Minä, joka olen lukenut vähintäänkin 200 harlekiinia, olen varmasti pätevä niistä jotain kirjoittamaan. Ensiksi joitain yleispäteviä piirteitä. Mikä on muuttunut, mitä on pysynyt?
Nainen, sankaritar
Nainen on pääsääntöisesti kotoisin Yhdysvalloista, Britanniasta tai Australiasta. Toisinaan hänellä on hiukan eksoottisempia sukujuuria, esimerkiksi Ranskassa tai pohjoismaissa tai jopa Etelä-Euroopassa. Hyvin harvoissa tapauksissa hän saattaa löytyä seikkailemasta Aasiasta, Afrikasta tai Etelä-Amerikasta, mutta tällöin hän ei suinkaan ole syntynyt ja kasvanut sikäläisessä arvoympäristössä vaan on omaksunut tukevat, länsimaiset arvot ja ihanteet.
Ikähaarukka on nykyään kohtuullisen laaja, joskin suurin osa sankarittarista on 20-30-vuotiaita. Mitä vanhemmasta harlekiinista on kyse, sen varmemmin neito on parikymppinen ja usein vastustaa feministisiä liikkeitä. Mieleeni on jäänyt hauska harlekiini, jossa feminismi yhdistettiin hillittömään naiskenteluun ja tupakanpolttoon ja sankaritar luonnollisesti paheksui moisia toimia kovasti. Silloin tällöin törmää uusimmissa harlekiineissa jopa keski-ikäisiin naisiin ja kerran löysin pokkarin, jossa nainen oli miestä merkittävästi (yli 10 vuotta) vanhempi.
Ulkonäöltään suurin osa on tietysti kaunotarten kermaa - tosin, yleensä he eivät sitä itse tajua, elleivät työskentele malleina. Sankarittaret eivät tuo itseään esiin ja pröystäile kauneudellaan. He saattavat pikemminkin pitää itseään rumina tai tavanomaisina, vaikka ovat kuvauksen mukaan miesten seksuaalisten unelmien huipentumia. Keski-ikäisetkin naiset tapaavat olla "ikäistään nuoremman näköisiä". Eipä se 10 vuotta vanhempaa naista vokotellut mieskään heti arvannut, että nainen oli 49-vuotias. Silloin tällöin naiselle sallitaan joitain kauneusvirheitä, kuten pienet rinnat ja roikkuva vatsa. Jälkimmäinen tosin vain synnyttäneille.
Nykynaiset voivat olla yksinhuoltajia. Vanhemmissa harlekiineissa se oli harvinaisempaa ja aiheutti naiselle yleensä ongelmia, sillä hänet oli tuupattava raskaaksi mahdollisimman nuorena. Eihän sankaritar voinut kohdata sankaria yli 30-vuotiaana. Niinpä eräskin äiti oli 16 synnyttäessään. Myöhemmin lapset voivat olla jo aikuisia ja avioliiton kynnyksellä.
Työssäkäynti on tyypillistä, joskin vanhemmissa harlekiineissa harvinaisempaa kuin nykyään. Silloin sankaritar saattoi siirtyä perheensä huomasta aviomiehen huomaan toimimaan edustusvaimona. Nykyään lähes jokaisella sankarittarella on ammatti, elleivät he ole kotiäitejä. Suosittuja ammatteja ovat sihteeri, sairaanhoitaja, taitelija, malli, esiintyjä (teatteri/laulaja/elokuvanäyttelijä jne), tulkki, opettaja, lastenhoitaja, kokki, eläinhoitaja (+ muut eläimiin liittyvät ammatit) ja myyjä. Kaikki naisille varsin soveliaita ammatteja. Silloin tällöin toki törmää "miesten ammateissa", kuten esimerkiksi koodaajan, putkimiehen, sähkötekinikon, liikealan ja lentäjän tehtävissä toimiviin naisiin, mutta he ovat harvinaisia vielä nykyäänkin. Jonkin sortin sihteeritöitä tekevä nainen lienee kaikkein yleisin.
