakaan on persettään peilistä ihailevan luuviulun kanssa? Persettänikö minun pitikin rakastaa?

Eikä tässä kaikki. Forum on ennenkin mainostanut itseään yhtä nerokkaasti. Edellisessä mainoksessa honkkelimalli makasi alasti lattialla ympärillään (ja strategisia paikkoja peittämässä) erilaista roinaa. Kuvateksti oli jotain tyyliin: "Rahalla saa kaiken ja kaiken saa Forumista." Saako sieltä myös ystäviä? Niille olisi käyttöä.

Olen käyttänyt Forumia lähinnä läpikulkureittinä. Näyttää siltä, että mikään ei ihan heti houkuttele minua muuttamaan tapojani.

Matkustan hotelliin

Kutri kertoo blogissaan,että jos hän olisi monimiljonääri, hän matkustelisi pitkin maita ja mantuja kalliiden hotellien kalleimmissa huoneissa. Jokin tämän tyyppinen näkökanta on minua usein hiukan oudoksuttanut: lähdetään vieraaseen maahan, mutta tavoitteena ei olekaan tutustua siihen maahan vaan siihen luksushotelliin, missä satutaan asumaan. Eivät ne tapaukset ole mitenkään ennen kuulumattomia, missä porukka lähtee lomalle huippuhotelliin eikä astu jalallansakaan ulos puljusta ennen loman loppua, kun täytyy matkata lentokentälle.

Minä henkilökohtaisesti matkustan maahan enkä hotelliin. En voi väittää, etteikö olisi mielenkiintoista ja hermoja kutkuttavaa yöpyä esimerkiksi Ritzissä kerran, mutta enpä tiedä, haluaisinko edes monimiljonäärinä maksaa niin turhasta. Ehkäpä ne loistohotelleissa koko lomansa viettävät järkeilevät nimenomaan niin, että kun he ovat maksaneet itsensä kipeiksi hotellista, kannattaa hengata huoneessa mahdollisimman paljon, jotta raha tulee hyödynnetyksi.

Minulle hotellihuone on paikka, missä nukutaan. Jos olisin varoissani, suosisin varmaan sellaisia siistejä ja persoonattomia, korkeintaan kolmen tähden hotelleja, joissa saisi olla myös ruoanlaitto mahdollisuus, mikäli kyseessä on hintavahko maa. Nykyään suosin halvimpia mahdollisia lääviä ja niitähän löytyy, Prahassa esimerkiksi olen maksanut yöpymisestä 6-7 euroa yö. Enkä usko, että Ritzissäkään olisi ollut hauskempaa. Siellä ei varmasti olisi ollut mustaa, pörröistä koiraa, ystävällistä mammaa, joka kutsuu kaikkia "milatshkaksi", kissaa ja sen pentua, bulgarialaista rakennustyömiestä ja monia muita mielenkiintoisia tyyppejä.

Todettakoon vielä, että halua viettää lomansa hotellissa hotellin hienouden vuoksi en ihmettele niin paljon. Joku haluaa matkustaa kuuhun, toinen haluaa lomallaan irtoseksiä, kolmas haluaa tutustua kohdemaan kulttuuriin, neljäs haluaa kalliin luksushotellin. Mutta miksi ihmeessä maksaa vielä kalliit lennon jonnekin Thaimaaseen, jotta pääsee täsmälleen samanlaiseen hotelliin kuin Ritz? Jos se on se luksushotelli, joka innostaa, miksei sitä yleensä valita läheltä? Kaikkien maiden luksushotellit muistuttavat kuitenkin toisiaan, niissä puhutaan englantia, hankitaan asiakkaalle sellaista muonitusta, jota hän haluaa jne.

Enkä nyt tiedä, onko se luksushotellien olemassaolo kaikissa maailman kolkissa niin hyvä asia. Tottahan se tuo rahaa, mutta kenelle? Eivätkä ympäristövaikutuksetkaan liene kauneimmat mahdolliset. Tosin, tähän nyt ei syynä ole niinkään asiakkaiden ylellisyydenhalu, sillä eipä monella länsimaalaisellakaan ole varaa maksella luksushotellien hintoja, vaan ihan massaturismi.

Mutta jos on rahaa pistää ne luksushotelliin, mikäs siinä. Eipähän tule juotua niitäkään rahoja. Ja kyllä minäkin voisin ottaa sellaisen aamiaiskärryn, joita ne aina elokuvissa työntelevät hotellihuoneisiin.

Psykopaatit

Olisi näemmä pitänyt olla tarkempi. Henkka tietysti löysi pari avainsanaa harlekiineja käsittelevästä jutusta ja tuomitsi saman tien harlekiinimiehet väkivaltaisiksi psykopaateiksi ja naiset itsekkäiksi idiooteiksi (no, luin rivien välistä), kun kehtaavat haaveilla moisesta. No, selvennetään asiaa. Ensin täytyy kuitenkin tehdä ero vanhojen ja uusien harlekiinien välillä, sillä mieskuva on muuttunut. En tehnyt sitä sen tarkemmin alkuperäisessä kirjoituksessani, koska siitä tuli muutenkin pitkä, mutta olisi näemmä pitänyt.

Mitä vanhemman harlekiinin saa käteensä, sitä enemmän mies muistuttaa Henkan mainitsemaa väkivaltaista psykopaattia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että olennaisia eroja on, sillä vanhojenkin harlekiinien miehet kykenevät empatiaan ja välittävät naisen tunteista, jos eivät alussa niin ainakin lopussa, kun taas psykopaatti ei välitä niistä ikinä. Näiden miesten väkivalta rajoittuu naisen kiinni pitelemiseen, raahaamiseen sänkyyn ja ääritapauksessa jonkun muun miehen löylytykseen (joka siis sisältää keskimäärin yhden nyrkiniskun).

Sänkyyn raahaaminen on se dilemma tässä. Yleensä sankaritar kyllä haluaa miestä, mutta tuntee syystä tai toisesta velvollisuudekseen kieltäytyä. Tässä vaiheessa sankari kaappaa naisen, nainen pistää jonkun verran vastaan, mutta ei voi mitään hurmiolle, joka hänessä syttyy ja antaa periksi. Hän siis antaa periksi nimenomaan omille vieteilleen, jotka mies hänessä herättää, ei miehen fyysiselle ylivoimalle. Sankari ei kyllä erityisemmin kysele naiselta, haluttaako tätä, mutta hänellä onkin maaginen kyky saada naisen hormonit hyrräämään milloin ja missä tahansa. "Lähes raiskaa" -sanonnan käyttö liittyi siis siihen, että mies vie naisen aluksi vuoteeseen pakolla, mutta akti suoritetaan loppuun molempien halusta. En kuitenkaan tiedä, mitä moinen sankari tekisi, jos nainen tosissaan panisi loppuun asti hanttiin.

