Isänpäivä

Hesarin sunnuntaisivuilla oli juttu kolmesta isättömästä ihmisestä, siitä, kuinka isättömyys vaikuttaa ja millaisia erilaisia ratkaisuja ihmiset ovat kehittäneet selvitäkseen isättömyydestä. Kaikki jutussa esitellyt olivat menettäneet isänsä hyvin varhain, joko kuoleman kautta tai sitten isä oli vain poistunut. Yksi tiesi isästään vain nimen.

Itse jäin kaipaamaan näkökulmaa siihen, kuinka ihminen selviää silloin, kun isä on toisaalta paikalla, mutta ei kuitenkaan ole. Isä on elossa, elää perheen kanssa, on fyysisesti läsnä, mutta ei ole isä kuin korkeintaan biologisesti. Hän ei ole isä omalle lapselleen. Voisin kuvitella, että tilanne voi olla lapselle kovin katkera. Kuollut isä on kuollut, häipynyt isä on häipynyt, mutta mitä on isä, joka on paikalla, mutta vanhemmuus puuttuu? Kuinka lapsi selviää sellaisesta? Sillä selvitty on, sen tiedän kyllä, mutta ehkäpä joku voisi tehdä isänpäivän kunniaksi siitäkin jutun. Ja isänpäivän kunniaksi nämä isät, jotka eivät ole vanhempia, voisivat mennä itseensä ja ryhtyä vanhemmiksi lapsilleen.