Luonteeltaan sankaritar on uskollinen, kiltti, luotettava ja rehellinen. Usein hän ahdistuu, jos sattuu osoittamaan (oikeutettuakin) suuttumusta jollekulle (paitsi sankarille) ja katuu sitä suuresti. Hän on älykäs ja rohkea ja taipuvainen mustasukkaisuuteen, joskin sankarin profiileita tutkiessa se on ymmärrettävää. Sankari saa hänestä usein moraalisen vastuksen, sillä sisimmässään tämä nainen on hyvin moraalinen. Hän saattaa hurjastella toisinaan, mutta joko moinen on nuoruuden erehdystä tai kostoa miessukukunnalle. Hän haluaa avioliiton ja lapsia ja nehän ovat tavoitteita, joihin harlekiinit tähtäävät.
Mies, sankari
Mies voi olla kotoisin lähes mistä vain, paitsi Afrikasta tai Aasiasta, ellei hän ole jommassa kummassa paikassa elänyt valkoihoinen. Mustaihoisia ja aasialaista syntyperää olevia miehiä ei kerta kaikkiaan näy kuin aivan äärimmäisissä poikkeusolosuhteissa. Sen sijaan tuliset latinot, eteläaurooppalaiset ja arabit ovat suosittuja.
Tyypillisesti mies on 30 ikävuotta jo ylittänyt. Ei ole lainkaan harvinaista, että hän on reilusti yli 40, kun sankaritar on vasta täysi-ikäisyyden saavuttanut. Alle 30-vuotiaita miehiä näkyy vähän, mutta eivät he mahdottomia ole. Parikymppistä saa sen sijaan etsiä koirien kanssa, poikahan sellainen vasta on. Ja lähes aina mies on naista vanhempi tai korkeintaan saman ikäinen.
Miehet voivat olla komeita tai rumia, mutta jälkimmäisessä tapauksessa he suorastaan pursuvata maskuliinista karismaa, joka vie sankarittarelta jalat alta. Miehet joko tiedostavat komeutensa tai eivät, mutta yleensä edellistä. Ja siinä sivussa hyödyntävät sitä esteettä. Mutta olivat kasvot millaiset hyvänsä niin vartalo on aina atleettinen, jäntevä ja maskuliininen. Lisäpinnoja saa tummasta tulisuudesta, jota löytyy arabeilta ja latinoilta.
Ammatit ovat tyypillisesti "korkeampia" kuin naisilla ja miehet ovat tätä kautta varsin varakkaita, elleivät suorastaan miljonäärejä. He ovat liikemiehiä, kapteeneja, kirjailijoita, yliopiston opettajia ja tutkijoita, seikkailijoita, lääkäreitä, salapoliiseja, henkivartijoita, yrityksen johtajia, näyttelijöitä, ohjaajia. Useimmiten nainen työskentelee miestä "alemmassa" ammatissa, esimerkiksi tämän sihteerinä, jos mies on yritysmagnaatti. Toisinaan he saattavat nykykirjoissa olla työtovereita ja onpa muistaakseni joskus sattunut silmiini sellaisenkin harlekiinin takakansi, jossa nainen oli pomo ja mies alainen.
Mitä tulee luonteeseen, mies on määräilevä, itsepäinen, määrätietoinen ja tiukka. Hänellä on maaginen tapa tietää, mitä naiset haluavat ja taito käyttää tätä hyväkseen. Hän omistaa kaikki ne piirteet, jotka stereotyyppisesti liitetään maskuliinisuuteen, kovuuden, sulkeutuneisuuden ja älykkyyden. Samalla hän kuitenkin on hellä isä ja rakastava aviomies.
Lapsia miehellä on joskus, mutta tietysti hän niitä haluaa mielellään monta. Ja tulee loistavasti toimeen yksinhuoltajasankarittaren mukuloisen kanssa.
