Valehdelkaamme lisää

Täytyy vielä todeta, että minua hämmentää sellainen käsitys suhteista, niin ystävyys- kuin parisuhteistakin, että valehtelu on ihan hyväksyttävää, koska ihmiset haluavatkin, että heille valehdellaan. Eikö se merkitse, että ihan mistä hyvänsä saa valehdella? Rajana on vain valehtelijan mielikuvitus. Voi ihan hyvin valehdella, että en minä tappanut naapurin vekaraa enkä ajanut autoasi lyttyyn enkä tuhonnut rakkainta muistoesinettäsi enkä pettänyt sinua sisaresi/veljesi kanssa enkä ollut se, joka mustamaalasi sinua joka kadunkulmassa enkä tartuttanut sinuun HI-virusta. Eihän sillä ole mitään eroa, valehteleeko, että ei olekaan väsynyt ja jaksaa lohduttaa vai valehteleeko, että lapsi ei olekaan kumppanin vaan naapurin Jarmon.

Onko silläkään sitten merkitystä, kenelle valehtelee, jos kerran koko sosiaalinen kanssakäyminen perustuu valheille? Miksi enää poliisille, verottajalle tai muillekaan viranomaisille pitäisi kertoa totuus? Eihän se ketään vahingoita, jos kavallan pohjolalta vaikka 10 000e, se on niin iso konserni, ettei siinä joku kymppitonni tunnu. Eikä ketään vahingoita, jos tapan jonkun puliukon tuolta sillan alta, pääseepähän kärsimästä.

Totta kai on aivan eri asia murhata puliukko kuin pettää puolisoaan. Mutta kyse onkin siitä, että mihin se raja vedetään ja millä perusteilla. Jos saa pettää puolisoon, eikö silloin saa pettää ketä hyvänsä? Vai tuleeko raja siinä vastaan, mitä laki sanoo? Mutta miksi kunnioittaa lakia, jos "kukaan ei saa tietää, eikä se ketään kuitenkaan vahingoita"? Millä perusteella on ihan hyväksyttävä asia pettää puolisonsa luottamus, mutta ei ryyppykaverinsa luottamusta? Millä perusteella on ok valehdella, että lapsi on puolison, jos ei ole ok valehdella vaikka omille vanhemmilleen? Ovatko nämä ihmiset ihan aikuisten oikeasti sitä mieltä, on on sama asia valehdella toisen selluliitin olemattomuudesta ja siitä, että onkin oikeasti tahollaan naimisissa ja perheellinen?