Portti naisten maahan

On vaikeaa olla vaatimaton, kun on näin hyvä.

Oma valokuva
Nimi: Arawn
Sijainti: Manala, Helvetin alin piiri

Karvainen neitsyt

sunnuntai, marraskuu 14, 2004

Isänpäivä

Hesarin sunnuntaisivuilla oli juttu kolmesta isättömästä ihmisestä, siitä, kuinka isättömyys vaikuttaa ja millaisia erilaisia ratkaisuja ihmiset ovat kehittäneet selvitäkseen isättömyydestä. Kaikki jutussa esitellyt olivat menettäneet isänsä hyvin varhain, joko kuoleman kautta tai sitten isä oli vain poistunut. Yksi tiesi isästään vain nimen.

Itse jäin kaipaamaan näkökulmaa siihen, kuinka ihminen selviää silloin, kun isä on toisaalta paikalla, mutta ei kuitenkaan ole. Isä on elossa, elää perheen kanssa, on fyysisesti läsnä, mutta ei ole isä kuin korkeintaan biologisesti. Hän ei ole isä omalle lapselleen. Voisin kuvitella, että tilanne voi olla lapselle kovin katkera. Kuollut isä on kuollut, häipynyt isä on häipynyt, mutta mitä on isä, joka on paikalla, mutta vanhemmuus puuttuu? Kuinka lapsi selviää sellaisesta? Sillä selvitty on, sen tiedän kyllä, mutta ehkäpä joku voisi tehdä isänpäivän kunniaksi siitäkin jutun. Ja isänpäivän kunniaksi nämä isät, jotka eivät ole vanhempia, voisivat mennä itseensä ja ryhtyä vanhemmiksi lapsilleen.

2 Comments:

Jani said...

Hyvä kirjoitus sinulla. Todellakin hyvä kommentti.

-Jani-

marraskuu 19, 2004 10:56 PM  
Keku said...

Mulla oli vähän aikoinaan samanlainen tilanne. Isä oli mutta ei ollut. Sitä joutui etsimään isänsä muualta. Ajatusten ideoiden maailmasta. Kirjoista, levyistä jne. Ihmisistä historiassa ja ihmisistä tuolla maailmalla.

Suomessa oli sisällissodat ja sodat Neuvostoliittoa vastaan. Ne jättivät arpensa moneksi sukupolveksi. Toinen joka miehiä tappaa on työ. Länsimainen raatava raskas 8-16 palkkatyö.

marraskuu 22, 2004 11:12 PM  

Lähetä kommentti

<< Home