Seksi
Mitä tuoreempi pokkari on, sitä enemmän siinä on seksiä ja sen kuvailua. Vanhemmissa harlekiineissa nuoret neidot ovat siveyden perikuvia. HYVIN harvoin he antautuvat mihinkään ennen avioliittoa. Jos pari sattuu pokkarin aikana menemään naimisiin, seksiä voipi esiintyä, mutta se esitetään häveliäästi. Pari päätyy petiin ja sitten alkaakin seuraava kappale.
Nykyharlekiineissa naiset harrastavat seksiä ja toisinaan sen kuvailuun uhrataan kokonaisia kappaleita. Useimmiten tyydytään kuitenkin pariin sivuun. Ei toki ole harvinaista, että nainen on neitsyt nykyharlekiineissa, mutta mitä uudemmiksi ne menevät, sitä enemmän näkyy tämä "neitsyet ovat out" -ilmiö. Naisella on oltava seksuaalisia kokemuksia, vaikka vain yksi, huono ja pikainen. Yhden yön juttuja nämä naiset kuitenkin harrastavat äärimmäisen vähän.
Mahdollisista kokemuksistaan huolimatta sankaritar on aina tietämättömämpi, mitä tulee sankariin. Jos naisella sattuu olemaan jonkin verran kokemuksia, ne latistuvat verrattuna seksiin sankarin kanssa. Vasta nyt nainen todella nauttii seksistä! Ja mies tietää heti, mistä nainen pitää ja osaa viedä tämän nautinnon norsunluutorniin - yhdynnällä. Harvemmin harlekiineissa suuseksiä harrastetaan. Joskus mies nuolee naista, mutta en ole kertaakaan törmännyt naiseen, joka ottaisi mieheltä suihin.
Mies ei ole neitsyt. Ei sitten ikinä. Kaikki eivät ole suorastaan pukkeja, mutta hyvin yleistä on sekin, että miehen ex-panolista on puhelinluettelon mittainen. Tästä huolimatta sankarillekin seksi sankarittaren kanssa on todellista nautintoa, sielujen yhteyttä eikä mikään muu seksi ole yhtä upeaa. Näin on, vaikka nainen olisi neitsyt. Ja neitsyyden menetys on aina hienoa. Onhan naisella sentään kokenut kumppani. Se voi sattua ja verta voi tulla, mutta loppujen lopuksi nainen pääsee hurmion aallokkoon ja laskeutuu hitaasti maan pinnalle rakkaansa sylissä.
Seksi on tärkeä osa nykyharlekiineja. Tuskin on enää harlekiinia, missä sankari ja sankarita eivät hyppäisi petiin, lammikkoon tai makuupussiin edes kerran. Ja usein ennen avioliittoa.
Parisuhde
Loppujen lopuksi sekä sankaritar että sankari ovat yksiavioisia. Molemmilla voi olla jotain säätöä ennen "sen oikean" löytymistä, mutta kun se löytyy, usko ikuiseen onneen yhden rinnalla puhkeaa kukkaan paatuneimmassakin synkistelijässä. Yleensä joko ollaan jo naimisissa, mennään pokkarin aikana naimisiin tai sitten hankitaan kihlat. Naisille lupaus avioliitosta on suurin mahdollinen rakkaudentunnustus.
Parisuhteessa mies on hallitseva osapuoli. Nainen voi olla vahva, mutta loppujen lopuksi mies on se, joka vie ja nainen vikisee. Mies voi olla hyvinkin rasittava ja raivostuttava jääräpää, mutta saa kaiken anteeksi tunnustettuaan tehneen kaiken vain viiltävästä rakkaudesta naiseen. Toisinaan mies on suorastaan niin komenteleva ja omistava, että huijaa naisen suhteeseen ja sänkyyn kanssaan, lähes raiskaa. Mutta mitäs pienistä, kun rakkaus astuu kuvaan.
Juoni
Olen koonnut joitain yleisimpiä juonikuvioita ja esittelen ne lyhyesti.
Tukahdutettu rakkaus, mies: Mies on ollut jo pitkään korviaan myöten rakastunut sankarittareen tai rakastuu tähän yhtäkkisesti. Mies kehittää juonen, jolla saa naisen itselleen, yleensä naimisiin ja toivoo parasta. Miehen rakkaus paljastuu vasta lopussa, paras tapahtuu ja loppu on onnellinen.