Uudemmissa harlekiineissa miehet eivät tee noin. Naiset vietellään hellemmin. Mies saattaa napata naisen suudellakseen tätä, mutta ei mene pidemmälle ilman selviä signaaleja naisen halukkuudesta. Miehistä on muutenkin tullut paljon empaattisempia ja pehmeämpiä. Sen maskuliinisen, kovan kuoren alla on usein syvästi haavoitettu nuorukainen, jonka nainen rakkaudellaan parantaa. Myös miesten tuntemuksia kuvataan enemmän, hekin ovat epävarmoja, pelkäävät loukkaavansa naista ja kärsivät mustasukkaisuuskohtauksista.

Tietysti stereotypiat vaivaavat nykyharlekiinienkin miehiä. Heidän on säilytettävä tiettyjä miesten ominaisuuksia, kuten parempi työpaikka, kyky ennustaa naisen toiveet sängyssä, maskuliininen olemus, itsepäisyys, toiminnallisuus, aloitekyky ja loistavat viettelijän taidot, mutta samalla heidän on täytynyt pehmetä ja muuttua epävarmemmiksi, jotta he kelpaisivat nykynaisille.

Parhaimmillaan nykyharlekiinimies on unelma, jota ei ole olemassa. Hän omistaa kaikki miesten hyvät ominaisuudet ja vain joitain, kohtuullisen mitättömiä huonoja puolia (kuten satunnaisen jääräpäisyyden). Jos nainen lähtee tavoittelemaan tällaista miestä, ei hän päädy yhteen minkään väkivaltaisen psykopaatin kanssa vaan jää yksin, sillä kukaan oikea mies ei pysty kilpailemaan harlekiinimiehen kanssa.

Ja lopuksi: harlekiineja lukevat yleensä iäkkäämmät naiset kuin minä, naiset, jotka ovat jo pariutuneet. He ovat niitä naisia, joiden elämästä puuttuu romantiikkaa, niitä, jotka istuvat kotona lasten kanssa miehen käydessä töissä ja niitä, joiden mies on lähtenyt sen hemaisevan blondin matkaan. Eivät harlekiinit tarjoa näille naisille enää sitä miehen mallia, jota etsiä vaan pakoa ikävästä ja arkisesta todellisuudesta.

Nobel-kirjallisuutta

Kaikki alkoi siitä, kun luin Josefuksen Juutalaissotaa tenttiä varten ja kiinnostuin suuresti Herodes suuresta ja hänen monimutkaisista perheongelmistaan. Ajattelin, että tästähän saisi historiallisen romaanin, mutta Panu palautti minut takaisin arkeen. Aiheesta on jo kirjoitettu ja kirjailija oli sentään nobel-voittaja. Voiko sellaisen kanssa kilpailla kirjoittamalla samasta aiheesta?

Kyseessä oli siis Pär Lagerkvistin Mariamne. Menin siis, lainasin, luin - ja petyin. Eihän se nyt varsinaisesti huono ollut, mutta odotin jotain ihan muuta. Historialliset mutkat Lagerkvist oikoi raa'alla kädellä eikä mustavalkoinen Pahapahamies - Hyvähyvänainen -asetelmakaan sydäntä lämmittänyt. Herodes oli Lagerkvistin mielestä kammottava ihmishirviö ja Mariamne eteerinen, ylimaallisen lempeä ja hyvyyttä uhkuva hahmo.

Ei se nyt ihan näin mennyt. Tuskin Herodes oli pahempi kuin sen ajan muutkaan hallitsijat. Juutalaiset eivät hänestä pitäneet, mutta se nyt ei ole ihme, eivät ne tuntuneet pitävän kenestäkään. Mariamne ei ollut lempeyden vertauskuva vaan ilmeisesti tunsi aikamoista kiukkua miestään kohtaan - ja synnytti tälle kaksi poikaa, jotka loistavat poissaolollaan Lagerkvistin teoksesta.

Ja sitten sinne loppuun piti tietysti tuoda Jeesus ja saada Herodes näyttämään entistä pahemmalta psykopaatilta. Herodes Suuri kuitenkin kuoli vuonna 4 e.a.a. Joko on niin, että Jeesus syntyi ajanlaskun alkua tai sitten Raamatun Herodes on Herodes Suuren poika Herodes Antipas. Sama tyyppi, joka tapatti Johanneksen.

En taida luopua romaaniaikeistani tuon teoksen vuoksi. Jos joku muu tietää muita aiheesta kirjoitettuja fiktioteoksia niin voin harkita niihin perehdyttyäni.

Uusille

Teille, jotka haluatte tai aiotte aloittaa bloggaamisen tai lueskelette näitä muuten vain, haluan mielenterveytenne tähden sanoa yhden sanan: älkää.

Sinä olet väärässä

Kaikki tuntuvat nykyään olevan väärässä - paitsi minä. Ainakin silloin, kun tulkitsevat toisen tekstiä ja ovat eri mieltä. Jos joku on samaa mieltä, silloin hän ei tietenkään ole väärässä. Muussa tapauksessa tulkitsija joko tahattomasti tai sulaa ilkeyttään tulkitsee kirjoittajaa täysin päin seiniä ja palaute siitä voipi olla tulikivenkatkuista.

Viesti nyt väkisinkin vääristyy, kun se siirtyy henkilöltä toiselle. Jos minä sanon A, joku voi tulkita sen täysin toisin kuin tarkoitin. Se on väärintulkinta siinä mielessä, että en tarkoittanut että B sanoessani A. Kuitenkin, se B voi hyvinkin löytyä sieltä sanomisistani. Harvemmin kenenkään teksti on täysin yksitulkintaista. Siksi vierastankin näkemystä (tahallisesta) väärintulkinnasta. Jos huomataan, että joku ei ole tulkinnut asiaa kuten kirjoittaja ajatteli sen olevan, vastuuta on myös kirjoittajalla. Sen vuoksi kirjoittaminen onkin hyvin epäkiitollista hommaa. Nuo muut tuolla ulkona kun eivät ole minä, joten he eivät lue tekstejäni kuten minä vaan kaivavat niistä esiin sellaisia asioita, joita en huomannut niissä olevankaan. Onhan se ikävää joutua seinää vasten ja nöyrtyä. Paljon siistimpää on tietysti vain ilmoittaa, että sinä tulkitsija ole väärässä, piste. Näin ollen ei tarvitse sitä vastuuta omista teksteistään ottaa lainkaan.

