Ihanat lapset liikenteessä
Tiedän, että minun ei pitäisi. Ja teen niin kuitenkin: vihaan lapsia julkisissa kulkuvälineissä. Ja vaikka tiedän, että ei pitäisi, en harmittele. Lähinnä vain jokainen lapsilisäinen junamatka saa minut yhä vakuuttuneemmaksi, että minulle ei piimäsuuta pilttiä tule.
Mikä siinä on, että ne lapset eivät voi julkisissa olla hetkeäkään hiljaa? Eivät kaikki huuda naama punaisena, mutta kun eivät ole lainkaan oppineet kontrolloimaan äänenvoimakkuuttaan, tavallinenkin puhe kuuluu parin vaunun päähän. Eikä se lopu, ei koko matkan aikana, ei hetkeksikään, pieni suu oikein tykittää asiaa kaikesta mahdollisesti. Ja sitten ovat tietysti ne parkujat, joiden pää tekee mieli iskeä seinään.
Kyllä, toki lapsilla on oikeus itkeä julkisesti. Tiedän, että vauvat kommunikoivat niin. Tiedän, että vähän vanhemmilla lapsilla on sisäänrakennettu pälpätingeneraattori. Ja silti se kiukuttaa nimenomaan julkisissa, kun haluaisin vain keskittyä tuijoittamaan ikkunasta uloa ja ajattelemaan, mutta en voi, kun lapsen ulina/kovaääninen pälpätys tunkee läpi.
Ovatko lapset sellaisia kotonakin? Pitäisikö minun synnyttää ja kestää sitä vuosikausia? Enkö voisi vain saada aikaistettua sterilisaatiota?...
P.S. Ei, en vihaa lapsia. Mutta en häpeäkään sitä, että he toisinaan ärsyttävät suunnattomasti.
Mikä siinä on, että ne lapset eivät voi julkisissa olla hetkeäkään hiljaa? Eivät kaikki huuda naama punaisena, mutta kun eivät ole lainkaan oppineet kontrolloimaan äänenvoimakkuuttaan, tavallinenkin puhe kuuluu parin vaunun päähän. Eikä se lopu, ei koko matkan aikana, ei hetkeksikään, pieni suu oikein tykittää asiaa kaikesta mahdollisesti. Ja sitten ovat tietysti ne parkujat, joiden pää tekee mieli iskeä seinään.
Kyllä, toki lapsilla on oikeus itkeä julkisesti. Tiedän, että vauvat kommunikoivat niin. Tiedän, että vähän vanhemmilla lapsilla on sisäänrakennettu pälpätingeneraattori. Ja silti se kiukuttaa nimenomaan julkisissa, kun haluaisin vain keskittyä tuijoittamaan ikkunasta uloa ja ajattelemaan, mutta en voi, kun lapsen ulina/kovaääninen pälpätys tunkee läpi.
Ovatko lapset sellaisia kotonakin? Pitäisikö minun synnyttää ja kestää sitä vuosikausia? Enkö voisi vain saada aikaistettua sterilisaatiota?...
P.S. Ei, en vihaa lapsia. Mutta en häpeäkään sitä, että he toisinaan ärsyttävät suunnattomasti.
9 Comments:
Ei muiden lapsia tarvitsekaan rakastaa ja sietää. Omia on ihan hyvä - ja joskus on vain pakko.
Itse ärsyynnyn ihan samasta asiasta. Lisäksi on se, että ne kävelevät käytävällä, jäävät tuijottamaan, juoksentelevat ja kantavat tavaroitaan ympäriinsä.
Kerran matkalla Helsingistä Kuopioon kävin IC-junassa tupakalla, ja palatessani takaisin penkilleni, edessäni istuvan äidin vanhempi alle viisivuotiaista oli mennyt tonkimaan laukkuani ja istumaan paikalleni.
Sitä ennen hänen nuorempansa oli nakellut vesipulloaan minuun päin koko matkan penkin yli, huutanut, vikissyt, inissyt, karjunut, ja ollut rasittava - vanhempi taas oli juossut ja härnännyt muita matkustajia.
Sanoin pari kertaa äidille aika helvetin pahasti sen jälkikasvun käytöksestä, ilman pienintäkään nöyrtymistä. Jo se on saatana jos ei saa maksettua matkaansa kulkea ilman että toukat pesteroi.
Tuo on nimenomaisesti syy, miksi esimerkiksi leffateattereissa lastenliput ovat yhtä kalliita kuin aikuisten. Kuitenkin järkevämpi hinnoittelu ei julkisissa ole mahdollista typerien ideologisten syiden takia ("tasa-arvo" yms.)
Yksityisissä yrityksissä sen sijaan häiriköiviltä matkustajilta peritään hieman korkeampaa hintaa ja muilta halvempaa, kompensoiden muille häiriötä sekä nostaen lapsiperheiden insentiivejä keksiä muita tapoja matkustaa.