Tukahdutettu rakkaus, nainen: Nainen on ollut pitkään korviaan myöten rakastunut sankariin tai rakastuu tähän yhtäkkiä. Nainen tuskailee ja yrittää päästä eroon tunteistaan ja miehestä ja kärsii hirveistä kriiseistä nähdessään miehen hyppäävän sängystä sänkyyn. Nainen yrittelee mahdollisesti jotain viritelmiä tai sitten mies vain tajuaa rakastuneensa ja eläköön onnellinen loppu.
Taistelupari: Mies ja nainen ottavat jatkuvasti yhteen, inhoavat toisiaan, päätyvät sänkyyn, rakastuvat ja elävät elämänsä onnellisina loppuun asti.
Lapsikuvio 1: Nainen joutuu sukulais/ystävälapsensa huoltajaksi ja lapsen miespuolinen sukulainen tulee vaatimaan huoltajuutta. Nainen ja mies riitelevät, rakastuvat ja pusmuisk.
Lapsikuvio 2: Nainen on kohdannut miehet vuonna 1 ja 2 ja tuloksena on taapero, josta mies ei tiedä mitään. Sattuman oikusta naperon olemassaolo selviää miehelle, mies tahtoo osuuden taaperosta ja samalla vanha suhde puhkeaa kukoistukseen.
Lapsikuvio 3: Miehellä on mukuloita, joita hän ei itse voi hoitaa tai jotka ovat muuten pirullisen hankalia. Nainen palkataan hommiin, rakkaus syttyy ja tuloksena on yksi avioliitto lisää.
Avioliitto: Syystä tai toisesta sankaripari on päätynyt järkiliittoon. Polut risteävät lopulta vuoteessa ja muutaman mustasukkaisuuskohtauksen myöntä astellaan alttarille.
Kidnappaus: Syystä tai toisesta mies kidnappaa naisen mukaansa ja usein "pakottaa" myös sänkyyn. Nainen rakastuupi, mies myös ja kaikki ovat onnellisia.
Vanhat traumat: Miehellä ja naisella on joskus ollut suhde, tai seksikerta, joka meni pahasti pyllylleen. He kohtaavat uudestaan ja miehen mulkoilun, kiukuttelun ja kurjan kohtelun sekä naisen itkeskelyn, surkuttelukohtausten ja tietysti seksin myötä he ymmärtävät rakastaneensa toisinaan aina.
---------
Harlekiineja olen kuullut syytettävän naisten korruptoimisesta. Se on mahdollista, jos elää täysin pää pilvissä. Mitään realismiahan noista on turha etsiä. Nuoret naiset eivät kuitenkaan kovin usein harlekiineja lue, joten kaipa ne korruptoivat lähinnä niitä ikävystyneitä kotirouvia ja -äitejä, jotka ovat suurin ryhmä myös saippuasarjojen katselutilastoissa. Jos elämässä ei muuta ole, se täytetään romanttisella roskalla.
Itse pidän rentoutumisesta harlekiinin äärellä. Ne ovat myös tehokasta kuntopyöräilymateriaalia. Sitä ei edes huomaa polkeneensa tuntia, kun keskittyy harlekiiniin. Olen yrittänyt lukea tenttikirjoja satulassa, mutta se ei onnistu. Toisaalta, olen varsinaisen kirjallisuuden suhteen äärimmäisen nirso ja kun luen paljon tentteihin, en yleensä jaksa lukea mitään harlekiineja raskaampaa. Puhumattakaan siitä, että ryhtyisin lukemaan fiktiota englanniksi. Minulla on tälläkin hetkellä listoilla yli 10 englanninkielistä tenttikirjaa, niiden jälkeen ei paljoa huvita nähdä mitään englanninkielistä.
Jos joku muuten haluaa harlekiineja, minulta saa hakea. Niitä lojuu taas turhan paljon nurkissa, kertakäyttökamaa kun ovat.