Portti naisten maahan

On vaikeaa olla vaatimaton, kun on näin hyvä.

Oma valokuva
Nimi: Arawn
Sijainti: Manala, Helvetin alin piiri

Karvainen neitsyt

sunnuntai, lokakuu 17, 2004

Osta minut

En ole kirjoittanut sitten viimeisen pirteyskauteni. Vetoan kuitenkin erinomaisen hyvään tekosyyhyn, joka oikeuttaa tämän ATM:lle hengenvaarallisen esiinmarssini. Älkää siis peljätkö, te mitättömät ihmisrukat, sillä minä olen tullut ilmoittamaan teille suuren ilon. Ja viemään sen ilon Henkalta. Ja jokainen naisia vihaava mies tulee tämän jälkeen palvomaan minua pyhänä madonnana ja jutun kirjoittanutta Walter de Campia hänen profeettanaan.

Ovatko tomaatit valmiina?

Naiset matkustavat etelään ostamaan romantiikkaa ja seksiä rahalla. Oi kyhyllä, luitte aivan oikein. Naiset matkustavat Jamaikalle, Etiopiaan, Gambiaan, Mombasaan kuuntelevat nuorten, tummien miesten lemmenlurituksia, naivat kuin kanit ja maksavat tästä kaikesta näille nuorille, tummille, erinomaisesti varustetuille kolmannen maailman orhille.

No niin, nyt saa heittää.

Myönnän kyllä, että pientä vuotoa on ollut havaittavissa aiemminkin, mutta hra de Camp räjäytti muutaman pilvenpiirtäjän kertomalla alastoman totuuden City-lehdessä. Olen usein naureskellut kyseisen paperijätteen puolukkakihokkikohokkaan ( à 24,9e) kera tarjoilemalle minämuntahtoohetinyt -maailmankuvalle, mutta toisinaan roskakorista voi löytyä helmi. Ja tässä se nyt on. Sievä tiivistelmä naisten tekopyhyydestä ja rakkauden ja seksin kaipuusta, jota tyydytetään sillä ainoalla valuutalla, josta länsimaissa ei ole pulaa - rahalla.

Naisten seksiturismi muistuttaa ilmiönä paljolti miesten vastaavaa pienin poikkeuksin. Mies menee, maksaa, panee, poistuu. Nainen menee, kuuntelee romanttista löpöhöpöä, panee, maksaa, poistuu. ”Romanttinen löpöhöpö” on nyt avainkäsite tässä. Siinä missä miehet ostavat yleensä reissuillaan pelkkää pimppiä, naiset ostavat munan ja suun. Naiset haluavat kuulla olevansa kauniita, ihania, hurmaavia, upeita, he haluavat tuntea olonsa arvostetuksi ja rakastetuksi ja kaiken kukkuraksi saada taitavan panon. Vaatimus on kovempi kuin miesten, mutta samoin on hintakin.

Perustelut ovat täsmälleen samat. Mies sanoo, että vaimo/tyttöystävä/länsimaiset naiset eivät anna, ovat rumia ja läskejä ja kiukkuisia feministejä, jotka eivät pidä miehiä minään eivätkä kelpuuta kaljamahaista, keski-ikäistä röyhtäilijää, joten hänellä on oikeus panna nuorta lihaa ulkomailla. Nainen sanoo, että miehet ovat rumia ja läskejä ja vaativat liikaa, haluavat vain nuoren, hoikan, trimmatun kaunottaren, joten heillä on oikeus hankkia romantiikkansa ja munansa muualta.

Naisten mielestä toiminnassa ei ole mitään kummaa eikä väärää. Kun on kerran rahaa, johonkin sitä on käytettävä. Sitä paitsi, eiväthän he suinkaan osta seksiä ja kauniita sanoja. He saavat niitä noin vaan ja antavat sitten miehille lahjan. Kyyyhyllä. Naiset hyvät, ei sitä kutsuta lahjaksi vaan itsepetokseksi. Niin se mieskin aina sanoo, että kyllä se huora siitä oikeasti nautti. Pumpulissa on kiva elää ja antaa jonkun muun siivota jätökset.

Merkittävin käytännön ero lienee se, että naiset käyttävät huomattavasti vähemmän alaikäisiä lapsia kuin miehet. Thaimaahan on oikein kuuluisa 10-kesäisistä tytöistä ja pojista, joita miehet matkustavat lykkimään pikkusummista. Jokainen bordellissa pikkulasta pannut mies saisi saada painavan alasimen niskaansa ja välittömän kuohinnan.

Mitenköhän tähän nyt sitten tulisi henkilökohtaisesti asennoitua? Jos otetaan keski-ikäinen nainen, joka käy Jamaikalla hankkimassa maksullisen egonkohotuspaketin (kauniita sanoja, ihailevia katseita, seksiä) ja verrataan keski-ikäiseen mieheen, joka käy etelässä hankkimassa samantapaisen paketin samaan käyttöön, ero ei ole niin suuren suuri, että erilainen asennoituminen tapauksiin olisi tarpeen. Karkeasti sanottuna molemmat ostavat seksiä ja syyttävät toista sukupuolta siitä, etteivät saa haluamaansa kotimaassa ja ilmaiseksi.