Minusta on paljon kohteliaampaa sanoa, että en tarkoittanut tuota kuin että ymmärsit tuon tahallasi väärin. Ja minun näkökulmastani kohteliaisuus ja poliittinen korrektius ovat hyveitä. Ne ovat toisen kunnioittamista ja huomioonottamista. Ei niin, etteikö asioista voisi puhua vaan niin, että niistä puhutaan sävyyn, joka ei loukkaa muita ihmisiä tai että ainakin pyritään sellaiseen. Toisinaan joku loukkaantuu eikä sitä aina voi tietää etukäteen, mutta jonkinlainen vastuu on kyllä myös kirjoittajalla, ei vain lukijalla.

En minäkään aina onnistu olemaan niin korrekti ja rauhallinen kuin haluaisin. Ja se harmittaa minua. Se harmittaa siksi, että minusta ei ole mukavaa loukata ihmisiä edes vahingossa (koska tiedän, kuinka pahalta se tuntuu) ja siksi, että räyhääminen on jo puoli voittoa vastustajalle. Ihailen ihmisiä, jotka eivät provosoidu. Minä olen ihan liian helppo.

Harlekiinikuningatar

Minä, joka olen lukenut vähintäänkin 200 harlekiinia, olen varmasti pätevä niistä jotain kirjoittamaan. Ensiksi joitain yleispäteviä piirteitä. Mikä on muuttunut, mitä on pysynyt?

Nainen, sankaritar

Nainen on pääsääntöisesti kotoisin Yhdysvalloista, Britanniasta tai Australiasta. Toisinaan hänellä on hiukan eksoottisempia sukujuuria, esimerkiksi Ranskassa tai pohjoismaissa tai jopa Etelä-Euroopassa. Hyvin harvoissa tapauksissa hän saattaa löytyä seikkailemasta Aasiasta, Afrikasta tai Etelä-Amerikasta, mutta tällöin hän ei suinkaan ole syntynyt ja kasvanut sikäläisessä arvoympäristössä vaan on omaksunut tukevat, länsimaiset arvot ja ihanteet.

Ikähaarukka on nykyään kohtuullisen laaja, joskin suurin osa sankarittarista on 20-30-vuotiaita. Mitä vanhemmasta harlekiinista on kyse, sen varmemmin neito on parikymppinen ja usein vastustaa feministisiä liikkeitä. Mieleeni on jäänyt hauska harlekiini, jossa feminismi yhdistettiin hillittömään naiskenteluun ja tupakanpolttoon ja sankaritar luonnollisesti paheksui moisia toimia kovasti. Silloin tällöin törmää uusimmissa harlekiineissa jopa keski-ikäisiin naisiin ja kerran löysin pokkarin, jossa nainen oli miestä merkittävästi (yli 10 vuotta) vanhempi.

Ulkonäöltään suurin osa on tietysti kaunotarten kermaa - tosin, yleensä he eivät sitä itse tajua, elleivät työskentele malleina. Sankarittaret eivät tuo itseään esiin ja pröystäile kauneudellaan. He saattavat pikemminkin pitää itseään rumina tai tavanomaisina, vaikka ovat kuvauksen mukaan miesten seksuaalisten unelmien huipentumia. Keski-ikäisetkin naiset tapaavat olla "ikäistään nuoremman näköisiä". Eipä se 10 vuotta vanhempaa naista vokotellut mieskään heti arvannut, että nainen oli 49-vuotias. Silloin tällöin naiselle sallitaan joitain kauneusvirheitä, kuten pienet rinnat ja roikkuva vatsa. Jälkimmäinen tosin vain synnyttäneille.

Nykynaiset voivat olla yksinhuoltajia. Vanhemmissa harlekiineissa se oli harvinaisempaa ja aiheutti naiselle yleensä ongelmia, sillä hänet oli tuupattava raskaaksi mahdollisimman nuorena. Eihän sankaritar voinut kohdata sankaria yli 30-vuotiaana. Niinpä eräskin äiti oli 16 synnyttäessään. Myöhemmin lapset voivat olla jo aikuisia ja avioliiton kynnyksellä.

Työssäkäynti on tyypillistä, joskin vanhemmissa harlekiineissa harvinaisempaa kuin nykyään. Silloin sankaritar saattoi siirtyä perheensä huomasta aviomiehen huomaan toimimaan edustusvaimona. Nykyään lähes jokaisella sankarittarella on ammatti, elleivät he ole kotiäitejä. Suosittuja ammatteja ovat sihteeri, sairaanhoitaja, taitelija, malli, esiintyjä (teatteri/laulaja/elokuvanäyttelijä jne), tulkki, opettaja, lastenhoitaja, kokki, eläinhoitaja (+ muut eläimiin liittyvät ammatit) ja myyjä. Kaikki naisille varsin soveliaita ammatteja. Silloin tällöin toki törmää "miesten ammateissa", kuten esimerkiksi koodaajan, putkimiehen, sähkötekinikon, liikealan ja lentäjän tehtävissä toimiviin naisiin, mutta he ovat harvinaisia vielä nykyäänkin. Jonkin sortin sihteeritöitä tekevä nainen lienee kaikkein yleisin.

Luonteeltaan sankaritar on uskollinen, kiltti, luotettava ja rehellinen. Usein hän ahdistuu, jos sattuu osoittamaan (oikeutettuakin) suuttumusta jollekulle (paitsi sankarille) ja katuu sitä suuresti. Hän on älykäs ja rohkea ja taipuvainen mustasukkaisuuteen, joskin sankarin profiileita tutkiessa se on ymmärrettävää. Sankari saa hänestä usein moraalisen vastuksen, sillä sisimmässään tämä nainen on hyvin moraalinen. Hän saattaa hurjastella toisinaan, mutta joko moinen on nuoruuden erehdystä tai kostoa miessukukunnalle. Hän haluaa avioliiton ja lapsia ja nehän ovat tavoitteita, joihin harlekiinit tähtäävät.

Mies, sankari

Mies voi olla kotoisin lähes mistä vain, paitsi Afrikasta tai Aasiasta, ellei hän ole jommassa kummassa paikassa elänyt valkoihoinen. Mustaihoisia ja aasialaista syntyperää olevia miehiä ei kerta kaikkiaan näy kuin aivan äärimmäisissä poikkeusolosuhteissa. Sen sijaan tuliset latinot, eteläaurooppalaiset ja arabit ovat suosittuja.

