Euken
Tällä hetkellä kökötämme pohjois-saksalaisessa pikkukaupungissa nimeltä Euken. Antin ystävän vanhemmat asuvat viereisessä kylässä, jonka nimi alkaa kirjaimella R ja sisältää ainakin lausuttuna ö:n, mutta siihen ymmärrykseni jäikin.
Saimme majapaikan Antin ystävän vanhempien tuttavaperheen luota. Tuttavaperheellä on valtava talo (no, kaikilla saksalaisilla tuntuu olevan, ainakin näissä pienemmissä kaupungeissa ja kylissä), jonka yläkertaa he vuokraavat kesäisin matkailijoille ja me saimme suhteiden kautta tämän tähän vuodenaikaan. Ja tämä on aivan upea! Käytössämme on eteinen, keittiö, kylpyhuone, olohuone ja kaksi makuuhuonetta sekä netti täällä kellarissa. Samassa huoneessa tietokoneen kanssa on myös hirmuinen määrä erilaisia musiikkivempaimia (rummut, keyboard ja kaikkea alaan kuuluvaa elektroniikkaa), koska hän opiskelee Lyypekin rock -yliopistossa. Kaikki huoneet ovat tilavia ja sisustettu saksalaisella kitchillä, mikä sopii Saksaan ja tähän taloon oikein hyvin. Sitä paitsi, on hauska asua huoneistossa, jonka kaapeista löytyy posliinia ja jonka sohvat ovat jalallisia ja rokokoo-tyylisiä. Lisäksi keittiötä ja kylpyhuonetta lukuun ottamatta lattiat on peitetty pehmoisella matolla.
Ainoa miinus on lämmitys. Mitä nyt muistan matkoiltani, vain Suomessa (Ruotsissa en ole viipynyt kyllin pitkään mitään sanoakseni) lämmitys toimii niin, että sisällä on oikeasti lämmin. Muualla on aina kylmä, pahimmillaan kesäisinkin. Kylpyhuoneilla on erityinen taipumus olla hyisiä niin kesäisin kuin talvisinkin. No, väänsin patterit täydelle teholle, ehkä se auttaa.
Saksa on kyllä hykerryttävä maa, vaikka en vieläkään pidä kielestä. En ole oppinut puhumaan, mutta jonkin verran sitä tarttuu, lähes väistämättä, erityisesti ruokasanastoa, kiitos ravintoloiden ja ruokakauppojen.
Täytyy ehdottomasti käydä täällä kesälläkin joskus. Etelä-Saksassa tietysti myös, sitä suositeltiin meille kovasti. Samalla kuin muistutettiin, että eteläsaksalaisten murteesta ei kukaan mitään ymmärrä paitsi he itse.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home