Arawn, voit varmaan huomata itse kuinka vaikeaa on sanoa mitään lapsikielteiseksi tulkittavaa. Aina pitää pelätä sitä että tässä ollaan nyt lastenvihaajia. Joku muu lapseton nainen sanoi ihan samaa blogissan.
Nykyiset vanhemmat ovat upeita syyllistäjiä. Heidän jälkikasvullaan pitää olla jumalauta oikeus tehdä ihan mitä lystää. Jos vedät herneet nenään, olet tosikko, lastenvihaaja ja pipo tiukalla. Vaadit lapsia käyttäytymään kuin 'pikkuaikuiset' ja muutenkin mahdoton kärttyinen hapannaama. Hyvän tai edes kohtuullisen käytöksen vaatiminen kun on suurin synti mihin lapseton ihminen voi syyllistyä.
T: eräs, jolla on jo aika varattuna sterilisaatioon, kiitos vaan äippäblogeille motivaatiosta!
Ymmärrän kyllä, että lasten mölinä ja kirkuminen on ärsyttävää. Minäkin ärsyynnyn jopa oman lapseni vikinästä. Sitä on toisaalta pakko ollut oppia sietämään. Lasta ei nimittäin noin vain pysty napista hiljentämään. Mikäli lapseni alkaa häiriköidä, yritän kyllä kaikin keinoin saada hänet rauhoittumaan. Joskus se vain ei millään onnistu. Silloin olen erittäin pahoillani asiasta, ja minua harmittaa kaikkien kärsimään joutuvien puolesta.
Maailma on nykyään sellainen, että lastenkin kanssa on pakko joskus matkustaa. Ja siihen pitää kyllä olla myös oikeus. Bussit ja junat ovat julkisia tiloja, eikä peruspalvelun hintaan kuulu ehdotonta oikeutta matkustaa ilman normaalien elämisen äänien - myös lasten - aiheuttamia häiriöitä. Parempaa palvelun laatua haluaville on junassa ykkösluokka ja bussin korvikkeeksi henkilöauto. Näin se vain on kunnes toisin sovitaan, enkä minäkään pyytele anteeksi asennettani.
Mhii.. Harmittaa toisaalta niiden "kilttien" lasten puolesta, jotka eivät saa sitten taas nostatettua "lasten kunniaa" vaikka matkustaisivat kuinka nätisti. o.O Ei heitä huomata, kun ovat hissukseen poissa tieltä, ja vain häiriköt jäävät mieleen. Mutta niinhän se menee.. Ei sille mitään voi. :-/
Minusta olisi hyvä, jos lasten kanssa "uskallettaisiin" (ja vanhemmat antaisivat muiden aikuisten) ottaa kontaktia suoraan. Sillälaillahan sitä lapselle aukenisi "tosielämä" pumpulin sijaan! Se etteivät muut aikuiset ehkä siedäkään niin paljon kuin paksunahkainen väsynyt äiti.
Tähän mennessä olen huomannut, että huonosta käyttäytymisestä on vaikea keksiä hyvää ("instant")rangaistusta. Tukkapöllyjä ja yms väkivaltaa ei tueta, karkkipäivän peruuttaminen ei kovin pienen lapsen ajantajun kanssa toimi ja julkisissa paikoissa on vaikea "pistää (yksikseen johonkin paikkaan, esim. oma huone) miettimään, miten ollaan nätisti". :-/ Muut mieleentulevat rangaistukset (esim. pidetään sylissä, kunnes osaa olla kunnolla) herättävät taas lisää meteliä ja koettelevat kaikkien mahdollisten hermoja.. o.O
Ada (äitinä reilu 3 vuotta)
Muistan, miten itse pikkutyttönä pitkästyin pitkillä matkoilla - ei ollut autoa ja sukulaisiin piti päästä äidin kanssa. Mutta aina löytyi matkoilla vieraita aikuisia, jotka jututtivat. Luulen, että kolmekymmentä vuotta sitten ihmiset olivat tottuneempia lapsiin ja tottuneempia ottamaan kontaktia vieraisiin. Nyt ihmiset haluavat olla samanlaisten seurassa ja omissa ajatuksissaan. - Mutta lasten kanssa kannattaa käydä juttusille, lapsissa on energiaa, joka ärsyttää silloin kun yrittää olla kuin sitä ei olisikaan, mutta joka antaa voimia kun ottaa kontaktin lapseen. Jos on kertakaikkisen väsynyt, korvalappustereot ja klassista musiikkia täysillä peittää ympäristön hälyn ja lepuuttaa mielen. Ei kannata päästää itseään ärsyyntymään lapsista tai suutelevista pareista, elämä olisi kauheaa ilman niitä.
"Mutta aina löytyi matkoilla vieraita aikuisia, jotka jututtivat. Luulen, että kolmekymmentä vuotta sitten ihmiset olivat tottuneempia lapsiin ja tottuneempia ottamaan kontaktia vieraisiin."