Tyypillisesti mies on 30 ikävuotta jo ylittänyt. Ei ole lainkaan harvinaista, että hän on reilusti yli 40, kun sankaritar on vasta täysi-ikäisyyden saavuttanut. Alle 30-vuotiaita miehiä näkyy vähän, mutta eivät he mahdottomia ole. Parikymppistä saa sen sijaan etsiä koirien kanssa, poikahan sellainen vasta on. Ja lähes aina mies on naista vanhempi tai korkeintaan saman ikäinen.

Miehet voivat olla komeita tai rumia, mutta jälkimmäisessä tapauksessa he suorastaan pursuvata maskuliinista karismaa, joka vie sankarittarelta jalat alta. Miehet joko tiedostavat komeutensa tai eivät, mutta yleensä edellistä. Ja siinä sivussa hyödyntävät sitä esteettä. Mutta olivat kasvot millaiset hyvänsä niin vartalo on aina atleettinen, jäntevä ja maskuliininen. Lisäpinnoja saa tummasta tulisuudesta, jota löytyy arabeilta ja latinoilta.

Ammatit ovat tyypillisesti "korkeampia" kuin naisilla ja miehet ovat tätä kautta varsin varakkaita, elleivät suorastaan miljonäärejä. He ovat liikemiehiä, kapteeneja, kirjailijoita, yliopiston opettajia ja tutkijoita, seikkailijoita, lääkäreitä, salapoliiseja, henkivartijoita, yrityksen johtajia, näyttelijöitä, ohjaajia. Useimmiten nainen työskentelee miestä "alemmassa" ammatissa, esimerkiksi tämän sihteerinä, jos mies on yritysmagnaatti. Toisinaan he saattavat nykykirjoissa olla työtovereita ja onpa muistaakseni joskus sattunut silmiini sellaisenkin harlekiinin takakansi, jossa nainen oli pomo ja mies alainen.

Mitä tulee luonteeseen, mies on määräilevä, itsepäinen, määrätietoinen ja tiukka. Hänellä on maaginen tapa tietää, mitä naiset haluavat ja taito käyttää tätä hyväkseen. Hän omistaa kaikki ne piirteet, jotka stereotyyppisesti liitetään maskuliinisuuteen, kovuuden, sulkeutuneisuuden ja älykkyyden. Samalla hän kuitenkin on hellä isä ja rakastava aviomies.

Lapsia miehellä on joskus, mutta tietysti hän niitä haluaa mielellään monta. Ja tulee loistavasti toimeen yksinhuoltajasankarittaren mukuloisen kanssa.

Seksi

Mitä tuoreempi pokkari on, sitä enemmän siinä on seksiä ja sen kuvailua. Vanhemmissa harlekiineissa nuoret neidot ovat siveyden perikuvia. HYVIN harvoin he antautuvat mihinkään ennen avioliittoa. Jos pari sattuu pokkarin aikana menemään naimisiin, seksiä voipi esiintyä, mutta se esitetään häveliäästi. Pari päätyy petiin ja sitten alkaakin seuraava kappale.

Nykyharlekiineissa naiset harrastavat seksiä ja toisinaan sen kuvailuun uhrataan kokonaisia kappaleita. Useimmiten tyydytään kuitenkin pariin sivuun. Ei toki ole harvinaista, että nainen on neitsyt nykyharlekiineissa, mutta mitä uudemmiksi ne menevät, sitä enemmän näkyy tämä "neitsyet ovat out" -ilmiö. Naisella on oltava seksuaalisia kokemuksia, vaikka vain yksi, huono ja pikainen. Yhden yön juttuja nämä naiset kuitenkin harrastavat äärimmäisen vähän.

Mahdollisista kokemuksistaan huolimatta sankaritar on aina tietämättömämpi, mitä tulee sankariin. Jos naisella sattuu olemaan jonkin verran kokemuksia, ne latistuvat verrattuna seksiin sankarin kanssa. Vasta nyt nainen todella nauttii seksistä! Ja mies tietää heti, mistä nainen pitää ja osaa viedä tämän nautinnon norsunluutorniin - yhdynnällä. Harvemmin harlekiineissa suuseksiä harrastetaan. Joskus mies nuolee naista, mutta en ole kertaakaan törmännyt naiseen, joka ottaisi mieheltä suihin.

Mies ei ole neitsyt. Ei sitten ikinä. Kaikki eivät ole suorastaan pukkeja, mutta hyvin yleistä on sekin, että miehen ex-panolista on puhelinluettelon mittainen. Tästä huolimatta sankarillekin seksi sankarittaren kanssa on todellista nautintoa, sielujen yhteyttä eikä mikään muu seksi ole yhtä upeaa. Näin on, vaikka nainen olisi neitsyt. Ja neitsyyden menetys on aina hienoa. Onhan naisella sentään kokenut kumppani. Se voi sattua ja verta voi tulla, mutta loppujen lopuksi nainen pääsee hurmion aallokkoon ja laskeutuu hitaasti maan pinnalle rakkaansa sylissä.

Seksi on tärkeä osa nykyharlekiineja. Tuskin on enää harlekiinia, missä sankari ja sankarita eivät hyppäisi petiin, lammikkoon tai makuupussiin edes kerran. Ja usein ennen avioliittoa.

Parisuhde

Loppujen lopuksi sekä sankaritar että sankari ovat yksiavioisia. Molemmilla voi olla jotain säätöä ennen "sen oikean" löytymistä, mutta kun se löytyy, usko ikuiseen onneen yhden rinnalla puhkeaa kukkaan paatuneimmassakin synkistelijässä. Yleensä joko ollaan jo naimisissa, mennään pokkarin aikana naimisiin tai sitten hankitaan kihlat. Naisille lupaus avioliitosta on suurin mahdollinen rakkaudentunnustus.

Parisuhteessa mies on hallitseva osapuoli. Nainen voi olla vahva, mutta loppujen lopuksi mies on se, joka vie ja nainen vikisee. Mies voi olla hyvinkin rasittava ja raivostuttava jääräpää, mutta saa kaiken anteeksi tunnustettuaan tehneen kaiken vain viiltävästä rakkaudesta naiseen. Toisinaan mies on suorastaan niin komenteleva ja omistava, että huijaa naisen suhteeseen ja sänkyyn kanssaan, lähes raiskaa. Mutta mitäs pienistä, kun rakkaus astuu kuvaan.

Juoni

Olen koonnut joitain yleisimpiä juonikuvioita ja esittelen ne lyhyesti.

Tukahdutettu rakkaus, mies: Mies on ollut jo pitkään korviaan myöten rakastunut sankarittareen tai rakastuu tähän yhtäkkisesti. Mies kehittää juonen, jolla saa naisen itselleen, yleensä naimisiin ja toivoo parasta. Miehen rakkaus paljastuu vasta lopussa, paras tapahtuu ja loppu on onnellinen.

