Psykopaatit

Olisi näemmä pitänyt olla tarkempi. Henkka tietysti löysi pari avainsanaa harlekiineja käsittelevästä jutusta ja tuomitsi saman tien harlekiinimiehet väkivaltaisiksi psykopaateiksi ja naiset itsekkäiksi idiooteiksi (no, luin rivien välistä), kun kehtaavat haaveilla moisesta. No, selvennetään asiaa. Ensin täytyy kuitenkin tehdä ero vanhojen ja uusien harlekiinien välillä, sillä mieskuva on muuttunut. En tehnyt sitä sen tarkemmin alkuperäisessä kirjoituksessani, koska siitä tuli muutenkin pitkä, mutta olisi näemmä pitänyt.

Mitä vanhemman harlekiinin saa käteensä, sitä enemmän mies muistuttaa Henkan mainitsemaa väkivaltaista psykopaattia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että olennaisia eroja on, sillä vanhojenkin harlekiinien miehet kykenevät empatiaan ja välittävät naisen tunteista, jos eivät alussa niin ainakin lopussa, kun taas psykopaatti ei välitä niistä ikinä. Näiden miesten väkivalta rajoittuu naisen kiinni pitelemiseen, raahaamiseen sänkyyn ja ääritapauksessa jonkun muun miehen löylytykseen (joka siis sisältää keskimäärin yhden nyrkiniskun).

Sänkyyn raahaaminen on se dilemma tässä. Yleensä sankaritar kyllä haluaa miestä, mutta tuntee syystä tai toisesta velvollisuudekseen kieltäytyä. Tässä vaiheessa sankari kaappaa naisen, nainen pistää jonkun verran vastaan, mutta ei voi mitään hurmiolle, joka hänessä syttyy ja antaa periksi. Hän siis antaa periksi nimenomaan omille vieteilleen, jotka mies hänessä herättää, ei miehen fyysiselle ylivoimalle. Sankari ei kyllä erityisemmin kysele naiselta, haluttaako tätä, mutta hänellä onkin maaginen kyky saada naisen hormonit hyrräämään milloin ja missä tahansa. "Lähes raiskaa" -sanonnan käyttö liittyi siis siihen, että mies vie naisen aluksi vuoteeseen pakolla, mutta akti suoritetaan loppuun molempien halusta. En kuitenkaan tiedä, mitä moinen sankari tekisi, jos nainen tosissaan panisi loppuun asti hanttiin.

Uudemmissa harlekiineissa miehet eivät tee noin. Naiset vietellään hellemmin. Mies saattaa napata naisen suudellakseen tätä, mutta ei mene pidemmälle ilman selviä signaaleja naisen halukkuudesta. Miehistä on muutenkin tullut paljon empaattisempia ja pehmeämpiä. Sen maskuliinisen, kovan kuoren alla on usein syvästi haavoitettu nuorukainen, jonka nainen rakkaudellaan parantaa. Myös miesten tuntemuksia kuvataan enemmän, hekin ovat epävarmoja, pelkäävät loukkaavansa naista ja kärsivät mustasukkaisuuskohtauksista.

Tietysti stereotypiat vaivaavat nykyharlekiinienkin miehiä. Heidän on säilytettävä tiettyjä miesten ominaisuuksia, kuten parempi työpaikka, kyky ennustaa naisen toiveet sängyssä, maskuliininen olemus, itsepäisyys, toiminnallisuus, aloitekyky ja loistavat viettelijän taidot, mutta samalla heidän on täytynyt pehmetä ja muuttua epävarmemmiksi, jotta he kelpaisivat nykynaisille.

Parhaimmillaan nykyharlekiinimies on unelma, jota ei ole olemassa. Hän omistaa kaikki miesten hyvät ominaisuudet ja vain joitain, kohtuullisen mitättömiä huonoja puolia (kuten satunnaisen jääräpäisyyden). Jos nainen lähtee tavoittelemaan tällaista miestä, ei hän päädy yhteen minkään väkivaltaisen psykopaatin kanssa vaan jää yksin, sillä kukaan oikea mies ei pysty kilpailemaan harlekiinimiehen kanssa.

Ja lopuksi: harlekiineja lukevat yleensä iäkkäämmät naiset kuin minä, naiset, jotka ovat jo pariutuneet. He ovat niitä naisia, joiden elämästä puuttuu romantiikkaa, niitä, jotka istuvat kotona lasten kanssa miehen käydessä töissä ja niitä, joiden mies on lähtenyt sen hemaisevan blondin matkaan. Eivät harlekiinit tarjoa näille naisille enää sitä miehen mallia, jota etsiä vaan pakoa ikävästä ja arkisesta todellisuudesta.