Pointti onkin siinä, että nykyään kaikki on peloteltu pedofiilijutuilla. Vaikka vieraat aikuiset olisivat kuinka kilttejä ja lapsirakkaita, he eivät uskalla sanoa vieraille lapsille mitään, koska pelkäävät että hysteerinen äiti alkaa epäillä pedofiiliksi.
Olen itse lapseton (vastoin tahtoani), ja kyllä minuakin lasten riehuminen esim. junissa joskus ärsyttää. Olen kuitenkin oppinut sitä sietämään ja olemaan lapsille tarpeen vaatiessa ystävällinen tai kiltti, koska tiedän oman lapsuuteni muistaen, ettei lapsi tajua kaikkea ja että se pelkää nöyryytystä ja nolausta. Kokonaan toinen asia tietysti on, jos lapsi tulee nuuskimaan tavaroita tms. mutta sellaista ei minulle vielä ole sattunut.
Muuten minua kyllä ärsyttävät huomattavasti enemmän aikuiset, jotka nipottavat lapsille selvästi turhan takia. (Oikeasti häiritsevä riehuminen on asia erikseen.) Tässä taannoin muistan erään tantan paheksuneen sitä, että lapsi kulki junan käytävällä ottaen tukea käsinojista ja jysäyttäen jalat lattiaan - muistan kyllä itse harrastaneeni nelivuotiaana samaa. Pieni kevyt poika ei pystynyt kovin isoa meteliä pitämään, mutta niinpä vain tämä tantta katsoi asiakseen äreällä äänellä paheksua sitä, että lapsi häiritsi hänen untaan. Sattui vain olemaan iltapäivä ja sellainen aika, jolloin ihmisten ei ihan oikeasti ole tapana nukkua. Olen minäkin koettanut nukkua päivällä junassa vuorokausirytmi sekaisin, mutta yleisesti ottaen ihmisten kuuluu nukkua yöllä, eikä sen enempää minulla kuin sillä akallakaan ole minkään valtakunnan oikeutta vaatia koko muuta maailmaa elämään tavallamme. Riehukoot lapset kohtuuden rajoissa silloin kun riehumisaika on.
- P.
Lisäänpä tähän nyt sitten lapsia inhoavan naisenkin näkökulman. En ole koskaan pitänyt lapsista. Kaikki sanoivat, että odotas kun saat oman lapsen, niin suhtautumisesi muuttuu. No, eipä se juurikaan vaikuttanut, sillä edelleenkin muiden kersat ovat kamalia. Ne ovat pääsääntöisesti kummallisen näköisiä, tahmeita, äänekkäitä, huonosti kasvatettuja ja vastemielisiä. Oma jälkeläinen on tietenkin suurin aarre maan päällä, sen puolesta voisin tiukan paikan tullen vaikka tappaa.
Koska tiedostan, miten lapsikielteinen ihminen tuntee ja ajattelee, olen pyrkinyt kasvattamaan oman lapseni muiden ihmisten kannalta mahdollisimman vaivattomaksi. On ihan silkkaa paskapuhetta, että lasta ei saa julkisissa tiloissa hiljaiseksi tai että se ei oppisi istumaan busseissa tai junissa paikoillaan. Ennemminkin on kyse vanhempien uusavuttomuudesta ja kyvyttömyydestä ottaa vastuu kasvattamisesta. Ihmettelen vaan, miten nämä nykykakarat tulevat pärjäämään aikuisina, kun eivät ole tottuneet sääntöihin, auktoriteetteihin eikä ottamaan muita ihmisiä huomioon. Kaikkia noita taitoja tarvitaan yhteiskunnassa pärjäämiseen. Sivistyneesti käyttäytyvästä vieraasta lapsesta on meidän lapsia inhoavienkin helpompi pitää, edes pikkuisen.
Lasten häiriköinti ainakin pidemmillä matkoilla voi monesti johtua myös yksinkertaisesti tekemisen puutteesta. Tällöin syyttävän sormen voi kohdistaa lapsen kanssa matkustaviin aikuisiin.
Jokainen varmasti tietää, kuinka tylsää on istua x tuntia esim. junassa ilman mitään tekemistä, saati jos on lapsi. Yksi karmeimmista itselleni sattuneista esimerkeistä oli junassa käytävän toiselle puolelle sattunut äiti kahden n. 5 ja 8-vuotiaan lapsensa kera. 8 tunnin junamatkaa varten lapsille oli varattu pari sarjakuvalehteä, kun taas itselleen äiti kaivoi laukustaan ison ristipistotyön, jota ryhtyi innolla kirjomaan...Lienee turha sanoa, että penskat riehuivat siihen malliin, että olisi tehnyt mieli vääntää niskat nurin...
Lähetä kommentti
<< Home