Tukahdutettu rakkaus, nainen: Nainen on ollut pitkään korviaan myöten rakastunut sankariin tai rakastuu tähän yhtäkkiä. Nainen tuskailee ja yrittää päästä eroon tunteistaan ja miehestä ja kärsii hirveistä kriiseistä nähdessään miehen hyppäävän sängystä sänkyyn. Nainen yrittelee mahdollisesti jotain viritelmiä tai sitten mies vain tajuaa rakastuneensa ja eläköön onnellinen loppu.

Taistelupari: Mies ja nainen ottavat jatkuvasti yhteen, inhoavat toisiaan, päätyvät sänkyyn, rakastuvat ja elävät elämänsä onnellisina loppuun asti.

Lapsikuvio 1: Nainen joutuu sukulais/ystävälapsensa huoltajaksi ja lapsen miespuolinen sukulainen tulee vaatimaan huoltajuutta. Nainen ja mies riitelevät, rakastuvat ja pusmuisk.

Lapsikuvio 2: Nainen on kohdannut miehet vuonna 1 ja 2 ja tuloksena on taapero, josta mies ei tiedä mitään. Sattuman oikusta naperon olemassaolo selviää miehelle, mies tahtoo osuuden taaperosta ja samalla vanha suhde puhkeaa kukoistukseen.

Lapsikuvio 3: Miehellä on mukuloita, joita hän ei itse voi hoitaa tai jotka ovat muuten pirullisen hankalia. Nainen palkataan hommiin, rakkaus syttyy ja tuloksena on yksi avioliitto lisää.

Avioliitto: Syystä tai toisesta sankaripari on päätynyt järkiliittoon. Polut risteävät lopulta vuoteessa ja muutaman mustasukkaisuuskohtauksen myöntä astellaan alttarille.

Kidnappaus: Syystä tai toisesta mies kidnappaa naisen mukaansa ja usein "pakottaa" myös sänkyyn. Nainen rakastuupi, mies myös ja kaikki ovat onnellisia.

Vanhat traumat: Miehellä ja naisella on joskus ollut suhde, tai seksikerta, joka meni pahasti pyllylleen. He kohtaavat uudestaan ja miehen mulkoilun, kiukuttelun ja kurjan kohtelun sekä naisen itkeskelyn, surkuttelukohtausten ja tietysti seksin myötä he ymmärtävät rakastaneensa toisinaan aina.

---------

Harlekiineja olen kuullut syytettävän naisten korruptoimisesta. Se on mahdollista, jos elää täysin pää pilvissä. Mitään realismiahan noista on turha etsiä. Nuoret naiset eivät kuitenkaan kovin usein harlekiineja lue, joten kaipa ne korruptoivat lähinnä niitä ikävystyneitä kotirouvia ja -äitejä, jotka ovat suurin ryhmä myös saippuasarjojen katselutilastoissa. Jos elämässä ei muuta ole, se täytetään romanttisella roskalla.

Itse pidän rentoutumisesta harlekiinin äärellä. Ne ovat myös tehokasta kuntopyöräilymateriaalia. Sitä ei edes huomaa polkeneensa tuntia, kun keskittyy harlekiiniin. Olen yrittänyt lukea tenttikirjoja satulassa, mutta se ei onnistu. Toisaalta, olen varsinaisen kirjallisuuden suhteen äärimmäisen nirso ja kun luen paljon tentteihin, en yleensä jaksa lukea mitään harlekiineja raskaampaa. Puhumattakaan siitä, että ryhtyisin lukemaan fiktiota englanniksi. Minulla on tälläkin hetkellä listoilla yli 10 englanninkielistä tenttikirjaa, niiden jälkeen ei paljoa huvita nähdä mitään englanninkielistä.

Jos joku muuten haluaa harlekiineja, minulta saa hakea. Niitä lojuu taas turhan paljon nurkissa, kertakäyttökamaa kun ovat.

Prostituutio pelastaa, mutta kenet?

Ajattelin pohtia tässä erästä mahdollisuutta tulevaisuudelle. Sivuutan henkilökohtaisen mielipiteeni ja otan esioletukseksi sen, että prostituutio on sinänsä ihan kelpo juttu, mutta sen lieveilmiöt, kuten valkoinen orjakauppa ja pedofiilirenkaat ulkomailla ovat pahasta. Eräiden tahojen mielestä kun kaikki olisi ihan hyvin, jos ikävät lieveilmiöt saataisiin siivottua pois ja ilkeät femakkonartut tukkimaan suunsa.

Pysytellään nyt vain Suomessa. Kuinkakohan mahtaisi käydä? Suurin osa Suomessa työskentelevistä prostituoiduista tulee Venäjältä tai Baltiasta eivätkä he tee työtään täysin vapaaehtoisesti. Toki he voisivat valita nälkäkuoleman itselleen ja lapsilleen, mutta todellista vapaaehtoisuutta on se, että selviää hyvin hengissä ilman prostituutiota. He ovat siis ikävää lieveilmiötä ja heidän on kadottava. Mitä meille jää jäljelle? Joitain suomalaisia, vapaaehtoisesti hommissa olevia prostituoituja, joiden määrästä en uskalla veikata paljoakaan, mutta kovin suuri se ei voi olla.

Mikäli kysyntä ei yhtään laskisi, alalle jäisi valtava tarjonta-aukko. Sitä paikkaamaan saapuisi jonkin verran muita suomalaisia naisia ja kenties muutama ulkomaalainenkin. Heidän mielestään olisi täysin ok asia myydä ruumistaan kunnollista korvausta vastaan. Ja se korvaus tulisi epäilemättä olemaan reilusti kunnollisempi kuin tänä päivänä. Oman vartalon myymiseen kun liittyy muutakin kuin se, kuinka arvostettua se on. Tietysti, mikäli saadaan edes reilusti suurin osa naisista erottamaan tiukasti tunteet ja seksi, tarjontaa saattaisi löytyä runsaasti, mutta epäilen, että se ei onnistu. En oikeastaan tunne yhtäkään naista, joka pitäisi edes yhden yön jutuista saati siitä, että monta vierasta miestä naisi häntä vuoronperään maksusta. Uskallan veikata, että alalle ryhtyisi varsin pieni joukko naisia, joiden hinnat olisivat hyvin korkeat. Ja siinä vaiheessa voitaisiin pohtia, kenellä on varaa enää prostituoituun... Niillä mainostetuilla ATM:illä tuskin ainakaan.