Kyseessä on siis jokseenkin tragikoominen tilanne. Ulkomailta haetaan niitä ominaisuuksia, joita ei muka omasta maasta löydy, nuoruutta, tiukkaa lihaa, suuria elimiä ja rauhasia, egonkiillotusta, nautintoa. Äärimmäinen minäminä -kulttuuri. Tässä tapauksessa City ei tosin vain markkinoi sitä vaan kertoo, mitä se todella on. Se on sitä, että valehdellaan itselle ja käytetään toista kertakäyttötavarana, jotta voi tuntea hetken aikaa olevansa Joku. Ihmiset eivät ole itsenäisiä persoonia vaan minän jatke. Heillä on merkitystä tasan niin kauan kuin heistä on hyötyä minälle ja sen jälkeen heidät hylätään kuin käytetty kondomi roskakoriin.

Onko tosiaan niin, että me emme voi saada täältä sitä, mitä kaipaamme? Onko mahdotonta kertoa vaimolle, mitä kaipaa vuoteessa? Onko vaimon mahdotonta pyrkiä toteuttamaan miehensä toiveita? Onko mahdotonta, että mieskumppani osoittaisi naiselleen arvostavansa ja rakastavansa tätä? Onko meidän mahdotonta löytää toisistamme sitä, mistä maksamme Kuuban ja Jamaikan aurinkorannoilla? Vai onko se niin, että mies ei voi enää keski-ikäistä kumppaniaan haluta ja arvostaa eikä nainen voi saada miehiltä rakkautta ja seksiä 30 ikävuoden jälkeen? Kaiken voi ostaa eikä mikään riitä.

Minun käy sääliksi länsimaista ihmistä.

6 Comments:

Jani said...

“Onko...”

On.

“Minun käy sääliksi länsimaista ihmistä.”

Viha on paljon makoisampaa.

lokakuu 18, 2004 12:54 AM  
Anonyymi said...

Pakkohan se on sanoa: olen aina suu vaahdossa meiskannut, kun miehiä syytetään seksin ostamisesta. Nimittäin suurin osa miehistä *ei* osta seksiä.

Naisistakaan yletön enemmistö ei kulje pitkin kehitysmaita nussimassa rahaa vastaan. Ne on harvat ja valitut, mutta isosta porukasta pienikin vähemmistö on jo aika paljon.



Joe K

lokakuu 20, 2004 12:25 PM  
Arawn said...

Joe K: Kyllä minäkin olen sen valmis uskomaan. Kuitenkin, mitä nykymenoa katsoo, niin liian moni sitä seksiä ostaa. Ja pahinta on se, että se pieni seksinostajavähemmistö voi oikeasti tehdä merkittävää vahinkoa "tavaralle", jota käyttää (joojoo, kaikki eivät raiskaa pieniä thaityttöjä tai ostele seksiorjia, mutta liian moni tekee niin).

lokakuu 20, 2004 2:50 PM  
Anonyymi said...

A,

olen samaa mieltä. Mielestäni perusongelma on meidän suhteeton rikkautemme verrattuna toisten suhteettomaan köyhyyteen. Ihmisestä lajina uskon kaiken pahan ja siksi ihmisiä pitää erikseen estää tekemästä pahaa. Kun toisilla on helvetisti liikaa fyrkkaa (ja naama & kroppa joista se näkyy), mutta toisilla vain kovan maatyön pinkeiksi piukkaamat pakarat ja niukka toivo paremmasta, niin tietäähän sen mitä siitä tulee.



Joe K

lokakuu 21, 2004 12:12 PM  
Anonyymi said...

:D

yritit koko pitkän tilityksen ajan olla niin niin
teko-pyhän objektiivinen että muka uskot molempien
sukupuolten keskimäärin olevan yhtä tyhmiä,
kunnes sitten väsyneenä näpyttelijänä paljastit
todellisen kantasi joka eräänä päivänä tekee
sinusta italo-orien suur-kuluttajan:

> Vai onko se niin, että mies ei voi enää keski-ikäistä
> kumppaniaan haluta ja arvostaa eikä nainen voi saada
> miehiltä
> rakkautta ja seksiä 30 ikävuoden jälkeen? Kaiken voi ostaa
> eikä mikään riitä.

minä muuten ymmärrän naisia siinä että pitävät enemmän
sellasista italo rocky marcianoista kuin suomalaisista
mitättömistä mieheksikin joskus kutsutuista.
ymmärrän sinua Arawn sexikäs. ;)

marraskuu 26, 2004 12:19 PM  
Arawn said...

No pitihän sitä edes yrittää. Tosin, en usko, että italialaiset ovat makuuni. Ehkä otan kanssa mustaa ja paksua.

marraskuu 26, 2004 12:28 PM  

Lähetä kommentti

<< Home