Kun joulu on
Joulu on ovella. Tähän aikaan alkaa se ianikuinen rutina siitä, kuinka joulusta on tullut niin kaupallinen, materialistinen ja ahne juhla. Totta, joulu on sellainen. Kiinnostaisi kuitenkin kuulla näiltä rutisijoilta, että milloin joulu on ollut jotain muuta. Milloin joulu on ollut rauhan ja rakkauden juhla? Kenties joskus 1300-luvulla? Vai silloin, kun joulu liitettiin kristukseen (sitä ennen se ei ainakaan ollut)? Vai vuonna 1973, kun minä en ollut syntynytkään?
Kertokaa nyt hei ihan oikeasti. Vai onko tämä niitä juttuja, joista kuuluu rutista, kuten nuorison turmeltuneisuus? Loppujen lopuksi, jo muinaisessa Egyptissä joku vaikeroi, kuinka turmeltunutta nuoriso on...
Kertokaa nyt hei ihan oikeasti. Vai onko tämä niitä juttuja, joista kuuluu rutista, kuten nuorison turmeltuneisuus? Loppujen lopuksi, jo muinaisessa Egyptissä joku vaikeroi, kuinka turmeltunutta nuoriso on...


5 Comments:
Rutisija voisi valaista asiaa sen verran, että joskus muinoin ajanlaskumme alussa (eli vielä 70-luvulla) jouluhuuma alkoi kaupoissa maltillisesti 1. adventista eikä sitä ennen. Nykyään se riepotus alkaa marraskuun puolivälissä viimeistään.
Toisekseen lapsena ei nähnyt sitä kaikkea ahnasta ostaosta-propagandaa, mainostelkkua ei ollutkaan ja mainospostia tuli 1/50 nykymäärästä.
Tämä keskiaikaisuus siis tosiaan päti ihan 80-luvun alkuun asti - jolloin sinäkin olet ollut jo koulussa.
Isoin terveisin Birdy.
Synnyin 82 ja menin kouluun 88, että en minä ihan 80-luvun alussa ollut koulussa vielä... Enkä kyllä muista pirpanajouluistani paljoa.
Lapsuusaika kultaa muistot. Minua kiinnostaisi tietää, kokivatko 70-luvun aikuiset joulun suunnilleen yhtä materialistisena kuin me nykyään.
Birdy tässä: Sorry, käsitin sinun syntyneen 70-luvun alkupuolella.
Luulen, että 70-luvun 'materialistisuus' riippui siitä, kuinka paljon oli rahaa. Hyvinvoinnin lisääntyessä lähes joka toinen on 'hyväosainen', ja materialismista on tullut valtavirran ilmiö, joka näkyy ja kuuluu. Köyhempikin sitten ottaa lainaa, jotta voi mällätä materiajoulunsa:)
Pitää myös muistaa, että 70-luvulla kellään ei ollut kotona tietokoneita, ei internettiä ja televisionkin tarjonta oli aika rajattua (3-kanava mainoksineen tuli vasta...1980?) 80-luvulla syntyneet tuppaavat pohtimaan, että millä 70-luvulla oikein surffattiin tai soitettiin, jollei muka tietskaria, nettiä ja kännykkää ollut olemassa:-))) B.
Todellakin, me 70-luvulla syntyneet katsomme joulutematiikkaa aivan toisessa valossa kuin 80-luvun lapset. Itsekin 70-luvun joulun kokeneena muistelen hämmennyksellä tätä nopeaa murrosta. Vaikka meillä vanhemmilla kansalaisilla tietysti nostalgiahermo väpättää, kun joutuu katselemaan tätä nykymeininkiä, on kuitenkin positiivisena voimavarana se lämmin muisto vanhoista ajoista. 80-lukulaisena Arawn ei tietenkään voi ymmärtää meitä vanhojen aikojen perään haikailijoita.
Muistutan kuitenkin, että jokainen tekee oman juhlansa. Lapsiperheitä vain käy sääliksi, he kun joutuvat pahimmin markkinavoimien tulilinjalle.
Ja edellinen kommentti tosiaan terveisten saattelemana nimimerkiltä Joshua.
Lähetä kommentti
<< Home