Osta minut

En ole kirjoittanut sitten viimeisen pirteyskauteni. Vetoan kuitenkin erinomaisen hyvään tekosyyhyn, joka oikeuttaa tämän ATM:lle hengenvaarallisen esiinmarssini. Älkää siis peljätkö, te mitättömät ihmisrukat, sillä minä olen tullut ilmoittamaan teille suuren ilon. Ja viemään sen ilon Henkalta. Ja jokainen naisia vihaava mies tulee tämän jälkeen palvomaan minua pyhänä madonnana ja jutun kirjoittanutta Walter de Campia hänen profeettanaan.

Ovatko tomaatit valmiina?

Naiset matkustavat etelään ostamaan romantiikkaa ja seksiä rahalla. Oi kyhyllä, luitte aivan oikein. Naiset matkustavat Jamaikalle, Etiopiaan, Gambiaan, Mombasaan kuuntelevat nuorten, tummien miesten lemmenlurituksia, naivat kuin kanit ja maksavat tästä kaikesta näille nuorille, tummille, erinomaisesti varustetuille kolmannen maailman orhille.

No niin, nyt saa heittää.

Myönnän kyllä, että pientä vuotoa on ollut havaittavissa aiemminkin, mutta hra de Camp räjäytti muutaman pilvenpiirtäjän kertomalla alastoman totuuden City-lehdessä. Olen usein naureskellut kyseisen paperijätteen puolukkakihokkikohokkaan ( à 24,9e) kera tarjoilemalle minämuntahtoohetinyt -maailmankuvalle, mutta toisinaan roskakorista voi löytyä helmi. Ja tässä se nyt on. Sievä tiivistelmä naisten tekopyhyydestä ja rakkauden ja seksin kaipuusta, jota tyydytetään sillä ainoalla valuutalla, josta länsimaissa ei ole pulaa - rahalla.

Naisten seksiturismi muistuttaa ilmiönä paljolti miesten vastaavaa pienin poikkeuksin. Mies menee, maksaa, panee, poistuu. Nainen menee, kuuntelee romanttista löpöhöpöä, panee, maksaa, poistuu. ”Romanttinen löpöhöpö” on nyt avainkäsite tässä. Siinä missä miehet ostavat yleensä reissuillaan pelkkää pimppiä, naiset ostavat munan ja suun. Naiset haluavat kuulla olevansa kauniita, ihania, hurmaavia, upeita, he haluavat tuntea olonsa arvostetuksi ja rakastetuksi ja kaiken kukkuraksi saada taitavan panon. Vaatimus on kovempi kuin miesten, mutta samoin on hintakin.

Perustelut ovat täsmälleen samat. Mies sanoo, että vaimo/tyttöystävä/länsimaiset naiset eivät anna, ovat rumia ja läskejä ja kiukkuisia feministejä, jotka eivät pidä miehiä minään eivätkä kelpuuta kaljamahaista, keski-ikäistä röyhtäilijää, joten hänellä on oikeus panna nuorta lihaa ulkomailla. Nainen sanoo, että miehet ovat rumia ja läskejä ja vaativat liikaa, haluavat vain nuoren, hoikan, trimmatun kaunottaren, joten heillä on oikeus hankkia romantiikkansa ja munansa muualta.

Naisten mielestä toiminnassa ei ole mitään kummaa eikä väärää. Kun on kerran rahaa, johonkin sitä on käytettävä. Sitä paitsi, eiväthän he suinkaan osta seksiä ja kauniita sanoja. He saavat niitä noin vaan ja antavat sitten miehille lahjan. Kyyyhyllä. Naiset hyvät, ei sitä kutsuta lahjaksi vaan itsepetokseksi. Niin se mieskin aina sanoo, että kyllä se huora siitä oikeasti nautti. Pumpulissa on kiva elää ja antaa jonkun muun siivota jätökset.

Merkittävin käytännön ero lienee se, että naiset käyttävät huomattavasti vähemmän alaikäisiä lapsia kuin miehet. Thaimaahan on oikein kuuluisa 10-kesäisistä tytöistä ja pojista, joita miehet matkustavat lykkimään pikkusummista. Jokainen bordellissa pikkulasta pannut mies saisi saada painavan alasimen niskaansa ja välittömän kuohinnan.

Mitenköhän tähän nyt sitten tulisi henkilökohtaisesti asennoitua? Jos otetaan keski-ikäinen nainen, joka käy Jamaikalla hankkimassa maksullisen egonkohotuspaketin (kauniita sanoja, ihailevia katseita, seksiä) ja verrataan keski-ikäiseen mieheen, joka käy etelässä hankkimassa samantapaisen paketin samaan käyttöön, ero ei ole niin suuren suuri, että erilainen asennoituminen tapauksiin olisi tarpeen. Karkeasti sanottuna molemmat ostavat seksiä ja syyttävät toista sukupuolta siitä, etteivät saa haluamaansa kotimaassa ja ilmaiseksi.

Kyseessä on siis jokseenkin tragikoominen tilanne. Ulkomailta haetaan niitä ominaisuuksia, joita ei muka omasta maasta löydy, nuoruutta, tiukkaa lihaa, suuria elimiä ja rauhasia, egonkiillotusta, nautintoa. Äärimmäinen minäminä -kulttuuri. Tässä tapauksessa City ei tosin vain markkinoi sitä vaan kertoo, mitä se todella on. Se on sitä, että valehdellaan itselle ja käytetään toista kertakäyttötavarana, jotta voi tuntea hetken aikaa olevansa Joku. Ihmiset eivät ole itsenäisiä persoonia vaan minän jatke. Heillä on merkitystä tasan niin kauan kuin heistä on hyötyä minälle ja sen jälkeen heidät hylätään kuin käytetty kondomi roskakoriin.

Onko tosiaan niin, että me emme voi saada täältä sitä, mitä kaipaamme? Onko mahdotonta kertoa vaimolle, mitä kaipaa vuoteessa? Onko vaimon mahdotonta pyrkiä toteuttamaan miehensä toiveita? Onko mahdotonta, että mieskumppani osoittaisi naiselleen arvostavansa ja rakastavansa tätä? Onko meidän mahdotonta löytää toisistamme sitä, mistä maksamme Kuuban ja Jamaikan aurinkorannoilla? Vai onko se niin, että mies ei voi enää keski-ikäistä kumppaniaan haluta ja arvostaa eikä nainen voi saada miehiltä rakkautta ja seksiä 30 ikävuoden jälkeen? Kaiken voi ostaa eikä mikään riitä.

Minun käy sääliksi länsimaista ihmistä.

Ja minähän olen teitä kaikkia parempi!

Niin tai näin, aina väärinpäin. Toisessa päässä on se osapuoli, jonka mielestä sooloseksi on tylsää ja vain runsas kokeilu takaa taidot ja hyvän seksin. Lähes toisessa päässä on se osapuoli, jonka mielestä yhden yön jutut ovat yököttäviä, mutta parisuhteessa saa toki naiskennella miten tahtoo (ääripäässä ovat tietysti ne, joiden mielestä seksi kuuluu vain ja ainoastaan avioliittoon). Ja tietysti jälkimmäinen osapuoli pitää itseään usein seksuaalisesti ”korkeamoraalisena” ikään kuin vihjaten, että joka ikinen, joka hairahtuu tieten tahtoen tai vahingossa pelehtimään toisen kanssa yhden yön ajan on seksuaalisesti halpamoraalinen. Sillä toki tällä osapuolella on oikeus määritellä se, mitä on olla ”seksuaalisesti korkeamoraalinen”. Ja onhan se kiva selitellä, että tehkää mitä tykkäätte, mutta minä muuten pidän sitä helvetin yököttävänä.

Mikähän ihme siinä on, että toisen osapuolen toilailut on tuomittava typeriksi, yököttäviksi, huonoiksi ja ties miksi muuksi, joka ilmaistaan mahdollisimman kielteisin ja osoittelevin ilmauksin? Minä kun en jaksa nähdä mitään ihmeellistä siinä, että joku tahtoen tai tahtomattaan pysyy neitseenä vakavaan suhteeseen asti, vaikka se suhde siunaantuisi vasta viisikymppisen. Enkä jaksa ihmetellä sitäkään, jos 16-vuotiaasta asti harrastaa aktiivista seksielämää kumppanien kera. Ja paheksuminen nyt veisi niin paljon energiaa, että nuupahtaisin tähän ruudun ääreen. Tyydyn ihmettelemään niitä, joilla on hillitön pakko ja ristiretki lytätä jommankumman strategian käyttäjät maan rakosista syvimpään.

Neitsyyden menettämisessä on seikkoja, jotka sotkevat tätä asiaa. Ihminenhän mielletään yleensä neitseeksi, mikäli hän ei ole kokenut yhdyntää. Vaan nykyään yleisesti ollaan sitä mieltä, että seksiin kuuluu muutakin kuin yhdyntä. Neitsyt voi siis itse asiassa olla kohtuullisen kokenut, vaikka ei olisikaan pitäytynyt lehdissä/televisiossa, mitä opiskeluun tulee. Mutta ehkä tämä sitten on jo ihan mahdoton ajatus. Ryhmä ykkösen mielestä ei ole mitään järkeä tyytyä hyväilyihin ja suuseksiin, jos yhdyntääkin harrastaa ja ryhmä kakkonen luultavasti karsastaa kaikkea, mikä menee suutelua ja hentoa vaatteiden läpi hyväilyä pidemmälle.

Mitä tulee siihen selitykseen, että kokemattomuus on ikävä asia, koska kokenut kumppani tuntee pelkoa ja riittämättömyyttä, niin eikö se ole sen kokeneen kumppanin ongelma? Tilannehan on ihan sama, jos tyyppi ryhtyy parkukuurille kuultuaan toisen telmineen 12 ihmisen kanssa ja pelkää vertailua. Huono itsetunto se siellä taustalla kolkuttaa. Ja sanoohan sen nyt ihmisjärkikin, että jonkun kanssa se ensimmäinen kerta on kuitenkin koettava. Joko se toinen on itsekin kokematon ja tulos on siis kamalaa, epämieluisaa sähellystä tai sitten se on kokenut, joka kärsii peloista kokematonta kohtaan. Miten ihmeessä jotkut onnistuvat edes kokemaan sen ensimmäisen kertansa, kun siitä on näin monimutkaista tehty?

Ja tietysti sekä ryhmä 1 että ryhmä 2 ovat mielestään oikeassa ja parhaita. Juu, muut saavat tehdä, mitä tykkäävät, mutta kyllä heidän tapansa on paras. Muut tavat ovat yököttäviä tai muuten vaan hupsun ihmisen hommaa. Onkohan se itsensä korottaminen muita littaamalla oikeasti niin kivaa miltä vaikuttaa, kun moni sitä kuitenkin harrastaa? Pitäisiköhän kokeilla?

Hei ryhmä 1, ootte ihan pepust! Suksikaa nyt suolle mölisemästä, helvetin ällöttävät mölyapinat. Nussitte varmaan puitakin puutteessa. Teidän seksinne on ihan käymälän syövereistä, kun ette pysy vaan siinä suhteessa vaan bylsitte kuin himohullut kaniinit ympäri räkäisiä baareja jokaista vastaan tulevaa tautimulkkua ja löyhkäpesää. Menisitte hoitoon, minä sentään odotin aikuiseksi asti ja tiiviisti parisuhteessa harrastan enkä kuvittelekaan sortuvani moisiin iljetyksiin ja kauhistuksiin. Häpeäisitte, mokomat luntut, pukit, huorat ja huorimukset.

Hei ryhmä 2, ootte ihan pepust! Kehtaattekin sievistellä ja sirostella siellä, senkin taidottomat huithapelit. Ette te kuitenkaan mitään osaa, panette vieläkin sitä samaa idioottia lähestysaarnaaja-asennossa pimeällä peiton alla tavaten asentoaapisen alkeita. Kyllä on saatanan avutonta ja säälittävää touhua tuo tuollainen, eihän kukaan järkevä ja taidokas ihminen teitä ikinä huoli, kun ette edes erota jalkaa mulkusta ja kainaloa pimpistä. Minä olen sentään pannut kaikki halki poikki ja pinoon ja osaan niin paljon, että saisin narutettua teidänkin surkeaan seksiin kavalasti huijatut kumppaninne vaikka tissit teipattuna ja pehko täydessä tällingissä.

Hmm. En tunne itseäni paremmaksi. Teenköhän jotain väärin?

Tästä ei sitten puhuta

Puhutaanpa seksistä, ystävä hyvä. Siitä, että on syytä hankkia niin pirusti kokemusta ennen sitoutumista siihen yhteen ainoaan. Jos nimittäin hairahdut odottamaan avioliittoon tai edes ensimmäiseen todella vakavaan suhteeseesi asti, teillä tulee olemaan huonoa seksiä. Piste. Tähän ei nyt vain löydy vaihtoehtoja, usko hyvällä. Ensikertalaisten sähläys on… no, aika säälittävää. Hankkisit jonkun kokeneen opettamaan, jotta kelpaisit kokeneelle kumppaniksi.

Tai sitten voit jättää tuon kaiken tekemättä ja säästää itseäsi avioliittoon joko vapaaehtoisesti tai siksi, ettet nyt ole sattunut saamaan. Vaikka eräät tahot väittävät toisin, monet kuitenkin hyväksyvät neitsyyden, osa jopa sitä edellyttää. Kokemusta tykittävien mielestä se on epäilyttävää touhua siksi, että seksi ei ensimmäisen kumppanin kassa voi olla… no, tiedättehän. Nautinnollista. Kivaa. Upeaa. Se on vain onnetonta kohellusta, josta molemmat kaipaavat viheriäämmille laitumille.

Jos sitä saa mielestään hyvää seksiä liitossa, eroaa ja uudessa liitossa saa mielestään parempaa, mikäs siinä. Mutta jospa ei eroakaan. Onko seksi huonoa siksi, että on ehkä mahdollista saada parempaa? Latistuuko koko kumppanin kanssa koettu nautinto siksi, että jossain saattaa olla joku, jonka kanssa seksi on hienompaa. Tai sitten ei ole. Muinoin oli rikos olla kokenut ennen avioliittoa. Nykyään on rikos olla kokematon. Kaunista. Ja kirotun ahdistavaa. Silloin kun muut määräävät sinun seksielämästäsi, on aika esitellä niille muille märkää kinnasta ja poistua näyttämöltä.

Otetaan esimerkiksi Elina. Elina ei saa orgasmia yhdynnässä. Hän käy keskustelupalstalla, missä vanhemmat naiset mainostavat yhdyntäorgasmejaan ja kehuvat, että mikään ei ole mitään niihin verrattuna. Eivät nekään orgasmit, joita Elina on kokenut. Tulisiko Elinan nyt heittäytyä parkumaan, kun hän ei saakaan ihania yhdyntäorgasmeja eivätkä muut orgasmit ole yhtään mitään? Eikö Elinalla ole oikeus omaan nautintoonsa? Mitä väliä sillä on, millaisia orgasmeja muut kokevat. Mitä väliä sillä on, että joku naapurin penttimaria on kokeillut 17 tyyppiä ja on nyt suhteessa, jossa viimeinkin saa hyvää seksiä? Kukaan ei voi kokea nautintoa toisen puolesta. Eikä kenelläkään ole oikeutta sanoa, että sinä et nauti tuosta tai voit kokea parempaa siksi, että ne ovat sanojan kokemuksia. Ehdotuksia saa esittää, mutta ylitieturina on turha esiintyä. Keskittyisitte nyt siihen omaan, kokemusten parantelemaan seksielämäänne ja jättäisitte muut rauhaan kokeilemaan siipiään.

Lohdukkeena sanottakoon teille ei-kokeneille: maailmassa ihan oikeasti on runsaasti ihmisiä, joita kokemattomuus ei pelota eikä haittaa. He voivat toimia mielellään ohjastajina suhteessa tai ovat yhtä kokemattomia, mutta opettelevat mielellään yhdessä merkitsevän ihmisen kanssa sitä, kuinka tuotetaan toiselle nautintoa ja saadaan sitä itse. Sitä paitsi, sen merkitsevän ihmisen tyydyttämisen joutuu joka tapauksessa opettelemaan alusta alkaen. Jotkut ovat ”helpompia” kuin toiset, mutta tässäkin helppous on sitä, että heillä vain sattuu olemaan mieltymyksiä, joista jauhetaan julkisesti tai jotka ovat muuten hyvin yleisiä. Mutta joku nauttii siitä, että hänen selkärankaansa sivellään ja suudellaan. Joku rakastaa päänahan hieromista. Joku rakastaa sormea sisällään. Joku inhoaa noita kaikkia. Eikä sitä voi tietää etukäteen. Pitkässä suhteessa yhden yön kokemushankinnoilla voi usein heittää vesilintua.

Tästä pääsemmekin aasinsillan kautta seksistä puhumiseen. Joidenkin mielestä siitä ei ole soveliasta puhua julkisesti tai ei lainkaan. Minä kunnioitan kyllä ihmisen halua olla puhumatta seksielämästään ja halua olla kuulematta muiden seksielämästä. Mutta miksi kokemuksiaan ei saisi jakaa? Varsinkin, kun siitä on usein konkreettista hyötyä. Petteri voi olla huolissaan siitä, että hänellä ei seiso joka kerta. Hän juttelee Kallen kanssa, joka kertoo, että eipä hänelläkään ihan aina eikä monella muullakaan. Petterillä ei ole aihetta huoleen. Saara pohtii kurjana, miksi hän ei saa yhdynnässä. Juteltuaan Kaisan kanssa hän rauhoittuu, sillä eipä saa Kaisakaan eikä moni muukaan, tietää Kaisa. Mutta Kaisa on saanut suuseksissä. Se kuulostaa Saarasta hyvältä, hänkin haluaa kokeilla sitä Petterin kanssa.

Kokemusten ja vinkkien jakaminen on toisille tärkeää. Toki se on tehtävä oman kumppanin toivomuksia kunnioittaen, mutta useimmiten kumppani ei suutu siitä, että henkilö kertoo toiselle, missä asennossa hän saa helpoiten orgasmin. Moinen voi auttaa muiden seksielämää. Mikäs siinä, jos ei halua itse aiheesta jutella, mutta mikä siinä on niin pahaa, että muidenkin harrastama ajatustenvaihto on turmelus?

Tietysti erään näkökannan mukaan se on tämä AT-miesten kurja asema. He kun stressaantuvat ja masentuvat, jos ja kun kuulevat, että muilla on seksielämää, kun heillä ei sitä ole. Mikäs siinä, lähdetään vain sille linjalle, että lopetetaan puhuminen tietyistä asioista siksi, että osalta väkeä ne asiat puuttuvat ja se osa kokee olonsa kurjaksi tiedostaessaan, että muilla on, mutta heillä ei. Ihan ensimmäiseksi haluan kieltää puhumisen ompelutaidosta. Minun sydämeni vuotaa verta joka kerran, kun kuulen, että joku osaa ommella hyvin. Listaa jatketaan ulkomaanmatkoilla, japanin kielen taidolla, upealla vartalolla, kirjoitetuilla kirjoilla, kolmosen arvoisilla esseillä ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen aina hamaan helvettiin asti.

Maailmassa on sen verran hulppeasti, joista puhuminen saa aina jonkun kokemaan syvää häpeää, masennusta ja halua hypätä liina kaulassa parvekkeelta, että voisimme oikeastaan lopettaa puhumisen tyystin. Se paljon mainostettu sääkään ei käy, sillä minä olen sydämistynyt siitä, että Suomessa on niin kylmä. Lainatkaa liinaa, jos joku vielä kertoo, kuinka lämmintä ja kivaa Kreikassa on.